Suomen suurin matkablogiyhteisö
Kesä 2020

Mistä sinut muistetaan kesä 2020?

Viime kevät muutti kaiken. Yhtäkkiä rajat olivat kiinni ja olimme lähes vankeina omissa kodeissamme. Koko perhe pyöri päivät pienissä neliöissä ja yritti esittää, että kyllä työt ja koulut hoituvat ihan hyvin, ja yhdessäolohan vain hioo meitä yhteen. Kaikki tämä jaksettiin sen vuoksi, että edessä siinsi Suomen kesä. Kesä, jolloin kaikki olisi taas hyvin: pääsisimme ulos ihmisten seuraan, tapaisimme tuttuja, ehkä jopa matkustaisimme jonnekin.

Näinhän ei tietenkään käynyt – ei ainakaan täysin. Kesäkuun alussa rajoitteita lievennettiin, jolloin ryntäsimme suurella innolla ulos ja ravintoloihin. Puistot olivat täynnä isoja seurueita ja terassit täynnä kuin sillipurkit. Aurinko paistoi ja kaikki tuntui mahdolliselta. Samaan aikaan kaiken yllä kuitenkin leijaili pelko: entä jos kaikki ei olekaan vielä ohi? Entä jos pilaamme kaiken kesän aikana, ja syksyllä meitä odottaa taas lukkiutuminen kotiin?

Rankan kevään jälkeen minulla ei riittänyt voimia mihinkään: ei juhlimiseen, ei kesäisen kaupungin haltuunottoon, eikä varsinkaan matkojen suunnitteluun. Kesäistä Suomea alettiin markkinoida kovalla voimalla, ja toki minunkin haaveissani siinsivät Kolin jylhät maisemat ja Yyterin rantahiekat. En kuitenkaan jaksanut.

Kannuskoski

Sen sijaan pakkasin lapset mukaan ja ajoin mökille. Sinne mökille, minne keväällä Uudenmaan eristyksen aikaan kaikista eniten kaipasin. Hankimme sinne aurinkopaneelin, minä tein töitä terassipöydän ääressä ja lapset juoksivat metsässä. Iltapäivällä siirryimme rantaan uimaan, sillä Suomen kesäkuu oli kerrankin kuuma. Jossain vaiheessa suunnittelin kesäistä matkaa jonnekin kotimaan kohteeseen, mutta matkaseurani halusivat vain sinne, minne he olivat kaivanneet koko pitkän kevään: mummolaan.

Kesä menikin sitten lähinnä näiden kahden kohteen välillä: poutasäillä pyörimme mökillä, ja sateisempina hetkinä siirryimme mummolaan mukavuuksien ääreen. Olimme tekemättä mitään, ja teimme kuitenkin kaiken oleellisen. Oli moniakin hetkiä, jolloin minulla oli todella tylsää, mutta jo hetken jälkeen opin nauttimaan siitä minulle omituisesta tunteesta.

Kannuskoski

Näin jälkikäteen katsottuna kesä oli aurinkoinen ja seesteinen. Sieltä kuitenkin tulee mieleen muutama hetki, jolloin onni oli konkreettisesti läsnä. Hetki, joka jää sydämeen asumaan yhtä vahvasti kuin auringonlasku Mekong-joella, patonki-illallinen Champagnen maaseudulla tai telttayö Udawalawen kansallispuistossa Sri Lankassa.

Kesäkuinen iltapäivä mökkirannassa

Kello hipoo kolmea. Olen tehnyt töitä aamusta lähtien, mutta vielä olisi muutama asia hoidettavana. Lähetän pari sähköpostia, päivitän yhden sheetsin ja laitan tietokoneen kannen kiinni. Loput ehtivät odottaa seuraavaan aamuun.

Siirryn alas rantaan valkoiselle rantatuolilleni. Lapset kantavat veteen kumiveneen ja ison krokotiilin. Pienin yrittää hetken laittaa kellukkeita käteen, mutta muistaa sitten, ettei oikeastaan tarvitse niitä. Matalalla on helppo pysyä, ja sukeltelu sujuu paljon paremmin ilman niitä. Minä katson aina välillä puhelintani, ja vastaan tärkeimpiin viesteihin. Sekä tietysti niille ystäville, jotka kysyvät, miten menee. Hyvin menee.

Koronakevään aikana minulla ei ollut ikävä juuri minnekään muualle kuin omalle mökille. Kun olisi päässyt sinne hengittämään raikasta ilmaa ja tuijottelemaan järvelle. Juoksemaan vapaasti tarvitsematta huolehtia muista ihmisistä. Senja Larsen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan (16.8.2020) siitä, kuinka suomalainen kesäasunto on maailman mittakaavassa suurinta koronaluksusta: oma pirtti keskellä metsää, missä ei ole vaaraa tartunnasta tai siitä, että itse tartuttaa muita.

Tuona hetkenä omassa rannassa pystyin hengittämään ulos koko kevään eristyksineen, pölyisine nurkkineen ja sosiaalisine välimatkoineen. Selvisimme siitä, ja selviämme tulevastakin, kun saimme tankattua aurinkoa, järvivettä ja iloisia huutoja, jotka kaikuivat varmasti kaikkien muidenkin mökkiläisten rantaidylleihin.

Kannuskoski

Eväshetki Valkmusan kansallispuistossa

Vaelluskengät jalassa, reppu selässä ja kamera kaulassa. Voisin olla jossain kambodzalaisten temppeliraunioiden keskellä tai Lapin erämaassa. Jossain, mistä olen aiemmin nähnyt vain kuvia, ja jonka maisemiin olen nyt päässyt ihan itse. Mutta ei. Olen entisessä kotikaupungissani Kotkassa ja Valkmusan kansallispuistossa.

Yritin pitkään suunnitella meille mukavaa kesälomaretkeä: jotain niitä kohteita, joista näin kuvia Instagramissa koko kesän. Pakkohan niiden on olla ihania, kun kaikki ovat niihin sankoin joukoin lähteneet. Lapset eivät kuitenkaan innostuneet mistään, vaan halusivat jäädä mummolaan. Siellä oli kaikki tarpeellinen.

Tein sitten kompromissin: ajaisimme yhdeksi päiväksi Kotkaan, missä piipahtaisimme Langinkosken keisarillisessa kalastusmajassa, ja kävisimme patikoimassa vajaan kolmen kilometrin lenkin Valkmusassa. Palkintona tästä menisimme illaksi Tykkimäen huvipuistoon niillä rahoilla, jotka säästyivät, kun emme lähteneet yön yli minnekään. Lapset suostuivat diiliin, vaikkei kukaan heistä päivää mitenkään innolla odottanut.

Kuitenkin se hetki, kun olimme kävelleet vähän toista kilometriä pitkin pitkospuita suon ja loputtoman tupasvillameren keskellä, ja pysähdyimme täyden eväsrepun kanssa Simonsaaren näkötornin juureen, oli maaginen. Maisemat olivat kuin Lapista konsanaan, ja lapset ilakoivat nauraen ja toisiaan kiusaten. Eväsleivät katosivat hetkessä, ja jälkiruoaksi Kotkan torilta ostetut possot jakoivat mielipiteitä. Siinä kohdassa katosi täysin se, että olimme vain tunnin ajomatkan päässä mummolasta, ja että pääsisimme tänne kotoakin alle kahdessa tunnissa. Tuntui kuin olisimme tehneet pitkän matkan ja vaeltaneet kilometrejä päästäksemme tähän maisemaan ja tähän tunnelmaan, jossa eväät maistuvat paremmalta kuin mikään ruoka on koskaan maistunut.

Valkmusa

Valkmusa

Heinäkuinen ilta hiekkarannalla

Aurinko laskee hiljalleen kohti horisonttia, Suomenlahti avautuu suoraan edessä. Vene ajaa laituriin, ja sieltä purkautuu iloista väkeä. He ovat lähteneet mökkirannastaan ravintolaan syömään. Ei tuule oikeastaan ollenkaan, minkä vuoksi on vaikea edes uskoa olevansa meren äärellä.

Tein viikonlopun mittaisen pakomatkan ystäväni kanssa Pyhtään Siltakylään. Kohteella ei ollut väliä, vaan halusimme rauhallisen paikan, mistä ei tarvitsisi poistua illan aikana minnekään. Tavoitteena oli myös päästä veden ääreen.

Löysin aivan sattumalta Sea Hotel Mäntyniemen. 1960-luvun tyyliä edustava rakennus pitää sisällään muutaman hotellihuoneen, ravintolan ja oman rantasaunan. Hotellihuoneiden isoilta parvekkeilta avautuu näkymä suoraan merelle. Paikka on hyvin kaukana ketjuhotelleista, ja sen sijaan paikkaa pyörittävät Mark ja Sofia Wasenius toimivat niin vastaanottovirkailijoina kuin tarjoilijoinakin. He myös vastasivat ystävällisesti outoihinkin kysymyksiin, ja tekivät kaikkensa asiakkaiden viihtymiseksi. Hotellissa oli erittäin tervetullut olo.

Kun oma saunavuoro pienessä rantasaunassa oli ohi, ja merivesi huuhdottu pois iholta suihkussa, menimme hotellin edessä olevalle hiekkarannalle viinipullon kanssa. Siinä hetkessä, kun edessä avautui avara Suomenlahti, ja keskustelu rönsyi hyvässä seurassa, kaikki oli hyvin.

Siltakylä

Telttayö Lyngen-vuonon rannalla

Edessäni on vuori ja takanani on teltta. Kaksi asiaa, joista haaveilin pitkään, mutta joiden toteutumisesta en uskaltanut missään vaiheessa lyödä vetoa. Kuksassa kuplii skumppa ja trangiassa porisee pestopasta, mutta vielä kuplivampana porisee keskustelu ystävien kanssa. Vihdoin olemme täällä – yhdessä.

Kesän ainoa varsinainen matkani suuntautui käsivarren Lappiin, missä Suunnaton-blogin Pilvi piti majaansa koko kesän. Maa quzuu -blogin Outin kanssa hyppäsimme Helsingistä yöjunaan, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme seuraavaksi yöksi leiriytyneet Norjaan. Alkuperäisenä tarkoituksena oli jäädä Kilpisjärvelle ja kiivetä yöllä Saanalle tai Mallalle, mutta vesisade sai meidät jatkamaan matkaa auringon perässä aina Norjan puolelle asti.

Ja onneksi jatkoimme, sillä tuo ilta Skibotnin kupeessa Lyngen-vuonon rannalla on yksi elämäni ikimuistettavimmista. Edessä kohoavat vuoret ja aurinko, joka katoaa niiden taakse vain noustaakseen sieltä takaisin ylös ihan pienen hetken kuluttua. Keltainen valo, joka suodattuu vuorten seinämien ja kostean ilman läpi, ja viimein sateenkaari, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Tuntui uskomattomalta, että vain vuorokausi Helsingistä lähtemisen jälkeen olimme sellaisissa maisemissa.

Lyngen

Lyngen

Vesala Puumalan Siltakemmakoissa

Ja mä päätin et tää on nyt Costa Rica”. Vesala laulaa isolla lavalla siitä, kuinka kesäloma ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Sataa vettä, eikä kotipiha näytä trooppiselta ihannekohteelta. Silti kukaan ei saa tulla droppaamaan hänen tunnelmaansa, sillä hän haluaa nauttia.

Samaan aikaan yleisö Puumalan Siltakemmakoissa alkaa vähän riehaantua: omat pöydät jätetään varovasti taakse ja siirrytään keskemmälle tanssimaan villisti. Minä tanssin sivulla olevassa teltassa, johon olen päätynyt töihin kahdeksi illaksi vääntämään lappeenrantalaisia vetyjä. Työkeikka Puumalan Siltakemmakoissa oli monen sattuman summa, ja vasta autossa matkalla pelipaikalle minulle selvisi, että kyseessä ovat ihan kunnon juhlat, missä on paljon esiintyjiä.

Festarit ovat jääneet minulta väliin jo monena vuonna, mutta nämä pienet festarit korvasivat kaikki menetetyt vuodet. Lähes aitiopaikalta seuratut artistit, paahtava aurinko ja ihmiset, jotka olivat onnellisia päästyään johonkin ihmisten ilmoille, muodostivat huumaavan kokonaisuuden, josta oli helppo nauttia jopa ilman nautintoaineita. Pelkkä lihapiirakan tuoksu riitti sekoittamaan pään.

Puumala

Nämä elokuun alussa järjestetyt juhlat eivät kuitenkaan enää olleet puhdasta iloa, vaan niihin sekoittui jo ripaus huolta. Uutiset maailmalta olivat käyneet koko ajan kurjemmiksi, ja koronan uuden aallon saapuminen näytti entistä varmemmalta. Ihmiset eivät siis enää juhlineetkaan sitä, että vihdoin taas saa juhlia, vaan sitä, että nyt vielä hetken saa juhlia. Huomisesta tai ensi viikosta ei kukaan tiedä mitään.

Kesä 2020 oli minulle joukko yksittäisiä onnen hetkiä. Oli monta kohtaa, jossa tuijotin eteeni ja huokaisin syvään: näinkin ihanaa voi olla. Pitkän ja raskaan kevään jälkeen olimme vielä elossa, ja juuri sillä hetkellä tunsin sen joka solulla. Mutta samaan aikaan tiesin, ettei näin jatku ikuisesti. Kupla puhkeaa ennen pitkää, ja ihanat kesähetket ovat vain kaunis muisto.

Minä vietin kesäni alueilla, missä koronatartuntoja on ollut äärimmäisen vähän. Paluu Helsinkiin koulujen alkaessa palauttikin heti maan pinnalle: ostoslistalle ilmestyivät kasvomaskit, ja kaupan kassalla muistutetaan koko ajan turvaväleistä. Samaan aikaan kuitenkin puistot ja ravintoloiden terassit pursuavat ihmisiä, jotka seisovat kylki kyljessä kuin mitään ei olisi liikkeellä. Itse voin vain tehdä parhaani.

Kesän onnenhetkiä yhdistää se, että mitään niistä en kokenut yksin. Kaikissa oli läsnä tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa nautin juuri tuosta hetkestä. Se onkin ehkä suurin toiveeni tulevalle syksylle: että saisin edelleen tavata ihmisiä ja jakaa tärkeät hetket heidän kanssaan.

Sillä kaikista hienoista maisemista ja upeista auringonlaskuista huolimatta muistan kesän 2020 parhaiten niistä ihmisistä, joiden kanssa sen jaoin.

Rovaniemi

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 30.8.2020 at 13:07

    Ihanasti kirjoitettu juttu.

    Tämä kesä ja koko vuosi jää minulle mieleen todella omituisena ja ehkä semisti ahdistavana, vaikka itselläni onkin ollut monesta näkökulmasta helppoa: töitä on riittänyt ja olen saanut tehdä niitä turvallisesti etätyössä kotona, ilman häiriötekijöitä. Kesälomalla pääsimme reissuun, mistä olen iloinen, vaikka matka suuntautuikin ihan eri paikkoihin kuin oli suunniteltu. Kuitenkin kaikki koronan aiheuttama epävarmuus on kalvanut jo kuukausia taustalla ja tämä sama jatkuu vielä ties kuinka kauan. Tietysti voi yrittää ajatella, että ainahan elämä on epävarmaa – nyt on vain kyse tuntemattomasta epävarmuudesta, kun emme voi tietää, mihin asiat tässä koronarytäkässä vielä etenevät.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.9.2020 at 07:25

      Kiitos Jenni! Kesä oli tosiaankin omituinen, mutta minulle se oli samalla jotenkin helpottava: oli vain pakko rauhoittua ja olla, kun ei muutakaan voinut. Mutta epävarmuus on kyllä ollut läsnä koko ajan. Tulevasta ei tiedä, mutta samalla pelkää pahinta. Tästä tunteesta luopuisin mielelläni.

  • Reply Outi 30.8.2020 at 18:12

    Vaikkei oma kevääni ole taatusti ollut yhtä rankka kuin sinun kevääsi, niin pitkälti samoja ajatuksia ja tunteita se herättää: huolta ja epävarmuutta sekoitettuna upeilla reissuilla ja onnenhetkillä. Ja vaikka kevään ja kesän teema on ollut rajoitukset, niin tuntuu ettei se ole kamalasti rajoittanut. Omalla tavalla kyllä, mutta niiden rajojen sisällä on menty ja kovaa 😁

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.9.2020 at 07:44

      On ollut kyllä aikamoista tunteiden vuoristorataa viimeiset kuukaudet, kun ihanat hetket ja loputon huoli vaihtavat koko ajan paikkaa mielessä. On kuitenkin ihanaa, että niitä hienoja hetkiä on ollut, koska etenkin viime kevään jälkeen ne ovat tulleet tarpeeseen. Ja on ollut mahtavaa huomata, ettei rajoja ole tarvinnut ryhtyä edes venyttämään, vaan tosiaan niiden sisälläkin on voinut mennä kovaa 🙂

  • Reply Sandra 31.8.2020 at 18:27

    Ihanasti tästä paistoi läpi halu nähdä positiivista koko tilanteessa, vaikka kaikki tapahtumat ympärillä herättävät toistuvaa huolta. Olen monesti ajatellut, että onneksi kesän ilmat olivat poikkeuksellisen hyvät, sillä muuten en tiedä, miten jaksaisin nyt syksyllä.

    Olen itse lopettanut lähes kokonaan koronauutisten seuraamisen, vaikka joka nurkassahan se pirulainen tulee mieleen. Jaksamista sinulle syksyyn!

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 31.8.2020 at 18:49

    Tosi kauniita hetkiä, jotain positiivista on tästäkin vuodesta siis mahdollista löytää. Jotenkin tuosta otsikosta tuli ihan toisenlaisia hetkiä mieleen. Mutta onhan tässä sentään suurin piirtein järjissään selvitty ja lomareissullakin tuli nähtyä paikkoja, joihin en varmasti olisi muuten päätynyt. Etukäteen en uskonut näin toteavani, mutta oikeastaan se oli tosi kiva juttu.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.9.2020 at 07:55

      On tässä vuodessa ollut paljon positiivisiakin asioita, vaikka useimmiten negatiiviset ovat olleet mielessä päällimmäisenä. Jotenkin on pakkokin etsiä noita positiivisia kokemuksia, että jaksaa kohti pimeyttä ja uusia rajoituksia. En minä tästä vuodesta mitään yleviä kasvutarinoita saa rakennettua, mutta kunhan selviää edes suht järjissään vuoden loppuun asti.

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun Alla 2.9.2020 at 11:09

    Kauniita kesämuistoja. 🙂 Yksittäiset onnenhetket, auringonlaskut, uintiretket, luonnossa liikkuminen ja yksinkertaisista asioista ilon löytäminen on kesän parhautta. On hyvä myös pysähtyä arvostamaan näitä ihan tavallisia ja joskus itsestäänselvyytenäkin pidettyjä pieniä hetkiä, sillä ne juuri ovat niitä tärkeimpiä. 🙂 Kukaan ei voi tietää, miten asiat nyt etenevät, mutta peukut pystyssä tulevaa ajatellen ja positiivisesti kulkien. Ihana kesä teillä ollut ja Norjan maisemat näyttävät erityisen upeilta!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.9.2020 at 07:57

      Kesässä oli kaikesta huolesta huolimatta paljon hyviä hetkiä ja niistä on mukava muistuttaa itseään. Tavoitteita oli pakko vetää paljon alemmas, mutta samalla oli kiva huomata, että rajoitusten sisälläkin on mahdollista tehdä kaikenlaista, josta on haaveillut pitkäänkin. Usein vain ne ovat jääneet niiden suurempien suunnitelmien jalkoihin.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 3.9.2020 at 19:46

    Ihminen on sopeutuvainen olio – tai toisaalta, aika vähänhän niitä muitakaan mahdollisuuksia on kuin elää päivä kerrallaan. Meille kesä Suomessa (ja Norjassa, jossa kait *kaikki* suomalaiset tänä kesänä kävivät) oli vielä aika normaali kesä, sillä Välimeren kesäiset helteet eivät houkuttele ja kaukomatkat ovat parhaimmillaan silloin kun Suomessa sataa räntää. Veikkaankin, että tuosta marraskuusta eteenpäin vasta tämä matkailun nykyinen tilanne alkaa oikeasti vaikuttaa mielialaan. Mutta toisaalta, päivä kerrallaan sekin on sitten vaan otettava.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 17.9.2020 at 07:25

      Kaikkeen tottuu – valitettavasti. Minäkään en yleensä paljon matkusta kesällä, minkä vuoksi tämä kesä ei tehnyt valtavaa poikkeusta. Ehkä enemmänkin kyse on siitä tiedosta, että syksy menee samalla tavalla. Loppukesästä puuttui se tulevan syksyn mukava matkojen suunnittelu ja tilalla oli vain epävarmuus kaikesta. Mutta kuten totesit: päivä kerrallaan on mentävä.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 3.9.2020 at 21:53

    Tuo Valkmusa on kyllä kiva, vähän turhan lyhyt tosin, mutta maisemat ovat erittäin kauniit. Me kävimme siellä keväällä: https://www.matkallamissamilloinkin.com/valkmusan-kansallispuisto-upea-avosuopuisto-kymenlaaksossa/

    Meillä kävi hiljattain Saanalla ja Mallassa parempi tuuri. Aurinko paistoi ja oli sopivan lämmintä ja elokuussa ei ollut turistejakaan liiaksi, varsinkaan Mallassa. Lyngenissä sen sijaan meille kävi kuin teille Kilpisjärveltä, vettä tuli kaatamalla ja pilvet oli todella matalalla, patikoinnissa ei olisi ollut mitään järkeä. Taitaa olla niin, että tuolla seudulla on hyvin epätodennäköistä, että aurinko paistaisi koko lomamatkan ajan.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 17.9.2020 at 07:27

      Valkmusa on tosiaan vähän turhan lyhyt lenkki. Meille se toimi hyvin, kun yhdistin sen muiden kohteiden kanssa, mutta pelkästään sen takia en lähtisi ajamaan.

      Kelit ovat kyllä tänä(kin) kesänä olleet arvoituksellisia. Etukäteen on ollut mahdoton sanoa, mihin kannattaa suunnata, kun sääennusteet ovat muuttuneet melkein päivittäin. Mutta ihanaa, kun on ollut mahdollisuus muuttaa suunnitelmia sään mukaan.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 5.9.2020 at 10:26

    Tää oli kivasti kirjoitettu, tunnistin paljon tätä fiilistä, jossa yhtäkkiä huomaa nauttivansa niistä ihan tavallisista asioista ja löytää niistä onnen. Jos jotain hyvää korona on suonut niin juuri sen, että osaa löytää onnea läheltäkin eikä vain Sri Lankasta tai Kambodzasta. Haikea fiilis tuli tuosta festarihommasta, että ihmiset tanssivat kun vielä vähän aikaa voi. Onneksi vielä toistaiseksi tilanne on Suomessa hyvä. Mutta kuka tietää, mikä on matkailun tulevaisuus, kun korona runtelee alaa niin kovaotteisesti. Pakko uskoa, että joskus asiat taas normalisoituvat. Siihen asti tästä poikkeustilasta on tullut uusi normi.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 17.9.2020 at 07:56

      Meillä on töissä vakiintunut käsite ”uusi normaali” eli jossain vaiheessa palaamme jonkinlaiseen normaaliin, mutta se ei tule olemaan sama normaali, joka oli ennen koko tätä tilannetta. Minä uskon, että sama pätee matkailuun: siihenkin tulee joku ”uusi normaali”, johon sitten sopeudumme. Ei mulla oikeastaan ole yhtään ikävä halpojen lentojen ja ylettömän matkustamisen aikaa, mutta jonnekin olisi ihanaa päästä.

    Leave a Reply