Ruislinnun laulu korvissani / Tähkäpäiden päällä täysikuu / Kesäyön on onni omanani / Kaskisavuun laaksot verhouu.
Eino Leino runoili näin vuonna 1903. Hän kirjoitti säkeet rakastetulleen Freya Schoultzille runoilija Otto Mannisen kotona Kangasniemellä, mutta runon on arveltu kuvaavan hänen lapsuudenmaisemiaan Paltaniemellä Kainuussa.
Viimeiset aikansa Leino päätyi kuitenkin viettämään Tuusulanjärven rannalla. Hän asui alivuokralaisena ystäväperheensä talossa, missä kuoli tammikuussa 1926. Talo seisoo korkealla kalliolla, mistä avautuvat näkymät koko Tuusulanjärvelle.
Tuusulanjärven rannat ovat suomalaisen taiteen pyhättö. Sen äärellä asuivat niin säveltäjä Jean Sibelius, kirjailija Juhani Aho, runoilija J.H. Erkko ja taidemaalarit Eero Järnefelt ja Pekka Halonen. Perheet olivat ystäviä keskenään, ja viettivät paljon vapaa-aikaa yhdessä.
Taiteilijayhteisö alkoi kehittyä 1900-luvun alussa, kun Juhani Aho ja hänen vaimonsa Venny Soldan-Brofeldt vuokrasivat talon Tuusulanjärven rannalta. Tuohon asti taiteilijayhteisö oli kokoontunut Helsingin keskustassa – yleensä Hotelli Kämpissä – mutta nyt heihin iski kaipuu päästä maaseudun rauhaan. He tavoittelivat siihen aikaan muodissa ollutta kansallisromantiikkaa ja halusivat päästä lähemmäs sitä oikeaa kansaa. Tuusulaa pidemmälle ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, ja kätevä junayhteys Helsinkiin piti heidät kiinni pääkaupungin elämässä.
Elämä taiteilijayhteisössä oli yksinkertaista: miehet tekivät taidetta, ja naiset hoitivat kotia. Esimerkiksi Maija Halonen oli tunnettu puutarhastaan, jonka kasviksia perheet kokoontuivat syömään säännöllisesti. Myös Aino Sibelius eli perheelleen: hän piti huolen talosta ja kasvatti lapset isännän keskittyessä säveltämiseen.
Poikkeuksen tähän teki Juhani Ahon perhe. Ahon vaimo Venny Soldan-Brofeldt oli miehensä veroinen taiteilija ja tunnustettu taidemaalari. Soldan-Brofeldt ei ehtinyt olla perinteinen kotirouva, vaan tätä virkaa hoiti hänen siskonsa Tilly Soldan. Tillystä tulikin talon isännän rakastajatar, ja heillä oli jopa yhteinen lapsi.
Tänä päivänä monet taloista toimivat museoina. Esimerkiksi Sibeliusten Ainola on yksi alueen vierailuimmista kohteista. Samoin lähistöllä sijaitseva Aleksis Kiven kuolinmökki kerää pienestä koostaan huolimatta ison määrän vierailijoita vuosittain.
Minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Pekka Halosen Halosenniemi, joka seisoo jykevänä järveen kurottuvan niemen nokassa. Majesteettinen hirsilinna rakennettiin Halosen perheelle, ja sen lähtökohtana oli isännän maalaustyö. Halonen halusi suuren ikkunan suoraan pohjoiseen, jotta valo olisi täydellinen maalaamiseen.
Ateljeetila on edelleen koko talon sydän, jonka ympärille ovat kiertyneet talon muut huoneet. Portaat vievät ylös toiseen kerrokseen, jonka parvekkeilta on suora näkymä alas kohti ateljeeta ja valtavaa ikkunaa.
Tämä huonejärjestys ei ollut vain esteettinen valinta, vaan sillä turvattiin myös suuren ateljeen lämmitys. Korkeaa huonetta olisi muuten ollut lähes mahdoton lämmittää, mutta ympärille kiertyvät huoneet toivat lisää suojaa ja lämpöä.
Halosenniemen yksi tunnuspiirre ovat sen lukuisat tulipesät. Talon lämmitysjärjestelmä on Pekka Halosen itsensä suunnittelema, ja se perustuu tulipesien suureen määrään ja niiden väliseen hormien kiertoon. Halosenniemessä vieraillessaan kannattaa kiinnittää huomiota myös uuninluukkuihin, jotka ovat Halosen serkun Arttu Halosen takomat.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen paikka. Järven rannalla ja viljapeltojen keskellä vaihtelevat suuret huvilat ja pienen pienet mökit, jotka kaikki ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa kulttuurihistoriassa.
Kun seisoo Halosenniemen rantakalliolla, ja katsoo järven yli kohti vastarannalla kohoavaa Sarvikalliota, on helppo ymmärtää, miksi Suomen kultakauden taiteilijat halusivat juuri sinne. Kaupungin kiivas syke oli kuluttanut heidät ennen aikojaan, ja kaipuu luonnon keskelle oli kova. Yhteiset illanvietot Halosenniemen tuvassa ja veneretket Sarvikalliolle pitivät yllä yhteishenkeä, joka antoi oman osansa Suomen taiteen historian merkkiteoksiin. Ystävien ja perheiden tuki oli korvaamaton myös tuolloin.
En ma enää aja virvatulta / Onpa kädessäni onnen kulta / Pienentyy mun ympär’ elon piiri / Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri.
One of the most iconic Finnish poems is Nocturne by Eino Leino. He wrote it in 1903 to his fiancee Freya Schoultz. It describes a summer night by the rye fields, and newborn love that shines.
Leino spent his last years by the Tuusulanjärvi lake in Southern Finland. The house he had rented from his friend stands on top of a rock facing the lake, that holds a very special place in the heart of Finnish culture.
Leino wasn’t the only famous inhabitant by that lake, but in the early 20th century it was known as the base of Finnish culture. Composer Jean Sibelius, author Juhani Aho, poet J.H. Erkko and artists Eero Järnefelt and Pekka Halonen all lived there, and formed a society of their own. They were all friends, and spent a lot of time together.
This artist society began to form in the beginning of 1900’s when Juhani Aho and his wife Venny Soldan-Brofeldt rented a house by the lake. Before that the artists had got together in the center of Helsinki at Hotel Kämp, but now they wanted to get away from the city. The nationalromantic style was a trend, and following that they wanted to get closer to the real people. Tuusula was rural enough, but thanks to the railway system, they still had good access to Helsinki.
Life in the artist society was simple: men created art, and women tended homes. Maija Halonen was known for her garden, which fed the families as they frequently had dinner at the Halonen residence. Also Aino Sibelius dedicated her life to the family: she took care of the house and the children while her husband composed.
An exeption was the Aho household. Juhani Aho’s wife Venny Soldan-Brofeldt was a known artist herself, and didn’t have time to be a housewife. That task was given to her sister Tilly Soldan, who became Juhani Aho’s mistress and the mother of one of his children.
Many of the houses are museums nowadays. For example Sibelius’s Ainola is one of the most visited attractions in the area. Also the cabin where Aleksis Kivi died has big amounts of visitors every year despite its small size.
I was impressed the most by Pekka Halonen’s Halosenniemi, which stands tall at the tip of a peninsula. The majestic logcastle was built for the family, and the base of the design was Pekka Halonen’s work. He wanted a big window facing north for that continuous light for painting.
The studio is the heart of the whole building, and all the other rooms are twisted around that space. You can take the stairs up, where you can still admire the studio and the large window from the balconies. The design of the rooms wasn’t only an esthetic choice, but it was also due to heating. The tall room was almost impossible to keep warm during the winter, so the other rooms formed more shelter and warmth.
One of the most distinct features of Halosenniemi are its many fireplaces. The master himself designed the complex heating system, which is based on the plurality of fireplaces and the air running between them. When you visit Halosenniemi, you should also take a look at the oven doors that are made by Halonen’s cousin Arttu Halonen.
The artist community of Tuusulanjärvi is a unique set in Finland. The large villas and small huts vary between the fields and the lake, and they’ve all taken a big part in the cultural history of our country.
When you stand on the cliffs of Halosenniemi, and look across the lake to the opposite Sarvikallio, you can easily understand why the artists of the golden era of our culture wanted to stay right there. The hectic beat of the city had worn them out before their time, and the desire to be close to nature was enormous. Their joint evenings at the studio of Halosenniemi and their boat trips to Sarvikallio kept together the spirit, that gave its part to the most important pieces of Finnish art. The support of family and friends was irreplaceable.
No Comments