Tasan vuosi sitten kirjoitin näin: Vuonna 2019 aion matkustaa harkiten. Aion miettiä tarkkaan jokaisen matkan mielekkyyttä, enkä vilkuilekaan lentotarjouksia. Tämän haluan tehdä paitsi ilmaston, myös oman pankkitilini vuoksi. Halvat lennot kun yleensä johtavat kalliisiin lomiin.
Edellinen vuosi oli ollut täynnä matkoja: kolme täysin uutta maata ja toistakymmentä piipahdusta tuttuihin maihin. Istuin lentokoneessa viisitoista kertaa, ja laivalla seilasin kymmenisen kertaa. Suurin osa näistä oli vielä lyhyitä piipahduksia, joten laukkuja pakattiin monen monituista kertaa.
Vuoden lopussa tein päätöksen, että tästä vuodesta tulisi rauhallisempi. Edelleen halusin matkustaa, mutta halusin lähteä liikkeelle hieman mielekkäämpien matkojen perässä – niiden matkojen, jotka oikeasti lämmittävät sydäntä vielä tässä vuoden lopussakin. Halusin myös vähän edullisempia matkoja, sillä halvoista lennoista huolimatta singahtelu eri puolille Eurooppaa syö valuuttaa.
Nyt kun katson taaksepäin matkavuotta 2019, voin sanoa onnistuneeni tavoitteessani: olen tehnyt kaksi kaukomatkaa, neljä lähimatkaa maan rajojen ulkopuolelle, ja ison joukon piipahduksia kotimaassa. Kotimaassakin onnistuin löytämään kohteita, jotka eivät ole niitä kaikkein ilmeisimpiä – tai itse asiassa nämä kohteet löysivät minut.
Vietnam oli arvokasta yhdessäoloa perheen kanssa
Matkavuosi alkoi helmikuussa kolmen viikon vierailulla Vietnamiin. Lensimme Saigoniin, mistä siirryimme junalla Da Nangiin, Hueen ja Mui Nén rantakohteeseen. Tutustuimme maan historiaan, makailimme rennosti rannalla, ja ennen kaikkea söimme annoskaupalla ihanaa vietnamilaista ruokaa.
Parhaiten matkasta jäivät mieleen Saigonin sykkivät kadut, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi. Eteneminen mopojen seassa tuli nopeasti tutuksi, ja kotikulmien pienet ravintolat ja niiden asiakkaat viihdyttivät meitä iltaisin.
Da Nangissa taas antauduimme rantaelämälle: lähes tyhjä hiekkaranta, korkealle mäelle rakennettu Ba Na Hillsin huvipuisto sekä läheinen Hoi Anin kaupunki kuuluvat alueen tärkeimpiin vierailukohteisiin, mutta meidän vierailumme kohokohtia olivat pienet koiranpennut Bruno ja Bella. Koko kolmiviikkoisen matkan muistelluin osuus oli majoittuminen Annan ja Huyn kotiin, mistä ei olisi malttanut lähteä eteenpäin.
Eteneminen junalla oli Vietnamissa helppoa. Maata halkoo yksi pitkä junalinja, jonka varrella meidän kohteemme kaikki olivat. Yöjunissa saimme varattua meille neljän hengen hytin, johon oli hyvä majoittua matkan ajaksi. Päivämatkoilla taas oli ihanaa katsella maisemia, tai seurata kanssamatkustajien tapaa viettää pitkiäkin aikoja junassa.
Kerran tosin lapset turhautuivat junamatkailuun, kun juoksimme täysillä junaan vain kuullaksemme, että kyseinen juna menee täysin väärään suuntaan. Hyvä, ettemme ehtineet kiivetä mukaan.
Kolmiviikkoinen Vietnamissa jäikin kevään ainoaksi matkaksi, mutta siitä on riittänyt muisteltavaa pitkään. Keväällä minulle myös selvisi, että pääsisin loppuvuodesta matkalle Kambodzaan, mikä laittoi viimeisetkin kevään matkasuunnitelmat jäihin.
Täältä pääset lukemaan lisää juttuja Vietnamista.
Itä-Virossa ihastuttivat autiot rannat
Kesän aloitimme kuitenkin ulkomaan matkalla, kun suuntasimme tutustumaan Itä-Viroon. Itä-Viron matkailuverkosto kutsui meidät käymään, ja me kiersimme kolmessa päivässä Toilan, Narvan sekä Peipsijärven rannan. Parhaiten mieleen jäivätkin täysin autiot rannat niin Suomenlahden etelärannalla kuin Peipsijärvelläkin. Hieman lämpimämmällä säällä näillä rannoilla olisi viettänyt pitkänkin ajan.
Matkan ehkä ikimuistoisin hetki oli toisena iltana Toilassa. Kun kylpylä suljettiin kymmeneltä illalla, me hiivimme viereiselle rannalle eväskassin kanssa. Ääretön hyttysarmeija esti nautinnollisen iltapalahetken, mutta ehdimme kuitenkin nähdä yhden kauneimmista auringonlaskuista ikinä. Parasta hetkessä oli istua autiolla rannalla: vain me viisi – päät edelleen märkinä kylpylän jäljiltä.
Lisää tarinoita Itä-Virosta voit lukea täältä.
Sateinen Saimaa vei patsaalta patsaalle
Vaikka kesäloman itseoikeutettu tähtikohde on meidän oma mökkimme, kävimme kuitenkin pienellä kesälomamatkallakin. Suuntasimme autolla Saimaan kierrokselle, ja otimme kohteiksi Mikkelin, Puumalan, Savonlinnan ja Parikkalan. Säät eivät tällä kertaa suosineet kotimaan matkailua, vaan seurasimme tiivistä saderintamaa koko retken ajan. Sade alkoi Mikkelissä näistä marsalkan takana kohoavista pilvistä, ja jatkui koko kolmipäiväisen. Näimme siis Saimaan ympäristöä tiukan sadeverhon takaa, mutta ihan hyvältä se näytti.
Retken mielenkiintoisin kohde oli ehdottomasti Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa. Minä olin käynyt puistossa kerran aiemmin joskus 1990-luvulla, jolloin taiteilija vielä itse asui talossaan. Nyt patsaspuistosta on tehty ihan oikea turistikohde, ja se tutustuttaa patsaiden lisäksi myös itse taiteilijaan.
Toisin kuin olisi voinut kuvitella, lapset eivät ihastuneet patsaspuistoon. Syytän kuitenkin kohdetta enemmän jatkuvaa kaatosadetta, johon heidät raahattiin lämpöisestä autosta.
Tätä sateista Saimaan kierrosta lukuun ottamatta vietimme kesäloman tiiviisti mökillä. Siellä pääsimme jälleen kerran toteamaan sen, että kaupunkilainen voi viettää pitkiäkin aikoja keskellä metsää ilman sähkölaitteita ja muita moderneja huvituksia. Tietynlaista askeettisuutta harjoitamme usein myös ulkomaan matkoilla, mutta parasta harjoitusta sitä varten on loma kesämökillä.
Tanskassa pääsimme uimaan Legoissa
Elokuun lopulla teimme vielä pikaisen pyrähdyksen Tanskan Legolandiin. Tämä oli minulle jo kolmas matka tuonne legojen ihmemaahan, joten tiesin, mitä oli odotettavissa. Se, mitä en osannut arvata, oli pari vuotta sitten avatun Lego Housen vetovoima. Koko talo oli täynnä mielenkiintoista tekemistä, ja jo pelkästään isot sammiot täynnä legoja viihdyttivät perhettä niin pitkän päivän, että lounaskin jäi syömättä kokonaan.
Itse Legoland taas alkoi jo tuntua hieman vanhan toistolta: edellisten käyntien jälkeen oli lisätty vain vähän seikkailuaspektia ja turnajaiset, kun taas tyttöjä miellyttäneet Lego Friends -elementit oli loputkin poistettu. Toki huvipuistossa viihtyi hyvin päivän, ja tällä kerralla uskalsimme mennä jo yhteen hurjaankin laitteeseen.
Legoland ei tällä matkalla ollutkaan pääroolissa, vaan perimmäisenä tarkoituksena oli tutustua Billundin seutuun vähän laajemmin. Lähiseutujen ehdottomaksi helmeksi nousi Jellingin pieni kaupunki, jonka viikinkikeskus ja vanhat hautakukkulat veivät mennessään. Jo pelkästään kukkulalle kiipeäminen avasi upean perspektiivin alueeseen, ja sisällä keskuksessa pääsimme tutustumaan viikinkikuninkaisiin Harald Sinihampaaseen ja Gorm Vanhaan hyvin perusteellisesti.
Kaikki jutut Legolandista ja ympäristöstä löytyvät täältä.
Syksy oli tulvillaan eksoottisia kotimaan kohteita
Kesän loputtua katse alkoi hiljalleen harhailla kohti loppuvuotta, mutta sitä odotellessa tuli tutustuttua useampaankin mielenkiintoiseen kotimaan kohteeseen. Näistä ensimmäinen oli Tuusula, missä vietimme bloggaajaporukalla iloisen vuorokauden.
Tuusulassa vierailimme Marttamuseossa, potkimme itsemme Sarvikalliolle ja risteilimme Tuusulanjärvellä. Matkasta jäivät parhaiten mieleen – niiden hauskojen kollegoiden lisäksi – paikalliset yrittäjät, jotka suurella sydämellä kertoivat meille Tuusulan mahdollisuuksista.
Syyskuussa vietin pari päivää ihan kotinurkilla Suomenlinnassa, kun olin valvomassa kuudesluokkalaisten leirikoulua. Helsingin kantakaupungissa asuvana olen tietysti käynyt Suomenlinnassa monen monta kertaa, mutta tällä retkellä minullekin avautui ihan uusia puolia saariryhmästä. Esimerkiksi luontoretki Länsi-Mustasaarelle avasi eteen luontoa, jota ei pääsaarelta löydy.
Retken parasta antia oli kuitenkin seurata lapsia, jotka ovat olleet yhdessä koko ala-asteen ajan: kuinka niistä pienistä natiaisista, jotka silloin kauan sitten peloissaan astuivat koulun ovesta ensimmäisen kerran sisään, on kasvanut aktiivisia toimijoita. Ja kuinka luontevasti he ovat toistensa seurassa. Ensi kevään jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu, kun eri yläasteet kutsuvat heitä.
Lokakuussa taas lähdimme bloggaajaporukalla Mäntsälään, joka kuuluu niihin kohteisiin, jotka löysivät minut. Ajatus viikonlopusta Mäntsälässä ei ollut koskaan kuulunut haavelistoilleni, mutta siitä tuli yksi vuoden antoisimmista retkistä melomisineen, kokkisotineen ja tyhjine kartanoineen. En olisi ikinä osannut kuvitella, että Mäntsälässä voisi olla niin hauskaa!
Viimeistään Mäntsälä osoittikin sen, kuinka tärkeää on lähteä liikkeelle oikealla porukalla. On se sitten oma perhe tai kaveriporukka, matkaseuralla on aivan valtava merkitys.
Syyslomalla suuntasimme perheen kanssa seikkailuretkelle Ahvenanmaalle. Seikkailu se oli sen vuoksi, että päätimme edetä perille saaristolautoilla, jotka vaativat yöpymisen täysin tyhjällä Kumlingen saarella. Mukaan pakattiin retkitarvikkeita ja pasta-aineksia, joiden turvin selvisimme Maarianhaminaan asti. Suosittelen kyllä ehdottomasti saaristolauttoja: niissä oli tunnelmaa aivan eri tavalla kuin paluumatkalla palvelleessa Viking Gracessa.
Ahvenanmaa yllätti meidät ennen kaikkea hiljaisuudellaan: vaikka sitä mainostetaan syyslomakohteena, koko saarirykelmä oli suljettuna. Matkan teemaksi nousikin pihoilla hengailu, sillä ovet pysyivät lukossa lähes kaikkialla. Enkä oikein osaa valittaa, sillä ulkoilu teki oikein hyvää – varsinkin tällaisissa maisemissa.
Lähes suoraan Maarianhaminen lautalta suuntasin Toisiin maisemiin -blogin Hannelin ja Suunnaton-matkablogin Pilvin kanssa Hämeenlinnaan, joka sekään ei ensimmäisenä tule mieleen unelmien matkakohteita miettiessä. Hämeenlinnassa kuitenkin houkutteli sen läheisyys, sekä historialliset kohteet yhdistettynä Aulangon ihanaan luontoon. Sateinen lauantai kului sisätiloissa museoissa, mutta sunnuntaina pääsimme patikoimaan Aulangon järven ympäri, ja jopa kiipeämään näkötorniin asti.
Viikonlopun iloisin yllätys olivat kuitenkin nämä Kantolan viljasiilot, jotka matkanjärjestäjämme oli ansiokkaasti löytänyt internetin syövereistä. Nämä Guido van Heltenin upeilla piirroksilla koristellut viljasiilot seisovat keskellä Hämeenlinnan teollisuusaluetta, ja niitä pitää tosiaan osata etsiä. Onneksi on Google maps.
Tukholmassa tunnusmusiikkina soi Abbaa
Vielä viikkoa ennen syksyn päämatkaa kävin tekemässä pikaisen pyrähdyksen Tukholmaan. Kyseessä oli pressimatka, jolla kävimme tutustumassa Djurgårdenin alueen uutuuksiin, sekä kestosuosikkiin Abba-museoon. Ilta laivalla ja päivä Abban seurassa kyllä inspiroi suuresti, ja herätti meissä monessä sisäisen Agnethamme.
Laivamatka oli myös mukava paluu menneisyyteen. Olen ehtinyt seilata M/S Mariellalla niin monen monituista kertaa, että laivan luulisi olevan tuttu jokaisesta nurkasta. Edellisestä kerrasta oli nyt kuitenkin kulunut niin pitkä aika, että tässä välissä laiva oli ehditty uudistaa lähes täysin. Löytyi sieltä kuitenkin myös jotain tuttua: tämä ravintolan kattomaalaus on ollut paikallaan niin kauan kuin muistan.
Kambodza vei palan sydämestä
Marraskuussa koitti vihdoin pitkään odotettu matka Kambodzaan. Tämä World Visionin opintomatka yhdessä muiden kummien kanssa osui vuoden ankeimpaan aikaan, ja oli huikea sukellus Kambodzan historiaan ja kulttuuriin.
Kymmenen päivän matkan aikana ehdimme olla ihan turistejakin: risteillä niin Mekongilla kuin Tonle Sap -järvellä, ja vierailla Punaisten khmerien ajasta muistuttavilla paikoilla Choeung Ekissä ja Tuol Slengissä, sekä temppeleillä Siem Reapissa.
Matkan pääpainopiste oli kuitenkin Kampong Thomin maakunnassa, missä vierailimme World Visionin ohjelma-alueella ja tutustuimme työhön siellä. Kävimme koulussa, lasten kerhossa, ravitsemusopastuksessa, terveysasemalla ja parissa kodissa, ja kaikkialla oli vastassa ihania ihmisiä. Puute ja haastavat olot näkyivät kaikkialla, mutta toisaalta näkyi myös merkkejä jo saadusta avusta. Apu on jo tähän mennessä vienyt asioita parempaan suuntaan, ja kehitys on huimaa.
Tällä matkalla minä olin ensimmäistä kertaa pois lasten luota yli viikon, mutta ikävä pysyi yllättävän hyvin kurissa. Siinä ehkä auttoivat kaikki paikalliset lapset, joita ryhmämme ympärillä pyöri joka paikassa. Oli ihanaa tavata kambodzalaisia lapsia, jotka ovat omien tyttöjen ikäisiä, ja nähdä sekä erot että yhtäläisyydet heissä kaikissa. Loppujen lopuksi lapset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa.
Matkan tärkein päivä oli kuitenkin aivan keskellä oleva tiistai, jolloin pääsimme vihdoin tapaamaan kummilapsiamme. Kokonainen päivä näiden ihanien lasten ja heidän vanhempiensa kanssa jäi niin syvälle sydämeen, että sitä on ollut vaikea purkaa sanoiksi. Lapsi, jolta olen parin vuoden aikana saanut muutaman varovaisen kirjeen, muuttui ihanaksi hymyilijäksi, joka lopussa luotti minuun niin paljon, että tuli spontaanisti halaamaan useaan otteeseen. Tätä päivää on vaikea unohtaa.
Lisää tarinoita Kambodzasta pääset lukemaan täältä.
Vaikka matkavuoden ehdottomasti tärkein päivä oli tuo marraskuinen tiistai Kambodzan Santukissa, kiteytyy matkavuoden suurin anti kuitenkin tähän viimeiseen kuvaan. Monet vuoden matkoista tein ilman omaa perhettä, mutta silti suurimpia elämyksiä ovat tuottaneet hetket tällä viisikolla: miten ihanaa on olla matkalla tämän porukan kanssa.
Heidän kanssaan voin lähteä suurkaupunkiin, viidakkoon tai autiolle rannalle, ja aina meillä on hauskaa. Välillä tulee epäileviä kysymyksiä siitä, miksi pitää taas lähteä, tai miksi ihmeessä tännekin tultiin. Mutta aina jälkikäteen kuvia katsellessa kasvoille nousee hymy: miten ihanaa meillä oli sielläkin. Vielä toistaiseksi ei ole löytynyt matkakohdetta, josta ei olisi löydetty jotain yhteistä hymyiltävää vielä pitkään matkan jälkeenkin.
Matkavuosi 2020 on vielä täysi mysteeri. Elämä rullaa eteenpäin kovaa vauhtia, ja ensi vuonna on luvassa ainakin isoja työprojekteja, yläasteelle siirtyminen ja kymmeniä jalkapallo-otteluita. Matkojen sovittaminen näiden väleihin on sen verran haastavaa, että tarkkoja suunnitelmia ei ole kovin ajoissa luvassa.
Varmaa on kuitenkin se, että paikoillamme tuskin pysymme ensi vuonnakaan. Viimeisistä vuosista – ja etenkin tästä kuluneesta vuodesta – oppineena kuitenkin haluan, että kaikilla matkoillani on oikeasti merkitys: olkoon se merkitys sitten suuren unelman toteutuminen tai pään puhdistava viikonloppu harvinaisen hyvässä seurassa. Tärkeää on, että jokainen matka saa oman paikkansa sydämessäni.
Tervetuloa siis Merkitysten matkavuosi 2020!
6 Comments
Meillä on ollut hämmentävän samanlainen matkavuosi! Toki siihen on mahtunut kolme yhteistä pientä matkaa, mutta muutenkin näistä löytyy tosi paljon yhtäläisyyksiä! Isoimpina tietenkin loppuvuoden tunteikkaat Kambodzan/Nepalin matkat. Sen lisäksi ollaan kumpikin tehty toinen isompi reissu Aasiaan alkuvuonna, matkustettu Suomen rannikolla ja reissattu muutenkin Suomessa, muun muassa Saimaalla.
Great minds think alike – vai miten se meni? 🙂
On ollut koko vuoden hauska seurata sun matkoja, kun tunnutaan tosiaan koko ajan liikkuvan samoilla seuduilla tai samalla tyylillä. Ja kyllä meidän kolme yhteistä retkeä on olleet ihan vuoden parhaita! Jännittävää nähdä, mitä ensi vuonna keksitään – joko olisi sen Valencian aika? 😉
Ihania reissuja on teidänkin vuoteen mahtunut. Erityisesti tykkään miten paljon erilaisia Suomi kohteita teidän vuoteen on mahtunutkaan. Voi saisikohan sen suhteen tsempattua itsekin ensi vuonna!
Kiitos Katja! Minä tein tätä vuotta varten ihan tietoisen päätöksen lisätä kotimaan matkailua. Toki muutama retki tuli vähän yllättäen ja pyytämättä, mutta tähän suuntaan halusin matkailuani kehittää koko ajan. Kun ei voi olla matkustamatta, niin ainakin voi miettiä tarkkaan, mihin matkustaa. 🙂
Paljon teidänkin kompanja on ehtinyt reissata ympäriinsä tämänkin vuoden aikana. Toivottavasti tulevan vuoden matkatkin ovat yhtä merkityksellisiä ja antoisia, ja ennen kaikkea toivon, että saadaan toistettua Tuusulan ja/tai Mäntsälän kaltaiset yhteiset kotimaanreissut myös ensi vuonna, Tukholmaa ja m/s Mariellaa unohtamatta 😉
Ensi vuosi näyttää toistaiseksi hämmentävän hiljaiselta, mutta äkkiäkös se täyttyy. Jos ei muuta, niin suunnataan auton keula johonkin uuteen kotimaan kohteeseen tai varataan risteily Mariellalta – vai mitä? 😉