Parikkalan patsaspuisto

Suomi-kohde numero 52: Parikkalan patsaspuisto

Muistan, kun kävin paikassa ensimmäinen kerran 1990-luvulla: auto jätettiin pienelle levennykselle, ja sieltä hiivittiin polkua pitkin metsikön läpi pihaan. Pihalle oli täysin sallittua mennä, mutta taiteilija itse asui vielä mökissään, eikä sieltä juuri ihmisten seuraan tullut. Oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että on luvattomalla asialla.

Tänä päivänä Parikkalan patsaspuisto on ihan oikea turistikohde: sen vieressä olevalta parkkipaikalta johtaa pihaan opastettu väylä, jonka varrella muistutetaan maksamaan pääsymaksu. Vaikkei kukaan ole portilla myymässä lippuja, vieraiden toivotaan maksavan muutaman euron pääsymaksu joko kännykkäsovelluksella tai kahvilaan. Pääsymaksut auttavat pitämään paikan auki tulevinakin vuosina.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalalainen Veijo Rönkkönen oli omanlaisensa taiteilija loppuun asti: hän täytti kotitalonsa pihan kymmenillä betonipatsailla, jotka esittävät ihmisiä erilaisissa asennoissa. Pihasta löytyy myös joitakin betonista valettuja kasveja ja astioita, mutta pääpaino on ehdottomasti ihmishahmoissa.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Piha on jaettu muutamaan osaan: on salainen puutarha, vuokkopelto ja onnellisten laakso. Pitkin pihaa kiemurtelevien polkujen varrella on pappi, tummaihoinen rumpali ja itse viikatemies. Kaikenlaiset hahmot seisovat vierekkäin sulassa sovussa.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Patsaspuiston tunnetuin elementti on kuitenkin joogatarha, johon Rönkkönen on tehnyt yhteensä 256 joogaajaa. Jokainen joogaaja on erilaisessa asennossa, ja joogaa yhtään harrastaneet tunnistavat niitä kyllä helposti.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Veijo Rönkkösen elinaikana piha oli jo avoinna vierailijoille. Kun hän kuoli vuonna 2010, patsaspuiston tulevaisuudesta alkoi pitkä kiista, sillä kukaan ei halunnut ottaa sitä hoitaakseen. Lopulta pelastajaksi ryhtyi teollisuusneuvos Reino Uusitalo, joka osti paikan ja ylläpitää sitä yhteistyössä Parikkalan Patsaspuiston kannatusyhdistyksen kanssa. Vuosina 2011-2014 patsaspuisto oli osana Maaseudun sivistysliiton johtamaa EU-rahoitteista hanketta, jonka puitteissa kunnostettiin patsaita ja kehitettiin puistoa. Pihaa on siistitty, sen kasviloisto on kunnostettu ja merkitty kartalle, ja patsaita on puhdistettu sammaleesta. Ainoastaan joogaajat on jätetty sammaloitumaan luonnollisesti – tämä oli taiteilijan oma tarkoitus ja toive.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuistossa eivät olekaan pääosassa pelkät patsaat, vaan sieltä löytyy katseltavaa myös kasvien ystäville. Erilaisiksi kokonaisuuksiksi rakennetut kukkapenkit ja pensaistot hehkuivat kukkaloistossa ainakin heinäkuun alkupuolella.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Ulkorakennukseen on pystytetty näyttely Veijo Rönkkösen elämästä. Ruudulla pyörii hänen haastattelunsa, ja seiniltä voi lukea hänen elämänsä päätapahtumista. Sieltä löytyy myös nuoruudenkuvia ja tärkeitä esineitä. Erillisessä korissa on iso kasa tekohampaita, joita Rönkkönen keräsi patsaitaan varten. Aidot tekohampaat ovatkin elementti, joka tekee patsaista erityisen – ja monien mielestä jopa karmivan – näköisiä.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Kesäisessä Suomessa Parikkalan patsaspuisto on taikaa: suljettu pihapiiri, joka kätkee suojiinsa mielettömän väriloiston, mutta myös yhden ihmisen elämäntyön. Veijo Rönkkönen ei välittänyt siitä, arvostaako kukaan hänen patsaitaan, vaan hän täytti oman pihansa niillä. Hän tutki loputtomiin ihmiskehoa ja jäljensi sitä patsaisiinsa. Joidenkin patsaiden kanssa hän selvästi leikitteli ihmisen ominaisuuksilla.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

Entä mikä patsaista on oma suosikkini? Kyllä se taitaa olla tämä veikeä viikatemies, joka hymyilee leveillä hampaillaan. Kaikki eivät näe tässä sitä veikeyttä, mutta ihan selvästi se vinkkaa minulle silmää. Yhteisellä asialla tässä ollaan.

Parikkalan patsaspuisto


 

I remember going there for the first time in the 90’s: we left the car on the side of the road and walked through this thick forest to the yard. It was ok to go there, but the artist himself was still sitting inside his cabin and didn’t really come out. It felt like we were doing something forbidden.

Today the statue park at Parikkala is a real tourist attraction: there’s a big parking lot next to it, and you can take the guided route, where they remind you to pay the entrance fee. No one’s there to collect it from you, but still you can contribute to the salvation of the place by paying the fee to the shop or doing it with your mobile.

Veijo Rönkkönen was an artist of his own kind his whole life: he filled his front and backyard with hundreds of concrete statues portraying human beings in different positions. There are also some plants made out of concrete, but the human figures are the stars there.

The yard consists of a few parts: there’s the secret garden and the valley of the happy. You can find a priest, a drummer boy and the reaper himself standing there side by side.

The best known part of the yard is the yoga section, where Rönkkönen placed 256 people doing yoga. They’re all in different asanas, and if you’ve ever done yoga, you probably recognize many of them.

When Veijo Rönkkönen was still alive, the yard was open for all visitors. When he died in 2010, a dispute started: no one wanted to start taking care of the yard. Eventually Reino Uusitalo bought the place and is taking care of it in collaboration with an association founded for the salvation of the park. In 2011-2014 the park was a part of a project funded by the European Union, and most of the statues were cleaned and the park turned into a tourist attraction. Only the yoga people have kept their moss clothes, because that was the artist’s specific request.

The statues aren’t the only stars of the park, but there’s a lot to see for anyone interested in plants. Flowers are put into organized ensembles, and flowers were blooming at least in the beginning of July.

The outbuilding is the home for an exhibition about the life of Veijo Rönkkönen. You can watch his interview on television and you read about his life. You can also find pictures from his youth days and some memorabilia from his past. There is also a basket full of dentures which Rönkkönen collected for his statues. The dentures are a detail that make the statues look so special – and some say also creepy.

The statue park is full of magic: a closed yard with some magnificent flora, but also the life work of one man. Veijo Rönkkönen didn’t care if anyone appreciated his statues, but he made them for himself. He explored the human body constantly and sculpted that into his work. You can see in some statues how he played with the human features.

So what is my favourite of the statues? It has to be the reaper himself. I find him somehow playful as he’s smiling with his wide teeth. Not all see that playfulness, but I can see him winking at me. We’re in this together.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply