Mikä helpottaisi lasten matkapahoinvointia?

*Sea Band -rannekkeet saatu testiin

Se matka muistetaan hyvin vieläkin: olimme Madeiralla esikoisen ollessa reilun vuoden ikäinen. Olimme ajatelleet vähän laajentaa perspektiiviämme tuosta vihreästä saaresta ja lähteä päivän mittaiselle saarikierrokselle ihan ryhmän mukana. Alkumatkasta lapsi istui tyytyväisenä turvaistuimessaan ja joi tuttipullosta lämmintä maitoa. Matka eteni ja maitoa kului, kunnes jo kohta Capo Giraon jyrkänteen jälkeen hän alkoi käydä rauhattomaksi. Me täytimme tuttipulloa ja tungimme sitä suuhun, kunnes se alkoi: loputon oksentaminen. Hän oksensi kaaressa niin, että niin vaatteet kuin turvaistuimenkin olivat paksun maidon peitossa.

Tätä oksentamista jatkui koko loppupäivän. Suloinen oppaamme haki meille matkatavaramyymälästä pieniä muovipusseja, mutta ei niistä paljon apua ollut. Tietenkään meillä ei ollut mukana vaihtovaatteita tai kosteuspyyhkeitä tai mitään sellaista, mitä ilman emme enää ikinä lähtisi liikkeelle.

Toivuttuamme tuosta saarikierroksesta ajattelimme uudelleen olla kunnon turisteja, ja varasimme lauttaliput Madeiralta viereiselle Porto Santon saarelle, jossa myös Kristoffer Kolumbus oli aikoinaan asunut. Lähdimme aikaisin aamulla hotellilta taksilla satamaan, missä astuimme ihan hyvän kokoiseen lauttaan. Olimme jättäneet aamiaisen hotellilla väliin, kun ajattelimme laivamatkan olevan hyvää aikaa aamiaisen nauttimiseen. Parkkeerasimme kahvilaan, haimme tarjottimellisen syötävää, kun lautta lähti liikkeelle. Jo ensimmäisten minuuttien jälkeen tiesimme, ettei aamiaisen syömisestä tulisi mitään: laiva keinui puolelta toiselle niin kovaa, etteivät eväät edes pysyneet pöydällä.

Ja sitten se taas alkoi: oksentaminen, jota jatkui aina Porto Santon saarelle asti. Ja tällä kertaa se ei ollut vain lapsi, joka voi huonosti, vaan myös me vanhemmat vietimme matkan naamat valkoisina. Sen verran kovaa merenkäynti oli.

Tästä merimatkasta viisastuneena marssimme ensimmäiseksi portosantolaiseen apteekkiin, ja selitimme tilannetta puoliksi englannilla ja puoliksi pelkällä elekielellä. He myivät meille ison pullollisen lääkettä, josta kumosimme koko perhe. Paluumatkalla myös asetuimme istumaan ulos aivan perään, mistä näki hyvin merelle. En tiedä, johtuiko se lääkkeestä, raikkaasta meri-ilmasta vai mistä, mutta paluumatka meni ihan hyvin. Silloin kuitenkin tajusimme, että siitä eteenpäin meidän pitäisi ottaa matkatessa huomioon yksi ylimääräinen seikka eli matkapahoinvointi.

Meidän kolmesta lapsestamme kaikki ovat olleet erittäin herkästi pahoinvoivia. 11-vuotiaalla alkaa jo selvästi helpottaa, mutta kyllä hänkin sai tehdä töitä Sri Lankan mutkaisilla teillä ja nykivällä ajotyylillä. Pienemmille pahoinvointi saattaa tulla ihan yhtä hyvin ranskalaisilla kyläteillä kuin suurkaupunkien ruuhkissakin. Onneksi moottoritiet ovat yleensä sellaisia, jotka menevät hyvin.

Ei enää järjestetyille retkille

Koska olemme harjoitelleet matkustamista matkapahoinvoivien lasten kanssa jo yli 10 vuotta, olemme ehtineet kehittää sitä varten omat niksimme ja olemme toisaalta oppineet asiat, joita kannattaa välttää. Emme esimerkiksi enää tuon Madeiran matkan jälkeen ole lähteneet lasten kanssa yhdellekään opastetulle bussiretkelle, jolla muut matkaajat joutuisivat seuraamaan oksentavia lapsia. Mietimme myös tarkkaan veneretkiä ja lauttamatkoja, ja arvioimme lautan kokoa suhteessa meren aaltoiluun. Joskus vesiä on pakko ylittää, ja esimerkiksi Thaimaassa menimme kolmen tunnin lauttamatkan Krabilta Phuketiin koko ajan oksentavien lasten kanssa.

Myös automatkailua olemme vältelleet pitkään, mutta nyt jo hieman rohkeampina olemme alkaneet ottamaan niitäkin matkaohjelmaan. Nyt vain tiedämme, että koukeroisimmat tiet kannattaa vieläkin unohtaa, ja toisaalta autoon kannattaa varata sopivasti varusteita, jotta pahoinvoinnin iskiessä jälki ainakin olisi mahdollisimman huomaamatonta.

Ikean pussit ovat pelastaneet monta matkaa

Meidän tärkein varusteemme vaihtovaatteiden lisäksi ovat jo pitkään olleet Ikean suljettavat muovipussit. Niitä löytyy monessa koossa, ja ne ovat tarpeeksi kestäviä pitämään sisällään jopa nestettä. Niiden suuaukko on helppo ensin kääntää tukirenkaaksi, joka pitää pussin suun auki, ja myöhemmin sulkea tiiviisti odottamaan poisheittämistä.

Mutta koska kyse on muovipusseista, en ole raaskinut alistaa niitä kertakäyttöisiksi tuotteiksi, vaan olen etenkin pidemmillä matkoilla tyhjentänyt ja pessyt ne seuraavaa käyttöä varten. Minun tavaramerkkini onkin jo saapua hotelliin oksennuspussit laukusta pilkottaen, ja heti sisäänkirjautumisen jälkeen mennä vessaan tyhjentämään ja pesemään oksennuspusseja. Pussit kestävät tämän hyvin useammankin kerran: tosin neljän viikon Sri Lankan matkan loppupuolella pussit alkoivat olla jo aika hurjassa kunnossa. Pahimmat suljin ja käärin tiukasti rinkan pohjalle, mistä ne kotona nostin roskikseen.

Muovipussien lisäksi mukana kannattaa aina olla kosteita pyyhkeitä tai vähintään paperia. Vaikka oksennus osuisikin nätisti pussiin, tarvitaan yleensä vähintään suupielien pyyhkimistä. Tähän kosteuspyyhkeet ovat kuivaa paperia mukavammat, ja usein kosteuspyyhkeillä on kiva vähän pyyhkiä myös otsa. Varsinkin kuumissa maissa oksentaminenkin on urheilusuoritus.

Lääkettä ei ole helppo löytää

Koska olemme voineet pahoin jo niin pitkään, olemme myös ehtineet kokeilla kaikenlaisia keinoja matkapahoinvoinnin estämiseksi. Hyvät kokemukset portosantolaisesta matkapahoinvointilääkkeestä saivat meidät etsimään lisää vastaavia. Ulkomailla tilanne on ollut helppo, koska monissa maissa apteekista saa kaikenlaisia pillereitä jopa lapsille. Ihan aina en ole edes tiennyt, mikä aine on ollut kyseessä, tai auttoiko se lopulta, mutta varsinkin pakkosiirtymien edessä on oltu valmiita kokeilemaan kaikenlaista.

Suomessa sen sijaan lapsille ei ole yhtä helppo löytää lääkettä pahoinvointiin: me saimme kerran yksityiseltä lääkäriasemalta reseptin nestemäiselle lääkkeelle, jota sai antaa myös parivuotiaalle lapselle. Myöhemmin vastaavanlaista lääkettä kysellessämme olemme saaneet vastaukseksi vain, ettei alle kouluikäisille lapsille ole olemassa mitään lääkettä.

Kysyin asiaa vielä Maa quzuu -matkablogin Outilta, joka on farmaseutti, ja kirjoittanut esimerkiksi hyvän oppaan vauvan terveydestä matkalla. Outikaan ei tiennyt lapsille sopivista lääkkeistä, mutta pitkän etsimisen jälkeen löysi matkatikkarin (aivan niin – luitte oikein), jota imeskelemällä matkapahoinvoinnin pitäisi talttua. Mitään helppoa lääkeratkaisua ei siis apteekeistakaan ole saatavilla.

Rannekkeista saattaa löytyä helpotusta

Toisenlaiseen lääketieteeseen perustuvat rannekkeet, joita myydään matkapahoinvoinnin estämiseen. Me saimme testattavaksi Sea Band -rannekkeet, joita olin jo aiemmin kuullut kehuttavan matkustavien lapsiperheiden parissa.

Rannekkeiden teho perustuu akupunktio-pisteisiin, jotka helpottavat oloa. Ihmisen ranteista löytyy pisteet, joita painamalla pahoinvoinnin pitäisi helpottaa, ja näihin pisteisiin asetetaan froteisissa rannekkeissa olevat nystyrät. Rannekkeiden asettelu on erittäin tarkkaa, sillä jos nystyrä osuu akupunktio-pisteen ohi, ei tehoa ainakaan ole.

Me testailimme rannekkeita ensin helpommilla matkoilla: isot tiet matkalla mummolaan eivät yleensä ole niitä pahimpia pahoinvoinnin aiheuttajia, mutta jonkin aikaa matkattuamme älylaitteet yleensä laitetaan syrjään ja kaikki ryhtyvät katselemaan ikkunoista ulos. Kun keskimmäinen laittoi rannekkeet ensimmäistä kertaa käteen, hän vietti koko parituntisen matkan älylaitteen kanssa ilman minkäänlaista huonoa oloa.

Hyvän ensikokemuksen jälkeen ehdin jo riemastua rannekkeiden olevan helpotus meidän suureen vaivaamme, mutta niiden teho ei ollutkaan ihan niin selkeä. Monen testikerran jälkeen on tuntunut siltä, että välillä niistä on ollut apua, ja välillä taas ei ollenkaan.

Ongelmaksi on enemmän muodostunut se, että lapset eivät pidä rannekkeista: heidän mielestään ne ovat tiukat ja epämukavat, ja enemmänkin huonontavat oloa. Tähän viimeiseen en kyllä usko, mutta toisaalta jos ranteissa koko ajan puristaa ikävästi, aiheuttaa se kaikenlaisia muitakin tuntemuksia.

Liki vuoden testaaminen ei siis meidän osaltamme ole tuottanut minkäänlaista luotettavaa lopputulosta: aina välillä tuntuu, että rannekkeista olisikin apua, kun taas monesti niistä ei tunnu olevan kuin harmia. Toisaalta, kun lapset eivät pidä niistä, he eivät myöskään anna niiden olla rauhassa, jolloin nystyrät takuuvarmasti lähtevät pois paikoiltaan. En myöskään voi vannoa, että olisin aina osannut laittaa ne juuri oikeille kohdille, vaikka kuinka olemme seuranneet ohjeita.

Koska omat testituloksemme ovat niin epämääräiset, kyselin muiden kokemuksia lasten kanssa matkailevien facebook-ryhmässä. Siellä osa oli sitä mieltä, että rannekkeet ovat täyttä lumelääkettä, toisilla oli yhtä ristiriitaisia kokemuksia kuin meillä, kun taas osa oli oikeasti kokenut saaneensa helpotusta rannekkeista. Sielläkin oltiin yhtä mieltä siitä, että rannekkeet täytyy laittaa paikoilleen ajoissa, ja niiden asemoinnissa täytyy olla tarkka. Mutta oli ihanaa lukea, että joillekin tällainen täysin lääkkeetön vaihtoehto on toiminut.

Paras lääke on aika

Koska niin ikävää kuin matkapahoinvointi onkin, en ole halunnut sitä myöskään lähteä ehdoin tahdoin lääkkeellisesti helpottamaan. Toki tietyt merimatkat ja muut ovat asia erikseen, mutta jos esimerkiksi kaukomatkoillamme antaisimme lapsille aina hankalissa siirtymissä lääkettä, he olisivat lääkittynä puolet matkasta. Monilla lääkkeillä on kuitenkin sivuvaikutuksia, joita ei haluaisi ottaa.

Minä olenkin toistaiseksi luottanut enemmän reitinvalintaan ja valmistautumiseen. Jo se, ettemme valitse kaikista mutkaisimpia teitä, auttaa paljon. Ajellessamme viime syksynä Ranskan Champagnessa haaveilimme pikkuteistä shamppanjapeltojen keskellä. Ajoimme pienen pätkän sellaista, mutta kun totuus oli neljänkympin vauhti ja takapenkillä voihkivat lapset, kurvasimme nopeasti takaisin moottoritielle ja kohti määränpäätä.

Minä olen myös huomannut, että sopivasti täydellä vatsalla ei tule niin helposti paha olo. Mahaa ei saa syödä liian täyteen, mutta ajomatkat kannattaa yleensä ajoittaa aterioiden jälkeen: silloin verensokeri on kohdillaan, ja pahoinvointikin pysyy paremmin kurissa.

Autoon voi myös ottaa eväitä, jotka auttavat verensokerin säätelyssä. Ainakin erilaiset suolakeksit ovat hyvä vaihtoehto, samoin kuin raikkaat hedelmät. Liian makeita eväitä kannattaa välttää, koska niistä tulee yleensä entistä huonompi olo. Ja sitä maitoa ei kannata kauheasti juottaa, kuten me aikoinaan Madeiralla teimme.

Paras lääke lasten matkapahoinvointiin on kuitenkin aika. Iän myötä pahoinvointi usein lievenee, ja matkanteosta tulee jopa ihan siedettävää. Pahoinvointi kannattaa myös ottaa tosissaan ja jättää ne hurjimmat vuoristotiet ajeltavaksi vasta siinä vaiheessa, kun lapset ovat jo vähän isompia. Huono olo ei tee kenenkään matkasta mukavampaa kokemusta.

Kuitenkin kun siirtymiä on pakko tehdä, kannattaa ottaa kokeiluun erilaiset apuvälineet: hyvät varusteet, pienet eväät ja tarpeen tullen joko lääkkeet tai ne rannekkeet. Monet ovat sanoneet, ettei rannekkeista nyt mitään haittaakaan ole, ja tämä on ihan totta, jos lapset niitä suostuvat käyttämään. Kaikkea kannattaa kokeilla, sillä pahoinvointi ei ole kivaa kenellekään.

Ja tärkein asia ainakin itselleni on ollut muistaa se, että vanhempien rento asenne toimii tässäkin. Kun paha olo tulee, se oksennetaan pois, ja sen jälkeen jatketaan matkaa. Se ei tapa eikä vahingoita, joten siitä ei myöskään kannata tehdä suurta numeroa. Tähän auttaa myös se varustautuminen: kun lapsen ei tarvitse oksentamisen jälkeen istua loppumatkaa likaisissa ja haisevissa vaatteissa, ei tapahtuneesta myöskään jää ihan niin suuria traumoja.

Kotiin matkapahoinvoinnin vuoksi ei kannata jäädä, vaan aina kannattaa lähteä tutkimaan maailmaa ja omaa ympäristöä. Pahoinvoivien lasten kanssa kuitenkin kannattaa miettiä muutama hetki, mihin lähtee ja millä.

Palasimme muuten Madeiralle vielä parikin kertaa tuon oksennusreissun jälkeen. Tämän jutun kuvat on ottanut silloin 4-vuotias keskimmäisemme, kun vuonna 2016 lomailimme saarella viimeisimmän kerran.