Itä-Virossa ihastuttivat luonto ja perinteet

*Kaupallinen yhteistyö: Itä-Viron matkailuverkosto ja Eckerö Line

Suomalaiset matkailijat ovat löytäneet sankoin joukoin Tallinnaan, Saarenmaalle ja Pärnuun. Myös Tartto on monen matkaohjelmassa. Itä-Viro on kuitenkin aluetta, johon harva varta vasten suunnittelee lomamatkaa, vaikka alueella olisi paljon potentiaalia suureenkin suosioon.

Me palasimme juuri kolmen päivän matkalta itäiseen Viroon. Ehdimme tehdä nopean kierroksen läpi maalaismaisemien, jylhien metsien ja hiekkarantojen, ja sammuttaa historian nälkää Narvan linnassa. Päällimmäisenä matkalta jäivät mieleen vihreä luonto ja loputtomiin siintävät pellot: kuinka tilaa olisi meille kaikille.

Autolautalla matkustaminen on osa hauskuutta

Menimme Viron puolelle Eckerö Linen Finlandialla, joka oli meille jo ennestään tuttu laiva. Sunnuntaiaamuna Viroon päin mennessä ja tiistai-iltana takaisin tullessa laiva kuitenkin pääsi selvästi edukseen, sillä laivalta puuttuivat kokonaan työn ja kodin väliä sillä matkustavat: jopa kahvilassa oli tilaa istua pöydän ääressä lasten leikkiessä leikkipaikalla. Viikonloppuisin koko laiva on täynnä Viron ja Suomen väliä viikoittain matkustavaa väkeä, eikä istumapaikkaa yleensä löydä mistään.

Minulle itselleni matkustaminen Suomenlahden yli alkaa olla jo pientä pakkopullaa. Tämä on erikoista, sillä aina silloin tällöinhän tulee lähdettyä ihan risteilylle. Kuitenkin, kun perillä odottaa oikea määränpää, tuntuu laivamatka aina loputtomalta kidutukselta. Miksei voisi jo päästä todelliseen kohteeseen?

Tällä kertaa me vietimme laivamatkat hieman erilaisella tavalla, kun Eckerö Line tarjosi meille buffet-ruokailut mennen tullen. Menomatkalla nautimme aamiaisen, ja paluumatkalla vastaavasti illallisen. Molemmat ateriat toimivat tarpeeseensa ihan hyvin: aamiaisella sai tankattua vatsat sen verran täyteen, että selvisimme pitkälle iltapäivään ennen seuraavaa ruokaa. Vastaavasti paluumatkalla illallinen täytti viimeisen matkapäivän tekemät kolot ennen myöhään illalla tapahtuvaa kotiinpaluuta.

Finlandian buffet on monipuolinen ja kattava – siitä löytyy varmasti jokaiselle jotain. Aamiaisella valtaa pitävät perinteiset aamiaistuotteet, kuten sämpylät, pekoni ja munat. Munakokkeli tosin oli harvinaisen pahaa ja suolaista, ja jäi kyllä minulta syömättä. Sain kuitenkin vatsani täyteen muilla tarjoomuksilla.

Illallisella minulle ovat aina tärkeimpiä kylmät alkupalat: mäti ja erilaiset kalat. Tällä kertaa ihastuttivat uudet perunat, joita oli tarjolla – ne alkavat kuulua erottamattomana osana kesään.

Täytyy kuitenkin sanoa, että meidän perheemme tapauksessa on aina harkittava erikseen, kannattaako buffettiin mennä ruokailemaan. Aamiaisen hinta (14/8 euroa, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi) on kohtuullinen, mutta kun lapset syövät yhdet pienet sämpylät ja juovat lasit mehua, niin niille tulee aika paljon hintaa. Samoin illallisella lautasilta löytyi muutama ranskalainen ja pieni pala lohta. Edes notkuva jälkiruokapöytä ei tällä kertaa innostanut lapsia liialliseen tankkaukseen, vaan sieltäkin mukaan tarttui vain vähän juustoja, jäätelöä ja karkkia. Näillä annoksilla hinta (28/14 euroa, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi) on meille vielä aika kova – tosin me aikuiset kyllä söimme molempiin suuntiin koko rahan edestä.

Lapset kuitenkin jaksavat aina ihastua laivamatkustamiseen. Vaikka olisimme menneet samalla laivalla yli kuinka monta kertaa, he aina mainitsevat yhdeksi matkan parhaista elementeistä juuri laivamatkat. Ilmeisesti niissä kuitenkin säilyy hohto, ja ne ovat jo osa sitä matkantekoa – kuitenkin harvinaisen miellyttävässä muodossa.

Yöpyminen kylpylässä on loistava vaihtoehto

Meidän ensimmäinen matkapäivämme koostui merimatkan lisäksi vierailusta Kiviolin seikkailukeskuksessa ja majoittumisesta Toila Spa Hotelliin Toilassa. Kivioli on laskettelukeskus, joka kesäaikaan toimii erilaisten seikkailupisteiden kotina: siellä voi esimerkiksi laskea rinnettä alas mäkiautolla tai kiipeillä vaijereiden varassa korkealla. Seikkailukeskus sopii kokeilunhaluisille, jotka haluavat toimia aktiivisesti ulkona ja rikkoa omia rajojaan siinä samalla.

Liikunnallinen teema jatkui myös majoituksen suhteen, sillä majapaikkamme Toila Spa Hotellin vetonaula oli ehdottomasti sen kylpyläosasto. Hämäännyimme ensin hieman, sillä ujula-kyltin takaa löytyi vain yksi täysmittainen uima-allas. Kuitenkin, kun suunnistimme kohti kylpylän saunamaailmaa, sieltä löytyivät erilaiset altaat ja iso valikoima saunoja. Ehdottomasti yksi miellyttävimpiä kylpylöitä, joissa olemme käyneet.

Parasta tässä vaihtoehdossa oli se, että kylpylä oli auki iltakymmeneen. Kun raahauduimme vauhdikkaiden päivien jälkeen takaisin hotellille, ehdimme juuri illalliselle ja sen jälkeen vielä tarpeeksi pitkäksi aikaa kylpylään. Vietimmekin siellä molempina iltoina aikaa aina sen sulkemiseen asti – lapset olisivat varmasti jaksaneet vielä pidempäänkin.

Vierailukohteiden väleistä löytyivät parhaat helmet

Olin rakentanut matkaohjelmamme yhdessä Itä-Viron matkailuverkoston Lea Koremin kanssa meidän perheemme mielenkiinnon kohteiden mukaan. Ohjelmassa oli siis liikunnallisten aktiviteettien lisäksi historiaa Narvan linnan ja Kukrusen kartanon muodossa, erilaisia käden taitoja niin hotellin savipajassa kuin Avinurmen puutyökeskuksessakin, ja väleissä piipahduksia luonnossa.

Parhaat elämykset syntyivätkin niinä hetkinä, kun jalkauduimme luontoon. Narva-Joesuun rantakaupungin hiekkaranta sai etenkin lapset huokailemaan ihastuksesta: miten näin lähellä Suomea voi olla tällainen paikka, kun tähän asti olemme matkustaneet hiekkarannalle pitkien lentomatkojen päähän? Narva-Joesuusta löytyy hiekkarantaa yhteensä 7,5 kilometrin verran, ja se onkin Viron pisin meren rannalla oleva hiekkaranta. Meidän vieraillessamme rannalla oli muutama seurue, joista joku jopa uskaltautui mereen uimaan.

Vielä suurempi hämmästyksen aihe löytyi etelämmästä Peipsijärven rannalta. Euroopan viidenneksi suurimman järven rannalla seistessään ei ihan heti uskoisi olevansa järven, eikä meren, rannalla – niin kaukana vastaranta on. Ajoimme suoraan Kauksin kylään ja sen rannalle, jossa meidän lisäksemme käyskenteli kaksi muuta ihmistä. Tilaa siis löytyi hyvin sieltäkin.

Minun näkökulmastani Narva-Joesuun ja Kauksin rannat eivät millään tavalla eronneet rannoista esimerkiksi Pärnussa. Toki ihmisiä ja palveluja oli vähemmän, ja vesi ehkä tähän aikaan vuodesta vähän kylmempää, mutta yhtä antoisaa rantaelämää voisi viettää idässäkin. En minä ole uskaltanut mennä mereen kesäkuun alussa Pärnussakaan, joten siinä mielessä veden lämpötilakaan ei meillä ratkaisisi asiaa.

Kauksin rannalla parasta oli se, että sinne kuljettiin parkkipaikalta metsäpolkua pitkin. Oli ihanaa päästä keskelle metsää, jossa linnut lauloivat. Nopeasti katsottuna olisi voinut kuvitella olevansa Suomessa, mutta viimeistään lukuisat tammet paljastivat metsän sijaitsevan hieman etelämpänä. Rannan parkkipaikalta myös lähti erilaisia patikointipolkuja, joita olisi niitäkin ollut kiva käydä testaamassa.

Käsityöperinne näkyy vahvana Virossa

Virossa ei tarvitse lähteä Tallinnaa kauemmas, kun näkee käsityöperinteen vahvan aseman kulttuurissa. Tämä perinne oli osana myös meidän matkaamme Itä-Viroon, jossa virolaiseen käsityöhön yhdistyy elementtejä Venäjältä.

Olimme ottaneet matkaohjelmaan pari kohdetta, joissa pääsimme ihan itse tekemään. Näistä ensimmäinen kohde sijaitsi omassa hotellissamme, missä on savipaja ryhmiä varten. Me teimme opettajan johdolla omat mukit, jotka saimme koristella. Ongelmaksi vain muodostui aikataulu, kun emme olleet matkassa niin kauan, että opettaja olisi ehtinyt polttamaan mukimme. Nyt tulimme Suomeen mukanamme neljä mukia, jotka pitäisi saada johonkin poltettavaksi.

Savitöiden tekeminen oli kuitenkin hauskaa ja terapeuttista. Viileän saven siveleminen käsissä tuntuu mukavalta, ja oman tekeleen muuttuminen ihan oikeaksi mukiksi on hieno hetki. Miten sitä osaakaan kaikenlaista!

Toisen kerran pääsimme ihan itse tekemään Avinurmen puutyökeskuksessa, jossa piipahdimme lounaalla matkalla Peipsijärveltä Tallinnaan. Puutyökeskuksessa on myynnissä kaikkea mahdollista puusta tehtynä: leluja, keittiötarvikkeita, pärekoreja, nukkekodin kalusteita. Isot kasat houkuttelivat hankkimaan tuliaisia, ja mukaamme tarttuikin kaikenlaista tarpeellista mökille.

Keskuksen alakerrassa on työpaja, jossa voi tehdä asioita opettajan johdolla. Me maalasimme koko porukalla omat perhosrintaneulat, jotka sitten saimme mukaamme kotiin. Maalaaminen oli yllättävän koukuttavaa: vaikka on tullut vuosien varrella tehtyä kaikenlaisia käsitöitä, piti maalaamiseen keskittyä ihan kaikilla aisteilla. Meidän perheemme perhoset edustavatkin erilaisia tyylilajeja ihan vapaasta inspiraatiosta vähän tarkempaan jäljentämiseen. Pienin sai oman työnsä ensimmäisenä valmiiksi, minkä jälkeen hän sai keskittyä leikkimään sitä varten varatulla palikkakasalla. On aina hämmentävää, miten paljon tavalliset puupalat voivat lasta houkutella.

Itä-Viron ihmiset tarvitsevat kannustusta

Monin paikoin Viroa ollaan jo totuttu suomalaisiin vierailijoihin: meidän suuret kauppaketjumme ovat avanneet omia liikkeitä Viroon, ja ravintolat ovat muokanneet tarjontaansa suomalaiseen suuhun sopivaksi. Erityisesti Pärnussa pärjää pitkälle suomen kielellä, mutta vähintään englannilla asiat saa hoidettua.

Itä-Viro on vielä aluetta, jossa turistien – etenkään suomalaisten – virrat eivät ole muokanneet tapoja. Hotelleja ja palveluja on paljon, mutta niissä yleisin käyttökieli eestin jälkeen on venäjä. Venäjän taidosta olisikin ollut monessa paikassa hyötyä, kun suomi ja englanti takeltelivat enemmän. Monesti tosin kävi niin, että ujo asiakaspalvelija paljastui ihan sujuvaksi englannin tai suomen puhujaksi, kun oli pakko saada asia selvitettyä. Monesti kuitenkin asiakaspalvelutilanne jäi hieman vajavaiseksi, kun vastapuoli mykistyi hieman vieraamman kielen edessä.

Itä-Viron ihmiset tarvitsevat siis vielä paljon kannustusta vieraiden kielien puhumiseen. Mallia he voisivat ottaa esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta, missä asioita selvitellään vaikka käsimerkein, jos ei muuten meinaa onnistua. Kielimuuri on vain hidaste, eikä sen takia kannata jännittää asiakkaita. Paikkojen tosin kannattaisi panostaa kyltteihin ja infotauluihin, joissa tekstit olisivat myös vähintään englannilla. Aika monet ohjeet menivät meiltä ohi, kun ne olivat vain eestiksi ja venäjäksi.

Viron itäosissa onkin vielä sitä koskematonta tunnelmaa, joka on muualta maasta hiljalleen kadonnut. Idässä muut kuin venäläiset turistit ovat vielä vähän hämmästys ja jännittämisen aihe, mutta heidät otetaan kyllä ystävällisesti vastaan. Joissakin paikoissa – kuten Narvan lounaspaikassamme Munassa – yritystä alkaa selvästi olla: ruokalista oli myös länsimaiseen mieleen, ja tarjoilijat kommunikoivat ihan sujuvasti englannilla. Uudet tuulet ovat siis ulottumassa myös Viron itäisimpiin nurkkiin.

Mutta asia, joka meitä eniten Itä-Virossa ihastutti, ei tarvitse kieliä tai kulttuureja tullakseen ymmärretyksi ja arvostetuksi: alueen luonto ja maisemat tekivät suuren vaikutuksen. Tiheät metsät, laajat pellot ja kukkaniityt avautuivat silmien eteen jokaisen mutkan jälkeen. Talojen savupiipuista tuprusi savua ja eläimet laidunsivat suurina laumoina. Hiekkarannat jatkuivat kilometrien pituisina ja houkuttelivat upottamaan varpaat hiekkaan.

Ehkä taianomaisimman hetken me koimme toisena iltana, kun päätimme vielä kylpylän sulkeutumisen jälkeen lähteä iltapalalle hotellin viereiselle rannalle. Toila Spa Hotellin vieressä on leirintäalue, jonka takakulmalta lähtevät laskeutumaan jyrkät portaat suoraan kiviselle rannalle. Vähän kauempaa avautuisi myös hienohiekkainen uimaranta, mutta tuo isommista kivistä koostuva ranta oli juuri täydellinen meidän iltakäynnillemme.

Istuessamme rannalla aurinko laski horisonttiin ja värjäsi taivaan keltaisen ja punaisen eri sävyillä. Yö alkoi saapua, eikä tyhjällä rannalla ollut ketään muita kuin me. Niin ja miljoona hyttystä, jotka lopulta estivät iltapalan syönnin ja ajoivat meidät heti kauniin auringonlaskun jälkeen takaisin hotellihuoneeseen. Mikään ei ole täydellistä Itä-Virossakaan, mutta ehdottomasti täynnä pieniä yksityiskohtia, joiden vuoksi matkaan kannattaa lähteä.