Suomen suurin matkablogiyhteisö

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 11.4.2019 at 19:42

    Mahtavaa lukea kokemuksia tällaisesta matkasta! Tulee myös mieleen tosi paljon omia muistoja. Me menimme viitisen vuotta sitten Hoi Anista Ho Chi Minhiin yöjunalla. Matka kesti noin 17 tuntia. Se juna oli myöskin ihan ok, mutta kyllä selvästi suoraan noin 60-luvulta ja vessat aikamoisen saastaiset. Väritys oli vaaleanvihreää ja tummanpunaista. Vaikka juna ei ollut mikään luksusversio, se ei haitannut (en muutenkaan ole luksuksen perään vaan elämysten). Se oli oikein hieno ja mieleenpainuva kokemus. Voisin mennä uudelleenkin! Tuo Seat61-sivusto on muuten tosissaan hyvä, minäkin olen käyttänyt sitä lukemattomia kertoja.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 13.4.2019 at 08:46

      Kyllä junissa on paljon sitä 1960-luvun stailia: tummanruskeita pintoja ja kolisevia metalliosia. Yläsänkyihinkään ei ollut mitään tikkaita, vaan pienet astinlaudat kahta puolen ovea, joiden avulla piti itsensä hypäyttää sänkyyn. Mutta kelpasi myös meille oikein hyvin, kun ei olla luksuksen perään. Ainoa pelko noissa on, että jos ilmastointi ei tosiaan toimi, koska umpinaisessa hytissä lämpötila nousi jo nopeasti liian korkeaksi. Eikä tietysti liian kylmäkään ole hyvä, mutta se on kuitenkin helpompi kestää. Vessat olivat tuolla yllättävän siistejä – tosin kerran menin vessaan junaisännän jälkeen, ja lattia lainehti vettä. Kengät ja omat vessapaperit oli kuitenkin hyvä olla mukana, koska siisteys- ja varustelutaso selvästi laskivat matkan edetessä.

      Suosittelen kyllä junamatkustamista Vietnamissa lämmöllä! Erittäin tunnelmallinen tapa körötellä eteenpäin, ja myös saada vähän kontaktia paikallisiin ihmisiin.

  • Reply Suunnaton 15.4.2019 at 17:41

    Olipa laaja ja hyödyllinen postaus! Tämä täytyy ehdottomasti etsiä uudestaan käsiin, kun ja jos Vietnamiin joskus tulee lähdettyä.
    Hyvä osata nyt etukäteen varautua tuohon penkkien kallistamistapaan. Minua se ärsyttää ihan liian paljon, etenkin kun koto-Suomessa junareissuilla yrittää tehdä läppärillä töitä. Oliko penkeillä muuten hyvin tilaa, vai oliko edellisen penkin selkänoja melkein sylissä?

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 16.4.2019 at 11:07

      Vietnamilaiset ovat taitavia nukkumaan joka paikassa, mistä syystä selkänojat räväytetään heti kärkeen aivan alas. Takana oli kyllä yllättävän hyvin tilaa – meillä vain haasteita toi juuri se, kun yhdellä lapsista ei ollut omaa paikkaa. Hän ei siis enää mahtunut siihen alhaalla olevan selkänojan taakse. Ei siinä ehkä läppärillä enää töitä tekisi – paitsi läppäri sylissä.

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu 16.4.2019 at 13:14

    Samoista syistä itsekin hyppään mieluummin junaan. Jo lentokentälle meno on alkanut ärsyttää, vaikka en siellä nyt niin usein vierailekaan. Tässä oli paljon tietoa Vietnamiin junareissuun lähtijöille! Minä tiirailin noita ruoka-annoksia uteliaana, ei herättänyt intohimoja 😀

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 23.4.2019 at 17:36

      Täytyy myöntää, että olin itsekin onnellinen lapsille mukaan otetuista kuppinuudeleista. Vaikkei ruoka pahaa ollut junassakaan, niin kyllä ne upeiden ruokien Vietnamissa olivat sieltä aivan pelkistetyimmästä päästä. Mutta tulipahan koettua sekin.

  • Reply Martta / Martan matkassa 16.4.2019 at 21:30

    Junamatkailu Vietnamissa on varmasti kokemus, jonka lapset muistavat pitkään! Miten mahtavaa budjettimatkailua viettää hotellin sijaan yö junassa, me like 😉 Kiitos vinkistä tuon seat61 sivuston suhteen, viime vuosina minua on alkanut kiinnostamaan ”reilaus”, jos vaikka näin myöhemmällä iällä sen toteuttaisi. Keski-Euroopassa olisi mukava kokeilla

    • Reply Merja / Merjan matkassa 19.4.2019 at 15:22

      Junailu on kyllä mukavaa. Ulkomailla junassa matkustamisesta ei niin paljon kokemusta, lähinnä vain Intiasta, joka olikin kokemus sinänsä 🙂 Kiitti tuosta seat61 sivuston vinkistä. Täytyypä tutustua, jos innostuu hyppäämään jossain kohteessa raiteille.

      • Reply Katja / Lähtöselvitetty 24.4.2019 at 07:50

        Seat61 toimii hyvin myös Euroopan sisällä – mies on matkustanut junalla melkein kaikkialla. Intiassa minä en ole käynyt, mutta junamatkailu siellä olisi jo aika extremeä meidän porukalle. Sri Lankassakin jätimme sen väliin, kun homma olisi mennyt liian hankalaksi. Ehkä meillä on jossain vaiheessa rohkeutta lähteä Intiaankin junailemaan 🙂

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 23.4.2019 at 17:42

      Seat61 on aivan mahtava sivusto! Minä olen käyttänyt sitä jo vuosia, ja erityisen kiitollinen olen aina varaussivustojen suosituksista. Monissa maissa kun on kaikenlaisia palveluntarjoajia, niin on kiva saada jonkinlainen näkemys siitä, mitkä niistä ovat toimivia ja luotettavia. Lapset matkustavat mielellään kyllä junalla – se on niin rentoa köröttelyä ilman turvatarkastuksia ja muita ylimääräisiä ohjelmanumeroita.

  • Reply Emilia/Matkan varrella 20.4.2019 at 21:05

    Oli hauska lukea kokemuksia, muistan kun puhuttiin tästä tulevasta junaseikkailusta kun olitte vasta buukanneet sen. Olis mahtavaa kun voisi vaan aina taittaa kaikki matkat junalla!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 24.4.2019 at 07:54

      Seuraavalla kerralla kannattaa ehdottomasti ottaa juna alle Vietnamissa! Maaseudun läpi körötellessä näkee niin erilaisia maisemia, vaikkei me edes menty keskiosaa pohjoisemmaksi. Juna-asemat olivat myös hyviä paikkoja hengata paikallisten kanssa – aina jollain mummolla oli asiaa, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 21.4.2019 at 09:22

    Mielenkiintoista luettavaa ja kyllähän tuossa nyt on seikkailuhenkeä ja kokemusta paljon enemmän kuin jos olisi valinnut lentämisen. Tuo kanakeitto oli kyllä aika ”eksoottisen” kuuloinen ja näköinen. 😀 Mutta siis ruokahuoltokin junassa toimii joten tosi hyvä vaihtoehto juna on, vaikka matka pitkä onkin.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 24.4.2019 at 07:55

      Ruokaa junassa kyllä sai, vaikkei se ihan Vietnamin muiden ruokakokemusten tasolle yltänytkään 🙂 Onneksi mukana oli myös kuppinuudeleita, joilla pystyi taltuttamaan loput nälästä. Vaikka junalla kuluu aikaa lentämistä enemmän, on se myös leppoisaa matkantekoa. Etenkin omassa hytissä voi olla juuri niin kuin haluaa, ja minä ehdin kerrankin lukea jopa kirjaa.

    Vastaa käyttäjälle Suunnaton Cancel Reply