Reissukesä 2018

Oi ihana kesä 2018! Tämän kesän jälkeen ei ainakaan tarvitse valittaa kylmyyttä tai sateita, sillä nyt olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä jo monta viikkoa. Me arkajalatkin olemme pulskineet kotimaisissa rantavesissä, ja rusketusraitoja kelpaa esitellä uimahallissa vielä pitkälle talveen.

Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina pamahtavan Instagram Travel Thursdayn kunniaksi ajattelin tällä kerralla koota yhteen tämän hienon kesän reissut. Jo näin etukäteen voin paljastaa, että teimme kesän aikana yhden ulkomaanmatkan ja sen lisäksi pari pienempää kotimaan rypistystä. Kaiken loppuajan olemme nauttineet helteistä maailman parhaassa paikassa eli omalla kesämökillämme.

Aloitimme kesän hyppäämällä lentokoneeseen jo samana iltana, kun todistukset oli saatu käteen. Suuntana oli Berliini, jossa olemme viettäneet ihania lomapäiviä ennenkin. Olemme vieläpä olleet kaupungissa täsmälleen samaan aikaan kesäkuun alussa, mutta tänä kesänä meidät yllättivät helteet – sielläkin! Lämpötila kohosi parin päivän aikana +30 asteeseen, ja totesimme nopeasti, ettei Berliiniä ole tehty niin kuumille ilmoille. Ilmastointia oli vaikea löytää, ja paahtava aurinko esti leikkipuistojen tehokäytön. Silti nautimme viikosta suunnattomasti!

Koska aiemmilla kerroilla olemme viettäneet päivät Berliinissä vain vaellellen ympäri keskustaa ja pysähtelemällä leikkipuistosta toiseen, jouduimme nyt helteiden uuvuttamina miettimään ihan uusia ratkaisuja. Vastaukseksi löytyi Wannsee-järven ranta ja sen ihana uimala. Vaikka vesi oli matalaa ja mutaista, nautimme pehmeästä rantahiekasta ja virkistävästä vedestä täysillä. Eihän se nyt ole niin tarkkaa, vaikka kylpyhuone haisee monta päivää suolta mutaisten uimapukujen takia!

Parasta aikaa helteisessä kaupungissa olivat illat, jolloin jaksoi kävellä etsimässä parasta noutoruokaa, ja hyppiä telineestä toiseen leikkipuistossa. Meidän onneksemme vuokra-asunnosta pääsi suoraan ulos kadulle, joten pystyimme hengailemaan oviaukossa katselemassa ohikulkevia ihmisiä. Ihana kaupunki!

Juhannuksen jälkeen tein pikavisiitin vanhoille kotikulmilleni Kotkaan. Taas kerran jaksoin hämmästellä sitä, kuinka kulahtaneesta satamakaupungista on minun lähtöni jälkeen kuoriutunut rohkea ja uudistuva kaupunki. Nyt kiinnitin huomiota erityisesti tähän seinämaalaukseen, joka oli ilmestynyt aivan keskustaan. Käsitykseni mukaan näitä on enemmänkin, mutta  minä ehdin bongata vain tämän yhden. Eikö olekin upea?

Koska kolmen viikon kesäloma ja oma kesämökki ovat yhdistelmä, joka ei juuri kannusta pitkiin lomamatkoihin, teimme vain yhden lyhyen päiväretken lähialueilla. Kävimme tutustumassa oman mökkikuntamme tärkeimpiin nähtävyyksiin: Salpa-asemaan, sekä Kotkaniemeen, joka on tasavaltamme kolmannen presidentin P.E. Svinhufvudin kotitalo. Tämä kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva talo kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että paikka ehti olla suljettuna useamman vuoden ajan, kun Kansallismuseon alaisuudessa toimivia museoita suljettiin vuonna 2012. Sen avaamisesta käytiin pitkään vääntöä, kunnes se avattiin yleisölle jälleen tänä keväänä. Nyt sen pitämisestä auki huolehtii Kotkaniemi-säätiö, jolle maksoin oikein mielelläni muutaman euron sisäänpääsymaksun.

Meidän vierailumme Kotkaniemeen osui samoihin aikoihin, kun kaksi muuta valtiopäämiestä päättivät tavata Helsingissä. Kivijärvelle päin katsellessani mietin, että useammankin maan johtajat saisivat katsella samanlaista maisemaa kuin mitä Svinhufvud aikoinaan katseli – miten tällaisessa maisemassa kukaan voisi tehdä päätöksiä, jotka tuhoavat maapallon!

Salpa-aseman ja Kotkaniemen lisäksi teimme pikaisen pyrähdyksen Taavetin linnoituksille. Vaikka olemme vierailleet moneen otteeseen kunnan rakennustarkastajan luona aivan linnoituksen kyljessä, vasta nyt ehdimme tutustumaan sen sisempiin osiin. Linnoituksesta löytyivätkin paitsi hienot kivimuodostelmat, pururata ja frisbeegolf-kenttä, myös lasten juoksuhalut ja into tutkia paikkoja, vaikka ensin kukaan ei haluaisi edes poistua autosta.

Vaikka kesä tuli taas hyvin pitkälti vietettyä kaakkoissuomalaisissa maisemissa, oli paluu helteiseen kotikaupunkiin sitäkin suloisempi. Kyllä Helsinki on kesäkaupunki, ja muuttuu aina vain paremmaksi sellaiseksi joka vuosi. Minä ehdin nauttimaan kaupungin tarjoamista elämyksistä hävettävän vähän, mutta sentään aina välillä intoudun johonkin. Nyt kävin jopa testaamassa suppailua Töölönlahdella, mistä suuntasin Rautatientorille nauttimaan suurista oluista ja pienistä panimoista. Tai lähinnä nautin lappeenrantalaisista vedyistä, koska Lappeenrantaan en vielä tänä kesänä ole ehtinyt niitä syömään. Hyvä, että tulivat minun luokseni Helsinkiin!

Ja vaikka matkustaisin kuinka kauas maailman ääriin, minun kesääni mahtuu oikeastaan vain yksi lomakohde: Tervajärven ranta Kannuskosken kylässä. Koska Suomen kesä on lyhyt ja mökkeilykausi vieläkin lyhyempi, vietän sen tiiviisti omalla mökilläni. Vastapainona edellisille kesille tänä vuonna ei tarvinut vain keskittyä sisälajeihin ja lautapeleihin, vaan nyt pääsimme oikeasti nauttimaan myös vedestä ja rannasta. Saimmepa kumiveneenkin vesille.

Jopa minunlaiseni trooppisissa vesissä pilattu pelkuri uskalsi astua veteen ja kellua siellä haukkomatta henkeään. Täytyy kuitenkin myöntää, että minulla on vielä pitkä matka avantouimariksi.

Parasta mökkeilyssä on kuitenkin se olotila, kun ei tarvitse liikkua mihinkään. Kun voi raahata autosta vaatekassit ja monen päivän ruuat ja todeta, että täällä ollaan ja pysytään. Ilman sähköjä ei voi istua laitteiden ääressä, eikä voi intoilla muualla tapahtuvista asioista. Voi vain istua omalla terassilla ja tuijottaa järvelle. Tai sitten voi lähteä sinne järvelle ja laskea verkot. Ja parin päivän päästä nostaa ylös kerralla kolme kuhaa ja todeta, ettei sitten vieläkään tarvitse lähteä ruokakauppaan. Pärjätään niillä, mitä on.

Ja ehkä kuitenkin parasta vielä toistaiseksi on se, että myös lapset haluavat lähteä mökille. Lomamatkoja suunnitellessa yksi ei halua matkustaa lentokoneella ja toinen taas ei haluaisi mennä autolla. Joku haluaisi nähdä monta paikkaa, kun taas yksi haluaisi möllöttää samassa paikassa koko ajan. Kun taas juhannus lähestyy ja ilmoitamme lapsille, että ottakaa vaatekassit mukaan, koska nyt ollaan mökillä pidempi aika, on vastauksena vielä lähes poikkeuksetta iloinen hihkunta. Tiedän, että tämä reaktio jossain vaiheessa poistuu, mutta nyt vielä niin kauan kuin saan heidät mökin terassille leikkimään leluhevosilla tai lukemaan kirjaa, kuvittelen, ettei mitään muuta tule koskaan olemaankaan. Koska tämä on täydellistä näin.

Koska kesä alkaa kuitenkin meidän osaltamme olla taas ohi, ja koulut alkavat jo viikon päästä, alkaa myös mökkeilykausi hiljalleen hiipua. Toki käymme siellä vielä pitkälle syksyyn, mutta kalenteriin alkaa ilmestyä muitakin merkintöjä. Tämän syksyn osalta sinne ovat  töiden, koulujen ja harrastusten lisäksi ilmestyneet ainakin matkat Krakovaan ja Ranskaan, sekä muutama kotimaan retki. Jos reissukesä 2018 oli vähän staattisempaa sorttia, niin reissusyksy 2018 sen sijaan näyttää aika lupaavalta.

*Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @lahtoselvitetty.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply duunireissaaja 2.8.2018 at 14:44

    Tänä vuonna kesäsuomi on näyttänyt kyllä parastaan. Mä vietin aikaisemmin kaikki kesät mökillä, mutta nyt viime vuodet ovat kuluneet enemmän reissussa. Asia josta myös tytär iloitsee. Ehkä joskus sitten on taas aika pysähtyä pidemmäksi aikaa mökkimaisemiin.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:23

      Minä en ole juuri malttanut mökiltä liikkua, kun on ollut kahdeksan vuoden rakennusprojekti menossa. Ehkä suurin syy viihtymiseen onkin ollut se, että ollaan saatu rakentaa paikka juuri sellaiseksi, kuin ollaan haluttu. Varmasti vielä kuitenkin koittaa päivä, jolloin minä valitsen jonkun kaukaisemman kohteen oman mökin sijaan, mutta toistaiseksi olen antanut itseni olla kesällä paikallaan. Ja tänä kesänä siihen on ollut hyvät puitteet!

  • Reply sari/matkalla lähelle tai kauas 2.8.2018 at 17:25

    Tuo Kotkan muraali on upea. Melkein jo pakkaan itseni autoon ja lähden paikan päälle sitä katsomaan. Tänä kesänä mökki on varmasti ollut parasta, mitä elämä voi tarjota.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:24

      Se on! Ja sain juuri kuulla, että se on ollut siinä jo 10 vuotta eli mistään tuoreesta tulokkaasta ei ole kyse. Toinen upea muraali löytyy ihan korttelin päästä, joten jos Kotkaan tulee lähdettyä, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa nämä. Ja mökillä on ollut tänä kesänä ihanaa!

  • Reply Timo 2.8.2018 at 22:58

    Hyvä muistutus tuo Berliini! Siellä on tullut käytyä vain kerran, mutta toinen kerta olisi kyllä hyväksi. Hienot kuvat muutenkin.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:25

      Kiitos Timo! Berliiniin kannattaa ehdottomasti mennä: sieltä löytyy tekemistä ja nähtävää vähän joka makuun.

      • Reply Timo 8.8.2018 at 17:45

        Aaaa… itse asiassa oonhan mä käynyt siellä myös kerran konferenssireissulla, mutta silloin ei kyllä kovin paljoa kaupunkia ehtinyt katsella. No, mutta kolmas kerta pitäisi saada aikaiseksi – vaimon kaveri asuu siellä ja tarjoais kuulemma yösijaakin meille.

        • Reply Katja / Lähtöselvitetty 10.8.2018 at 07:17

          Jos minulla olisi tarjolla Berliinissä yösija, lähtisin heti! Kannattaa antaa kaupungille mahdollisuus: junalippu taskuun ja tutkimaan kaupungin eri osia.

  • Reply Terhi | VAGABONDA 5.8.2018 at 09:59

    Kuulostaa aivan täydelliseltä kesältä! Ihana juttu, että lapset ovat vielä innoissaan mökille lähtemisestä 🙂 Minä en muista, että minulla olisi tullut lapsena tai edes teininä koskaan sitä vaihetta, että mökille lähteminen olisi ollut tylsää. Se kun oli maailman paras paikka 🙂

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:27

      On ollut ihana kesä, vaikka varsinaista lomaa minulla olikin hyvin vähän. Meitäkin kaikki koko ajan muistuttavat, että kohta lapset eivät enää halua lähteä mökille, mutta minulle ei myöskään koskaan tullut sitä vaihetta. Meidän tapauksessamme aivan varmasti joku kolmesta lapsesta kieltäytyy mökkeilystä, mutta eivät välttämättä kaikki. Ja nautitaan nyt koko perheen voimin, kun kaikki vielä haluavat lähteä, koska meillekin se on maailman paras paikka.

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 6.8.2018 at 21:28

    Hassua, että toiset jo summaavat reissukesäänsä, sillä mulla on kesäloma vasta edessä 😀 Berliinissä olen pari kertaa käynyt, mutta matkaseurasta johtuen siitä on tullut nähtyä hyvin eri paikkoja kuin mitä tässä postauksessa oli. Mutta sehän vain alleviivaa sitä, että Berliini on todella monipuolinen kaupunki, mistä löytyy jokaiselle jotain. Upea tuo muraali!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:30

      Meillä on jo muutaman vuoden ajan ollut se tilanne, että koulujen alku lopettaa kesän aika täysin. Vaikka ilmat vielä suosisivat, niin koulujen ja harrastusten alkaminen palauttavat niin tehokkaasti arkeen, ettei se enää samalta vapaudelta tunnu. Suosittelen ehdottomasti Berliiniä, koska kaupungilla on niin monet kasvot. Itse en ole esimerkiksi enää muutamaan kertaan jaksanut mennä sinne ydinkeskustaan ollenkaan, sillä se nyt vain on minulle sitä tylsintä Berliiniä. Sen sijaan muut kaupunginosat houkuttelevat puoleensa aivan eri tavalla. Ja Kotkan muraali on upea – kannattaa käydä katsomassa!

  • Reply alex 7.8.2018 at 17:42

    Upea kuva Kotkaniemestä! Myös tuossa Berliinin huoneiston ovensuukuvassa on hieno tunnelma, jonka voi aistia ruudun toisellakin puolella.
    Suomi on kyllä tänä kesänä näyttänyt parastaan!
    Hyvää Krakovan reissua sitten syksymmällä – hieno kaupunki!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.8.2018 at 09:35

      Kotkaniemessä on kyllä huikeat maisemat: en ihmettele, että Svinhufvud on halunnut siellä asua ja pysyä. Tänä kesänä on ollut helppo rakastaa Suomea ja pienetkin pyrähdykset ovat olleet virkistäviä.

  • Reply Travelloverin Annika 10.8.2018 at 21:02

    Suunnittelin juuri viikonloppumatkaa Berliiniin syyskuussa, mutta voi mahdoton, miten kallista oli majoitus. Olin kuvitellut hintatason toiseksi sillä perusteella, että viimeksi käydessäni oli tammikuu ja laatuhotelleja sai 60 eurolla. Ja tuo kuva Kotkasta! Jos olisit laittanut arvaamaan, mistä kuva olisi, enpä olisi sijoittanut edes Suomeen.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 16.8.2018 at 08:25

      Onpa erikoista, että majoituksen hinta on niin korkea. Mun mielikuvan mukaan Berliinissä ollaan saatu majoitukset aina tosi halvalla: viimeksi hotellissa yöpyessämme kahden hengen huone oli kolmelta yöltä 180 euroa. Olisiko syyskuu sitten vielä niin kovaa sesonkia, että hinnat ovat huipussaan?

      Kotkan seinämaalaukset (niitä on muitakin kuin tämä) yllättivät kyllä minutkin. Tämä maalaus on kuulemma vielä taloyhtiön itsensä tilaama eli kyse ei ole edes mistään kaupungin investoinnista. Täytyy nostaa taloyhtiölle hattua.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 12.8.2018 at 18:23

    Berliini ja Kotka ovat sellaisia kohteita, että niissä olisi kiva käydä muutaman vuoden tauon jälkeen. Kesällä tuli jopa sellainen kuningasidea mieleen, että kait se Kotkan Meripäivät olisi kerran koettava 😀 Berliini olisi erinomainen viikonloppukohde, ehkä kuitenkin seuraavaksi lämpimään aikaan, kun olen käynyt siellä vain syksyllä ja talvella,

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 16.8.2018 at 08:32

      Suosittelen molempia kohteita – itse kyllä pidän Berliinistä hieman enemmän. Kotkan Meripäivät ovat mielenkiintoinen, mutta samalla myös vähän hämmentävä, tapahtuma. Itse muistelen kaiholla aikoja, jolloin juhlat olivat levittäytyneet koko keskustan alueelle, mutta ymmärrettävästä syystä keskustan asukkaat eivät olleet siitä kovin mielissään. Nyt juhla-alue on rajattu aika tarkasti satamaan, joka onkin täynnä juhlakansaa. Minua jaksaa aina hämmästyttää aikuisten ihmisten kyky heittäytyä tunnelmaan niin, että jalat eivät pysy alla. Ja Berliiniin kannattaa matkustaa sellaiseen aikaan, kun ulkona tarkenee hyvin olla. Ulkoilmaravintolat ja -tapahtumat ovat ehkä parasta kaupungissa. Tosin tämän kesän +30 astetta oli jo ehkä vähän turhan lämmintä.

    Leave a Reply