Lasten kanssa lentokentälle – näin kannattaa toimia

Moni matka alkaa lentokentältä. Sinne saavutaan intoa täynnä suurten matkalaukkujen kanssa, ja ollaan valmiina astumaan pois arjesta. Suurelta näyttötaululta näkyy kymmenittäin kaukaisia kohteita, joihin lennot ovat lähdössä lyhyen ajan sisällä, ja matkaanlähtijät jonottavat vuoronperään tiskeillä ja turvatarkastusjonossa. Ilmassa on innostuksen sähköä.

Lasten kanssa lentokentälle saapuminen ja siellä toimiminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista: kuinka pitää kasassa tavarat ja lapset, ja vielä jotenkin menestyksekkäästi selviytyä lähtöportille asti. Kädet ovat täynnä tavaroita, ja pää on täynnä ajatuksia, ja jotenkin vielä pitäisi selvitä eteenpäin. Luultavasti myös joku karkaa omille teilleen juuri sillä hetkellä.

Helsinki-Vantaa

Finavia on kehittänyt Helsinki-Vantaan lentokentälle Little Airport -konseptin, jonka tarkoituksena on helpottaa lapsiperheiden toimimista lentokentällä. Konseptiin kuuluu erilaisia ohjeita, nimilappu lapselle ja myös toimintatapoja vaikkapa turvatarkastusta varten. Konseptin tarkoituksena on saatella lapsiperhe mukavasti lentoaseman ovelta lähtöportille asti.

Konsepti on hyvä lisä Helsinki-Vantaan tarjontaan, ja lapset esimerkiksi saivat yllättäen kioskista Muumi-karkkipussit, kun myyjä huomasi heidän Little Airport -lätkänsä. Tärkeintä konseptissa ehkä kuitenkin on se, että myös lapsiperheelliset matkustajat ja heidän sujuva liikkumisensa on otettu huomioon Finavialla.

Helsinki-Vantaa

Hyvästä konseptista huolimatta lentokentällä on kuitenkin yksi piste, joka aiheuttaa erityistä päänvaivaa lasten kanssa matkustaville: turvatarkastus. Kymmeniä kertoja matkustaneenakin turvatarkastus on paikka, jossa saamme aikaan tukoksen, ja jonka jälkeen tavarat vaativat uudelleenpakkaamisen.

Turvatarkastukseen on kuitenkin muutamia hyviä vinkkejä, jotka kannattaa aina silloin tällöin palauttaa mieleen.

Käytä perheporttia, jos mahdollista

Helsinki-Vantaan T2-terminaalin kahdessa eri turvatarkastuspisteessä on perheportti eli family gate. Portille pääsee usein jonottamatta, ja sinne kulkee vähän leveämpi reitti. Vaikka jonottaminen ei sinällään haittaisi, kannattaa perheporttia suosia sen vuoksi, että sen palvelut on suunnattu lasten kanssa matkustaville. Sieltä löytyy esimerkiksi syöttötuoli, johon pienen lapsen voi laskea siksi aikaa, kun itse pakkailee taas tavaroita laukkuihin tai pujottelee vyötä takaisin. Portilla on myös ylimääräinen turvatarkastaja, joka opastaa turvatarkastukseen valmistautumisessa ja tavaroiden lajittelussa. Hän on myös hyvä apu siinä vaiheessa, kun pitäisi toisella kädellä pidellä lasta ja toisella nostaa laukku hihnalle.

Helsinki-Vantaa

Ota erikseen tietotekniikka ja nesteet

Turvatarkastukseen tultaessa nesteet ja elektroniset laitteet täytyy olla otettuna esiin laukuista. Ne kannattaakin jo kotona pakata päällimmäiseksi, jolloin ne on helppo vetäistä muovilaatikkoon skannattavaksi.

Meidän heikkoutemme ovat yleensä elektroniset laitteet, joita löytyy joka laukusta. Omat vielä jotenkin muistaa ottaa esille, mutta lasten laukkujen tonkiminen onkin sitten aina toinen juttu. Usein olemmekin pakanneet kotona kaikki laitteet yhteen laukkuun, ja vasta turvatarkastuksen jälkeen jakaneet ne omistajilleen.

Muista vyöt ja muut metalliesineet

Metalliesineet hälyttävät turvatarkastuksessa takuuvarmasti, minkä vuoksi ne täytyy riisua jo ennen porttien läpi kävelemistä. Vyö on usein myös mukavampi ottaa pois jossain vähän syrjemmässä kuin viiden turvatarkastajan valvovien silmien alla. Myös kolikot ja muut metalliesineet kannattaa ottaa pois taskuista, jos ei halua palata taas takaisin. Kaikkia metalliesineitä ei kuitenkaan voi ottaa pois, sillä ainakin minulla rintaliivien kaarituet hälyttävät usein. En ole kuitenkaan ryhtynyt valitsemaan mallia turvatarkastuksen perusteella, vaan tyynesti valmistaudun aina seisomaan skannattavana.

Rattaathan muuten saa viedä turvatarkastuksen läpi, mutta lentoyhtiöillä saattaa olla omia vaatimuksia rattaiden ruumaan laittamisesta. Minä en muista, milloin olisimme viimeksi menneet turvatarkastuksen läpi omilla rattailla, sillä yleensä lentoyhtiöt ovat halunneet ne ruumaan jo muiden matkatavaroiden kanssa. Ainakin Finnair on näissä hyvin tiukka.

Helsinki-Vantaa

Toimi ripeästi, jos vain mahdollista

Turvatarkastus on paikka, jossa syntyy ruuhkaa helposti. Toiset tarvitsevat paljon aikaa kerätäkseen itsensä ja tavaransa, kun taas väistämättä takaa tulee joku, joka on jo myöhässä lennolta. Perheportin läpi tulevat myös usein henkilökunnan jäsenet, joiden menoa ei tee mieli ryhtyä hidastamaan.

Turvatarkastuksen linjan ääreltä kannattaakin poistua heti, kun se on mahdollista. Minä yleensä lähetän lapsia eteenpäin heti, kun heidän tavaransa ovat edes pääosin mukana, ja keräilen itse loput. Hieman pidemmällä on myös tilaa järjestäytyä, joten kannattaa suosia sitä, että kerää vaikka kasan tavaroita syliin, ja järjestää ne sitten kauempana. Myös vyön pääsee taas pukemaan vähän rauhallisemmassa paikassa, kun ei jää perässä tulevien jalkoihin.

Helsinki-Vantaa

No entä sitten ne nesteet?

Lasten kanssa matkustavien suurin huolenaihe turvatarkastuksessa kuitenkin liittyy nesteisiin ja siihen, mitä eväitä lapsille saa turvatarkastuksen läpi viedä. Minä olen vuosien mittaan vienyt läpi kaikenlaista, enkä ole toistaiseksi joutunut antamaan pois mitään. Olen tosin kyllä valinnut eväät hyvin harkiten ja tiedän, että monilla on päinvastaisia kokemuksia. Siksi pyysinkin tätä varten tarkkaa tietoa Finavialta.

Pääsääntönä nesteiden kanssa toimimiseen on se, että kaikkien nesteiden tulee mahtua yhteen litran vetoiseen läpinäkyvään ja uudelleensuljettavaan pussiin – eli käytännössä litran minigrip-pussiin. Pakkaukset saavat olla korkeintaan 100 millilitran kokoisia – myös silloin, kun pakkauksessa on nestettä vain vähän jäljellä. Minä olen kerran joutunut luovuttamaan pois aurinkorasvapullon, kun en vain yksinkertaisesti tajunnut, että pakkauskoko on liian suuri.

Nesteinä pidetään kaikkia aineita, joita pystyy levittämään, joten esimerkiksi hammastahnat, ripsivärit ja käsirasvat ovat nesteitä.

Helsinki-Vantaa

Poikkeuksen tähän nestesääntöön tuovat kuitenkin lastenruoat, joita saa olla mukana enemmänkin. Nämäkin nesteet (kuten juomat ja soseet) täytyy esittää turvatarkastajalle etukäteen. Ikäraja näissä lastenruoissa on kuitenkin 2 vuotta eli sitä vanhempien lasten eväitä ei katsota lastenruoiksi, jolloin niiden pitää mahtua yhteen litran vetoiseen pussiin. Kannattaa tosin muistaa, että jokaisella perheenjäsenellä saa olla oma pussi: ainakin me saamme viiteen litran pussiin mahtumaan aika paljon nestemäisiä eväitä.

Myös yli 2-vuotiaalle lapselle saa ottaa mukaan reilummin nestemäisiä eväitä, jos ne liittyvät erikoisruokavalioon. Tästä erikoisruokavaliosta täytyy kuitenkin olla mukana lääkärin todistus. Myös nestemäiset lääkkeet saa aina ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Lääkkeistäkin toki kannattaa olla mukana lääkärin todistus.

Helsinki-Vantaa

Tärkeintä lasten eväiden kanssa toimimisessa on kuitenkin se, että niin sanottuja kuivia eväitä saa olla mukana niin paljon kuin niitä haluaa ottaa. Minä yleensä pakkaan mukaan isot kasat suolakeksejä, erilaisia välipalakekseja ja -patukoita, sekä pähkinöitä ja rusinoita. Niillä taltuttaa kiukun vielä pitkään kohteeseen saapumisen jälkeenkin. Finavian ohjeiden mukaan kuivia eväitä ovat myös voileivät ja hedelmät, mikä on erittäin hyvä tieto, sillä tuolla yhdistelmällä mukaan saa jo lähes täysipainoisen aterian. Myös puuropussit ja kuppinuudelit ovat käteviä eväitä, kunhan muistaa ottaa oman kupin ja aterimet mukaan – kuumaa vettä kyllä saa lentokoneesta.

Helsinki-Vantaa

Lasten juomien kanssa en ole enää pitkään aikaan vaivannut päätäni, kun Helsinki-Vantaan muutamiin vessoihin laitettiin hanat, joista on helppo täyttää omat vesipullot. Pakkaan aina kotoa mukaan pari pulloa, jotka käyn sitten ennen portille menoa täyttämässä vessassa.

Kannattaa myös muistaa, että nämä ohjeistukset pätevät ainoastaan Suomen lentokentillä. Vaikka tuo litran vetoisen pussin sääntö on yleismaailmallinen, sovelletaan näitä asioita joka paikassa eri tavalla. Esimerkiksi vesipullot ovat monissa paikoissa kulkeneet turvatarkastuksen läpi ilman mitään huomautusta. Kävipä Sri Lankassa myös niin, ettei ulko-ovilla tapahtuneen laukkujen läpivalaisun jälkeen ollutkaan enää turvatarkastusta. Yleinen trendi kuitenkin on, että Suomen ohjeistukset ovat sieltä tiukimmasta päästä. Tosin Yhdysvallat on vieläkin tiukempi, joten siellä turvatarkastuksessa toimimiseen kannattaa todella varata aikaa.

Helsinki-Vantaa

Lentokentällä toimimisessa kannattaa kuitenkin jo heittäytyä siihen lomatunnelmaan: ei se ole niin vakavaa. Vaikka turvatarkastuksen työntekijät näyttävät tiukoilta ja asiallisilta, ihmisiä hekin ovat. Heidän tarkoituksenaan ei ole narauttaa matkustajia luvattomista tavaroista, vaan heidän tehtävänsä on valvoa turvallisuutta. Erityisesti lasten kanssa liikkuessa kaikenlaiset sähläykset vain kuuluvat asiaan, etkä varmasti ole ainoa, joka poistuu turvatarkastuksesta syli täynnä lapsia, eväspusseja ja vaatekappaleita. Ehtii niitä järjestellä siellä toisella puolellakin.

Ja kun turvatarkastus on hoidettu, voikin lähteä nauttimaan lentokentän palveluista. Meidän tapauksessamme se yleensä tarkoittaa joko pikahampurilaisia Burger Kingillä, tai sitten vain pelkkää juoksentelua käytäviä pitkin. Näistä suosimme ehdottomasti juoksentelua, sillä se purkaa lasten energioita edes vähän ennen koneeseen astumista.

Helsinki-Vantaa

Helsinki-Vantaan lentokentällä ollaan muuten uusimassa leikkipaikkoja. Jännityksellä odotan, millaiset niistä tulee!

Herättikö turvatarkastuksessa – tai ylipäätään lentokentällä – toimiminen kysymyksiä? Voit esittää niitä alla kommenttiboksissa, niin yritän selvittää vastauksen niihin. Kiitos jo nyt hyvistä ohjeista Finavian Sini Kaikkoselle ja Joni Pekkaselle!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply