Välillä vähän politiikkaa: Yksi päivä Kalpitiyassa

Nadusha astui elämääni neljä vuotta sitten pienenä esikoululaisena. Nyt hän on 9-vuotias: ahkera koulussa ja harrastaa tanssia. Hän asuu perheensä kanssa Kalpitiyassa, Sri Lankassa.

Yksi Sri Lankan matkamme tärkeimmistä tavoitteista oli päästä tapaamaan Nadusha. Olen toiminut hänen kaukaisena kumminaan jo monta vuotta, ja olen päässyt seuraamaan hänen kehittymistään ahkeraksi opiskelijaksi, ja perheen kasvamista vielä yhdellä lapsella. Omakin perheeni on saanut tässä välissä lisäystä, ja pienimmät lapset ovatkin lähes samanikäisiä.

Kalpitiya

Kummina olen ollut varmasti sellainen tyypillinen kummi, joka World Visionin toimintaa tukee: maksan kiltisti kuukausittaisen tukimaksun, ja yritän pari kertaa vuodessa lähettää kummilapselleni kirjeen tai pienen paketin. Hyvin usein koen huonoa omatuntoa, kun edellisen kirjeen lähettämisestä on taas kulunut aikaa, vaikka tiedänkin, ettei se ole kummiudessa tärkein asia.

Ryhtyessäni Nadushan kummiksi en koskaan varsinaisesti ajatellut, että matkustaisin jonain päivänä tapaamaan häntä. Iloinen kohtaaminen ei siintänyt mielessäni, vaan ajattelin enemmän kirjeenvaihtoa ja valokuvien lähettämistä. Niin kaukaiselta Sri Lanka silloin tuntui.

Kalpitiya

Nyt Sri Lanka kuitenkin nousi esiin yhtenä kohdevaihtoehtona talvimatkallemme, enkä voinut vastustaa kiusausta heti tiedustella World Visionilta vierailun mahdollisuutta. Minulle selvisi, että suomalaisia kummeja matkustaa Sri Lankaan muutamia vuodessa – joidenkin lasten luona on vierailtu useampikin kerta. Kun matka sitten varmistui, ja lentoliput odottivat sähköpostissani, sovin äkkiä vierailupäivän päästäkseni rakentamaan muun matkaohjelman tuon päivän ympärille.

Se päivä oli tiistai 16.1.2018. Kirjoitan päivämäärän ylös, koska tuo päivä tulee aivan varmasti jäämään mieleeni päivänä, joka täytti monta toivetta, mutta myös herätti monta kysymystä. Päivä oli iloinen ja onnellinen, mutta samalla myös äärettömän surullinen.

Kalpitiya

Pieniä tulokkaita esikoulussa

Vaikka vierailumme tärkein päämäärä oli Nadushan tapaaminen, kiertelimme ensin World Visionin paikallisen edustajan kanssa toiminta-alueella. Kävimme tutustumassa paikalliseen esikouluun, jonka toimintaa järjestö on tukenut. Esikoulu on esimerkiksi saaneet paranneltua tilojaan, ja pihalle on saatu leikkivälineitä. Meidän lapsemme eivät olisi malttaneet lähteä pihalta pois, sillä siellä oli niin monta kiikkua, karusellia ja kiipeilytelinettä.

Kalpitiya

Kalpitiya

Kalpitiya

Sri Lankassa lapset aloittavat esikoulun 3-vuotiaina. Alussa esikoulu on lähinnä leikkiä – Nadushankin lempiaine oli aluksi värittäminen – mutta lähemmäs kouluikää tultaessa alkaa myös opetus muuttua vaativammaksi. Me kävimme vierailulla juuri lukuvuoden ensimmäisellä viikolla, ja joukossa oli monta vain muutamaa päivää aiemmin koulutiensä aloittanutta lasta. Heille uusi paikka ja ihmeellisten valkoisten ihmisten vierailu olivat selvästi rankka kokemus, sillä sen verran moni itki vuolaasti. Hienosti lapset kuitenkin esittivät opettelemansa laulun ennen kuin pääsivät sivussa odottavien vanhempiensa luokse.

Kalpitiya

Kalpitiya

Koulu alkaa aina seitsemältä

Kävimme tutustumassa myös paikalliseen kouluun. World Vision on tukenut koulua ja saanut sinne rehtorin, joka on laittanut alulle monia muutoksia. World Visionin edustaja sanoikin, että yksikin ihminen voi tehdä ihmeitä: niin monia hienoja uudistuksia rehtori oli kouluun tehnyt. Kouluun on esimerkiksi rekrytoitu lisää opettajia, ja seuraavaksi vuorossa on toivottavasti kirjastonhoitajan palkkaaminen koulun kirjastoon.

Kalpitiya

Kalpitiya

Vierailumme aikana koulutyö oli kovassa käynnissä, ja me vain kurkimme luokkatiloihin avoimista ovista ja ikkunoista. Eri vuosikurssit istuvat omissa tiloissaan, ja joku vuosiluokka teki juuri World Visionin järjestämää kouluprojektia.

Sri Lankassa kaikki lapset käyvät koulua aamuseitsemästä yhteen. Aamuisin voikin kuulla lähtötohinat ja lapsia kuljettavien tuktukien pörinän tiellä. Yhdeltä taas tiet ovat täynnä koulusta palaavia lapsia ja heidän noutajiaan. Valkoiset koulupuvut täyttävät bussipysäkit ja teiden varret.

Kalpitiya

Kalpitiya

Iltapäivällä monet lapset tosin vielä jatkavat tukiopetukseen: lisätunteja saattaa olla monta päivässä, ja ne voivat vaihdella matematiikasta tanssitunteihin ja karateen lapsen mielenkiinnon tai tulevaisuuden suunnitelmien mukaan. Noiden lisätuntien avulla määritellään paljon lapsen koulumenestystä ja sitä, millaiset mahdollisuudet hänellä tulevaisuudessa on.

Sri Lankassa lapsia myös testataan usein. Valtakunnallisten testien avulla haetaan parempiin kouluihin ja myöhemmin opiskelupaikkoihin. Jos haluaa saada koulutuksen, kokeissa täytyy pärjätä. Paikallisten olikin vaikea uskoa, kun sanoin, että Suomessa on vain yksi valtakunnallinen koe lukion päätteeksi.

Kalpitiya

Rehtorin mukaan tärkein kouluaine Sri Lankassa on englanti. Ilman englannin taitoa ei pääse kunnon töihin, ja englannin opiskelu aloitetaankin jo aikaisin. Törmäsimme kyllä moniin nuoriinkin, jotka eivät oikein puhuneet englantia, mutta toisaalta kyse saattoi olla myös suomalaisille tutusta ujoudesta: taidoista huolimatta ei uskalleta puhua.

Kalpitiya

Luonnonmukainen viljely pitää juomaveden puhtaana

Esikoulun ja koulun lisäksi vierailimme paikallisella kotiviljelmällä. World Vision on tukenut viljelijöitä luomuviljelyn aloittamisessa, sillä tavallisesti viljelyssä käytetyt lannoitteet tuhoavat pohjavettä. Monilla on vaikeuksia saada puhdasta juomavettä, kun vesi on niin täynnä myrkkyjä.

Me kävimme kurkistamassa paikallisen viljelijän tiluksiin ja pääsimme näkemään, miten vähän lannoitteilla oli vaikutusta satoon. Hänellä oli osalla palstoista lannoitteiden avulla kasvatettuja vihanneksia ja heti vieressä luonnonmukaisin keinoin viljeltyjä vihanneksia, eikä niiden koosta ja laadusta juuri voinut sanoa, kumpi oli kumpaa. Järjestön tavoitteena on käyttää näitä valittuja viljelijöitä esimerkkinä muille siitä, kuinka myös luonnonmukaisin keinoin voi ansaita elantonsa. Luomu-kasviksista myös maksetaan markkinoilla moninkertainen hinta.

Kalpitiya

Kalpitiya

Järjestö on lisäksi tukenut viljelijöitä kohti monimuotoisempaa viljelyä. Perinteisesti viljelijät ovat valinneet yhden kasvin, jonka viljelyyn ovat erikoistuneet. Tämä on kuitenkin erittäin riskialtista, sillä jonain vuonna olot saattavat olla hyvin epäsuotuisat juuri tuolle kasville, jolloin koko sato menee pilalle, ja perhe jää ilman tuloja. Monimuotoisemman viljelyn kautta aina joku laji menestyy, ja perhe saa edes vähän tuloja.

Kalpitiya

Kompostointi on edelleen vierasta srilankalaisille viljelijöille. He eivät osaa hyödyntää kasvijätettä, vaan esimerkiksi suuret palmunlehdet poltetaan. World Vision on lahjoittanut viljelijöilleen vuohia, ja opettanut samalla kompostoinnin periaatteet. Meidän isäntämmekin oli alkanut saada lisätuloja myymällä valmista kompostimultaa muille viljelijöille. Heillä myös on tärkeä rooli asian opettamisessa muillekin: sillä tavalla tieto leviää, ja muutkin pääsevät hyötymään järjestön tuomasta opista.

Kalpitiya

Kalpitiya

Joka paikassa meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja kaikkialta löytyi jotain tarjottavaa. Samalla ihmiset tulivat katsomaan meitä aina viljelijän perhettä myöten: auto piti pysäyttää odottamaan viljelijän vaimoa, joka halusi nähdä valkoiset lapset. Myös mukana kulkeneen paikallisedustajan puhelin on täynnä kuvia meidän lapsistamme – varsinkaan pienin ei voinut tehdä mitään ilman, että mies seurasi perässä kuvaamassa häntä.

Kalpitiya

Jäähyväiskirjeet on kirjoitettu

Mielenkiintoista päivää kuitenkin sävytti surumielisyys: World Visionin projekti Sri Lankassa päättyy tänä syksynä, ja suomalaisten tuki alueen ihmisille loppuu. Koulut ja viljelijät eivät kuitenkaan jää yksin, vaan heidän avukseen jäävät paikallisryhmät, joita on ohjelma-aikana perustettu.

Paikallinen yhteyshenkilömme Dinuka oli ohjelman loppumisesta surullinen: hän olisi mielellään jatkanut työtä vielä pidempäänkin. Järjestön vetäytyminen joltakin alueelta on aina raskas prosessi: paikalliset tekijät joutuvat luottamaan siihen, että ovat oppineet tarpeeksi pärjätäkseen ilman kansainvälistä apua. He eivät myöskään välttämättä saa tietoa ohjelman loppumisesta tarpeeksi ajoissa, sillä työnantajat pelkäävät heidän katoavan muihin töihin jo ennen ohjelman loppumista.

Kalpitiya

Tilannetta hankaloittavat myös Suomen hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin. Juha Sipilän hallitus päätti lähteä kohentamaan Suomen taloutta leikkaamalla rahoja, joilla tuetaan kehitysmaita. Yksi konkreettinen kohde, jolta rahat vähenivät, olivat World Visionin kaltaiset järjestöt. Järjestöt joutuivat tekemään suuria leikkauksia, ja esimerkiksi World Vision vähensi työntekijöitään kustannusten vähentämiseksi. Pelkkä työvoiman vähentäminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan myös avustusohjelmia jouduttiin lopettamaan.

Sri Lankan ohjelma säilyi leikkausten jälkeenkin kummien lahjoitusten ansiosta, mutta ohjelman lähestyessä loppuaan järjestö on joutunut tekemään päätöksen painopisteen siirtämisestä vielä enemmän tarvitseville. Tästä syystä toiminta Sri Lankassa loppuu tämän vuoden syksyllä, vaikka alunperin sen piti jatkua vuoteen 2020 saakka.

Kalpitiya

Sri Lankassa on onneksi ehditty tehdä jo paljon hyvää työtä: ohjelman lopettaminen kahta vuotta aiemmin ei tee turhaksi jo tehtyä työtä, mutta tehtävää olisi riittänyt vielä tulevaisuudessakin. Kysyin Danukalta, mitä hän tekee syksyllä, kun ohjelma loppuu. Vastaukseksi sain vaisun olkienkohautuksen. Vaikka tieto ohjelman tarkasta päättymisajankohdasta on ollut tiedossa Suomen päässä, ei se ollut tavoittanut paikallisia tekijöitä. He olivat esimerkiksi solmineet sopimuksia, joihin ovat sidottuja, vaikka järjestön tuki loppuukin.

Tällaiselle tavalliselle tallaajalle ohjelman loppuminen näkyy konkreettisesti: minun suhteeni yhteen pieneen ihmiseen päättyy kesän jälkeen. Olemme olleet toistemme elämässä siitä asti, kun hän vasta aloitteli koulua, mutta tästä eteenpäin minun täytyy vain luottaa siihen, että hän opiskelee ahkerasti tulevaisuudessakin. Mitään yhteyttä en voi häneen syksyn jälkeen pitää.

Alueen lapset ovat jo alkuvuodesta asti kirjoitelleet jäähyväiskirjeitä kummeilleen. Monille tieto ohjelman loppumisesta on tullut järkytyksenä, ja sitä se tulee varmasti olemaan myös monelle kummille, kun postiluukku kolahtaa. Danukan mukaan viimeisten kirjeiden lukeminen ja kääntäminen on ollut todella rankkaa – lapsille kummien menettäminen on raskas asia.

Kalpitiya

Kaiken tämän tiedon valossa ajomatka Nadushan kotiin oli vieläkin jännittävämpi: pääsisimme oikeasti tapaamaan, ennen kuin yhteys lopulta katkeaa. Talolla meitä oli vastassa tervetulotoimikunta: saimme kaulaamme kukkaseppeleet, ja Nadushan äiti siunasi saapumisemme hinduille tyypilliseen tapaan. Oman perheen lisäksi meitä olivat tulleet katsomaan myös muutama lasten ystävä.

Kalpitiya

Hetki oli hieno: vaikka pihassa pyöri monta samanikäistä tyttöä, tunnistin Nadushan heti. Olinhan nähnyt hänestä niin monta järjestön ottamaa valokuvaa, etten voinut erehtyä. Tyttö vastaili kohteliaasti Danukan kysymyksiin ja tarjoili teetä äitinsä apuna. Hän oli myös askarrellut meille paperista kukkakimppuja, ja piirtänyt vielä yhden piirustuksen – ehkä viimeisen, jonka ehdin saada.

Lyhyt hetki, jonka heidän vieraanaan vietimme, meni todella nopeasti. Joimme teetä, katselimme Suomesta tuomiamme valokuvia ja Nadusha lauloi harjoittelemansa laulun. Hän myös esitteli koulutodistuksiaan, jotka olivat kaikki huippuluokkaa. Koulumenestys on Sri Lankassa tärkeää, ja sitä hän on koko ajan korostanut kirjeissäänkin.

Kalpitiya

Pienimmät lapset leikkivät pihalla, ja tutustuimme heidän kotipuutarhaansa ja kanoihin, joihin he ovat myös saaneet avustusta järjestöltä. Kun viimein tuli puhe ohjelman loppumisesta, Nadushan äiti kyseli varovasti, emmekö voisi pitää tulevaisuudessa yhteyttä keskenämme. Valitettavasti emme voi. Tähän liittyy niin monta perheiden ja kummien yksityisyyttä ja muuta koskevaa asiaa, ettei järjestö voi välittää suoria yhteystietoja. Perhe myös joutuisi helposti eriarvoiseen asemaan, kun tuki muulle yhteisölle loppuu.

Kalpitiya

Vierailun päätteeksi me astuimme autoon ja ajoimme pois. Nadusha ja hänen äitinsä kävelivät auton mukana pihatien loppuun asti vilkuttamaan. Vaikka tämä tapaaminen jäi väistämättä ainoaksi, oli sen merkitys sitäkin suurempi. Eikä sen merkitystä varmaan oikein voi käsittää vielä pitkään aikaan.

Kalpitiya

Minä ryhdyin World Visionin kummiksi ollessani vielä opiskelija. Olen maksanut järjestölle rahaa jo yli kymmenen vuotta: läpi huonojen vuosien, äitiyslomien ja palkattomien hoitovapaiden. Koskaan eläminen ei ole jäänyt niistä euroista kiinni.

Nyt kun istun kirjoittamassa omassa kotikeittiössäni tavaravuoren ympäröimänä, voin vain miettiä, miten vähän tuosta rahasta luopuminen on muuttanut elämääni. Maksan mielelläni siitä, että Nadusha saa keskittyä kouluun, ja hänen perheensä pystyy kouluttamaan lapsensa. Että edes muutama koulu saa parempia välineitä ja esikoulu leikkipaikkoja lapsille. Että minä olen päässyt kurkistamaan yhden srilankalaisen yhteisön elämään.

Suomessa hyvin vähän on muuttunut sen jälkeen, kun hallitus päätti leikata kehitysyhteistyörahoja. Työtä tekevät järjestöt päätös kuitenkin ajoi entistä tiukemmalle: rahoitus on yhä enemmän yksityisten tukien harteilla – eikä tilanne varmaankaan tule muuttumaan tulevaisuudessakaan.

Minä kuitenkin maksan mielelläni oman osani: jo ihan sen vuoksi, että olen tavannut yhden tytön, jonka elämään sillä on ollut vaikutus. Kaukana Sri Lankassa on tyttö ja hänen perheensä, jotka katselevat valokuvia lumisesta Suomesta, missä heitä ajatellaan. Kaikesta huolimatta.

Kalpitiya

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle 12.3.2018 at 14:37

    Olipa ihana ja liikuttava tarina. Ryhdynkin tästä tutkimaan missä päin maailmaa kummeja tällä hetkellä sitten kaivataan, koska kuten sanoit, ei ne eurot ole omasta elämisestä oikeasti pois. Sen verran pienistä summista puhutaan meille länsimaalaisille, mutta jossain muualla ne ovat isoja rahoja, joilla voi vaikuttaa yhden lapsen tulevaisuuteen.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 14.3.2018 at 21:46

      Kiitos Elina! Tällä hetkellä ainakin Kambodzassa tehdään hyvää kummityötä, ja World Visionkin aloitti siellä juuri uuden ohjelman. Vaikka minun näkökulmastani olisi ollut ihanaa, että Sri Lankan ohjelma olisi vielä jatkunut, niin kaikkien mittarien mukaan Sri Lankassa on jo huomattavasti parempi taloustilanne kuin vaikkapa Kambodzassa. Apua siis aina yritetään suunnata sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

      Kalpitiyassa oli myös hieno huomata, miten paljon meidän lahjoitusrahoillamme oli saatu kehitettyä esikouluja ja kouluja, ja erityisen vaikuttuneita olimme kotipuutarha-systeemistä: kuinka tukemalla yksittäisiä maanviljelijöitä he ovat saaneet viljelyn paljon ekologisemmaksi ja kestävämmäksi, mikä taas vaikuttaa koko yhteisöön.

  • Reply Jonna 15.3.2018 at 17:51

    Miten mielenkiintoinen tarina. Koskettavakin. Itselläni ei ole kummilasta, mutta olen maksanut kuukausilahjoitusta Unicefille pian 12 vuoden ajan. Sitä rahaa ei todellakaan huomaa. Töytyidikin harkita myös kummilasta. World vision vaikuttaa hyvältä ja luotettavalta taholta. Kiitos tästä jutusta.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 17.3.2018 at 17:43

      Kiitos kommentista Jonna! Mulle kummilapsi on toiminut konkreettisena osoituksena siitä, että raha menee sitä tarvitseville. Toki organisaation pyörittäminenkin maksaa, mutta mielestäni World Vision on myös parantanut niin paljon monen lapsen ja yhteisön arkea, että maksan oikein mielelläni. Järjestöjähän on monia, mutta minä ainakin olen ollut tosi tyytyväinen World Visioniin: tällä matkalla sain vielä hienosti todeta, mihin kaikkeen rahaa oikein käytetään. Suosittelen lämpimästi!

    Leave a Reply