Kuinka Sri Lankaan pitää valmistautua? – Tulevan matkan lähtökohdat

Pakko se on myöntää. Vaikka pää ja eräs word-tiedosto pursuavat ajatuksia teksteistä, joita blogiin pitäisi kirjoittaa, pyörivät ajatukset nyt ihan eri asioiden ympärillä. On vaikea muistella viime kevään tai kesän huippukohteita, tai etsiä itsestään hölmöimpiä matkakuvia, kun alle kahden viikon päästä alkaa matka, jota olen odottanut suurella innolla jo ennen kuin edes tiesin, mihin olen lähdössä.

Kulunut syksy on ollut raskas: palasin yli kahden vuoden jälkeen taas töihin, lapset aloittivat uuden arjen koulussa, esikoulussa ja päiväkodissa, eikä moneen kuukauteen ollut yhtään matkaa tiedossa. Koko ajan tiesin, että haluaisin lähteä tammikuussa johonkin kauas, mutta lentolippuja vain ei sähköpostiin ilmestynyt. Koko ajan oli liian kiire, tai tarjoukset olivat jossain kaukana ulottumattomissa.

Sitten koitti marraskuu, ja pakotin itseni hoitamaan homman kuntoon – päätöksiä olisi tehtävä. Suoritimme arvonnan, ja matkakohteeksi valikoitui Sri Lanka (minun suosikkini). Ostin lentoliput ja niin oli matka varattuna.

Tuon marraskuisen päivän jälkeen on tapahtunut yllättävän vähän. Jotain pieniä suunnitelmia olemme tehneet, mutta reissun suuret linjat pienistä yksityiskohdista puhumattakaan ovat edelleen ratkaisematta. Koska lähtöön on vain reilu viikko aikaa, epäilen että tilanne tulee olemaan aika samanlainen vielä silloinkin, kun lentokone irrottautuu Helsinki-Vantaan kiitoradasta.

Tässä kuitenkin joitain lähtökohtia, jotka antavat edes pientä toivoa siitä, että matkasta tulee hieno.

Teneriffa

Ensimmäiset yöt länsirannikolla

Sen verran olen pelannut varman päälle, että olen varannut majoitukset ensimmäiselle kuudelle yölle. Ensimmäiset kaksi yötä vietämme Negombossa, jossa lentokenttäkin itse asiassa sijaitsee. Varasin Negombo Villa -nimisestä hotellista perhesviitin, johon meidän pitäisi mahtua. Kuvista ja arvosteluista päätellen sviitti saattaa olla hieman liioiteltu ilmaisu, muttei hintakaan päätä huimannut.

Negombosta siirrymme noin kolmen tunnin automatkan päähän Kalpitiyaan, mistä olen varannut kaksi huonetta Omeesha Beach Hotel -nimisestä hotellista. Tämän hotellin huoneet eivät ole suuria, mutta isäntäväkeä on arvosteluissa kehuttu vuolaasti. He ovatkin jo lähestyneet minua suurella määrällä sähköposteja, vaikka pitkään ajattelin ehkä peruvani koko majoituksen. Nyt olen jo ehtinyt tutustua isäntäväkeen ja tilannut heiltä kuljettajankin, joten peruutus ei enää tule kysymykseen. Enkä kyllä haluaisikaan sitä tehdä, sillä meistä on pidetty niin hyvää huolta ennen kuin olemme edes ehtineet saapua.

Teneriffa

Matkan odotetuin tapaaminen

Kalpitiyassa meitä odottaa myös päivä, jota odotan koko matkassa ehkä eniten. Tämä tapaaminen on sellainen, josta en edes haluaisi puhua ääneen, koska pelkään niin paljon sen jotenkin epäonnistuvan. Vaikka yksityiskohdat on jo kaikki sovittu, on mukana vielä monta epävarmaakin muuttujaa: esimerkiksi meidän rikosrekisteriotteemme ovat vasta tilattuina – mitä jos ne eivät ehdikään tulla?

Kalpitiyassa meidän on nimittäin tarkoitus ajaa kylään, jossa minun pieni kummityttäreni asuu. Hän on 9-vuotias Gayani Nadusha, jonka kummina olen toiminut muutaman vuoden ajan World Vision -järjestön kautta. Gayani Nadusha asuu Kalpitiyan alueella vanhempiensa ja pikkusiskonsa ja -veljensä kanssa. Meidän on määrä ajaa tapaamaan heitä ja viettää päivä heidän kanssaan.

Jos kaikki menee hyvin, tästä päivästä tulee epäilemättä yksi minun matkani kohokohdista – jos ei jopa tärkein. Minä pääsen tapaamaan ihmisiä, jotka olen vuosien ajan tuntenut vain kirjeiden välityksellä. Pääsemme myös näkemään sellaista Sri Lankaa, jota ei rantakohteissa helposti näe. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka viljelevät omaa vihannespuutarhaansa ja kannustavat lapsiaan ahkeraan koulunkäyntiin. Tytöt harrastavat tanssia ja laulua ja nauttivat eniten perheen yhteisestä ajasta.

Teneriffa

Sisämaahan totta kai

Vaikka Sri Lanka on tunnettu rantakohteena, ja auringon ja uintimahdollisuuksien perässä mekin matkaan lähdemme, täytyy meidän neljän viikon aikana vierailla myös sisämaassa. Siellä maisemat nimittäin tarinoiden ja kuvien perusteella ovat jotain ihan muuta kuin rannikolla: kumpuilevia maisemia, vihreää luontoa ja laajoja teeviljelmiä. Sieltä löytyvät myös mahtava kalliolinnoitus Sigiriya sekä Adam’s Peak, jolle monet kiipeävät jo aamuyöstä päästäkseen huipulle auringonnousuun mennessä.

Minä etsin sisämaasta vihreyttä, raikasta ilmaa ja sitä elämää, jota rannikoiden rantakohteista ei löydy. Sykkyräiset tiet ja pitkät etäisyydet aiheuttavat meille väistämättä haasteita, mutta toivotaan lasten kestävän myös muutama päivä ahkeraa autoilua.

Teneriffa

Syntymäpäivät Kandyssa

Sri Lankan ehkä kehutuimpaan kaupunkiin Kandyyn meidän on määrä saapua ensimmäisen lomaviikkomme jälkeen. Ajatuksena on ollut etsiä sieltä joku kiva majoitus, jossa ehkä pääsisimme taas muutaman matkapäivän jälkeen uimaan uima-altaassa, ja katselemaan entistä kuningaskuntaa.

Kandyltä odotan erityisen paljon siksi, että pääsen luultavimmin viettämään syntymäpäiviäni siellä. Vaikka yleensä syntymäpäivät ovat kuittautuneet ravintolaillallisella ja Matkamessuilla, näitä pyöreitä vuosia haluaisin juhlia kunnolla. Ei se tosin tässäkään tapauksessa ehkä tarkoita sen ihmeellisempää, kuin että saan viettää juhlapäivän perheeni kanssa kaukana koti-Suomen räntäsateesta. En tarvitse lahjoja tai onnittelulauluja, vaan ainoastaan iloista puheensorinaa ja lämpimän tuulen kasvoillani.

Teneriffa

Paikallista elämää ja rantalomaa

Sisämaakierroksen jälkeen tarkoituksena on asettua etelärannikolle viettämään rantaelämää. Tavoitteenamme on löytää rantakohde, jossa aallot eivät estä lapsia menemästä mereen, mutta jossa toisaalta ei tarvitse koko ajan hätistellä innokkaita palvelujen tarjoajia irti hihasta. Vielä en tiedä, mikä tämä kohde on, mutta toivottavasti se selviää ennen pitkää.

Rantaelämän ohella tavoitteena on myös tutustua Gallen kaupunkiin. Tämä siirtomaatyyliä edustava kaupunki kiehtoo paitsi linnoituksen, mutta myös kaupunkielämän vuoksi. Vaikkei kaupunki ole suuri, tuo se varmasti mukavaa vaihtelua rantapäiville.

Ennen rannalle siirtymistä meidän on kuitenkin tarkoitus viettää muutama yö Sinharajan sademetsässä Duara Travelsin järjestämässä majoituksessa. Asumme paikallisten ihmisten luona, ja pääsemme osallistumaan teenviljelyyn. Vaikka matka kohteeseen ei varmasti taas ole helppo, odotan tätäkin osaa matkasta suurella innolla.

Madeira

Pitääkö kotiinkin lähteä?

Nautittuamme rantaelämästä etelärannikolla meidän onkin aika suunnata takaisin kohti Suomea. Toivon kovasti, että ehtisimme viettää pari yötä pääkaupungissa Colombossa, sillä kovin mairittelevaa kuvaa en ole kaupungista saanut. Pakkohan se kuitenkin on itse todeta, onko kaupunki yhtä tylsä kuin aina annetaan ymmärtää.

Kotimatkalla myös vierailemme vielä toisessa meille kaikille uudessa maassa: Qatarissa. Pysähdymme kyllä Dohan lentokentällä jo menomatkalla, mutta paluumatkalla vietämme kaupungissa yhden yön. Lentoaikataulut olivat sen verran hankalia, että päätimme lähteä Colombosta aamulennolla ja viettää kokonaisen illan ja yön Dohassa, mistä jatkamme matkaa seuraavana aamuna. Jotenkin minusta tuntuu, että tästä tulee minun ainoa vierailuni Qatarissa ikinä – sen verran hankala on maan ihmisoikeustilanne.

Madeira

Tässä olivat nyt suurin piirtein kiteytettynä meidän matkasuunnitelmamme: jotain olemme päättäneet, mutta paljon enemmän on päättämättä. Matkustusasiakirjat alkavat olla suurin piirtein hankittuna, mutta pakkaaminen on edelleen aloittamatta. Monta yksityiskohtaa odottaa vielä miettimistä ja vahvistamista, mutta mikään niistä ei estä matkaan lähtemistä.

Seuraavan viikon aion käyttää ahkerasti tavaroiden keräämiseen ja laukkujen kantokyvyn testaamiseen, sekä aivojeni päivittämiseen. Viimeiset päivät sitten kuluvatkin epäilemättä läksykirjojen tarkistamiseen, elektroniikan lataamiseen ja viimeisten hankintojen tekemiseen. Torstaina 11.1 Qatar Airwaysin lentokone kuitenkin irtautuu kiitoradasta, ja meidän pitäisi olla sen kyydissä.

Kaikki sen jälkeen on tässä vaiheessa toisarvoista, sillä tärkeintä on lähteminen.

Madeira

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Sini Tienhaara 31.12.2017 at 16:29

    Meillä on hieman samantyylinen reissu, joka alkaa jo 2.1. Ensin pikaisesti Dohaa, sitten 2 vkoa ympäri Sri Lankaan. Sitten Dohaa. Yöksi ja Suomeen.

  • Reply Tiina 31.12.2017 at 16:37

    Ihanaa matkaa Sri Lankaan. Toivottavasti pääsette tapaamaan pientä kummityttöäsi. Itsellänikin on ollut ja on edelleen World Visionin kautta kummilapsia joiden elämää on ollut tosi hienoa seurata. Vain yksi kummisuhde on ehtinyt loppua lapsen aikuistumisen vuoksi, muuten he ovat muuttaneet pois kummiohjelman alueelta ja vähän aikaa sitten intialainen kummityttö meni naimisiun juuri 17 v täytettyään.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 31.12.2017 at 16:57

      Kiitos Tiina! Minultakin on yksi kummilapsi ehtinyt aikuistua ja kummisuhde loppui. Myös Kalpitiyan ohjelma on loppumassa lähiaikoina, joten tämä on viimeisiä mahdollisuuksia käydä vierailulla. Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin!

  • Reply Asko Leppilampi 1.1.2018 at 13:28

    Hauska juttu, että kohtaamme ehkä Dohassa ja lennämme loppumatkan samalla koneella? Kiitos matkavinkeistä. Minä majoitun tapojeni mukaisesti RCI-paikkaan 1. viikoksi ja sitten toinen viikko onkin täysin auki. Siinä on viikko aikaa miettiä miten homma jatkuu. Toivottavasti tapaamme Qatarin kentällä ja koneessa. Hyvää matkaa!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 1.1.2018 at 17:34

      Hauska sattuma tosiaan! Meillä on ensimmäisen varatun viikon jälkeen vielä kolme viikkoa aikaa tutkia maata, joten katsotaan, millaisiin seikkailuihin päädymme. Varmasti törmätään Dohassa viimeistään portilla!

  • Reply Sisko 2.1.2018 at 08:21

    On kyllä mielenkiintoinen reissu luvassa. Eiköhän tapaaminen suju hyvin ja saat muistella sitä vielä pitkään lämmöllä. 🙂 Reissu kuulumisia odotellessa. 🙂

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 2.1.2018 at 22:34

      Reissussa on ainakin vielä paljon haasteita edessä – toivotaan, että kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Ja kuulumisia on varmasti luvassa – kannattaa pysyä kanavilla.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 3.1.2018 at 19:58

    Hyvin kaikki varmasti järjestyy – pääasia tosiaan, että pääsette nousemaan siihen koneeseen. 🙂 Mua on alkanut nyt myös kiinnostaa tuo Sri Lanka, joten postauksia odotellessa!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 5.1.2018 at 19:02

      Näinhän se on pakko uskoa. Toivottavasti saan matkasta aikaan postauksia, jotka nostattavat myös sun matkakuumetta sinne. Hyvää matkaa teillekin!

  • Reply Heikku 5.1.2018 at 21:51

    Lähden mieheni kanssa sunnuntaina 21.1 pariksi viikoksi Sri Lankaan myös! Ensimmäistä kertaa.
    Meillä on majoitus varattuna ekaksi viideksi yöksi Mirissasta, kolme seuraavaa yötä lähellä Udawalawea ja loppuloma Waskaduwassa. Tuskin maltan odottaa!
    Viisumit on vielä hakematta… onko se vaikeaa? Emme ole vielä ehtineet tutustua aiheeseen.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 6.1.2018 at 21:14

      Kuulostaa ihanalta! Mekin ajaudumme helmikuun alkupuolella tuonne Mirissan lähettyville, mutta tarkempi sijainti on vielä epäselvä. Viisumin hakeminen on tosi helppoa: täyttää vain hakemuksen netissä. Meille vastaus tuli sähköpostiin tasan minuutti vahvistusviestin jälkeen eli käsittelyssä ei aikaa kulunut. Kannattaa vain varmistaa, että menee sinne viralliselle sivulle: http://www.eta.gov.lk/. Jos asiaa alkaa googlata suomeksi, päätyy helposti jonkun välittäjien sivuille, joissa hinnat ovat huomattavasti kovempia. Mutta tosiaan sitten homma on helppoa!

    Leave a Reply