Matkailijan kolme ämmää: Muista ainakin nämä

Täytyy myöntää: lähtö Sri Lankaan on vain kolmen viikon päässä, ja matkavalmistelut ovat aika lailla nollassa. Lennot on ostettu, mutta juuri muuta ei ole saatu aikaan.

Reittisuunnitelman tekeminen on haastavaa. Kuinka ihmeessä kaikki nuo mielenkiintoiset paikat ehtii käydä läpi, vaikka aikaa onkin neljä viikkoa? Me kun kuitenkin haluamme aina viipyä yhdessä paikassa pidempään. Jaksaako sitä kuitenkaan istua autossa niin pitkiä pätkiä, että matkustaisi maata pitkin poikin?

Majoituksiakin pitäisi varata, vaikkei edes tiedä, mihin päin on suuntaamassa. Lisäpaineita ovat tuoneet kaikenlaiset Black Friday-edut ja joulutarjoukset, joita pitäisi pystyä hyödyntämään. Tekemättä on jäänyt sekin.

Sen verran olen kuitenkin suunnitelmia tehnyt, että olen miettinyt, mitä me oikeasti matkalla tarvitsemme. Passeja on tilattu, rokotuksia otettu ja poissaoloja anottu. Vastauksia on vähemmän kuin hakemuksia, mutta ainakin jotain on saanut omista käsistä pois.

Phuket

Matkustusasiakirjat

Passi kuuluukin niihin kolmeen ämmään, joita ulkoasiainministeriö kehottaa ulkomaille matkaavia suomalaisia muistamaan. Passi on oltava, ja sen täytyy olla voimassa tarpeeksi pitkään. Mekin jouduimme tilaamaan esikoiselle uuden passin, sillä edellinen olisi ollut voimassa vain ensi vuoden toukokuuhun asti, mikä ei Sri Lankaan matkustaessa ole tarpeeksi pitkä aika.

Kuopukselle taas piti tilata uusi passi sen vuoksi, että tällä hetkellä käytössä olevan passin kuva on otettu hänen ollessaan noin kuukauden ikäinen. Sen passin kanssa matkustan kyllä Ruotsiin ja Viroon, mutta paljon sen kauemmas en viitsi lähteä kokeilemaan onnea.

Aina siis passin kanssa ei riitä se, ettei viimeistä voimassaolopäivää ole ylitetty. Rajaviranomaiset voivat evätä pääsyn maahan, jos esimerkiksi henkilö ei ole enää tunnistettavissa kuvasta. Uuden ja sopivan passin hankkiminen on aina henkilön itsensä vastuulla.

Phuket

Matkavakuutus

Matkavakuutukset ovat suo, johon uppoaa helposti. Vakuutus on helppo saada esimerkiksi luottokortin tai ammattiliiton jäsenyyden kylkiäisenä, mutta kaikki vakuutukset eivät ole samanlaisia. Niiden kattavuudessa ja voimassaoloajassa saattaa olla suuriakin eroja.

Paljon matkustavien piirissä iso ongelma ovat liian vähän aikaa voimassa olevat vakuutukset. Esimerkiksi meidän vakuutuksemme ovat voimassa vain 40 päivää eli vain 10 päivää pidempään kuin matkamme. Jos haaveilee lähtevänsä Suomen talvea pakoon vaikka pariksikin kuukaudeksi, joutuu ihan uudenlaisen vakuutushaasteen eteen.

Vakuutukset eivät myös läheskään aina kata erilaisia urheilulajeja. Hyvinkin tavalliset matkalla harrastettavat lajit, kuten kiipeily tai sukellus, eivät luultavasti sisälly tavallisen matkavakuutuksen piiriin, vaan niitä varten on hankittava erillinen vakuutus.

Phuket

Me olemme lukeneet vakuutusehtojamme tarkkaan myös siitä syystä, että matkaseurueemme ikäjakauma on 2-70 vuotta. Siinä, missä meidän työikäisten aikuisten terveydentila ei kiinnosta oikeastaan ketään, on 70 vuotta täyttävän eläkeläisen jo paljon tarkemmin tarkastettava oma sairauslistansa. Monet vakuutukset eivät korvaa sairaalahoitoakaan, jos sairaus on alkanut ennen matkaa. Onneksi minun äitini on sen verran hyvässä kunnossa, ettei hänen tarvitse kovin ihmeellisiä sairausluetteloja tai lääkelaukkuja kantaa mukana.

Lapset taas yleensä kuuluvat vanhempiensa vakuutukseen. Myös minun äitini matkavakuutuksessa on maininta, että hänen kanssaan matkustavat lapsenlapset ovat vakuutettuja matkustaessaan hänen kanssaan. Jos kuitenkin isovanhemman mukana matkustavat lapsenlapset eivät olekaan hänen biologisia lapsenlapsiaan, vaan esimerkiksi avioliiton mukana tulleita, eivät vakuutusehdot taas välttämättä päde. Näissä kannattaa olla todella tarkkana.

Ja toki aina kannattaa tarkistaa myös se, sisältyykö vanhempien vakuutukseen myös lasten vakuutus. Vaikka näin pääsääntöisesti on, on se saatettu joistakin vakuutuksista jättää tarkoituksella pois.

Vakuutusten suhteen meidän perheemme on ollut hölmöin silloin, kun kuvittelimme miehen olevan automaattisesti vakuutettu luottokorttiinsa kuuluvan matkavakuutuksen kautta. Luottokorttiehdoissa mainittiin matkavakuutus, mutta vasta myöhemmin tajusimme, että kyse on vain juuri tuolla luottokortilla maksetuista matkoista, ja niissäkin vain se matkan osuus. Esimerkiksi hänen terveydenhoitoaan maailmalla tuo vakuutus ei olisi kattanut. Tämäkin olisi tietysti pitänyt tietää etukäteen, kun se selvästi vakuutusehdoissa sanotaan, mutta eihän sitä aina kaikkea ehdi lukemaan…

Phuket

Matkustusilmoitus

Se kolmas M, josta ulkoasiainministeriö muistuttaa, on matkustusilmoitus. Ulkoasiainministeriön sivuilla on voinut jo pitkään käydä tekemässä matkustusilmoituksen, jolloin esimerkiksi luonnonkatastrofin tai vallankaappauksen sattuessa ministeriö voi olla yhteydessä maailmalla oleviin suomalaisiin.

Minun täytyy myöntää, että me emme juuri ole matkustusilmoituksia täyttäneet. Toki teimme sen ennen Thaimaahan lähtöä, mutta esimerkiksi Espanjassa olemme matkustaneet huoletta ilman matkustusilmoitusta. Jotenkin kai sitä kuvittelee, että Espanja on niin läheinen EU-maa, ettei siellä voisi tapahtua mitään. Kyllä kuitenkin tämän syksyn tapahtumat Kataloniassa ovat osoittaneet, että olosuhteet voivat järkkyä missä tahansa.

Sri Lankaan lähtiessä aion ehdottomasti täyttää matkustusilmoituksen koko seurueelle. Vaikka maan tilanne onkin rauhallinen, on maalla synkkä menneisyys tamilisissien ja tsunamin varjossa, joten haluan ehdottomasti, että minut tavoitetaan, jos jotain tapahtuu. Useinhan käy niin, että Suomessa uutisoidaan vakavistakin tilanteista paljon ahkerammin kun siellä, missä ne tapahtuvat – esimerkiksi vuoden 2004 tsunamin jälkeen monet Thaimaassa lomailevat saivat tietoa tapahtuneesta Suomen uutisista.

Ayutthaya

Siinähän ne tärkeimmät

Minä olen vuosien mittaan muuttunut aina vain huolettomammaksi pakkaajaksi. Aikaa suunnittelemiseen ja pakkaamiseen ei enää ole niin paljon, joten matkaan tulee usein lähdettyä aika pienellä valmistautumisella. Laukkuihin heitellään vaatetta, jota sattuu puhtaana olemaan, ja perillä katsotaan, millä pitäisi pärjätä.

Toisaalta vuodet ja matkat ovat myös osoittaneet, että matkalla pärjää aika vähälläkin. Vaikka laukun pakkaisi ääriään myöten täyteen vaatteita, tulee silti yleensä käytettyä niitä samoja. Lapset eivät enää tarvitse mitään ihmeellisiä varusteita, vaan heidän tärkeimmät matkatavaransa ovat läksykirjat. Itse taas huolehdin eniten teknisen kaluston mukaan saamisesta.

Tärkeintä nykyään onkin, että matkalla voi olla turvallisin mielin. Passit ja muut matkustusasiakirjat ovat olemassa ja tallessa, ja matkavakuutus kattaa yllättävät tilanteet. Näiden jälkeen kaikki on jo ylimääräistä, jonka määrän voi säätää tilan mukaan. Kaikkiin tilanteisiin ei tarvitse varusteilla varautua, vaan voi jo kotipäässä sulkea tietyt asiat pois matkaohjelmasta. Me esimerkiksi jätämme nykyään aina hienoimmat vaatteet pois matkatavaroista, koska emme me kuitenkaan jaksa lasten kanssa lähteä mihinkään hienoihin ravintoloihin. Rantabaareissa kelpaavat arkisemmatkin vaatteet.

Vaikka minun kolme tärkeintä matkavalmisteluani ovatkin nämä ulkoasiainministeriön kolme ämmää, taidan kuitenkin myös tehdä vähän jotain muita valmisteluja. Ehkä nyt ainakin varaan majoituksen ensimmäisille öille, koska saavumme Colomboon illansuussa. Kun on matkustanut lasten kanssa melkein vuorokauden, ei varmasti jaksa lähteä metsästämään majoitusta tai kuljetusta majapaikkaan, vaan suunnitelmien on pakko olla siinä vaiheessa selvät.

Ja onhan se kiva jo etukäteen vähän fiilistellä niitä paikkoja, joihin on menossa. Vaikka täytyy jättää tilaa myös yllätyksille ja mieliteoille, on mieleen myös kiva saada se haavekuva, jota kohti tässä joulukuun lumipyryssä suunnistaa. Esimerkiksi tällainen kuva, vaikka se Thaimaasta onkin.

Phuket

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sisko 26.12.2017 at 17:49

    Itse yritin samaa matka kohdetta miehelle myydä, mutta ei vielä mennyt läpi. Innolla odotan millaisia seikkailuja matkaanne mahtuu. 🙂

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 26.12.2017 at 19:12

      Toivottavasti vielä onnistut! Minunkaan mieheni ei ensin innostunut Sri Lankasta, mutta vakuuttui, kun sai tarpeeksi informaatiota. Ja viimeistään tieto Mirissan valassafareista alkoi houkutella tarpeeksi eli kannattaa etsiä houkuttelevia yksityiskohtia. Toivottavasti viimeistään meidän matkamme jälkeen saat hänet vakuuttumaan.

  • Reply Heikku 3.1.2018 at 20:34

    Mielenkiinnolla odotan matkakertomustasi! Olen mieheni kanssa lähdössä Sri Lankaan 21.1 kahdeksi viikoksi. Uusi kohde meillekin… Tuskin maltan odottaa 🙂 Olemme viisikymppinen pariskunta ja mielellämme seikkailemme. Luonto on meille kaikki kaikessa.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 5.1.2018 at 19:04

      Hauskaa, sittenhän me olemme maassa samaan aikaan! Meillä paluulento lähtee vasta 8.2. Toivottavasti saan teidän matkaanne mennessä jotain matkakertomusta ulos – ainakin Facebookia ja Instagramia kannattaa seurata, koska ne päivittyvät varmasti ahkerasti!

  • Reply Heikku 3.1.2018 at 20:37

    … ja tuli muuten tuosta matkavakuutuksesta mieleen, että niin mekin olemme luottaneet luottokortin vakuutuksiin eikä ole tullut mieleen että se kattaisi vain sen matkaosuuden, vaikka loogisesti ajatellen niinhän se varmaan onkin… Pitääpä lukea ehdot tarkasti uudelleen ennen lähtöä…

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 5.1.2018 at 19:05

      Ja kannattaa todellakin lukea luottokortin vakuutusehdot! Mekin vain luimme alunperin, että korttiin kuuluu matkavakuutus, ennen kuin tajusimme tutkia ehtoja tarkemmin. Sairaanhoito kuitenkin on se, minkä takia ulkomailla kannattaa vakuutus olla kunnossa – eivät niinkään ne majoitukset.

    Leave a Reply