Mökkikausi käynnistyi jo helmikuussa – Casa Montes Negros oli Espanjan matkan helmi

”Käänny oikealle. Käänny nyt vasemmalle. Kolmensadan metrin päästä käänny vasemmalle.” Navigaattori toistaa ohjeita loputtomiin.

Tie kääntyy jyrkästi vasemmalle ylämäkeen. Pyöräytän citymaasturin ulkokaarteen kautta, samalla kun painan reilusti kaasua, että neliveto jaksaa vetää meidät jyrkimmän kohdan yli. Kohta tie näyttää loppuvan ja edessä on vain valtava pudotus, sekä sen toisella puolella kohoava vielä jyrkempi rinne. Tässä kohtaa on hiljennettävä vauhti minimiin ja käännettävä rattia todella jyrkästi. Nyt jos joku tulee vastaan, on toisen peruutettava – toivottavasti se en ole minä.

Todella monen mutkan ja jyrkän mäen jälkeen se siintää edessä: pieni valkoinen talo, jonka ympärillä levittäytyvät oliivi- ja viikunapuut. Parkkipaikalla odottavat kolme koiraa, joista varsinkin pieni harmaa juoksee innokkaana vastaan. Jopa yksivuotias oppi nopeasti sanomaan ”alli nou”, minkä taloon vain vähän aikaisemmin pelastettu Harvey ymmärsi aika hyvin. Ei saa nuolla, jos toinen ei halua.

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros on Ramonin ja Rachelin pieni luomutila. Siellä kasvatetaan luomukasviksia ja pidetään kanoja, joiden munien keltuaisia tummempia en ole koskaan nähnyt. He järjestävät erilaisia ruokakursseja, joilla valmistetaan kasvisruokaa tilan omista kasviksista, ja tilalle voi myös mennä töihin majoitusta ja ruokaa vastaan. Parkkipaikan vieressä olivatkin työväen asuntovaunut, joista he kömpivät töihin samaan aikaan kuin me starttasimme automme kohti seuraavaa nähtävyyttä.

Casa Montes Negros

Ramonin ja Rachelin tilalta voi myös vuokrata oman mökin, jossa mekin asuimme. Käytännössä mökki on samaa rakennusta kuin perheen talo, mutta sinne on oma sisäänkäynti, ja maisemista voi nauttia omalta terassilta. Meillä oli käytössämme kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, sekä keittiö ja vessa. Lämmitys toimi puu-uunin ja kaasulämmittimen avulla ja lämmin vesi tuli katolta omasta varaajasta, joten pikaiseen pyllynpesuun ei pienimmän kanssa kannattanut ryhtyä.

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Meille paikka oli taivas. Kolme koiraa pitivät rapsutuksesta, kanoja sai käydä ihailemassa, ja heti portaiden vieressä kasvoi sitruunapuu. Vuohipaimenet kuljettivat laumojaan aivan talon vierestä, ja heti ensimmäisenä iltana pääsimme ihailemaan vuohia aivan vierestä. Suurimman elämyksen aiheutti pieni kili, jonka paimen kaivoi säkistään. Yksi vuohista oli ilmeisesti synnyttänyt kesken matkan, joten paimen kuljetti pientä kiliä säkissä. Välillä hän kuitenkin nosti kilin keskelle tietä harjoittelemaan kävelemistä ja yritti samalla opastaa äiti-vuohta imetyksen saloihin.

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Ketterästi iäkäs paimen myös kiipesi puuhun jättääkseen säkin sinne. Hän ilmeisesti jätti kilin hetkeksi puuhun käydäkseen pidemmällä muiden vuohien kanssa. En usko, että itse olisin samaan kiipeämiseen pystynyt.

Vaikka ajomatka talolle oli hieman mutkainen, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen. Aika nopeasti myös totuin reittiin, ja suoritin sen ilman hikipisaroita vähän pimeämmälläkin. Emmekä helpommalla kulkemisella olisi mitenkään päässeet niin mahtavien maisemien keskelle.

Casa Montes Negros

Suurella lämmöllä jäin muistelemaan myös Rachelin leipää. Hän leipoi luomujauhoista rouheista leipää, joka maistui erityisen hyvältä perinteisen espanjalaisen vehnäleivän jälkeen. Ostimme leipää vielä loppumatkallekin, ja viimeiset siitä tehdyt eväsleivät söimme Barcelonan lentokentällä. Myös kananmunia sai ostaa sen verran kuin kanat ehtivät munimaan.

Parasta oli kuitenkin tunnelma. Kun jätimme talvijäähyväiset omalle mökillemme jo lähes puoli vuotta aiemmin, palautti Casa Montes Negros kesän taas mieleen. Kylmät lattiat, savunhaju vaatteissa ja aamukahvit aurinkoisella terassilla saivat kaipaamaan jo Suomen kesään ja omalle mökille. Tämä oli kuitenkin parasta mahdollista lääkettä siihen kaipuuseen.

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Casa Montes Negros

Kun neljän yön jälkeen pakkasimme tavaramme taas Fordiin ja olimme lähdössä kohti seuraavaa kohdetta, lapset pyörivät parkkipaikalla kaihoisina. Heidän mielestään siellä oli paljon kivempaa kuin rantakohteessa, eivätkä he olisi halunneet lähteä vielä pois. Erityisesti koiria jäätiin kaipaamaan, vaikka ne välillä myös jännittivät.

Lähtiessämme sanoinkin Ramonille, että lapset ovat surullisia, kun joutuvat lähtemään. Ramon ihmetteli tätä suuresti, joten jouduin selittämään paikan olevan jotain ihan muuta kuin matkamme muut kohteet. Heille maisemat ja mahdollisuudet ovat jokapäiväistä arkea, kun taas meille se oli ehkä hienointa, mitä Andalusia ehti kahden viikon aikana tarjota.

Casa Montes Negros

Jos haluat hypätä mukaan mökkitielle meidän automme kyydissä, katso video äänien kanssa. Heiluva kuva, iPhonen omituinen suodatin, sekä levoton ääniraita vievät takuuvarmasti suoraan tunnelmaan. Vieläkö joku ihmettelee, miksi me aika harvoin ajelemme kohteissa autolla?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Marja 29.3.2017 at 10:34

    Ihana! Paikka ja fiilis siis:)

    • Reply lahtoselvitetty 29.3.2017 at 14:50

      Kiitos Marja! Niin minustakin. On ihanaa, kun löytää tuollaisia helmiä, joiden olemassaolosta ei ole tiennyt mitään.

  • Reply Suomalaisten matkabloggaajien omat suosikkipostaukset vuonna 2017 - London and beyond -MATKABLOGI 30.12.2017 at 14:01

    […] Mökkikausi käynnistyi jo helmikuussa – Casa Montes Negros oli Espanjan matkan helmi […]

  • Leave a Reply