Kotikoululaisen matkassa

Olen viime keväästä asti seurannut mielenkiintoista Sail for Good -projektia: Tuomo ja Riikka Meretniemi lähtivät kolmilapsisen perheensä kanssa purjehtimaan ympäri maailmaa. Purjeveneessä on tarkoitus viettää kuusi vuotta.

Meretniemien tarkoituksena on viedä maailmalle suomalaisen opetuksen ilosanomaa ja samalla opettaa omia lapsiaan seuraavat kuusi vuotta. Yhteistyökumppaneinaan heillä on Sanoma Pron ja Etäkoulu Kulkurin kaltaisia opetuksen ja oppimateriaalien asiantuntijoita.

Minä seuraan projektia tarkasti paitsi sen vuoksi, että Meretniemet aikovat oikeasti viettää seuraavat kuusi vuotta purjeveneessä kolmen lapsen kanssa – meillä kun kiistellään siitä, mahtuuko kolmen lapsen kanssa kerrostalokolmioon – mutta myös siitä syystä, etteivät meidänkään perheen matka-ajat yleensä osu yksiin suomalaisen peruskoulun loma-aikojen kanssa. Olen siis joutunut itsekin tutustumaan kotikoulun ihmeelliseen maailmaan.

DSC_0103 2

Esikoisemme on nyt kolmannella luokalla. Jo vuosi tai kaksi ennen hänen koulunaloitustaan aloimme varautua henkisesti siihen, että pitkät matkat jäävät historiaan. Teimme pari pidempää matkaa, ettei jäisi sitten harmittamaan, kun pääsemme matkaan enää syys- ja hiihtolomilla kaikkien muiden suomalaisten kanssa.

Näinhän siinä ei tietenkään käynyt, vaan matkustaminen on jatkunut samaan tahtiin. Onneksi tyttäremme opettaja on ollut erittäin ymmärtäväinen, kun aloitamme jokaisen syksyn poissaoloanomuksen palauttamisella, eikä rehtorikaan vielä tähän mennessä ole hakemusta hylännyt. Poissaoloanomuksen täyttäminen ja palauttaminen rehtorille on kuitenkin se homman helpoin osuus. Lapsen poissaolo nimittäin vaatii valtavasti työtä.

Viime syksynä keskellä kiivainta koulusyksyä vietimme neljä viikkoa Thaimaan lämmössä. Saimme opettajalta reilusti etukäteen listan oppiaineista ja asioista, joita matkamme aikana käsiteltäisiin. Tämä toki oli ainoastaan opettajan arvio, mutta tämän mukaan meidän piti edetä. Ennen matkaan lähtöä kävinkin tarkasti läpi kaikki kirjat, jotta osasin arvioida työmäärää ja myös sitä, kannattaako kaikkia kirjoja kantaa mukana. Lyhyemmille matkoille olen esimerkiksi Aapisesta kopioinut tarvittavat sivut, sillä koko Aapisen kantaminen muutaman aukeaman vuoksi tuntuu turhalta. Samoin joidenkin aineiden tehtäviä lapsi teki reilusti etukäteen ja taas heti matkalta palattuamme, jolloin pystyimme jättämään kirjan kotiin.

IMG_0310

Lapsi kuitenkin pakkasi rinkkaansa täyden penaalin lisäksi matematiikan kirjan, kolme äidinkielen kirjaa, ympäristö- ja luonnontietouden kirjasta kopioituja sivuja, muutaman vihkon, nokkahuilun sekä ryijyn. Käsitöissä kun oli juuri ohjelmassa ryijyn tekoa, niin lapsi sai mukaansa kasan lankoja ja lyhyen opastuksen siitä, kuinka ryijyä solmitaan.

Ryijyn tekeminen matkan aikana paljasti viimeistään kotiopetuksen hankaluuden. Lapsi oli nimittäin unohtanut tekniikan heti, kun opettaja sen oli hänelle näyttänyt. Enkä minä ole eläessäni solminut ryijyä. Onneksi lapsi oli tehnyt opettajan ohjauksessa pari riviä, joten minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin opiskella tarkkaan nuo kaksi riviä, kokeilla itse muutaman kerran, ja sen jälkeen opettaa se lapselle. Hyvin saimme vaatimani kymmenen riviä neljän viikon aikana tehtyä.

Liittyy näihin toki myös onnistumisen hetkiä: yksi parhaita hetkiä kotiopetuksessa on ollut se, kun sain opettaa oman lapseni virkkaamaan. Olen yrittänyt sitä ennenkin, mutta nyt hänen oli pakko kuunnella minua ja tehdä perässä. Madeiralla hän kantoikin päiväretkillä lankaa ja koukkua mukanaan ja virkkasi esimerkiksi ravintolassa ruokaa odotellessaan.

DSC_0088 3

Kotiopettaminen vaatii niin vanhemmalta kuin lapseltakin matkan aikana paljon. Lapsen täytyy olla valmis hyväksymään se, että hänen täytyy käydä koulua, vaikka kaikki muut lomailisivat. Tätä helpottaisi hieman se, jos esimerkiksi jompikumpi vanhemmista tekisi töitä läksyjen teon ajan. Tällöin joku toinenkin olisi keskittynyt arkiseen aherrukseen pelkän lomailun sijaan.

Vanhemmalta myös vaaditaan ahkeraa opettamista. Normaalisti kotona lapsi saa perusopetuksen opettajalta, jonka jälkeen hän saattaa tarvita hieman apua vanhemmalta läksyjen kanssa. Matkalla vanhemman täytyy tehdä kaikki se opettaminen, ja täytyy olla valmis hyväksymään se, ettei lapsi välttämättä opi asiaa heti. Jokaisella lapsella kun on omanlaisensa tapa oppia, eikä sitä ole välttämättä huomannutkaan silloin, kun lapsi on viettänyt ison osan päivästään koulussa opettajan huomassa.

Meidän haasteenamme viime syksynä oli puolivuotias kuopus, joka vei suurimman osan minun ajastani. Koululainen olisi tarvinnut paljon paitsi opetusta ja opastusta, myös rauhallista ympäristöä, jota nuoremmat sisarukset eivät hänelle suoneet. Onneksemme koituivat mukana matkustaneet isovanhemmat, joilla oli oma huone, joten koululainen yleensä pakenikin ”mummolaan” tekemään koulutehtäviä. Neljän viikon aikana mummosta kuoriutui ihan kansakoulupohjalta varsin hyvä opettaja.

Omilla matkoillamme, ja myös Meretniemien projektia seuratessani, olen monesti miettinyt, onko siinä mitään järkeä. Olisiko kuitenkin järkevämpää antaa lapsen olla rauhassa koulussa ja edetä ystäviensä tahdissa. Meretniemien tapauksessa tilanne on hieman erilainen, sillä he ovat poissa niin pitkään, että he ehtivät muodostaa täysin omat rutiininsa. Me kun olemme pois vain muutaman viikon, se vaatii aina hyppäyksen pois normaaleista rutiineista ja taas palaamisen niihin.

IMG_1375

Silti olen sitä mieltä, että lapsi oppii myös matkoilla paljon. Tänä syksynä käyttöön otetusta uudesta opetussuunnitelmastakin löytyy käsite ilmiöoppiminen. Niin viime syksynä kuin tänäkin syksynä koulun ilmiöviikko osuu juuri meidän matkamme ajalle, joten koululaiselta jää väliin normaalista koulutyöstä eroava viikko. Toisaalta ajoitus on juuri sopiva, sillä matkalla, jos missä, hän saa ottaa ilmiön ja työskennellä sen parissa vapaasti. Yksi Thaimaassa vietetyn ajan suosituimmista ilmiöistä olikin paikalliseen hierontataitoon tutustuminen.

DSC_0065 3

Kuukauden päästä suunnatessamme Välimerelle meidän tehtävänämme on ottaa haltuun ilmiö nimeltä musiikki. Ajatus tuntui ensin äärettömän helpolta: musiikkiahan kuulee maailmalla missä tahansa. Asian tekee vaikeaksi se, että meidän pitäisi osata soveltaa musiikkia kaikkien aineiden opiskeluun. Kuinka musiikin avulla opiskellaan esimerkiksi matematiikkaa? Tai kuinka yhdistetään äidinkieli ja musiikki? Nämä kysymykset meidän pitäisi ratkaista nyt ilman opettajan apua. Uusi opetussuunnitelma laittaa siis paitsi lasten myös meidän aikuistenkin aivot töihin.

Ilmiöiden lisäksi lapsi oppii matkalla kaikenlaista muutakin: paitsi maantietoa ja kieliä, hän myös oppii ymmärtämään eri kulttuureja ja uskontoja, laskemaan rahoja paikallisesta valuutasta euroiksi, lukemaan opasteita ja kylttejä sekä nauttimaan suuremmasta määrästä liikuntaa ja musiikkia kuin suomalaiseen opetussuunnitelmaan koskaan kuuluu. Joten vaikka matkalla kirjojen parissa vietetyt koulupäivät eivät ole yhtä pitkiä kuin kotona, jatkuu oppiminen aikaisesta aamusta myöhään iltaan.

Uudesta opetussuunnitelmasta löytyvät myös yksilöllinen oppiminen ja luokkatiloista luopuminen, jotka molemmat sopivat matkakoululaiselle erittäin hyvin.

Ja missä muualla olisi aikaa ja mahdollisuuksia keskustella vaikka munkkien työstä ja elämästä kuin kolmen tunnin junamatkalla Ayutthayasta Bangkokiin kovilla puupenkeillä istuen. Silloin opimme myös, ettei munkin viereen kannata istua liian lyhythihaisessa paidassa.

DSC_0140

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply