Legoland yksityiskohtina

Elokuisella vierailullamme Legolandiin päällimmäinen huomio paikasta oli se, että kaikkialla oli legoista rakennettuja hahmoja ja esineitä. Hahmot vaihtelivat kekseliäästi virtsaavasta koirasta leijonaan, jonka suussa pystyi kuvauttamaan itsensä. Pelkästään Lego Safarissa kaikki eläimet oli tehty legoista, samoin kuin miniveneiden nähtävyydet Vapauden patsaasta Thaimaan kuninkaalliseen palatsiin.

Koska legoista tehtyjä yksityiskohtia oli niin valtavasti, oli kaikista mahdotonta ottaa kuvia. Minusta tuntuu, etten edes nähnyt niitä kaikkia, saati tallentanut niitä muistikortille ollenkaan tarpeeksi. Jonkin verran sain kuitenkin kuvia otettua ja nyt Instagram Travel Thursdayn hengessä ajattelinkin laittaa tänne minun suosikkini kuvista, jotka olen aiemmin julkaissut myös Instagramissa.

Yksi hienoimmista elementeistä olivat liikkuvat lego-rakennelmat. Esimerkiksi tässä asetelmassa legoista tehty Robinson Crusoe vilkuttaa ohi ajaville veneille ja yrittää kiinnittää näiden huomion samalla, kun legoista tehdyt hait kiertävät Robinsonin saarta.

Legolandissa legoihin suhtaudutaan vakavasti. Joitakin vihjeitä huumorintajusta kuitenkin löytyy ja tämä alasti piileskelevä merimies oli yksi niistä. Enpä ole ennen nähnyt alastonta ihmistä tehdyn legoista — tästä vinkkejä omiinkin lego-leikkeihin.

Ja alastomana lymyilevän merimiehen vierestä löytyy tietenkin papukaija, joka nauraa makeasti pulaan joutuneelle toverilleen.

Mini-maailman kyljessä sijaitsee lyhyt veneajelu, jonka varrelle on rakennettu hienoja nähtävyyksiä. Yksi komeimmista on ehdottomasti Vapauden patsas, joka on toki esikuvaansa pienempi, mutta silti kohoaa useamman metrin korkeuteen.

Tämä mukava jääkarhu löytyi rentoutumasta Polar Landista omasta rantatuolistaan. Lasissa olevan juoman laatu jäi epäselväksi, mutta jääkarhun maireasta hymystä voisi päätellä sen sisältävän jotain hyvää.

Myös Hotel Legoland oli täynnä legoista tehtyjä rakennelmia: jopa baarin pianisti oli tehty legoista . Tämän kaverin en nähnyt soittavan pianoa, mutta huvipuiston puolella oli kokonainen bändi, joka soitti ja lauloi taukoamatta. Aloinkin jossain vaiheessa pohtia, voiko legoja olla jo liikaakin, kun niitä näkee kaikkialla, mihin katseensa kääntää.

Hotellin eri osat on rakennettu lego-teemojen mukaan: on Ninjago-huoneita, merirosvohuoneita sekä ritarihuoneita. Nämä ystävät löytyivät seisoskelemasta Friends-huonekäytävän edestä.

Ja koska legot ja Legoland täyttivät ajatukset niin täysin monen viikon ajan, oli reissusta pakko inspiroitua kotonakin. Tällaisen bändin minä rakensin meidän omaan lego-hotelliimme.

Ainoa, mikä minua jäi Legolandin vierailussa kaivelemaan oli se, etten nähnyt huvipuiston suurinta rakennelmaa eli Istuvaa härkää, joka on tehty 1,75 miljoonasta lego-palikasta. En kuitenkaan voinut pakottaa lasta katsomaan tuota majesteetillista rakennelmaa, sillä aivan sen juuressa sijaitsi pelottavinta, mitä viisivuotias voi kuvitella: kauhutalo. En siis voi antaa Legolandille pisteitä tästä sijoittelusta, vaikka kieltämättä ne aihepiireiltään yhteen sopivatkin.

Legolandista voi inspiroitua näiden kuvien lisäksi myös lukemalla muut aihetta käsittelevät postaukset:

http://lahtoselvitetty.matkabloggaajat.fi/yksi-kaksi-kolme-lasta-kahden-legolandissa/

http://lahtoselvitetty.matkabloggaajat.fi/parasta-kaiken-jarjettomyys-viisivuotiaan-legolandissa/

http://lahtoselvitetty.matkabloggaajat.fi/voiko-legoja-olla-liikaa/

http://lahtoselvitetty.matkabloggaajat.fi/paljonko-maksaa-matka-legolandiin/

*Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina tapahtuva kansainvälinen kampanja, jossa merkitään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan levitettyä matkailuinspiraatiota ja -tietoutta Instagram-kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjinä Suomessa toimivat TravelloverblogiMuru Mou ja Rimma+Laura. Tervetuloa osallistumaan mukaan kampanjaan, tarkemmat ohjeet löydät täältä. Minut löytää Instagramista nimellä @katjajankeri.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Teija / Lähdetään taas 7.10.2016 at 11:20

    Nuo on kyllä aivan mielettömän hienoja! Siskoni 5- ja 7-vuotiaat pojat olisivat kyllä niin haltioissaan, kun pääsisivät Ninjago-huoneeseen yöpymään. 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 7.10.2016 at 20:05

      Hienoja yksityiskohtia siellä kyllä riittää! Mun harmikseni me ei päästy valitsemaan, missä osassa hotellia yövytään. Merirosvohuone oli ihan hieno, mutta olisi kokemus ollut viisivuotiaalle tytölle aivan erilainen, jos hän olisi päässyt Lego Friends -huoneeseen. Olisin myös mielelläni käynyt kurkistamassa noihin muihinkin huoneisiin, mutta tällaista mahdollisuutta ei ollut, kun hotelli oli täynnä.

  • Reply Terhi / Muru Mou 8.10.2016 at 14:55

    Oon monesti ihmetellyt, että onko Legolandissa muka niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää, että sinne kannattaisi asiakseen lähteä, mutta näköjään on! Näyttää olevan upeasti toteutettu puisto 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 8.10.2016 at 18:31

      Minulla ei ole koskaan ollut suurta hinkua Legolandiin. Lapset eivät ole myöskään hirveästi hinkuneet näihin paikkoihin, kun emme ole mahdollisuuksia aktiivisesti tarjonneet. Täytyy kuitenkin sanoa, että Legolandissa oli paljon katsottavaa. Itse en ole niin laitteiden perään, niin nautin eniten juuri Mini-maailmasta, johon on rakennettu mielettömiä pienoismalleja ympäri maailmaa. Se on myös niitä ensimmäisiä puistoon rakennettuja alueita ja on ollut siellä jo 1960-luvulta asti. Toki hienoja yksityiskohtia oli muuallakin, mutta siellä olisin voinut vaellella vaikka koko kaksi päivää.

      Aika uskomatonta, ettet ole tullut käyneeksi siellä Kööpenhaminasta!

  • Reply Tiia/ReiseReise 12.10.2016 at 15:44

    Legolandia on sellainen haave, haluisin sinne kyllä joskus matkata. Näkyikö esim. pariskuntia ilman lapsia? Olin Pariisin Disneylandissa kaverin kanssa ja yllätyin kuinka ”paljon” siellä oli myös ihmisiä ilman lapsia. Niin se olla pitää! 😉 (mutta en siis tarkoita, että lapsissa/lapsiperheissä on jotain pahaa, päinvastoin).

    • Reply lahtoselvitetty 12.10.2016 at 20:03

      Kyllä oli todella paljon aikuisia seurueita liikkeellä. Sikäläisillä myös tuntui olevan tapana tulla huvipuistoon mielettömien eväiden kanssa. Porukka veti perässä isoja eväskasseja ja kylmälaukkuja ja oli siellä retkeilemässä – ihan ilman lapsiakin. Mielestäni näkyi myös paljon iäkkäitä pariskuntia, joita bongasin erityisesti meidän lempparipaikasta Minimaailmasta ihastelemassa pienoismalleja.

  • Reply Martta / Martan Matkassa 13.10.2016 at 22:47

    Siitä onkin aikaa kun olen Legolandissa käynyt! On nuo rakennelmat vaan niin huikeita.

    • Reply lahtoselvitetty 14.10.2016 at 07:38

      Hienoja ovat! Mun mieltä lämmittivät eniten juuri nuo rakennelmat, joita on alettu tehdä jo silloin 1960-luvulla. Mun mielestä niissä on koko Legolandin ydin.

  • Reply Teppo/Tämä matka 14.10.2016 at 07:17

    Tuollahan tulee välittömät legoöverit. Vähän vastaavaa tehty aikuisemmille Hollannin tulppaani-landiassa 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 14.10.2016 at 07:41

      Pakko sanoa, että kahden Legolandissa ja sen hotellissa vietetyn vuorokauden jälkeen olin aika valmis siirtymään legottomaan ympäristöön. Koti ei tietenkään sellainen ole, mutta siellä ei sentään joku lego-otus koko ajan tuijota takaraivoa. Yltäkylläisyys alkoi jossain vaiheessa väsyttää.

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog 14.10.2016 at 07:19

    Kyllä Legoista vaan saa toteutettua upeita kokonaisuuksia, olisi hauska tietää paljonko työtunteja näiden kokoamiseen on mennyt!

    Meillä on 6- ja 9-vuotiaat Lego-fanit ja joulusta&synttäreistä toiseen on yksi vakiotoive: Legoja, ja on niitä kertynyt paketti jos toinenkin. Tänä jouluna paketista putkahtaa niiden Legojen lisäksi myös pääsyliput Dubain Legolandiin! 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 14.10.2016 at 07:44

      Toivottavasti päästään sitten kuulemaan tarinoita Dubain Legolandista. Sehän aukeaa ihan näinä päivinä, eikö? Billundissa minua viehätti juuri se paikan historia Legon kotipaikkana, niin on kiva kuulla, miten asia näyttäytyy niinkin kaukana kuin Dubaissa. Muista Legolandeista kun minulla ei ole kokemusta, joten en tiedä, miten paikallisuus näkyy niissä.

      • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog 15.10.2016 at 10:15

        Totta, Billundin Legoland on se ehta Legojen koti! Esikoisella oli hiljattain koulutehtävänä katsoa video Legojen historiasta, ja animaatio oli todella kiva. Ehkä oletkin sen jo nähnyt, mutta linkitän sen tähän https://www.youtube.com/watch?v=NdDU_BBJW9Y

        Dubain Legoland aukeaa muistaakseni 30.10. ja on kyllä hauska nähdä minkälainen kokonaisuus siellä on saatu aikaan – Dubain tyyliin suurta ainakin on.. Juttua sielä luvassa alkuvuodesta! 🙂

        • Reply lahtoselvitetty 16.10.2016 at 12:12

          Näin videon Billundissa ja sen avulla historia kyllä jäi mieleen. Hauskaa, että tuota on käytetty kouluopetuksessakin. Jäädään odottelemaan tarinoita Dubaista!

  • Reply Meidän matkassa / Monna 15.10.2016 at 10:39

    Muistan hämärästi kuinka hieno paikka tuo lapsena oli! Ja voisin kuvitella että tänä päivänä legoilla rakentelua on viety vieläkin pidemmälle. Voisin hyvin vierailla ja käydä ihastelemassa tuolla vaikkei lapsia olekaan 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 16.10.2016 at 12:14

      Mun mielestä hauskaa oli myös se huumori, jota rakennelmiin oli tuotu. Oli alastonta merimiestä nauravine papukaijoineen ja koiraa, joka nostaa jalkaa talon kulmaan. Rakennelmissa oli siis paljon katsottavaa ja oivallettavaa. Ja ehdottomasti siellä viihtyisi myös ilman lapsia!

  • Reply Kohteena maailma / Rami 16.10.2016 at 18:28

    Aijai, nämä kuvat veivät ajatukset takaisin kivaan Legolandin reissuun – oli hauska matka meillä sinne! Itselläkin tällä reissulla jäi istuva härkä näkemättä, mutta olen sen tosiaan aikaisemmin jo nähnyt. Legoredo oli aikoinaan upea kaivosjuna ja erittäin mukava laite, mutta kauhutalo oli tullut sen päälle. Billundissa ongelmana on nykyään se, että tila tulee Legolandissa vastaan ja jotain on aina purettava uusien tieltä.

    Itse missasin kokonaan tuon jääkarhun, siinä syy mennä taas uudestaan Legolandiin 😀 Sitä vastoin tätä miehen takapuolta en kyllä yhtä innokkaasti rekisteröinyt, vaikka kyllä kaverin näinkin 😉

    • Reply lahtoselvitetty 20.10.2016 at 20:02

      Jostain ihmeen syystä minä bongasin tuon alastoman merimiehen heti… Ja ihan rakennusteknisistä syistä otin siitä kuvankin. Jääkarhu istuskeli Polar Landin ravintolan edessä: siitä päättelin, ettei lasissa välttämättä ihan mehua ollut.

  • Reply Annika | Travellover 2.11.2016 at 20:02

    Sain kutsun lähteä Legolandiin, mutten ottanut sitä vastaan, kun ajattelin, ettei se kuitenkaan aikuiselle olisi niin kiinnostava . Kuinka pahasti erehdyinkään. Uskon, että olisin nauttinut minimaailmasta ihan hurjasti. Legohotellin sijaan toisenlainen majoitus olisi ehkä ollut enemmän tyyppiäni. Mutta lapsille sekin on varmaan elämys.

    • Reply lahtoselvitetty 3.11.2016 at 21:18

      Minä olin kahden yön jälkeen valmis pakenemaan Legolandin hotellista, mutta lapsi on edelleen sitä mieltä, että seuraavalla kerralla voisimme mennä useammaksi viikoksi. Hän kyllä viihtyisi. Mutta huvipuiston puolella viihtyvät varmasti aikuiset ilman lapsiakin. Juuri tuo minimaailma oli minun suosikkini, ja monista laitteista aikuiset nauttisivat parhaiten juuri ilman lapsia. Ainakin minulla laitteissa menee huomio enemmän lapseen kuin itse laitteeseen. Suosittelen kyllä lämpimästi!

    Vastaa käyttäjälle Annika | Travellover Cancel Reply