Glamourista kaaokseen – matkabloggaavan kotiäidin ”työ”päivä

Sähköpostissa ja sosiaalisessa mediassa on viime päivinä ollut toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia, mielenkiintoisia tutustumiskohteita, sekä tapaamisia muiden matkabloggaajien kanssa. Jostain syystä nämä mitkään eivät tunnu mahtuvan minun kalenteriini, vaikken edes ole tällä hetkellä työelämässä.

Päätinkin kertoa nyt hieman siitä, millaista päivätyötä tämä bloginpitäjä tekee. Tämä ehkä selittää vähän sitä, jos pää ei ole aina ihan terävimmillään, tai ettei kaikkeen kivaan ole ollut mahdollisuutta osallistua.

”Äiti mitkä kengät mä laitan?”

Tänä aamuna heräsin kello kahdeksalta siihen, kun esikoinen kahisteli eteisessä ulkovaatteitaan päivän metsäretkeä varten. Ehdin herätä katsomaan, että hänellä oli tarpeelliset eväät laukussa.

Aamiaisaika kesti pari tuntia. Nuorin söi puuronsa äkäisesti, mutta keskimmäinen halusi ehdottomasti ensin katsoa loppuun lastenohjelmat, käydä kylvyssä ja leikkiä legoilla. Itse käytin ajan puhdistamalla ison kasan kanttarelleja, jotka keräsimme viime sunnuntaina. Suppilovahverot jäivät vielä puhdistamatta, vaikka niiden pitäisi päätyä ruoaksi huomenna.

DSC_0002

Ulos kotiovesta pääsimme vihdoin klo 11.

”Äiti mulla ei ole mitään tekemistä”

Menimme kahden lapsen kanssa läheiseen leikkipuistoon, joka oli jo lähes tyhjä, sillä kaikki normaalit ihmiset olivat jo lähteneet lounaalle. Onneksi jäljelle oli jäänyt muutama muukin hidas etenijä, ja viisivuotias löysi itselleen leikkikaverin.

Samalla, kun kävelin yksivuotiaan perässä houkutukselta toiselle tai siirsin häntä keinusta toiseen (koska se toinen on aina parempi) yritin vilkuilla puhelimesta sähköposteja ja facebookkia. Ehdin myös käydä instassa, joka yleensä aina jää odottamaan illan ”omaa aikaa”. Aina kun joku puiston työntekijöistä lähestyi hyväntahtoisesti, piilotin puhelimen äkkiä laukkuun tai takin taskuun, sillä näistä puhelinta puistossa tuijottavista vanhemmistahan puhutaan koko ajan kitkerään sävyyn.

Pääsimme lähtemään puistosta vihdoin yhden aikaan ja lounas oli pöydässä noin klo 14.

DSC_0008

”Äiti mul on hirveä nälkä. Ootko nähnyt mun säärystimiä?”

Lounaan jälkeen olikin muutama tunti vapaata oleilua ennen seuraavaa järjestettyä ohjelmaa. Aloitin tyhjentämällä ja täyttämällä tiskikoneen ja sitten poimimalla asunnon joka huoneesta astioita, jotka yksivuotias oli niihin ehtinyt siirtää sillä aikaa, kun astiakaappien ovet olivat auki. Laitoin myös likoamaan pussillisen herneitä huomista ruokaa varten ja diilasin puhelimessa seuraavan päivän kaveritreffejä viisivuotiaalle ja mökille ostettavien keittiökaappien katselmusta viikonlopulle.

Ehdin myös ottaa muutaman valokuvan tätä postausta varten, kunhan ensin löysin toisen linssin lastenhuoneen yläkaapista.

Yhdessä välissä palkitsin itseni isolla lasillisella vettä ja palalla pullaa (onneksi sentään äidin leipomaa) samalla, kun leikin legoilla. Tällä kertaa sain leikkiä hassulla perheellä, joka asui hylätyssä hotellissa ja vieraili säännöllisesti Elsan luona jäälinnassa. Poistuin kesken leikin laittamaan kastikkeen kiehumaan iltaruokaa varten.

DSC_0007

Pari kertaa yritin vilkuilla nettiä – lähinnä siitä syystä, että olen yrittänyt myydä pois lasten ylimääräisiä kamppeita paikallisella facebook-kirpputorilla. Törmäsin myös pariin mielenkiintoiseen blogipostaukseen, jotka yritin vilkuilla läpi, ja painaa mieleni, mihin voisin kommentoida myöhemmin.

”Äiti missä mun puhelimen laturi on”

Klo 16.30 sain vihdoin taas nuoremmat tytöt ulos ovesta ja kohti Ruoholahtea ja viisivuotiaan Tonttukoulua. Harrastuksen ajan minä vietin laatuaikaa ja juttelin tuttujen äitien kanssa: lähinnä asuinalueemme huonosta perheasuntotarjonnasta, sekä ala-asteen varainkeräyksestä. Eilen harrastusten aikaan juoksin kahden harrastuspaikan väliltä ensin taloyhtiön hallituksen kokoukseen ja sieltä koulun vanhempainiltaan. Nyt sentään sain pysyä paikallani – tosin yksivuotiaan viihdyttämänä.

Kotiin ehdimme juuri ennen seitsemää ja ruoka oli valmiina noin puolta tuntia myöhemmin. Pienin nukahti vähän kahdeksan jälkeen, koska ei nukkunut tänään ollenkaan päiväunia, ja isommat tytöt nukahtivat kymmenen jälkeen.

Luettelemieni toimintojen lisäksi olen tänään vaihtanut ainakin neljä vaippaa, joista vähintään kaksi on vaatinut perusteellisempaakin pesua. Olen myös valmistanut kolme aamupalaa (mies sentään keitti puuron), kolme välipalaa ja kaksi iltapalaa (koska kuopus nukahti ennen sen tarjoilua). Olen myös poiminut lattioilta lukemattomia Barbien vaatteita, pahvikirjoja, dubloja sekä puuron jämiä – vain löytääkseni niitä kohta lisää aivan samoilta paikoilta.

DSC_0005

Ihana oma aika

Nyt kello on 22.34 ja istun vihdoin olohuoneen sohvalla. Televisiosta tulisi erittäin mielenkiintoinen Docventures-dokumentti, mutten raaski kuin vilkuilla sitä toisella silmällä. Edelliset kaksi iltaa olen istunut samassa paikassa ja lukenut viestinnän ja median oppimistehtävää varten. Opiskelen Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmassa, ja yritän saada viestinnän ja median sivuainekokonaisuuden tehtyä, ennen kuin opinto-oikeus loppuu marraskuun alussa.

DSC_0009

Nyt on minun aikani olla matkabloggaaja. Voin kirjoittaa (kuten nyt teen), käydä läpi valokuvia, tai lukea ja kommentoida muiden blogeja. Useimmiten ehdin yhden illan aikana tehdä yhtä näistä.

Onneksi olen sentään ottanut nyt tavaksi omistautua hetken instagramille samalla, kun laitan isompia lapsia nukkumaan – vaikka kiellettyähän se tietysti on tuijottaa silloin puhelinta tai tietokonetta.

Nukkumaan lähden tuossa vajaan tunnin päästä. Yritän pitää ajan kohtuullisena, sillä vielä ennen valojen sammuttamista yritän hieman lukea (tai edes pidellä kirjaa kädessäni) ensi viikon tenttiä varten. Pakko myöntää, että luettavaa on vielä enemmän kuin luettua.

Elämä on siis tällä hetkellä paljon muutakin kuin tämä blogi, mutta onneksi on tämäkin. Mihin minä muuten olisin tämänkin tarinan kirjoittanut – facebookkiin vai? Reaktioksi olisin luultavasti saanut niitä omituisia pallonaamoja, jotka ovat olevinaan hämmästyneen näköisiä. Tai pari tsemppipeukkua tai jaxuhalia. Tai sitten jonkun tanssivan pesukarhun.

Tai ehkä olisin kiteyttänyt koko pitkän selostuksen twitterin 160:n merkkiin:

Kun kodissa on pieniä lapsia, on sama kuin siellä olisi tehosekoitin ilman kantta. Mutta onneksi aina tulee ilta.
Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Laura R. / RIMMA + LAURA 9.9.2016 at 07:45

    Hahahah, tuo loppukiteytys oli niin paras 😀 Mutta hyvä silti, ettet jättänyt tätä postausta kirjoittamatta ja pelkän Twitterin varaan 😉 Huoh, mulla on vasta yks muksu ja senkin kanssa tuntuu, ettei meinaa revetä enää mihinkään! Onneksi mun mies on sentään vuorotöissä, ja aina yhden töissä vietetyn vuorokauden jälkeen kolme vuorokautta kotona, jolloin mullakin on mahdollisuus touhuta välillä omia juttujani keskellä päivää. Yleensä tosin blogihommat jää sinne iltamyöhäiselle hoidettavaksi, kun on saanut vauvan nukkumaan ja pakolliset siivoukset ym. hoidettua. Mutta on toi kyllä melkoinen paletti, minkä monet äidit pitää viikot käytännössä yksin kasassa – ja sitten jostain ihmeestä löytää vielä aikaa harrastaa ja opiskella, niin kuin sinä! Että iso hatunnosto sulle 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 9.9.2016 at 18:36

      Ehkä se opiskelu ja harrastaminen on juuri niitä asioita, jotka pitävät paletin kasassa: kun saa välillä keskittyä johonkin ihan muuhun kuin niihin pyykkivuoriin ja kadonneisiin koulukirjoihin. Vaikka sitä ihanaa omaa aikaa on se suurinpiirtein tunti illassa, voi senkin käyttää hyödyllisesti — ja ennen kaikkea siihen, mistä oikeasti tykkää.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 9.9.2016 at 16:59

    Mun lapset on jo isoja, mutta tuo kuvailemasi päivä olisi voinut olla omasta elämästä vuosia sitten. Tosin blogia en silloin kirjoittanut mutta olen opiskellut työn ohessa ja se oli raskasta, mutta palkitsevaa myös. Minä olen nykyisin se bloggaaja, joka tekee päivätyönsä muualla ja illalla silmät ristissä kirjoittaa postauksia. Tsemppiä sulle opintoihin! Hattua nostan Lauran tavoin ?

    • Reply lahtoselvitetty 9.9.2016 at 18:39

      Eikö ole mielenkiintoista, kuinka ne vuodet sitten kuitenkin menee vauhdilla? Mun esikoinen on kolmannella luokalla ja olen jo alkanut tajuamaan sitä, ettei kannata haikailla jotain tulevaa, vaan kannattaa nauttia joka hetkestä. Siksi olenkin päättänyt, että nyt vain täytyy tehdä, mitä haluaa, vaikkeivät päivän tunnit meinaa millään riittääkään.

  • Reply Anna 11.9.2016 at 12:08

    Voih : D

    Mun nuo ihanaiset ipanat on 12 ja 14 vuotta, mutta muistan todella hyvn vielä tuon ajan…
    Nykyään nuo työllistävät edelleen, mutta se on erilaista. Enemmän läksyjen kuulustelua, vaatteiden pesua, sitä ruuantekoa ja harrastuksiin kuskaamista. Etenkin tuo viimeinen vie aivan älyttömästi aikaa. Nuorempi käy mm. 6 (kuusi) kertaa viikossa uimatreeneissä!

    • Reply lahtoselvitetty 12.9.2016 at 17:01

      Aika ei tosiaan käy pitkäksi, kun yksi on jo saavuttanut tuon läksyt-harrastukset-äkkiä-tänne-ruokaa -vaiheen; toinen on siinä vaiheessa, että mikään ei ole koskaan hyvin, mutta kavereita pitää saada ympärille; ja pienin taas on täysin silmälläpidettävä. Tänään sillä välin kun tein ruokaa, hän oli roudannut valkoviinitonkan olohuoneeseen. Onneksi ei ehtinyt keksiä mekanismia…

    Leave a Reply