Suomen suurin matkablogiyhteisö

Poikkeaisitko joskus Kaipiaisissa?

Maailmassa on hyvin vähän paikkoja, joissa kukaan ei ole käynyt. Vaikka suuret turistivirrat suuntaavat yleensä samoille paikoille, riittää kävijöitä pienimpiinkin kyliin ja kaupunkeihin. Tänä päivänä on enää hyvin vaikea löytää paikkaa, jossa turisteja ei olisi käynyt aiemmin.

Minä ajattelin nyt kuitenkin kesän loppumisen kunniaksi esitellä paikan, jossa varmasti hyvin harva teistä on käynyt – ainakaan turistimielessä. Tämä paikka sijaitsee kohtuullisen ajomatkan päässä Helsingistä ja siellä rikotaan kesän lämpöennätyksiä tuon tuosta. Silti ne kerrat, kun pääkatua kulkee joku vieraampi ihminen, saavat ihmisten päät kääntymään pihoilla ja ikkunoissa. Tämä paikka on nimeltään Kaipiainen.

Kaipiainen sijaitsee nykyisessä Kouvolassa ja on aivan sen itäisintä reunaa. Kaipiaisista on Kouvolan keskustaan noin 25 kilometriä, saman verran on naapurikunnan Luumäen kuntakeskukseen Taavettiin. Kaipiaisiin saapuu helpoiten kuutostietä, joka jatkuu Joensuun kautta aina Kajaaniin asti. Asukkaita Kaipiaisissa on muutama sata, kun heitä huippuvuosina on ollut yli tuhat.

DSC_0062

Kaipiaistentie

Kaipiaisten pääkatu on loogisesti nimeltään Kaipiaistentie. Se halkaisee kylän itä-länsi -suunnassa hieman kuutostien eteläpuolella. Kaipiaistentielle on kokemattomammankin turistin helppo löytää, sillä suurelta tieltä käännytään kylätielle valtavan vesitornin kohdalla. Vesitornin latvassa vieläpä komeilee suuri säähavaintopallo, joka näkyy tietä pitkin saapujalle jo kauas.

Kaipiaistentien varrella sijaitsee rivi omakotitaloja. Suurin osa näistä edustaa kylän yleisintä rakennusmallia: vanhaa rintamamiestaloa. Kaipiaisiin saapui sotien jälkeen paljon karjalaisia evakkoja, jotka rakensivat taloja pienille tonteilleen. Kylältä löytyy oma Karjalaistiekin. Tänä päivänä rintamamiestalot eroavat toisistaan lähinnä talojen värityksen ja pihojen tyylin perusteella: lähes kaikkia taloja on remontoitu ahkerasti ja muodistettu oman maun mukaan.

Kiskohitsaamo

DSC_0066

Heti Kaipiaistentien alkupäästä erkanee tie toiselle kylän suurista työllistäjistä. Hitsaamontien päässä sijaitsevat entiset VR:n kiskohitsaamo ja vaihdehalli, jotka tänä päivänä ovat jo jonkun muun kuin Valtion rautateiden omistuksessa. Ensimmäiset yt-neuvottelutkin on jo käyty ja työntekijöitä vähennetty.

Kiskohitsaamoon kuitenkin liittyy aistihavainto, joka vie minut heti takaisin lapsuuteen: ratapölkkyjen tuoksu. Tuo tuoksu tuntui leijailevan koko kylässä 1980-luvulla, kun minä vietin huolettomia kesäpäiviä siellä. Nyt tuoksu ei ole enää yhtä vahva, mutta hitsaamon viertä lenkkeillessä se kyllä tunkeutuu edelleen nenään.

DSC_0063

Kylän uusi ominaistuoksu sen sijaan liittyy kylän toiseen suureen työllistäjään. Tehdas, jonka minä tunnen Raision tehtaana, sijaitsee junaradan toisella puolella. Tehdas (tai kai niitä oikeasti on kaksi) on nykyään jotain ihan muuta kuin Raision tehdas, mutta näinä muuttuvien omistajien ja uusien nimihirviöiden luvattuna aikana en ole jaksanut ryhtyä opettelemaan tehtaan virallista nimeä. Tuolta tehtaalta kuitenkin hyvin usein leijailee tuoksu, joka minun mielestäni kuvaa sitä, jos työntäisi päänsä koiran kuivamuonasäkkiin. Tehtaalla valmistetaan jonkin sortin rehua, joka minun mielestäni tuoksuu aivan koiranruoalle.

Ostoskeskus ja kylän sydän

DSC_0017

Kun Kaipiaistentietä jatkaa kohti itää, näkyy oikealla ensin paloasema. Sinänsä pienessä kylässä on hyvin varusteltu vapaapalokunta, sillä juuri tehtaan olemassaolo vaatii valmiutta kriisitilanteita varten.

Paloaseman jälkeen vasemmalla on kylän sosiaalinen keskus: Sale-kauppa. Vaikka kauppa on pieni ja varmasti vuosien varrella taistellut olemassaolonsa puolesta, on se monille kyläläisille elintärkeä. Kylällä asuu paljon iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät pääsisi kauppamatkalle pitkien matkojen päähän. Kaupassa on myös onnistuttu säilyttämään kaksi tärkeää palvelua: Veikkauksen pelipiste sekä asiamiesposti.

DSC_0021

Rosita-baari

Kaupan kanssa samassa rakennuksessa on kylän entinen sosiaalisen elämän keskus. Rosita-baarit olivat aikoinaan S-ryhmän baariketju, joita oli ympäri Suomea. Kaipiaisten Rosita-baari olikin Suomen viimeinen Rosita, kunnes se sulki ovensa pari vuotta sitten.

DSC_0019

Minäkin olen ehtinyt todistamaan Rositan monenlaisia olomuotoja: se on ollut niin puhtaasti keskikaljaan ja irtokarkkeihin pohjautuva kuppila kuin tasokkaampikin anniskeluravintola A-oikeuksin. Tässä tapauksessa tasokkuus on totta kai suhteessa paikan kokoon ja asiakaskuntaan, mutta hyvätasoinen lounas ja A-oikeudet kuitenkin nostivat tasoa ihmeesti.

Rosita-baari taisteli viidellä pöydällään ja jukeboksillaan roolista ihmisten elämässä: kenellekään pyörittäjistään se ei varmasti koskaan ollut mikään kultakaivos, mutta monille asiakkailleen elintärkeä. Sinänsä harmi, ettei baaria enää kannata kenenkään pitää auki, mutta toisaalta myös ymmärrettävää.

Arvokkaat talovanhukset

DSC_0035

Vähän matkaa eteenpäin kohti itää Kaipiaistentien varrella on kohta, jossa arvokkuus on noussut huippuunsa. Tien oikealla puolella on vanha asemapäällikön talo, joka on viime vuosina remontoitu hyvään kuntoon. Taitaa muuten olla niin, että talo olisi tällä hetkellä myynnissä, jos joku sattuu innostumaan.

Tien vasemmalla puolella sen sijaan on kylän entisen suurmiehen Verhen kiinteistö. Minä muistan jo lapsuudestani tarinat Igorista, joka ajoi karjalaiset pois mustikkametsästä, kun se hänen mielestään oli hänen pihaansa. Hieman tulee mieleen kylän tämänhetkinen kassajonokeskustelu: aiheena ovat thaimaalaiset marjanpoimijat, joita kylällä on majoittuneena joka kesä.

DSC_0027

Verhen tontilla oli aikoinaan kauppa, ja talo oli Kaipiaisten mittakaavassa äärimmäisen pramea. Pihassa on useita rakennuksia, joiden keskellä kohoaa päärakennus mansardikattoineen. Koko pihaa reunustaa rehevä aita, kuin erottaakseen kylän rahvaan väen pois pihapiiristä.

DSC_0028

Toisin kuin asemapäällikön taloa, Verhen taloa ei ole kunnostettu vuosikymmeniin. Niin kauan kuin minä muistan, ovat talo ja sen sivurakennukset seisseet tyhjillään ja ränsistyneinä. Tarinan mukaan vanhan Igorin perilliset eivät ole saaneet sovittua asioita keskenään, joten kiinteistö on saanut rapistua rauhassa. Tällä hetkellä koko pihapiiri muistuttaa elokuvien kummitustaloa, jossa asustavat kaikenlaiset yliluonnolliset oliot. Tosin luultavasti nuo yliluonnolliset oliotkin kyllästyisivät kaulaan asti ulottuvaan heinään, joka peittää ison osan tontista, sekä romahtamaisillaan oleviin rakennuksiin. Silti rakennuksista ja pihapiiristä näkee, että se on joskus ollut hienointa, mitä tuolta pieneltä kylältä on löytynyt.

Suomen ainoa saariasema

DSC_0043

Hyvin lähellä Verhen taloa sijaitsee myös kylän ykkösnähtävyys: vanha juna-asema. Rautatiet ovat kuuluneet oleellisena osana Kaipiaisiin muutenkin kuin kiskohitsaamon ja vaihdehallin kautta. Kaipiainen oli nimittäin aikoinaan ehdolla itäisen raideliikenteen solmukohdaksi, joka sittemmin perustettiin Kouvolaan. Kouvolasta kasvoi se kaupunki, joka se on tänä päivänä, kun taas Kaipiainen on kutistunut vuosi vuodelta.

Kaipiainen oli kuitenkin merkittävä asema Helsingin ja Viipurin, ja sitä kautta Pietarin, välisellä rataosuudella. Matkustajajunat pysähtyivät Kaipiaisissa vielä 1980-luvulla, jolloin minäkin matkustin maalle junalla. Nyt junat paahtavat kylän läpi täyttä vauhtia, mikä tuntuu myös radan läheisyydessä olevien talojen lasihyllyissä.

DSC_0058

Kaipiaisten asema on silti edelleen näkemisen arvoinen. Se on ulkoa päin kauniina säilynyt asema, joka on aikoinaan ollut Suomen ainoa saariasema. Se on siis sijainnut ratojen välissä ja asemalle päästäkseen on pitänyt ylittää rautatie. Tuo ylitys on kylällä vielä myöhemminkin vaatinut useita henkiä, minkä vuoksi jokin aika sitten aseman viereen vihdoin rakennettiin alikulkutunneli. Minä kuitenkin muistan vielä nuoruudestanikin sen, kuinka puomien ollessa alhaalla piti kiltisti odottaa, vaikkei junaa olisi vielä missään näkynytkään. Tämän päivän huippunopeuksilla tuon radan ylittäminen olisi pelottavaa.

DSC_0038

Kaipiaisten Kajastus

Jos vielä tämän kyläkierroksen jälkeen riittää energiaa, kannattaa ehdottomasti kurvata kuutostien toiselle puolelle, jossa Kajastuksentien varrella sijaitsee urheiluseura Kaipiaisten Kajastuksen oma jalkapallokenttä. Kenttä on merkittävä juuri siitä syystä, että seura omistaa sen itse. Maanomistajat aikoinaan lahjoittivat kentän seuralle, eikä kaupunki kuntaliitoksista huolimatta ole onnistunut nappaamaan sitä itselleen.

Jos Kaipiaisissa haluaisi osallistua yhteen tapahtumaan, minä sanoisin ehdottomasti, että kannattaisi suunnata kesäperjantaina Kajastuksen kotiotteluun. Toki ensin kannattaisi tarkistaa kaupan oven pielestä, että kyseisenä perjantaina kotipeli pelataan.

Haluaisin mielelläni tässä kuvata, kuinka kylän pienestä koosta huolimatta kaikki kyläläiset kesäperjantaisin kokoontuvat jalkapallokentän laidalle kannustamaan omat poikansa voittoon, mutta näinhän asia ei tietenkään ole. Joukkueen pelaajista vain pari asuu kylällä, kaikki muut ajavat kotiotteluihin jostain muualta – suurin osa Kouvolan keskustan alueelta. Yleisöäkään paikalla ei yleensä ole kuin se pieni kourallinen. Kun minun perheeni saapuu paikalle, yleisömäärä yleensä tuplautuu, ja samalla ikäjakauma laskee monta kymmentä vuotta. Kioskista kuitenkin saa makkaraa ja munkkikahvit.

CZGL6651

Kaipiainen ei Suomen mittakaavassakaan ole mikään houkutteleva turistikohde. Kylällä on hyvin vähän tarjota satunnaiselle kulkijalle. Sen kätevä sijoittuminen Helsingin ja Joensuun välisen kuutostien varrelle – ja lähes kaikkien oleellisten kohteiden sijoittuminen kylän läpi kulkevan Kaipiaistentien varrelle – kuitenkin antaisi mahdollisuuden sille, että joskus kuutostietä ajaessaan voisikin kurvata Kaipiaisten kautta. Ehkä sitä jäätelöpysähdystä ei tarvitsisikaan pitää vielä Utin ABC:llä, vaan jäätelöt voisi ostaa Kaipiaisten Salesta, ja niitä syödessään voisi kävellä korttelin päähän vanhalle asemalle, joka seisoo ratojen välissä vuosikymmenestä toiseen. Jos olisi oikein onnekas, Pietariin matkaava Allegro saattaisi juuri silloin suhauttaa ohi, ja näyttää, millaisen tärinän huippunopeus saa aikaan.

Joka tapauksessa lyhyelläkin vilkaisulla Kaipiaisiin voisi nähdä sen, millaiselta Suomi myös tänä päivänä näyttää. Kun itsekin katselen maata yleensä kalliolaisen perheenäidin silmin, käynti Kaipiaisissa avaa katsetta hieman eri suuntaan. On aina helpompi ymmärtää sitä, minkälaiset huolet ja pelot ajavat suomalaisia, ja sitä, mitä suomalaisten oikeasti pitää pelätä.

DSC_0025

Previous Post Next Post

You Might Also Like

65 Comments

  • Reply MarikaH 14.8.2016 at 06:55

    Olipa mukaansatempaava tunnelma tässä postauksessa! Kaipiainen on paikannimenä jäänyt mieleen, kun samaa nimeä kannoin sukunimenäni reilut 30 vuotta. En ole siellä kuitenkaan koskaan käynyt. Seraavan kerran ohiajaessa voisi ne jätskit käydä ostamassa Kaipiaisten Salesta 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 14.8.2016 at 20:13

      Mulla on ollut lapsesta asti sellainen design-muki, jossa on lukenut Kaipiainen. Vasta aikuisiällä tajusin, ettei se tarkoita paikkakuntaa, vaan Birger Kaipiaista. Mulle Kaipiainen on aina ollut kylä, mutta on hauska huomata, että se toimii myös sukunimenä. Ei tosin ole kätevin taivutettava tai kirjoitettava.

      Suosittelen piipahtamista kylällä vaikka vain jäätelön verran. Kuutostietä ajaessa saa hyvin vähällä vaivalla pilkahduksen siitä, millaisia kyliä Suomi on pullollaan.

  • Reply Stacy Siivonen 14.8.2016 at 21:03

    Kaipiaisissa on syytä pysähtyä, koska siellä on geokätkö, useitakin, vesitornilla ja asemalla. Itse asiassa, saman radan varrella Pulsassa on asemasta tehty kahvio ja kyllä tiedän, minkä tärinän Allegro saa aikaan pyyhältäessään ohi. Kaipiaisissa ei ole linnaketta niin kuin Taavetissa eikä Särää niin kuin Lemillä. Kaipiaisissa on vain kuuma kesä ilman uimarantaa ja sitten geokätköjä. Se on minulle tarpeeksi suuri syy pysähtyä siellä.

    • Reply lahtoselvitetty 15.8.2016 at 09:15

      Kaipiaisissa itse asiassa on uimaranta, mutta se on ison tien toisella puolella, joten siellä tulee käytyä tosi harvoin, eikä sinne ainakaan lapsia uskalla keskenään päästää. Ranta on aika rehevöitynytkin, kun on niin vähällä käytöllä.

      Pitäisiköhän kokeilla vihdoin geokätköilyä, jos Kaipiaisissakin kerran on jopa kaksi kätköä. Minä olen ajatellut, ettei siellä sellaisiakaan olisi. Taitaa siellä olla myös pokemoneja, koska loppukesästä näkyi enemmän harhailevia nuoria kuin koko alkuvuonna yhteensä.

      Ja löytyihän sinultakin Pulsa. En ole koskaan kuullutkaan.

  • Reply Teija / Lähdetään taas 15.8.2016 at 04:44

    Hih, ihana Kaipiainen 🙂 Ja ihana Rosita-baari. En itseasiassa tuosta ketjusta ollut edes kuullutkaan aiemmin, vaikka Saarijärvet, Karstulat, Konttimäet ja Aution kylät ovat oman lapsuuden pikkukylämaisemia. Ehkä Saarijärvi ja Karstula ovat tähän liian suuria, Konttimäki ja Autio liian pieniä. Tai sitten en vain ole Rosita-baaria koskaan vaan huomioinut. Mene ja tiedä.

    • Reply lahtoselvitetty 15.8.2016 at 09:06

      Rosita-baarit taisivat olla lähinnä 60-luvun erikoisuus. En tiedä, missä muualla niitä olisi säilynyt pidempään, mutta sellaisen säilyminen kuvaa hyvin Kaipiaista.

      Mun mielestä Konttimäki ja Autio kuulostavat hyvin samankaltaisilta paikoilta, jos niistä vain löytyy kauppa. Jos löytyy muitakin palveluja, niin ovat jo aivan liian suuria…

  • Reply IKILOMALLA 15.8.2016 at 06:30

    Ompas sympaattinen pieni paikka tämä Kaipainen! Kuulostaa todellakin paremmalta pysähdyspaikalta kuin Utin ABC. Ensi kerralla kun road trip vie tähän suuntaan, pidän tämän mielessä ja käyn katsomassa kääntyvätkö ihmisten päät kun turistit tallaavat kaduilla. ?

    Titta

    • Reply lahtoselvitetty 15.8.2016 at 09:00

      Kannattaa kokeilla. Tosin jos jäätelöä tekee mieli, niin kannattaa huomioida kaupan aukioloajat. Ne eivät ole aivan ABC:n veroiset.

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani 15.8.2016 at 08:58

    Näyttää todellakin tyypilliseltä suomalaiselta pikkupaikalta. Juuri tuollaisia ne ovat ja sellaisenaan omalla tavallaan nostalgisia ja viihdyttäviä. Itselläni on jo vuosia ollut tapna osallistua Lylyn kesälauantaihin. Hulluja ja hauskoja kesätapahtumia on Suomi pullollaan ja pikkukylissä niissä on sitä omaa hupiansa. Ja tunnelmaa.

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija 15.8.2016 at 10:06

    Enpä ikinä ole kyseisestä paikasta kuullut, mutta kivan näköiseltä paikalta vaikuttaa 🙂 Erityisen kivalta näyttää tuo vanha juna-asema.

    • Reply lahtoselvitetty 16.8.2016 at 18:55

      Asema on tosiaankin kaunis. Minua on aina harmittanut, ettei sitä ole otettu mihinkään käyttöön sen jälkeen, kun junien pysähtyminen 80-luvulla loppui. Nyt sinne pääsisi jopa turvallisesti alikulkutunnelia pitkin, mutta harvoin tulee mentyä.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 15.8.2016 at 12:02

    Vähän sellainen ihanan mutta surullisen oloinen paikka. Sama tunnelma kuin mun tällaisessa paikassa, Hyrynsalmella Kainuussa. Näiden ei haluaisi nähdä kuolevan, mutta niin kai niille väkisinkin tapahtuu. Surettaa. 🙁

    • Reply lahtoselvitetty 16.8.2016 at 19:00

      Surullinen on adjektiivi, joka tosiaankin usein tulee mieleen. Kaikki kuihtuu ympärillä ja ihmiset jotenkin nuupahtavat samalla. Vaikka tapahtuisikin jotain jännittävää, ihmiset harvoin enää liikkuvat kodeistaan mihinkään. Ajavat sitten suoraan kuntakeskukseen asioille. Kaipiaisten naapurikylä Tirva sen sijaan on ihan toista maata: se on erittäin aktiivinen kylä, jossa ihmiset saavat paljon aikaan, vaikka sieltäkin palvelut ovat lähteneet lähes täysin.

      Epäilemättä Kainuussa on vielä vähän omanlaisensa tunnelma, kun seudut tyhjenevät joka puolella.

  • Reply Ansku BCN 15.8.2016 at 17:42

    Näiden pikkukylien tosiaankin toivoisi säilyvän elinvoimaisina, mutta vaikeaa se tuntuu olevan. Mun kotikylässäni oli vielä silloin, kun minä siellä asuin 18-vuotiaana, yli 5000 ihmistä, mutta nykyään enää n. 3000 ja niistäkin suurin osa vanhuksia. Ja se kyllä näkyy kylänraitilla. Sääli, seutu on kaunista ja asuminen halpaa, mutta kun ei ole töitä :/

    • Reply lahtoselvitetty 16.8.2016 at 19:02

      Vanhusten ylivoima näkyy myös Kaipiaisissa. Siellä tosin asuu nykyään myös jonkin verran lapsiperheitä, koska kylän koulu on yksi ainoita alueella säilytettyjä kouluja, mutta lapsiakaan harvoin näkee kylänraiteilla. Tänä kesänä oli jotenkin virkistävää, kun mopopojat olivat löytäneet kaupan edessä olevan bussipysäkin hengailupaikakseen. Tuli turvallinen tunne, kun pojat päivystivät siinä kelistä välittämättä.

  • Reply Miraorvokki/Pöndekengissä 16.8.2016 at 10:35

    No tässäpä kohde ensi kesäksi! 😀 Tuo baari huvitti ja mieleeni tuli jo yhdellä käyminen, näytti ihan joidenkin 80/90-luvun Suomi-filmien kapakalta. Harmi että on sulkenut. Tuo asema näyttää vallan ihanalta! Eipä tässä, kun kotimaanmatkailua on tarkoitus parantaa niin tästä voisi ensi kesänä vaikka aloittaa 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 16.8.2016 at 19:08

      Jos vain Rosita-baari olisi vielä toiminnassa, kehottaisin kaikkia heti käymään siellä. Siellä, jos missä, aisti loppuun asti menneen Suomen tunnelmaa. Sisällä oli viisi pöytää, jukeboksi, pelikone ja telkkari, sekä palapeilit seinässä ja pari vakiotyyppiä päivystämässä. Ehdin jostain kohtalon oikusta piipahtamaan siellä uuden vuoden yönä paria kuukautta ennen paikan sulkeutumista: se oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä, enempää ei olisi mahtunut seisomaankaan. Silti vessan ovien edessä oli tanssit käynnissä.

  • Reply Laura / Laura's Itinerary 16.8.2016 at 18:24

    En ollut kuullutkaan paikasta aikaisemmin. Minuakin hieman surettaa, sillä paikka näyttää hiljalleen hiipuvalta. Itselleni on järvimaisemissa kasvaneena vesi niin tärkeä elementti, etten ole esimerkiksi ymmärtänyt mökkejä ilman vettä lainkaan. No Lapin vaellusmökit ja/tai laskettelukohteet on asia erikseen. Järvi tai meri pitää olla lähellä! 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 16.8.2016 at 19:12

      Minä olen itsekin järvimökkeilijä ja meidän mökkimme sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Kaipiaisista järven rannalla. Kaipiaisissa kuitenkin on paljon kesäasukkaita: minun havaintojeni mukaan suurin osa heistä on jo iäkkäämpiä pariskuntia, jotka viettävät kesäasunnollaan lähes koko kesän, ja ovat kiinnostuneita pihanlaitosta ja puutarhanhoidosta. He ikään kuin muuttavat maalle kesäksi, ja ehkä silloin vesi ei ole niin tärkeä elementti.

  • Reply Emma / Mutkia Matkassa 18.8.2016 at 11:41

    Lämmin tunnelma sun postauksessa, vaikka pienten paikkojen kuihtuminen onkin vähän surullista. Rautatiehistoria on tosi kiinnostavaa, ja ah se ratapölkkyjen tuoksu jonka mainitsit! 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 18.8.2016 at 18:47

      Ratapölkkyjen tuoksuun liittyy sellainen ikävä tosiasia, että Kaipiaisissa on hyvin paljon ihmisiä sairastunut ja kuollutkin syöpään. Ennen ratapölkkyjä käytettiin siellä yleisesti lämmityspuina, ja vaikkei kukaan ole mitään yhteyttä näiden kahden asian välillä varmistanutkaan, eivät ne ratapölkyt mitään myrkyttömiä puita ole. Tuoksuunkin siis liittyy nostalgian lisäksi myös annos surua.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 19.8.2016 at 04:44

    No täytyy kyllä myöntää, että en ole koskaan kuullutkaan tästä paikasta. Tai jos olenkin, se painunut samantien unholaan. Mikäköhän oma paikkani olisi teoriasi mukaisesti… ehkä Käläviä (Kälviä) mutta en koe, että se mitenkään erityisesti on sydämessäni. On vaan muuten tutuksi tullut.

    • Reply lahtoselvitetty 21.8.2016 at 20:24

      Olen kehitellyt teorian ihan siltä pohjalta, että vaikka suuri osa suomalaisista asuukin nykyään kaupungeissa, kaikilla tuntuu olevan jokin mummola tai kaverin kesämökki, jossa on vieraillut paljon. Näin ainakin minun ystäväpiirissäni, josta suurin osa asuu Helsingin kantakaupungissa. Ja vaikka he eivät olisi käyneet tuossa paikassa vuosiin, aina löytyy tarinoita niistä lapsuuden tai nuoruuden kesistä juuri siellä. Eikä kukaan muu voi koskaan ymmärtää sen paikan arvoa samalla tavalla kuin sen itse ymmärtää.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 19.8.2016 at 11:21

    Tämä oli hauska kierros itsellenikin tuntemattomassa suuruudessa 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 21.8.2016 at 20:29

      Yksi minun suosikkitarinoistani tästä suuruudesta on se, kun Olavi Virta kävi siellä 60-luvulla. Tarinan mukaan Virta seurusteli erään paikallisen naisihmisen kanssa ja vieraili tämän luona upouudella amerikanraudallaan. Tätä tarinaa kerrotaan edelleen – jopa niille, jotka eivät ole kuulleetkaan Olavi Virrasta.

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog 19.8.2016 at 11:30

    Tästä tuli ihan mieleen lapsuuden kesäreissut Härmän mummolaan: kauppa-autot, ne perinteiset baarit pajatsoineen, pikkuiset kaupat ja kylän raitti. Harmillista, että nämä sympaattiset pikkukylät hiljalleen hiipuvat ja menettävät palvelujaan yksi kerrallaan, vaikka toisaalta ymmärrettävää, että isommat kaupungit ja kaupat vetävät puoleensa monipuolisuudellaan. Näissä pikkukylissä on kuitenkin se oma tunnelmansa, ja lapsuusmuistot tekevät niistä erityisiä!

    Vanhat juna-asemat, niin kuin Kaipiaisissakin, ovat yleensä kauniita rakennuksia – niitä pitäisi hyödyntää enemmän, vaikkapa kesäkahviloina ja käsityömyymälöinä !

    • Reply lahtoselvitetty 21.8.2016 at 20:37

      Sitä juuri en ole koskaan ymmärtänyt, että asema seisoo tyhjillään vuodesta toiseen. Hieno ja arvokas rakennus, jonka ovet ovat tiukasti lukossa. En tiedä, olisiko yhtenä syynä se, että junat näinä päivinä pyyhältävät ohi huippuvauhtia. Jos asemalla olisi esimerkiksi ravintola, pitäisi tehdä hurjasti töitä pitääkseen asiakkaat turvassa. Ettei kukaan keikahtaisi vahingossa olemattoman kaiteen yli junan alle.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 20.8.2016 at 06:27

    Kieltämättä, ei edes paikannimi ollut tuttu – mutta tunnustan, että länsisuomalaisena on jotenkin niin paljon ”helpompi” suunnata länteen kuin itään – hyvä jos Porvooseen asti joskus pääsee!
    Itselläni hiljainen (vai onkohan se edes tällä mittapuulla hiljainen) kesäkylä on nyttemmin kaupungiksi muuttunut Parainen. Pari kauppaa, pari huoltoasemaa, pari ravintolaa, jokiranta ja siinä muutama vene.

    • Reply lahtoselvitetty 21.8.2016 at 20:43

      Idän ja lännen ero tosiaan on valtava – minulle koko Länsi-Suomi on yhtä suurta mysteeriä. Parainen ei tosiaan ole ihan hiljaisimmasta päästä. Minä koin paikan ensimmäistä kertaa tänä kesänä, kun ajoin sen läpi Nauvoon Rengastien retkellämme. Sain kuitenkin pysyvän muiston Paraisista, sillä pari viikkoa retken jälkeen sain kirjeen Paraisten poliisilta: ensimmäistä kertaa 20:n ajovuoden jälkeen sain kirjallisen huomautuksen liian kovasta ajonopeudesta. Sen siitä saa, kun katselee maisemia.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 20.8.2016 at 10:52

    En olisi osannut sijoittaa Kaipiaista Suomen kartalle ennen tätä postausta. Ohi olen siitä todennäköisesti mennyt, kun junalla olen pyyhkäissyt Joensuuhun.

    • Reply lahtoselvitetty 21.8.2016 at 20:45

      Joensuun junat kulkevat kaikki Kaipiaisten kautta. Vauhti tosin on siinä kohdassa niin kova, ettei kylää tahdo tunnistaa, vaikka sen tuntisi muutenkin.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 20.8.2016 at 19:17

    Eipä ole tullut Kaipiaisessa poikettua, tarkistin ihan Google Mapsista 🙂 Seuraavan kerran kun käyn työreissulla Lappeenrannassa, käyn ostamassa Kaipiaisen Salesta energiajuoman ja pidän tauon rautatieasemalla.

    Suomi on täynnä pieniä kyliä, joissa jokaisessa on omat tarinansa. Valitettavan usein virta kylistä vie kaupunkeihin ja palvelut heikkenevät. Poikien pelatessa Pokemon Go:ta, ajoin taannoin muutaman kylän keskustan kautta, mistä olen huristanut vierestä satoja kertoja ohi. Oli hieno saada nimikylteille kasvotkin!

    • Reply lahtoselvitetty 22.8.2016 at 11:54

      Salessa käydessään kannattaa auto jättää ihan oven eteen tai vaikka vieressä olevalle bussipysäkille. Sillä tavalla sulautuu paikallisväestöön. Jos auton jättää esimerkiksi tien toiselle puolelle, missä on hyvin tilaa, paljastuu heti turistiksi.

  • Reply Virpi / Täynnä tie on tarinoita 20.8.2016 at 20:42

    Ihana postaus! Pienen maalaiskylän tyttönä tunnen suurta sympatiaa näitä tälläisiä pikkukyliä kohtaan ja olen itsekin muutamasta kirjoittanut blogiini. Jos joskus olen noilla huudeilla, lupaan poiketa ostamaan jäätelöni Kaipiaisten Salesta. 🙂

    • Reply lahtoselvitetty 22.8.2016 at 11:58

      Onhan noissa jotain sympaattista, vaikka monesti ne myös ärsyttävät. Paikkojen annetaan kuolla, mutta kuitenkin valitetaan, että jotain pitäisi tehdä. Eli aina jonkun muun pitäisi tehdä asioiden hyväksi jotain.

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 20.8.2016 at 20:56

    Tää oli hieno postaus, tuli jotenkin lämmin fiilis tästä kaikesta 🙂 Pienistä ja tuntemattomammistakin paikoista löytyy monta tarinaa kerrottavaksi. Helsinki-Lappeenranta -väliä kohtuullisen usein sahaavana oon ajanut ohi lukemattomia kertoja. Seuraavalla kerralla pitänee mennä mutkan kautta.

    • Reply lahtoselvitetty 22.8.2016 at 12:03

      Suosittelen edes koukkaamaan kylän kautta, koska sieltä pääsee helposti takaisin isolle tielle. Huomasin juuri viikonloppuna, että mainitsemani Verhen talon pihalla oli auto. En tiedä, oliko perikunta vihdoin saapunut tiluksilleen, vai oliko joku vierailija jo innostunut pysähtymään talon kohdalle.

  • Reply Liza in London 21.8.2016 at 08:59

    Kaipiainen ei ole ennalta tuttu, mutta yhdyn muihin kommentoijiin siitä, että tunnelma tosiaan on vähän surullinen 🙁 Ehkä juuri tuo, että sinne oli pitänyt tulla se rautatiekeskus, ja se tulikin sitten lähikaupunkiin.. Itse asuin lapsuudessa pari vuotta virolaisessa ’pikkukaupungissa’, joka siis todella tuntui aivan älyttömän pieneltä ja uneliaalta jopa pikkulapsen mielestä, mutta sielläkin oli sentään päälle 10 000 asukasta eli Viron mittapuulla kyseessä on ihan oikea kaupunki :).

    • Reply lahtoselvitetty 22.8.2016 at 12:05

      Surullisuutta lisää myös se, että kylän suuruuden päiviä – sekä niitä suuria mahdollisuuksia – muistellaan edelleen. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain kylän eteen, muistellaan vanhoja aikoja. Tämä varmasti on hyvin yleistä suomalaisissa pikkukylissä.

  • Reply Ari Hyypiä 29.11.2016 at 00:36

    Aivan upea kertomus kotikylän asioista! Olisi hienoa kuulla lisää!

    • Reply lahtoselvitetty 30.11.2016 at 15:25

      Kiitos Ari! Katsotaan, jos jossain vaiheessa tulee vielä lisää tekstiä aiheesta.

  • Reply Ilkka Holmavuo 19.6.2017 at 08:12

    Olipa mukava luettavaa.
    Olen asunut Kaipiaisissa 1960 luvulla. Käynyt kansakoulua siellä. Asuimme VR-taloissa joita oli radanvarressa kaksi pitkää ”kasarmia”. Ne on purettu jo aikapäiviäsitten. Kävin paikkakunnalla parikymmentävuotta sitten. Ja kyllä oli hämmästys kun oli talot purettu.

    Seurojentalon remontissa tuli oltua muutaman kerran. Taisi Kouvolan sanomat tehdä juttua ja olimme maalarimestareina telineillä.

    Lapsena leikittiin vaujen säilytys varastossa, sekin taitaa olla jo purettu. Päästiin tutustumaan vanhoin vaunuihin ja vetureihin.
    Ulkorakennukset ”liiterit” oli hyviä leikkipaikkoja ja piilosilla oloa.

    Juntusen Kallen hevosen kyydissä tuli oltua usemapana kertana kun Kalle tyhjensi likakaivot. No kotona tuli torua kun haisi vähän pissalle vaatteet. Ei mitään sen ilon rinnalla.

    Ensimmäinen telkkari oli Kajaman talossa. Asemapäällikkö silloin.
    Rintintin, Lassie ja tytöt tuli siellä katseltua.

    Kiskohitsaamoa rakentivat juuri silloin kun siellä asuttiin.

    Poikapalokunta perustettiin silloisen palopäällikön toimesta, en vaan muista henkilön nimeä.
    Siihen tuli osallistuttua.

    Voi kyllä on monta tarinaa ja juttua.

    Pitää käydä Kaipiaisissa kun ennättää.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 22.6.2017 at 16:28

      Kiitos Ilkka ja terveisiä täältä Kaipiaisista! Kylä on tosiaan muuttunut paljon vuosikymmenten saatossa, mutta kyllä täällä kannattaa vielä käväistä. Palopäälliköksi täällä veikkaillaan Huuhkan Jaskaa, mutta aivan varmaa tietoa ei löydy täältäkään. Juntusen Kalle oli minun pappani, jota itse en kyllä valitettavasti koskaan ehtinyt tapaamaan. Hevosesta toki olen kuullut paljon tarinoita. Ja jos jonain päivänä päätät taas piipahtaa kylällä, tuttuja kasvoja löytyy varmasti vielä mukaan tarinoimaan!

      • Reply Ilkka Holmavuo 13.10.2017 at 16:53

        Kiitos Katja.
        Kyllä on tarkoitus poiketa vanhoilla maisemilla. Kaikki riippu eläkeläisen kalenterista, meinaa olla himppu varauksia.

        • Reply Katja / Lähtöselvitetty 15.10.2017 at 00:04

          Nyt Ilkka äkkiä taas käymään Kaipiaisissa! Kylällähän oli elokuussa suuri juhla, kun vanha kaivo kunnostettiin ja samalla ilmoitustaululle saatiin hieno kartta aseman seudusta. Tuossa kartassa näkyvät myös kasarmit, joissa sinä olet asunut – vaikka ne nyt jo onkin purettu pois. Minä olen käynyt tuon kartan avulla tutkimassa entisiä asema-alueen rakennuksia, jotka ovat vielä pystyssä.

          Tottahan se on, että eläkeläisen elämä on kiireistä. Jos kuitenkin päädyt taas palaamaan Kaipiaisiin, varmasti saat tietävän paikallisoppaan seuraksesi!

  • Reply Jaana Korja o.s. Hurme 19.6.2017 at 16:38

    Oli hyvä kirjoitus. Sain syntyä kyseisessä kylässä 1957 siinä Osuuskauppaa vastapäätä.. Myöhemmin asuimme asemaa vastapäätä. Isäni toimi junanlähettäjänä siellä 1946-1971. Kaipaan sinne ja onneksi olen saanut käydäkkin siellä muutamia kertoja vuoden 1971 jälkeen ajaessamme siskon mökille Kannuskoskelle. Surullista on, että talo, josta muutimme on päässyt aika huonoon kuntoon, vaikka olisi entisöinnin arvoinen.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 22.6.2017 at 16:35

      Kiitos Jaana! Kylällä tosiaan olisi paljon vielä entisöitävää, onneksi paljon on myös korjattu ja kunnostettu. Mekin muuten ajelemme paljon Kannuskoskelle, koska kesämökki on siellä – vain kymmenen kilometrin päässä Kaipiaisista.

    • Reply Ilkka Holmavuo 13.10.2017 at 16:50

      Saattaa olla Jaana että olla oltu leikissä mukana. Asuin itse siinä kasarmissa joka oli kaksi peräkkäin. Liekarin pojat ja tyttö asuivat toisessa talossa. Väänäsen mummo asui samassa talossa keskellä. Pihtsalmen perhe asui toisessa päässä. Talot on jo purettu. Olis ollut luokka kuvaakin mutta kun ei tänne pysty lähettämään.

    • Reply Ilkka 1.5.2019 at 13:25

      Hei Jaana. Jos oikein muistan niin teille tuli televisio jota oltiin katselemassa lattialla istuen. Muistaakseni isäsi siirtyi Kaipiaisista Mikkeliin. Tapasin hänet asemalla. Juteltiin vähän aikaa.

      • Reply Ilkka 1.5.2019 at 13:43

        Sorry ei se ollutkaan Hurme siinä talossa vaan viereinen. Kajama oli asemapäälikkönä ja heille tuli telkku. Mutta ei kauas heittänyt.

  • Reply Tapio Ukkola 19.6.2017 at 22:53

    Mammani Tuomen Aino asui aivan Salen nurkalla ja vietimme veljieni ja lahtelaisserkkujeni kanssa monia mukavia päiviä mamman luona. Joulupäivänä menimme aina hevosella kirkkoreen kyydissä mammalle, jossa joulu oli erityisen lämmin. 60 -luvulla ohjelmistoomme kuuluivat Salpausselän kisat, joihin lähdimme lauantai aamuna junalla Kaipiaisen asemalta. Väliyön olimme serkkujen luona Lahdessa ja sunnuntaina takaisin junalla Kaipiaisiin. Seuraavan yön yövyimme mamman pienessä mökissä, joka oli lämmitetty niin kuumaksi, ettei kukaan saanut nukuttua. Eihän poikia saanut palella!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 22.6.2017 at 16:39

      Minunkin ensimmäiset muistoni Kaipiaisista liittyvät mammaan, koska vietimme paljon aikaa mammalla Karjalaistien päässä. Mamma kuoli jo kauan sitten, mutta onneksi olen silti päässyt Kaipiaisiin sen jälkeenkin. Eniten minua harmittaa se, ettei tänne enää pääse junalla, koska silloin pääsisimme tänne Helsingistä todella kätevästi. Onneksi tie on sentään nykyään hyvässä kunnossa ja ajomatka on nopea.

  • Reply Risto Ylätalo 16.10.2017 at 03:55

    Asuttiin, jos oikein muistan samassa talossa kuin Holmavuot. Olikohan heillä koirana Kiinanpalatsikoira?

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 20.10.2017 at 17:38

      Moi Risto! Asiantuntijani ovat sitä mieltä, että Holmavuolla tosiaan oli kiinanpalatsikoira.

      • Reply Anita Kivekäs (o.s. Holmavuo) 25.7.2018 at 18:36

        Pitää paikkansa, että meillä oli kiinanpalatsikoira nimeltään Toni. Tuli perheeseemme pakolaiseksi isäni sisaren perheestä, jossa poikaviikari oli tehnyt sille ilkeitä kepposia.

  • Reply Aija Kajama 21.2.2019 at 17:07

    Holmavuon Ilkalle sellaisia terveisiä,että ei ollut Kajamalla ekaa telkkaria Kaipiaisissa ainakin Hurmeella oli aikaisemmin,meille tuli 1960.Kivaa kyllä oli kun kylän lapset istui meillä Rin tin tiniä katsomassa siinä lattialla telkkarin ääressä.Hauskaa oli kuulla,että myös meitä tyttöjä käytiin katsomassa.Oikaisen myös sen tiedon,että meidän isä oli asemapäällikkö,hän oli junanlähettäjä mutta eihän näitä kaikkia muista.Kaipiainen on minulle rakas paikka käyn siellä joka kesä kuljeskelemassa onneksi se meidän kotitalo on säilynyt ja pidetty hyvin,kaivojuhlissa päästiin käymäänkin.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.3.2019 at 04:55

      Kiva, että olet päässyt käymään Kaipiaisissa kesäisin – silloin sekin on kauneimmillaan. Kaipiaisissa vielä usein on ihanan lämmintä, kun Salpausselkä lämmittää. Hyvä paikkaa viettää kesää!

    • Reply Ilkka 1.5.2019 at 13:47

      No mutta kuitenkin teillä käytiin katsomassa. Tapasin isäsi Mikkelissä asemalla kun saavuin Mikkelissä käymään. Siinä juteltiin vähän aikaan. Mukavaa kevättä ja kesää.

  • Reply Aija Kajama 21.2.2019 at 17:10

    Siis piti kirjoittaa EI ollut asemapäällikkö

  • Reply Satu Kurri o.s. Hurme 4.4.2019 at 13:51

    Hei kaikki tutut ja tuntemattomat.
    Kaipiainen on rakas paikka minullekin. Minut on tuotu Kaipiaisiin muutaman kuukauden ikäisenä, ja siellä vietinkin sitten pari ensimmäistä vuosikymmentäni. Asuimme melkein kaikissa radan varren taloissa. Aloitimme lännen puoleisesta pikkutalosta, sitten muutimme itäiseen pitkään kasarmiin ja osuuskaupan vastapäätä olevaan pikkutaloon kunnes päädyimme Jaanan kuvailemaan kauniiseen, omenapuiden ja jasmiinien ympäröimään taloon. Pihassa oli upea ulkorakennus viinikellareineen. Sääli, että pitkät kasarmit on purettu! Myös asema on tällä hetkellä surullisen näköinen. Ennen Kaipiaisten Osuuskaupasta sai kaikkea. Nyt valikoimat ovat pienentyneet.

    Tiedoksi teille Kaipiaisista kiinnostuneille, että kylästä kirjoitetaan historiikkiä. Tekstiä on jo jonkin verran ja julkaisulle etsitään rahoitusta.

    PS. En muista Olavi Virran vierailua. Tapio Rautavaara kyllä käväisi Nuorisoseuran talolla. Minulla on muistona nuottivihko, jossa on nimmarit.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 9.4.2019 at 06:58

      Moi Satu, ja kiitos kommentista! Kaipiaisten asema tosiaan kaipaisi pientä ehostusta – on sääli, ettei rakennukselle keksitä mitään käyttötarkoitusta. Vaikka kaupan valikoimat ovat nyt pienemmät, täytyy olla onnellinen omasta kyläkaupasta: sieltä saa vielä ostettua välttämättömimmät. Se on ollut äitini ensimmäinen työpaikka, joten kauppaan liittyy paljon muistoja.

      Osaatko kertoa, kuka historiikkia kirjoittaa? Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta.

  • Reply Markku Husu 8.10.2019 at 14:32

    Terveisiä kaipaislaisille! Ilkan, Kajaman Ritvan ja kumppaneiden kanssa samaa koulua taaperrettiin. Itse asuin Pajarissa, josta Hämäläisen Timon kanssa lauantaiaamuisin kahdeksaksi junalla kasivuotiaina laulutunneille tultiin. Timo kuoli muutama vuosi sitten. Muistan hyvin luokkakaverit. Luokallamme oli kolme Markkua ja kaksi Husua!
    Ystävällisin terveisin! Markku Husu

  • Reply Satu Kurri 23.6.2020 at 15:51

    Hei ystävät!
    Kirjan Kaipiaisista, asemasta ja kylän tarinoista on kirjoittanut Erkki Alatalo. Se julkaistaan (jos kaikki sujuu hyvin) syyskuun 2020 alussa. Silloin Pietarin rata täyttää 150 vuotta. Kirjan nimi on Vielä on aikaa. Historiaa ja tarinoita kylästä nimeltä Kaipiainen. Nimi viittaa siihen, että vielä on aikaa muistaa/kunnioittaa Kaipiaisten suurta menneisyyttä, pitää huolta kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista ja säilyttää kaikille meille tärkeä vanha miljöö. Kirja on tarina yhteisöllisyydestä, henkilö- ja mikrohistoriaa asukkaiden silmillä nähtynä. Annan lisätietoja mielelläni ja vastaanotan tilauksia!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 24.7.2020 at 13:25

      Kiitos tiedosta, Satu! Täytyypä pysyä kuulolla tämän kirjan suhteen – kiinnostaa kyllä erityisen paljon.

    Leave a Reply