”Säästä tulitikuissa, tuhlaa shamppanjaan.” Tätä Kyllikki Villan elämänohjetta olen yrittänyt noudattaa jo pitkään.
Kyllikki Villa (1923-2010) oli kirjailija ja suomentaja, jonka tuotantoon kuuluvat mm. useat Märta Tikkasen ja Bo Carpelanin suomennokset. Villa tuli vanhoilla päivillään tunnetuksi matkapäiväkirjoistaan Vanhan rouvan lokikirja (2004), Pakomatkalla – Toinen lokikirja (2007) sekä Myrskyssä – Kolmas lokikirja (2010). Näissä teoksissa hän kertoo matkoistaan rahtilaivoilla ympäri maailmaa.
Itselleni henkilökohtaisesti rakkain Villan matkapäiväkirja on hänen tyttärensä vuonna 2013 julkaisema teos Äidin lokikirja. Siinä olevat katkelmat ovat Kyllikki Villan yhdessä Saara Villan kanssa tekemien matkojen päiväkirjoista. Noista teksteistä paljastuu paitsi totuus matkustamisesta, myös äidin ja tyttären suhde. He kun matkustivat yhdessä rahtilaivoilla ympäri maailmaa juuri silloin, kun tyttären olisi pitänyt käydä koulua.
Villan tekstit ovatkin toimineet esimerkkinä siitä, kuinka lasta voi kasvattaa myös poissa koulunpenkiltä. Minun koululaiseni aina ikävöi matkoilla kouluun, koska siellä ovat ystävät ja rakas opettaja. Tämä on mielestäni täysin luonnollista, mutta toisaalta matkoilla hän oppii paljon asioita, joita ei oppisi tuona aikana koulussa. Samalla hän myös oppii sen, kuinka omaa opiskelua voi hallita. Vaikka hän on vasta toisella luokalla, hän tietää jo, että tekemällä nyt ahkerasti matematiikkaa sitä ei sitten tarvitse tehdä moneen päivään.
Antoisinta on ehkä kuitenkin huomata se, kuinka minä voin omaa lastani opettaa. Olen erittäin kiitollinen siitä, että lapsellani on pätevä ja innostunut opettaja, mutta kyllä minunkin täytyy opettaa häntä. Matematiikan ja oikeinkirjoituksen opettaminen on monotonista työtä, kun taas Jeesuksen ihmetekojen pohtimiseen ja avaruuteen tutustumiseen voi itsekin keksiä lukuisia eri tapoja. Ja onhan se nyt hienoa opettaa reissussa lasta virkkaamaan, kun hän ei ole aiemmin suostunut koukkuun koskemaan, mutta nyt se opeteltaisiin koulussa kuitenkin. On myös hauskaa miettiä, kuinka lapsi saisi viikossa vaadittavan tuntimäärän liikuntaa, kuvaamataitoa ja musiikkia (nämä tosin eivät ole matkoilla koskaan olleet mikään ongelma).
Samalla tavoin Kyllikki ja Saara Villan suhde on hyvin ohjaava. Vaikka Saara Villa saikin summerhilliläisen vapaan kasvatuksen, ja hän korostaa omaa rooliaan kaksikon budjetinlaskijana ja kartanlukijana, kiinnitti Kyllikki Villa ainakin päiväkirjamerkintöjensä perusteella paljon huomiota siihen, millä keinoin tytär oppii asioita. Saara oppii kieliä puhumalla niitä ihmisten kanssa ja laskemista matkabudjettia pitämällä, mutta myös maantietoa, historiaa ja luonnontietoa, taide- ja taitoaineista puhumattakaan. Oppimista kun voi tehdä niin monin tavoin.
Alussa siteeraamani elämänohje liittyy nimenomaan matkustamiseen: kun elää normaalissa elämässä säästeliäästi, voi sitten matkustaa. Tätä Kyllikki Villa noudatti ja tätä yritän minäkin noudattaa. Kun jaksan jokapäiväisessä elämässä kiinnittää huomiota siihen, että rahaa jää säästöönkin, sillä voi sitten lähteä reissuun. Villalta olen myös saanut oppia rahojen laskemiseen: olen tähän asti ollut äärimmäisen huono laskemaan matkoilla kulutettuja rahoja, mutta nyt yritän harjoitella sitä kovasti. Matkallakaan ei ole syytä käyttää rahaa turhuuksiin, vaan edelleen voi elää sitä samaa vaatimatonta elämää kuin kotonakin. Säästyneet rahat voi sitten käyttää vaikka sitten siihen unelmien sukellusretkeen tai kokkikurssiin, tai shamppanjaan.
Tämä kuva on muuten vihje siitä, mistä näitä kirjoja oikein hankin luettavaksi: lainaan kotikirjastostani Kallion kirjastosta, jonka ikkunat näkyvät taustalla!
No Comments