Pohjoisen tytöt maailmalla

-Boy or girl? -Girl

-Three girls? -Yes.

-ALL three girls? -Yes.

Tämän keskustelun olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt hyvin monta kertaa. Pienestä lyhythiuksisesta lapsestamme täytyy tietenkin aina kysyä ensin, onko hän tyttö vai poika. Kun vastaan hänen olevan tyttö, kysyjä yleensä katsoo muuta seuruetta. Kun hän ymmärtää myös kahden muun lapsen olevan tyttöjä, alkaa hämmästely.

Se, miten kysyjä sitten reagoi ajatukseen kolmesta tytöstä, vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, missä päin maailmaa olemme. Suomessa tyttöjä ei yleensä ihmetellä, vaan enemmänkin kysytään, että ”onko nämä kaikki sun”. Kyllä vain.

DSC_0072

Madeiralla tänä talvena kolmen tytön troikka sai aikaan hymyjä. Kolmea vaaleaa tyttöä jaksettiin ihastella. Taksikuski myös kiitteli, että pohjoismaiset lapset ovat aina niin hyvin kasvatettuja, mikä vähän vaikutti lauseelta, joka muokataan aina kullekin matkustajalle sopivaksi. Yleensä kysyjät hämmentyivät eniten siitä, että myös nuorimmainen oli tyttö, vaikkei häntä oltu puettu rimpsumekkoon. Ilmeisesti täysin vaaleanpunainen vaatetus ei enää ole merkki sukupuolesta. Toisaalta Etelä-Euroopassa on tapana laittaa tytöille hyvin varhaisessa vaiheessa korvakorut, joten koruton lapsi oli vaikea mieltää tytöksi.

Viime syksynä Thaimaassa tytöt saivat osakseen enemmän huomiota kuin olisivat kaivanneetkaan. Erityisesti nuorin sai olla pyörityksessä, mihin tahansa menimmekin. Hänet vietiin niin ravintoloiden keittiöihin kuin lentokoneen takaosaankin – ja aina esiin nousivat älypuhelimet, joilla ihmiset ottivat kuvia itsestään vaalean vauvan kanssa. Mielenkiintoista oli, että esimerkiksi tarjoilijat kiittelivät vuolaasti, kun saivat ottaa kuvan lapsesta, vaikka he olivat niitä, jotka antoivat meille ruokarauhan viihdyttämällä pienintä.

Siinä missä thaimaalaiset olivat hyvin kohteliaita ottaessaan kontaktia lapsiin, kiinalaiset turistit olivat suorastaan aggressiivisia, ja heitä opimmekin nopeasti välttelemään. He tulivat aina isona ryhmänä suoraan ympärille, eikä joukosta päässyt pois ennen kuin kaikki olivat saaneet kuvansa. Lisäksi he pitivät aina erittäin kovaa meteliä, mikä tietenkin houkutteli paikalle lisää ihastelijoita. Lisäbonuksena he rajasivat minut aina täysin pois kuvasta, vaikka lapsi oli minun sylissäni. Joskus yritin hymyillä isompien tyttöjen vieressä, niin minut oikeasti huiskutettiin pois pilaamasta kuvaa.

IMG_1894

Ihastelijoiden määrä oli suorassa suhteessa lasten ikään. Kun puolivuotias ei saanut olla rauhassa missään, tokaluokkalainen sai kävellä ihan rauhassa. Joskus harvoin joku osoitti hänelle kohteliaisuuden. Nelivuotias keskimmäinen jäi tässäkin asiassa väliinputoajaksi, sillä häneen kyllä kiinnitettiin huomiota, muttei niin paljon kuin pikkusiskoon, minkä takia hän torjui lähestymisyritykset täysin. Edellisellä reissulla hän oli se, joka keräsi kaiken huomion, joten häviäminen omalle siskolle kirveli selvästi.

Kun Madeiralla kolmeen tyttöön suhtauduttiin hieman huvittuneesti, Thaimaassa sai kokea kaikki hämmästymisen ääripäät. Osa ihastelijoista puhkesi kovaääniseen nauruun, kun taas etenkin miehet alkoivat heti pahoitella. Jo edellisellä matkallamme Thaimaassa tuktuk-kuljettaja lohdutti miestä, ettei kaksi tyttöä nyt ole paha juttu, koska ainahan voi vielä tehdä sen pojan. Nyt kolmen tytön jälkeen erityisesti miehet tuntuivat olevan sitä mieltä, että olemme tuomittuja tuhoon koko loppuelämäksemme. Kulttuuri on tietenkin siellä aivan erilainen, ja pojat ovat monesti perheen ja ikääntyvien vanhempien turva.

DSC_0109

Lapsille ylenmääräinen huomio on yksi osa matkailua, siinä missä muutkin. He jopa tottuvat nopeasti siihen, että aina on joku kyselemässä jotain, vaikka tietääkin, ettei toinen ymmärrä. Kun palasimme Thaimaasta vuonna 2012 nuorempi lapsista hymyili Helsinki-Vantaan lentokentällä leveästi kaikille ja ihmetteli, kun kukaan ei vastannut hymyyn. Turkissa pari vuotta sitten hän jopa protestoi ravintoloita, joiden henkilökunta ei huomioinut häntä tarpeeksi. Niin nopeasti lapsi tottuu paikalliseen tapaan toimia ja kohdella turisteja.

Onneksi kuitenkin olemme aina matkojen välissä pysyneet visusti Suomessa, missä ihmiset tuijottavat kävellessäänkin puhelimia ja hämmentyvät, jos joku sanoo heille jotain. Kerrostalon rappukäytävässäkin lapset ihmettelevät, kun joku naapuri kerrankin tervehtii. Täällä on hyvä tankata totisia ilmeitä ja nuivaa suhtautumista, että ulkomailla sitten jaksaa olla huomion keskipisteenä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply