Valkoisen naisen taakka

Matkustaessa tulee helposti ajateltua vain itseään. Mihin minä haluaisin mennä ja mitä minä haluaisin nähdä? Miksi nuo ihmiset eivät tee mitä pyydän, vaikka minä maksaisin heille? Tien päällä huomaa kuitenkin myös toisenlaisen todellisuuden: ihmiset eivät ole vain odottaneet sitä päivää, kun minä saavun, vaan heillä on aivan oma elämänsä, johon minä yhtäkkiä tupsahdan.

Ennen Thaimaahan lähtöä luin iltalukemiseksi ruotsalaisen toimittajan Jennie Dielemansin kirjan Tervetuloa paratiisiin – Reportaasi turismiteollisuudesta (Like, 2010). Dielemans käy kirjassa läpi nykyaikaisen turismin syntyä ja kehitystä, mutta hän myös kertoo muutaman konkreettisen esimerkin avulla niistä ylilyönneistä, joita turismiteollisuus on synnyttänyt. Näitä ovat esimerkiksi Karibian alueen all inclusive -hotellit, jotka keräävät turistien pennit viimeistä myöten jättäen paikallisille vain tyhjät taskut, sekä Vietnamin sotamatkailu, joka ei enää ole sotaveteraanien vierailua entisillä taistelupaikoilla, vaan nuorten reppureissaajien halu päästä katsomaan sitä todellisuutta, joka oikeastaan on amerikkalaisten elokuvien synnyttämää.

Minun retkeni kannalta oleellisimpia kappaleita kirjassa olivat Chiang Main alkuperäiskylää käsittelevä luku, sekä Pattayan seksiturismia kuvaava osuus. Vaikken Pattayalla käynytkään, toistuu sama kaikkialla Thaimaassa, mihin vain länsimainen ihminen ulottaa lompakkonsa. Chiang Maissa törmäsin tähän alkuperäiskylään, johon meinasin jopa päätyä puolivahingossa. Elefanttiretken kylkiäisenä olisi päässyt tutustumaan kylään, jonka vasta myöhemmin tajusin olevan juuri tuo Dielemansin kuvailema paikka, johon eri vuoristolaiskylistä on siirretty perhe edustamaan omaa heimoaan. Täysin eri alueiden heimoja edustavat perheet asuvat nyt naapureina vain sen vuoksi, ettei länsimaisten turistien tarvitsisi istua autossa matkalla kylästä toiseen.

Thaimaassa on vaikea olla törmäämättä turismiteollisuuden vaikutuksiin. Selkeimmin tämä näkyy siinä, kuinka joka puolella näkee länsimaisen miehen ja thaimaalaisen naisen muodostamia pariskuntia. Epäilemättä osa pariskunnista on yhdessä molempien puhtaasta tahdosta ja rakkaus on leimahtanut heidän välilleen, mutta kun katsoo kuoleman portteja kolkuttelevaa miestä ja hädin tuskin parikymppistä naista, on vaikea uskoa, että kyse olisi muusta kuin yhteistyöstä ja avunannosta. Enkä tarkoita niinkään fyysisiä palveluja, vaan saavathan lämpimään Thaimaahan asettuvat miehet äärimmäisen hyvät paikallisoppaat, jotka hoitavat käytännön asiat miesten vain kaivaessa esille lompakon. Vastaavasti naiset elävät hetken aikaa varakkaampaa elämää. Ko Samuin Chawengilla eräs varakas mieskaksikko muutti vaatimattomammasta huoneesta rantabungalowiin, johon seuraavana päivänä ilmestyi paikallisen näköinen nainen, joka talutti miehistä huonokuntoisempaa. Ravintolassa nainen söi ja joi hyvin, mutta minkäänlaista keskusteluyhteyttä ei pariskunnalla näyttänyt olevan.

Länsimaisen naisen näkökulmasta asetelma on kiusallinen. Vaikka kuinka haluaisi nähdä ympärillään vain umpirakastuneita pareja, ei siihen mitenkään pysty. Kun naiset seuraavat perässä kuin koulutetut lemmikkieläimet, ei voi ajatella kuin liiketoimintaa. Usein jopa toivoo, että kyse olisi vain siitä. Törmäsimme hotellin uima-altaan reunalla pariskuntaan, joka näytti viihtyvän yhdessä. Tai mies viihtyi rantatuolissa, josta käsin hän käsimerkeillä tilasi naisystävältään olutta ja tupakkaa. Hymy huulilla nainen toimitti tilauksia ja asettui sen jälkeen maahan istumaan ja tekemään pitkää jalkahoitoa miehelle, joka makasi onnellisen näköisenä tuolissaan. Ei ollut helppoa olla toisella puolella uima-allasta läksyttämässä omaa miestään.

Länsimaisen turismiteollisuuden ylivalta Thaimaassa näkyi myös siinä, kuinka vaikea oli löytää paikallista palvelua. Intialaissyntyiset räätälit toki bongasi katukuvasta helposti, samoin kuin ruokakojujen pitäjät, joilta ostamalla sai välillä lievitettyä tuskaansa, mutta erityisesti majoituksen kanssa kävin koko ajan suurta kamppailua. Olen kaksi kertaa vuokrannut Thaimaasta hyvän perheasunnon, jossa on jopa ollut vähän luksusta, mikä on jetlagin ja mahataudin varalta mukava lisä. Molempien vuokra-asuntojen isännät ovat olleet länsimaisia miehiä, joilla on paikallinen vaimo. Paikallisen vaimonsa avustuksella he ovat ryhtyneet vuokraamaan loma-asuntoja, joten raha kilisee jälleen länsimaiseen taskuun. Ko Samuilta löysin pienen hotellin, joka ei kuulunut mihinkään ylikansalliseen ketjuun, mutta perillä selvisi, että paikan omisti venäläinen pariskunta. Lähimpänä paikallista oli hotellimme Chiang Maissa: sitä piti hassu joukko nuoria, jotka vaikuttivat vasta harjoittelevan hotellitoimintaa. Kaikki oli vähän niin ja näin. Heistäkin osa oli Kiinasta ja toiminta olikin hyvin suunnattu kiinalaisille turisteille.

Länsimainen nainen jää Thaimaassa helposti paitsioon: miehet saavat aivan eri tavalla huomiota, eivätkä kaikkien baarien ovet edes aukea meille. Minä kuitenkin keksin ohituskaistan tälle: pieni vaalea lapsi. Maksukykyinen valkoinen mieskin jäi toiselle sijalle hymyilevän sylilapsen rinnalla, kun huomion määrää mitattiin.

Vaikka matkailu vaatii suurta vastuuntuntoa, on mielestäni väärin lähteä sälyttämään tuota vastuuta paikallisten ihmisten harteille. Minä en voi lähteä moralisoimaan Pattayan baarityöntekijöitä tai edes baarien asiakkaita. Minä voin vain pysyä pois sieltä, samoin kuin Chiang Main alkuperäisheimojen kylästä ja Karibian all inclusive -hotelleista. Ja toivoa muidenkin tekevän niin.
P.S. Valitsin tähän kuvan eräästä myös hyvin kiistellystä kohteesta: elefanttipuistosta. Retki sinne mietitytti kovasti, mutta tällä kertaa lapsen halu nähdä elefantteja voitti. Jälkeenpäin olo ei ollut mitenkään riemukas, mutteivät elefantit myöskään vaikuttaneet huonovointisilta. Ehkä surullisinta oli loputon jono keski-ikäisiä ihmisiä odottamassa pääsyä elefanttien selkään. Ymmärrän asian merkityksen lapselle, mutta minusta mielekkäämpää oli vain syöttää elefanteille banaaneja.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply