Holiday Club Saimaa: Ei sittenkään merta edemmäksi kalaan?

Kahdeksan tuntia. Sen verran vietimme aikaa autossa viime kesäkuussa matkalla Katinkullan kylpylään Vuokattiin. Etukäteen ajattelin, että kahdeksassa tunnissa ehtisivät maisemat vaihtua täysin erilaisiksi, ja ihmisten puheesta saisi hädin tuskin selvää. Todellisuudessa katselimme asuntomme ikkunasta maisemaa, joka olisi voinut olla myös Riihimäeltä, ja samanlaista Suomea puhuttiin sielläkin.

Kylpyläelämä oli kuitenkin mukavaa, joten nyt ajattelimme kokeilla samantyyppistä lomailumuotoa hieman lähempänä. Lappeenrantaan kun Helsingistä ajaa vain kolmisen tuntia, ja matkalla on mahdollisuus pitää ruokatauko mummolassa.

Tällä kertaa majoituksemme ei sentään sijainnut S-marketin takapihalla, mutta nyt meidät oli sijoitettu Anttilankaareen heti suureellisen kauppakeskus Caprin viereen. Minulle ei koskaan selvinnyt, millaista yleisöryntäystä varten sinne tarvitaan niin iso parkkipaikka, joka oli suoraan olohuoneemme ikkunan edessä. Kauppakeskuksessa kun on vain yksi luksuslaukkuja ja -kenkiä myyvä putiikki, Riipisen matkamuistomyymälä ja pari retkijärjestäjää, sekä pienen pieni M-market. Angry Birds -puistoon oli sentään harvinaisen lyhyt matka, mistä olikin hyötyä, kun kesken leikkimisen tarvittiin yhtä kuivaa housuparia.

Oleilu Saimaalla oli hyvin samanlaista kuin Vuokatissakin: joitakin ulkoilureittejä, yksi lasten leikkipaikka, kallis Angry Birds -puisto ja vielä kalliimpi kylpylä. Saimaan kylpylä ajoi ihan hyvin asiansa, mutta tunnelmallisuudessa se hävisi ainakin Katinkullan kylpylälle. Siinä, missä Katinkulta oli sademetsämäinen sokkelo, jossa kohtasi aina uudenlaisia altaita ja putouksia, Saimaa oli yksi pimeä halli, jota hallitsi suuri pyöreä lava, johon ihmiset tasaisin väliajoin kiipesivät heilumaan musiikin ja erilaisten vesisuihkujen tahtiin. Saimaalta puuttuivat aikuisia ihmisiä rentouttavat vesiputoukset ja isot porealtaat, mutta toisaalta siellä oli hyvä hyppyallas ja huomattavasti parempi 70 senttiä syvä lastenallas.

Uutuudestaan huolimatta Saimaa ei siis ollut esimerkiksi Vuokattia merkittävästi parempi kylpyläloman kohde. Miljöö oli jonkin verran mukavampi, mutta toisaalta alue oli vielä yhtä rakennustyömaata. Ehkä hienointa alueella oli vanha sairaalarakennus, joka kuitenkin edelleen seisoo tyhjillään keskellä kehittyvää lomakohdetta. Erikoista oli myös paikallinen nuoriso, joka vietti aikaansa paitsi leikkikentällä ja sairaalan pihalla, myös kylpylän sisätiloissa. Tästä päämäärättömästä hengaamisesta tuntui henkilökunta välittävän yhtä vähän kuin kylpylän uimavahdit välittivät siitä, minkäikäiset lapset lähetettiin yksin jyrkistä vesiliukumäistä, tai mihin kaikkiin altaisiin valtavat liukumäkirenkaat vietiin.

Saimaan puolesta kuitenkin puhuu vahvasti se, että kahdeksan tunnin ajomatkan sijaan matkaa oli enää kolme tuntia. Lapset innostuivat aivan samalla tavoin Saimaan kylpylästä ja samat sapuskat löytyivät taas O’Leary’s -ketjuravintolan ruokalistalta. Suurimmaksi hitiksi lapsille nousi päärakennuksen aulassa oleva akvaario, jonka kaloja kävimme katsomassa monta kertaa päivässä. Saimaa saikin pienet kävijät puolelleen heti sillä hetkellä, kun kalojen ruokkija sattui samaan aikaan akvaariolle ja jaksoi kertoa tarinoita kaloista, sekä esitellä merimakkaran ja merisiilin.

Täydellinen lomakokemus ei siis vaatinut hienoja puitteita – eikä onneksi pitkää siirtymää – vaan sen saivat aikaan muutamat hyvin kaukaa matkanneet kalat.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply