1/501: Turistina Tukholmassa

Kävin ensimmäisen kerran Ruotsin risteilyllä äidin rintarepussa kesällä 1978. Tuohon aikaan emme menneet pelkälle risteilylle, vaan ohjelmassa oli aina kyläily tädin perheen luona. Joskus kävimme kyläilyn ohella Gröna Lundissa.

Tuon kesän jälkeen olen käynyt Tukholman risteilyllä lukemattomia kertoja. Sukulaisvierailujen hiivuttua kävimme yleensä useamman perheen voimin risteilemässä. Hyvin usein viitsimme vain kävellä Slussenille ja takaisin, sillä matkan pääpaino oli laivan tarjonnassa. Nuorena aikuisena laivalla käytiin juhlimassa, eikä silloin usein jaksettu edes poistua laivasta – tai korkeintaan käytiin Drottninggatanin Mäkkärillä tankkaamassa, ettei tarvinnut käyttää rahaa laivan seisovaan pöytään.

Lasten kanssa risteileminen  on saanut taas uuden ulottuvuuden. Laivalla on lasten kanssa helppoa, mutta toisaalta Slussenille ei jaksa kävellä enää kertaakaan. Mietimmekin jossain vaiheessa tosissamme sitä, miten risteilyistä saisi itsekin vielä jotain iloa irti.

Ratkaisu oli lopulta hyvin yksinkertainen: Tukholmaan piti ryhtyä suhtautumaan kuin mihin tahansa muuhun matkakohteeseen. Kun aiemmin olimme suhtautuneet risteilyöiden väliseen päivään tietynlaisena pakkona ja päätyneet sitä kautta aina samoille nurkille Gamla Staniin, ryhdyimme katselemaan Tukholmaa tosituristin silmin. Hankimme pari matkaopasta ja opiskelimme niitä ahkerasti, aloimme miettiä kaupunkina matkan kohteena eikä laivan kääntymispaikkana. Otimme jokaiselle risteilylle jonkin uuden selkeän kohteen, johon täytyi löytää karttojen avulla, aivan kuten muutenkin matkustaessamme.

Yhtäkkiä Tukholmasta alkoi löytyä aivan uusia asioita: opettelimme ajamaan niin metrolla kuin Djurgårdenin lautallakin, kävimme Kuninkaan linnassa ja Skansenilla ja ostimme heilutettavan lipun maan kansallispäivänä. Kävelimme Humlegårdenin leikkipuistoon, joka oli täpötäynnä paikallisia perheitä, ja ostimme paluumatkalla makkaraa ja muusia kioskista. Tukholma onkin laajentunut valtavasti niistä vuosista, jolloin sama väsynyt reitti kulki keskikaupungille ja takaisin.

Kävimme viimeksi risteilyllä maaliskuussa, viimeinen reissumme nelihenkisenä perheenä. Nyt kohteenamme oli tylsästi Junibacken, jossa olimme vieläpä käyneet aiemminkin. Se oli kuitenkin aivan ehdoton kohde nelivuotiaalle pikkusiskolle, joka ei edellisestä vierailusta muista mitään, ja kyllähän se kohteena kestää useammankin käyntikerran.

Nyt saimme uutta ulottuvuutta vierailuun siitä, että olimme matkalla Viking Linen sijaan Silja Linella, ja pääsimme taas testaamaan metrotaitojamme käytännössä. Pääsimme myös kävelemään taas aika monta uutta kadunpätkää, joilta löytyi patsaita ja museoita, joista emme olleet kuulleetkaan.

Parasta matkassa oli kuitenkin se, että jokainen perheenjäsen keksi lyhyen vierailun aikana monta uutta paikkaa, jossa haluaisi Tukholmassa käydä. Tukholmakin on siis taas muuttunut matkakohteeksi, jossa jäi jotain näkemättä, ja johon ehdottomasti haluaa palata. Hyvästi tylsät vaellukset ja tervetuloa uuden löytäminen!

Tämä teksti on osa sarjaa, jossa kerään 501 kohdetta, joissa pitäisi ennen kuolemaansa käydä. Lista perustuu Bounty Booksin julkaisemaan teokseen 501 Must-Visit Destinations. Lisää tästä keruuprojektista löytyy täältä.
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply