Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maaseutulomailua Atrissa Italiassa

Vietimme kesäkuussa kolmen sukupolven loman Abruzzon alueella Keski-Italiassa. Nautimme Atrin kunnan maisemista ja idyllisen keskustan kylätunnelmasta. Pääsin käyttämään italian kieltä jokaisena päivänä ja tutustuimme myös paikallisiin perinneruokiin.

Ai te olette vuokranneet sen talon San Martinosta, täältä tullessa tien oikealta puolelta, ettekö olekin? Myönnän kysyjälle, että hän on oikeassa. Eikä hän ole ensimmäinen. Olemme saapuneet Atrin kunnassa sijaitsevaan lomataloomme vain paria päivää aiemmin ja tuntuu, kuin koko seutu tietäisi missä majailemme. Toisaalta se on tällaisissa maalaiskylissä hyvin ymmärrettävää. Ulkomaalaisia näkyy harvoin ja ainakin suuremmalle porukalle sopivat majoituspaikat ovat vähissä. Totta kai olemme siitä keltaisesta talosta.


Vuokraamamme talo vastaa odotuksiamme upeasti. Neljässä makuuhuoneessa on tilaa kahdeksalle yöpyjälle, terassit ovat viihtyisiä, ja maalaismaisemia on helppo unohtua ihailemaan pitkäksikin aikaa. Näkymiin ei ehdi vajaassa kahdessa viikossa kyllästyä.


Maiseman värit muuttuvat vuorokaudenajan mukaan aamuauringon punerruksesta värikkäisiin iltaruskoihin. Yöllä talon yläpuolella loistavat tähdet ja täysikuu. Atrin keskustan talot häämöttävät muutaman kilometrin päässä, eikä meri ole toisessa suunnassa juuri kauempana.


Osa ajastamme kuluu luonnollisesti uima-altaalla. Ympärillä on oliivitarhoja ja hiljaisuutta, jonka rikkoo vain kuoppaisella tiellä kolisteleva traktori kuormineen. Kun pihalla istuu aikansa hiljaa, saattaa nähdä eläinvieraitakin. Seudulla partioiva viiden villisian lauma ilmestyy välillä tonkimaan tontillemme ja toisinaan musta kissa kurkkii arasti pensaiden raosta.


Vuokratalomme avulias omistajapariskunta on laatinut vieraille kattavan infopaketin seudun ravintoloista, nähtävyyksistä, aktiviteeteista ja kaikesta muusta hyödyllisestä. Yksi tällä tavoin löytämistämme kätketyistä helmistä on Atrin kirkon kulmilla toimiva pieni pastapuoti Sapori da Sogno. Lähes huomaamattoman oven takana tehdään käsityönä erinomaista tuorepastaa. Tämä kuuluu niihin paikkoihin, joissa asiointi onnistuu ainoastaan italiaksi, joten kieliopintoni eivät ole menneet hukkaan. Nautin suuresti siitä, kuinka tunnen kotiutuneeni abruzzolaiselle maaseudulle.


Pastaa tilatessa kysytään ruokailijoiden lukumäärää. Ystävällinen rouva valitsee tarvittavan määrän käsin tehtyjä taikinalevyjä ja yhdistää ne suureksi taikinaksi. Sitten pasta leikataan asiakkaan toivomaan muotoon. Abruzzon tyypillisin pasta on spagettia muistuttava chitarra, mutta saatavilla on myös muualla tunnetumpia nauhapastoja tagliatellea, fettuccinea sekä pappardellea. Taidokasta työskentelyä on hauska seurata. Ostan pastan lisäksi myös herkullisia sfogliatella-leivoksia, jotka ovat levinneet Napolin seudulta muuallekin Italiaan. Hyvää tuorepastaa kelpaa keitellä ja palaan Sapori da Sognoon vielä uudemmankin kerran, sillä nautin pienen puodin tunnelmasta.


Talolla on mukava kokkailla ja viettää kiireetöntä aikaa, joten syömme useimmiten itse tehtyä ruokaa. Keitämme siis pari kertaa pastaa, mutta moni ateria valmistuu myös terassin kaasugrillissä. Kypsennämme muun muassa lampaanlihasta tehtyjä pieniä arrosticini-vartaita, joita tuntuu olevan Abruzzossa tarjolla aivan kaikkialla. Jälkiruoaksi saamme tuoreita kirsikoita, jotka kypsyvät oman tontin puissa.


Abruzzon maaseudulla tuotetaan hyvää viiniä, joten ruokajuomat saa läheltä. Ruggierin viinitila löytyy vain kolmen kilometrin päästä saman tien varrelta. Mutkikas tie on päällystetty, mutta monien muiden kyläteiden tapaan kovin kuoppaisessa kunnossa. Toinen viinipuodin kahdesta työntekijästä osaisi englantiakin, mutta juttelen hetken italiaksi, kunnes meidät ohjataan ulkoterassille istumaan.


Saamme maistiaisiksi kahta valitsemaamme valkoviiniä sekä pientä lähellä tuotettua purtavaa. Leivänpalasten päälle on aseteltu viinintuottajaperheen itse tekemää makkaraa. Juusto on peräisin läheiseltä tilalta, jonka osoitetiedot vaihtavat nopeasti omistajaa. Tuntuu hauskalta kokea, kuinka italialainen puskaradio eli passaparola toimii käytännössä.


Istuskelemme viinitilan terassin varjossa, maistelemme juomia ja kuuntelemme taustalla soivaa musiikkia. Paikallinen herra kurvaa pihaan suurten kannujensa kanssa ja käy hakemassa astiansa täyteen punaviiniä. Ostamme lähtiessämme pari laatikollista juotavaa. Mukana on useampaa eri viiniä, joiden pullohinnaksi laskemme keskimäärin seitsemisen euroa. Jään vielä hetkeksi juttelemaan ja selviää, että vuokratalomme omistaja on viinitilan rouvan hyvä ystävä. Sillä siinä keltaisessa talossahan te majailette, eikö niin?


Olen italiankielisistä keskusteluista niin innoissani, että käyn niitä usein mielessäni läpi jälkeenpäin autoa ajaessani. Vaimo huomaa tämän siitä, että irrotan käsiäni ratista ja heilutan niitä samaan tapaan kuin puhuessani. Jo pelkästään italian kielen ajatteleminen tuntuu mahdottomalta ilman käsien liikkeitä. Pidän kovasti näillä main tapaamistani ihmisistä, jotka vaikuttavat mutkattomilta ja helposti lähestyttäviltä. Vaikka kieli onkin erilainen, uskon Abruzzon maalaisten olevan henkisesti lähempänä vaikkapa suomalaisia maalaisia kuin Italian suurkaupunkien kiireisiä asukkaita.


Käymme kahdesti syömässä Castelli in Aria -agriturismossa vain kilometrin päässä lomataloltamme. Tarjolla on maalaismajoitusta sekä illallisia, jotka täytyy varata etukäteen. Olen iloinen, kun saan tehtyä pöytävarauksen puhelimitse italiaksi. Varatessa kysytään ruokarajoitteista, mutta muuten kokki päättää mitä pöytään kannetaan. Tilan iloinen ja energinen omistaja Nicoletta kertoo olevansa vuokraemäntämme hyvä ystävä, joten yöpaikkamme on täälläkin tiedossa. Ensimmäinen iltamme Castelli in Ariassa on viileä ja sateinen, joten meidät ohjataan sisälle yksinkertaiseen mutta kodikkaaseen ruokasaliin. Saamme aluksi eteemme suorastaan täydellistä carpacciota. Appelsiininkuorilla, rucolalla ja oliiviöljyllä höystetystä lihasta on saatu käsittämättömän herkullista.


Seuraavaksi maistamme Atrin omaa perinneruokaa scrippelle ’mbussea, jota on tapana syödä nimenomaan viileällä säällä. Yksinkertainen ruoka koostuu pilkotuista ohukaisista, joiden sisään on kääritty juustoa. Päälle kaadetaan kuumaa lientä. Pääruoaksi syömme punaviinikastikkeella maustetut pihvit, joiden lisukkeena on talon kulmalla kasvaneita raikkaita vihanneksia. Viiniä saa toki juotavaksikin, ja sitä hörpitään konstailemattomasti vesilaseista. Nautimme vielä myös jälkiruoat ja kahvit sekä talon tarjoamaa paikallista mustaa kultaa eli Atrissa valmistettua lakritsilikööri liquiriziaa. Pidän kovasti agriturismon mutkattomasta maaseudun ilmapiiristä.


Toinen ilta agriturismon herkkujen äärellä on lämpimämpi, joten syömme ainoina asiakkaina suuressa ulkopöydässä. Kukkuloiden ylitse jatkuva maisema yltää merelle saakka. Nicoletta on siirtynyt pääkokki Pieran avuksi keittiöön ja tarjoilua hoitaa juuri Castelli in Ariassa aloittanut mukava mies. Hän on työskennellyt pitkään lammastilalla ja juttelemmekin juustontuotannosta niin pitkälle kuin kielitaitoni riittää.


Alkupaloihin kuuluu suolaisiksi munkeiksi arvioimiamme leivonnaisia. Kyseessä on tällä seudulla hyvin tyypillinen pikaruoka tai alkupala pizz’onta, josta käytetään myös nimeä frittella. Nämä eräänlaiset minikokoiset uppopaistetut pizzapohjat edustavat paikallisten maanviljelijöiden kehittämää köyhää keittiötä ja maistuvat erinomaisesti lähistöllä tuotettujen leikkeleiden sekä pecorinojuuston kera. Ruokaa riittää yllin kyllin, sillä jaamme suuret kulholliset tomaattikastikkeen ja lihapullien kera tarjottua herkullista chitarra-pastaa.


Vatsat täyttyvät liiankin nopeasti, sillä eteemme tuodaan seuraavaksi valtava määrä grillattua lihaa. Saamme vielä seuraksemme talon kissat ja koirat, ennen kuin jatkamme pimenneessä illassa matkaa. Vierailut Nicolettan agriturismossa ovat hienoja kokemuksia, sillä tunnemme itsemme aidosti tervetulleiksi ja ateriointi ainoina asiakkaina upeiden maisemien keskellä tuntuu ylelliseltä. Italialainen ruokakulttuuri perustuu paikallisiin resepteihin, joita ei välttämättä tunneta kovin laajasti. Kokemus onkin mielenkiintoinen myös siksi, että se tutustuttaa perinneruokiin, joita ei muuten löytäisi.


Syömme lähiseudulla myös L’Antico Granaio -ravintolassa, jonka omistajan repliikillä aloitin tämän kirjoituksen. Meidät tai ainakin asuinpaikkamme tunnetaan siis jo valmiiksi illalliselle saapuessamme, sillä ehdin jutella harmaantuneen herran kanssa pitkät pätkät käydessäni tekemässä pöytävarausta. Olemme seitsemältä saapuessamme ensimmäiset asiakkaat, mutta paikallista väkeä kerääntyy illan edetessä useampaan pöytään.


L’Antico Granaio on tyypillinen italialainen maalaisravintola, josta saa konstailematonta ruokaa. Kylmät alkupalat noudattavat perinteistä linjaa juustoineen ja leikkeleineen. Lämpimät alkupalat ovat monipuolisempia, sillä friteeratun juuston, suolatun kalan sekä paahdetun chilin lisäksi tarjolla on myös trippaa. Viipaloitu vasikan vatsalaukku maistuu paljon paremmalta kuin kuulostaa, vaikkei suosikkiruoaksemme nousekaan.


Pääruoaksi pöytään kannetaan jälleen lihaa eri muodoissa, makkaraa sekä tietysti arrosticini-lammasvartaita. Syötävää on enemmän kuin tarpeeksi, ja kaipaisimme vaihteeksi jo jotain muuta kuin lihaa. L’Antico Granaion pääruokalistalta ei kuitenkaan juuri muunlaisia vaihtoehtoja löydy. Makean pizzan nimellä kulkeva jälkiruoka paljastuu abruzzolaiseksi perinnekakuksi, joka on yllättävänkin maukasta. Ateriakokonaisuuden hinnaksi tulee viineineen ja kahveineen vajaat kaksikymppiä henkilöltä.


Runsaiden aterioiden vastapainoksi on hyvä päästä myös liikkumaan. Kirjoitin jo aiemmin Calanchi di Atrin luonnonsuojelualueesta, jonka erikoisten kalliomuodostelmien keskellä kävimme kävelemässä. Kaunis alue jää mieleen lähiseudun parhaana nähtävyytenä ja sieltä on vain lyhyt matka Atrin keskustaan.


Atri on miellyttävä pikkukaupunki, jonka kujia reunustavat ikivanhat rakennukset. Käymme kylällä useampaan kertaan, mutta yleensä iltapäivisin, jolloin kauniiden kujien varsilla on kovin hiljaista.


Ihailemme kukkaistutuksia, rakennusten värikkäitä seiniä ja Atrin siistiä yleisilmettä. Kauppojen ovet pysyvät iltapäivisin suljettuina suurin piirtein yhdestä neljään. Silloin vastaantulijat ovat harvassa ja kaduilla kohtaa todennäköisemmin kissan kuin ihmisen.


Illansuussa kulkijoita on hieman enemmän. Käymme ruokaostoksilla supermarketissa, jonka lihatiskillä tarjotaan muutamat kanansiivet kaupan päälle ja juustotiskillä suositellaan oman alueen parhaita tuotteita. Täällä sentään kukaan ei ryhdy arvailemaan, missä talossa satumme majailemaan.

Välillä käymme keskustassa vain pikaisesti kauppareissulla tai jäätelöbaarissa. Varaamme parilla kerralla reilummin aikaa ja tulemme kiertäneeksi Atrin kujat melko perusteellisesti lävitse.


Nautin suuresti kaikesta näkemästäni ja ihmettelen, miksei Atri ole nykyistä tunnetumpi matkailukohde. Toisaalta koko Abruzzo taitaa olla suurten kansainvälisten turistireittien ulkopuolella ja kenties parempi niin.


Atrin keskipisteenä voi pitää tuomiokirkkoa ja sen edustalle levittäytyvää aukiota. Kirkon julkisivu näyttää hieman erikoiselta, sillä suuri suorakaiteenmuotoinen seinä ei tuntuisi sopivan yhteen matalamman harjakaton kanssa. Löydämme Atrin kujien varsilta muutaman muunkin kirkon.


Tuomiokirkkoa vastapäätä toimivan teatterin sisätilat ovat kuvien perusteella yllättävänkin upeat, mutta ovet pysyvät vierailujemme aikaan suljettuina. Saman aukion laidalta löytyy myös Caffè Duomo, jonka terassilla käymme syömässä jäätelöä. Tuntuu mukavalta istahtaa historiallisen aukion laidalle nauttimaan kiireettömästä hellepäivästä, aistimaan paikallista tunnelmaa ja seurailemaan pulujen liikkeitä.


Omaksi jäätelöbaarisuosikiksemme muodostuu kivenheiton päässä kirkon kulman takana sijaitseva Renén gelateria. Jäätelövalikoima miellyttää ja paikka tuntuu muutenkin kodikkaalta.


Yksi Atrin kohokohdista on keskustan laidalta löytyvä näköalapaikka. Täältä voi ihailla kumpuilevaa maisemaa, joka jatkuu kauempana kohoaville vuorille sekä läheiselle Adrianmerelle saakka. Pysäköin joka kerta Atrissa käydessämme auton näköalapaikan laidalle, joten maisema tulee hyvin tutuksi.


Näköalaa katsellessa on helppo innostua suunnittelemaan retkiä muualle Abruzzoon. Kävimmekin muutamina päivinä tutustumassa niin luontoon kuin vanhoihin kyliinkin. Lue myös muut alueesta kertovat juttuni:

Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
Campo Imperatore – satumaisen kaunis ”Italian Tiibet”
Calanchi di Atri – luontoretki Abruzzon maisemissa
Città Sant’Angelo – yksi Italian kauneimmista kylistä
Historiaa huokuva Civitella del Tronto
Abruzzon pikkukylät Silvi Paese ja Montepagano


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 28.9.2022 at 10:11

    Tänään tuli jätettyä aamiainen väliin. Tätä lukiessa tuli kyllä entistä suurempi nälkä… Ja tuo Calanchi di Atrin luonnonsuojelualue näyttää taas niin upealta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.9.2022 at 18:43

      Ruoka painottui tässä jutussa enemmän kuin oli alun perin tarkoitus, mutta ruokahan on Italiassa tärkeä asia 😀 Calanchi di Atri on kyllä hieno, noita maisemia on tullut muisteltua monta kertaa jälkeenpäin.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 28.9.2022 at 20:16

    Tästä välittyi jotenkin ihanan lämminhenkinen tunnelma. Varmaan tuo maaseudun lämminhenkisyys on yksi merkittävä syy sille, miksi niin moni ihastuu Italiaan niin palavasti. (Nälkäkin kyllä tuli juttua lukiessa. 😀 ) Haluaisin itsekin joskus kokeilla agriturismoa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.9.2022 at 13:45

      Mukava kuulla, että lämminhenkisyys välittyi! Koin Atrin ja sitä ympäröivän maaseudun hyvin leppoisana ja lämminhenkisenä paikkana. Viihdyn kyllä Italian kaupungeissakin, mutta nautin eniten juuri tällaisista hetkistä maaseudulla ja vanhoissa kylissä. Castelli in Aria oli ruokailujen osalta hyvä kokemus ja uskon että majoittuminenkin olisi mukavaa. Teillehän Italian agriturismojen kokeilu voisi sopia loistavasti, kun tykkäätte liikkua autolla ja vaihtaa majapaikkaa melko tiuhaan.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 1.10.2022 at 10:18

    Joo, näin uskon itsekin! Agriturismon kokeileminen on ollut haaveissa jo jonkin aikaa, mutta toteutukseen asti ei ole vielä päästy. Ehkä joskus vielä päästään. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.10.2022 at 11:57

      Kyllä te vielä pääsette! Uskon että lähes kaikki agriturismot on mukavia paikkoja, mutta koska niissä pääsee/joutuu aika tiiviisti tekemisiin isäntäväen kanssa, niin menisin ennalta tuntemattomaan paikkaan mieluummin yhdeksi tai kahdeksi yöksi kuin pidemmäksi aikaa. Eipä meilläkään vielä paljoa kokemusta agriturismoista ole. Ronchi di Sant’Edigio -niminen paikka lähellä Slovenian rajaa oli kyllä kiva, sai majoittua viinitilalla.

    Leave a Reply