Suomen suurin matkablogiyhteisö

Campo Imperatore – satumaisen kaunis ”Italian Tiibet”

Abruzzossa sijaitseva Keisarin kenttä eli Campo Imperatore on laaja tasankoalue, jollaista ei odottaisi Italiasta löytävänsä. Maisemat vain paranevat, kun lähtee kävelemään tasankoa reunustaville vuorille.

Campo Imperatore sijaitsee Gran Sasso e Monti della Lagan kansallispuistossa reilun puolentoista kilometrin korkeudessa. Lähdemme matkaan Atrissa sijaitsevalta lomataloltamme, josta on vajaan puolentoista tunnin ajomatka tasankoalueen laidalle. Iloitsemme heti aamulla siitä, että päivä näyttää poikkeuksellisen kirkkaalta.


Päätämme välttää moottoritietä, jolloin ajoreitti mutkittelee pieniä kuoppaisia väyliä pitkin kylästä toiseen. Lopulta tie sukeltaa metsän siimekseen ja nousee monien hiusneulamutkien kautta yhä ylemmäs vuoristoon. Maisema taakse jäävään asutettuun laaksoon näyttää puiden välistä hienolta, mutta kunnollisia pysähdyspaikkoja ei ole. Pidämme pienen tauon paikassa, jossa kellokaulaiset lehmät laiduntavat vihreällä niityllä.


Saavumme seuraavaksi Vado di Solen näköalapaikalle, joka sijaitsee korkean jyrkänteen reunalla. Maisema havumetsien peittämien kukkuloiden ylitse jatkuu kauas.


Saapuminen Campo Imperatorelle on mieleenpainuva. Havumetsä loppuu aivan yllättäen ja laskeudumme alamäkeä pitkin tasangon laidalle. Lempinimellä ”Italian Tiibet” tunnettu laaja tasanko on hämmästyttävän upea, enkä ole nähnyt vastaavaa maisemaa missään. Campo Imperatore on noin 27 kilometrin pituinen ja sillä on leveyttä keskimäärin kahdeksan kilometriä.


Pysähdymme muutaman kerran ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Hiljaiset niityt tuntuvat jotenkin epätodellisilta, aivan kuin olisimme saapuneet muun Italian hälinästä toiseen maailmaan. Ohitamme pari ravintolaa, joiden grillit savuavat kuumina. Mainoskylttien perusteella tarjolla on ainakin lampaanlihasta valmistettuja arrosticini-vartaita, joita tuntuu olevan Abruzzossa aina saatavilla. Vaatimattomat ravintolat näyttävät autiomaan keskellä kohoavilta keitailta, mutta ohitamme ne silti suuremmin jarruttamatta.


Pysähdymme sen sijaan katselemaan kuivunutta joenuomaa. Paikalle pystytetyn kyltin mukaan täällä on kuvattu kauan sitten italowesterniä Trinity ratsastaa jälleen. Ympäristö soveltuu kieltämättä hyvin myös villin lännen tunnelmiin.


Jatkamme taas hieman eteenpäin. Niityillä kasvaa monenlaisia pieniä kukkia, jotka heiluvat kevyessä kesätuulessa. Jotkut matkailijat ovat lähteneet tutkimaan kasveja myös kauemmas tiestä. Maiseman autius ja avaruus viehättää, mutta toisaalta kaikkialla on pieniä yksityiskohtia. Tasaisten niittyjen takana kohoavat vuoret kurkottavat kohti taivasta.


Eräällä taukopaikalla on yksinäinen puupöytä penkkeineen. Näissä maisemissa kelpaisi kyllä syödä, mutta säästämme vielä eväitämme ajoreitin päätepisteeseen.


Campo Imperatoren viivasuorat tiet ovat hyvässä kunnossa, toisin kuin monet muut Abruzzon väylät. Olemme hyväkuntoisista teistä kiitollisia, varsinkin kun Campo Imperatorelle ei ole tie- tai muitakaan pääsymaksuja. Edessä näkyy lähes kolmeen kilometriin kohoava Corno Grande, joka on Apenniinien vuoriston korkein huippu.


Viimeinen tieosuus on melkoista ylämäkeä, mutta sen varrella näkyy jonkin verran pyöräilijöitä. Perillä odottavan kyltin perusteella nousu on nimetty legendaarisen italialaispolkijan Marco Pantanin mukaan. Saavumme Campo Imperatoren hiihtokeskuksen parkkipaikalle. Katse kiinnittyy tähtitieteelliseen observatorioon, jonka kupolit kimaltelevat auringossa. Nyt olemme nousseet jo reilusti yli kahteen kilometriin.


Campo Imperatoren hiihtokeskus ei ole kovin suuri, mutta se on toiminut jo noin sadan vuoden ajan. Hiihtokeskus on käsittääkseni talvikaudella varsin vilkkaassa käytössä. Suosion takaa alle kahden tunnin ajomatka Roomasta sekä yllättävän hyvä lumivarmuus.


Täällä on myös vanha karuun kuntoon rapistunut punaseinäinen hotelli. Se nousi julkisuuteen vuonna 1943, kun vallasta syöstyä diktaattoria Benito Mussolinia pidettiin siellä pari viikkoa vankina. Saksalaisjoukot onnistuivat vapauttamaan Mussolinin, mutta fasistijohtajan menestyksen päivät olivat silti luetut. Nyt hotelli on tarkoitus kunnostaa entiseen loistoonsa ja projektiin on budjetoitu vajaat neljä miljoonaa euroa. Viereinen hostelli Ostello Campo Imperatore on toiminnassa ja sen terassilla näkyy vierailumme aikaan virvokkeita nauttivia ihmisiä.


Täällä on hieman markkinameininkiä, sillä muutamassa kojussa myydään pientä purtavaa sekä erilaisia matkamuistoja. Myös arrosticineja on luonnollisesti tarjolla.


Hostellin kulmalta aukeaa hieno laaksomaisema. Näemme kaukana alhaalla Rooman ja Teramon välisen moottoritien, jota pitkin saavuimme muutamia päiviä aiemmin Abruzzoon. Näiden vuorten kohdalla tie sukeltaa kymmenen kilometrin mittaiseen Gran Sasson tunneliin, joka tuntui ajaessa loputtomalta.


Yhdeksän hengen seurueellamme on erilaisia suunnitelmia päivän varalle. Innokkaimmat lähtevät jo kiipeämään kohti lähimmällä huipulla häämöttävää vuoristomajaa. Itse jään vielä osan porukan kanssa syömään eväitä vehreälle niitylle ja nauttimaan maisemista tältä korkeudelta.


Campo Imperatoren vuoristoniityillä on paljon erilaisia kukkia. Minulla ei ole aavistusta niiden nimistä, mutta kaikki ovat kauniita.


En ole varautunut oikeastaan minkäänlaisilla vaellusvarusteilla, sillä ajattelin pysytellä melko lähellä parkkipaikkaa perheen seurassa. Lenkkarit eivät totta puhuen mahtuneet edes matkalaukkuun, joten niitä ei ole nyt Italiassa lainkaan mukana. Vuorten kutsu vie kuitenkin voiton, joten lähdemme appiukon kanssa kävelemään pienen pätkän polkua ylöspäin.


Nousu tuntuu täällä yli kahden kilometrin korkeudessa aluksi yllättävänkin raskaalta, mutta kun vauhtia hieman hiljentää, alkaa eteneminen sujua vaivattomasti. Saavumme pian risteykseen, josta päätämme jatkaa kohti Monte Aquilan satulaa. Polku ei näyttäisi nousevan yhtä jyrkästi ylöspäin kuin vuoristomajalle vievä reitti.


Maisemat ovat todella upeita, sillä täältä aukeaa maisema yli koko Campo Imperatoren. Sää on pysynyt ilahduttavan kirkkaana, joten näkyvyys on erinomainen.


Myös täällä patikkapolun varrella näkyy monenlaisia kasveja. Kaipa kukat nauttivat raikkaasta vuoristoilmasta yhtä paljon kuin minäkin.


Appiukko päättää kääntyä takaisin, mutta haluan jatkaa sileäpohjaisilla kaupunkikengilläni vielä eteenpäin. Jalat ovat taas tottuneet kulkemaan ja eteneminen tuntuu kovin kepeältä. Saan hetkeksi seurakseni iloiselta näyttävän koiran, joka etenee hyvän matkaa omistajiensa edellä.


En missään vaiheessa ajatellut tekeväni suurempaa patikkaretkeä, mutta maisemat houkuttelevat jatkamaan koko ajan eteenpäin. Välillä eteen tulee luntakin, mutta sitä on polulla vain lyhyen matkaa.


Vastaantulijoilla näkyy hienoja vaelluskenkiä, kävelysauvoja ja reppuja. He ovat selvästi tekemässä useamman tunnin vaellusta. Tällaisen lyhyemmän kävelyn voi hyvin tehdä ilmankin, vaikka reitti muuttuu paikoitellen kivikkoiseksi.


Saavun Monte Aquilan satulalle, joka on pieni sola korkeampien huippujen välissä. Polkujen risteyksessä olevien viittojen mukaan täältä on sama matka niin lähtöpaikalle kuin vuoristomajallekin. On helppoa valita jälkimmäinen, sillä saan näin tehtyä hyvän rengaslenkin. Kierrokselle tulee mittaa nelisen kilometriä ja korkeuseroa on vajaat kolmesataa metriä. Opasteviittojen mukaan aikaa kuluisi noin puolitoista tuntia, mikä pitääkin melko hyvin paikkansa.


Reitti jatkuu vuorenharjanteen toisella puolella. Myös maisemat pohjoiseen ja länteen päin ovat hienoja. Näillä vuorilla olisi paljon houkuttelevia patikkapolkuja moneen suuntaan, joten tänne voisi tulla vaikka viikon mittaiselle vaelluslomalle. Seudulla on myös kiinnostavia pikkukyliä, kuten Santo Stefano di Sessanio ja Castel del Monte.


Polku nousee harjanteen päälle ja näen Campo Imperatoren entistä korkeammalta. Tätä maisemaa kelpaisi jäädä katselemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.


Vastaan tulee seurueemme muita retkeilijöitä vuoristomajalta päin. Polkuja on kuulemma kierretty ja vuoristomajan juomista nautittu. Suosittelen heille palaamista parkkipaikalle omaa tuloreittiäni pitkin. Sovimme tapaavamme autojen luona.


Käväisen itsekin Rifugio Duca degli Abruzzin vuoristomajassa, jossa on tarjolla virvokkeita. Juon jääkylmän Lemon Sodan majan näköalaterassilla ja jatkan sitten matkaani kohti parkkipaikkaa.


Loppumatka sujuu reippaasti melko jyrkkään alamäkeen ja saavun pian observatorion ohitse parkkipaikalle. Myyntikojut ovat sulkeutuneet jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja kansa on kaikkoamassa, vaikkei kello ole vielä viittäkään. Mekin pakkaudumme autoon ja aloitamme paluumatkan.


Iltapäivän auringossa kylpevä Campo Imperatore näyttää upealta, eikä sen kauneutta voi olla päivittelemättä useampaan kertaan. Harmittelemme hieman, ettemme näe ainuttakaan tasangolla viihtyvää villihevosta, mutta kohtaamme viime hetkellä suuren lammaslauman.


Paimen ja pari koiraa ohjaavat hiljalleen etenevää laumaa eteenpäin. Muisto loputtomiin jatkuvasta niitystä, määkimisestä, kilisevistä kelloista ja taustalla kohoavista majesteettisista vuorista piirtyy mieleen pitkäksi aikaa, kenties loppuiäksi.


Campo Imperatore oli pariviikkoisen Italian-matkamme ehdoton kohokohta, vaikka kävimme monessa muussakin kauniissa paikassa. Olin haaveillut Campo Imperatoren näkemisestä oikeastaan siitä saakka, kun luin kohteesta ensi kertaa Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista. Italian Tiibet täytti ja oikeastaan jopa ylitti odotukset, niin sykähdyttävästä paikasta on kysymys.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 19.7.2022 at 16:27

    Campo Imperatore näyttää kyllä upealta kohteelta, jossa joskus olisi mukavaa päästä käymään. Vaikka kieltämättä on omasta mielestäni varsin ainutlaatuiselta näyttävä paikka, mutta näen kuitenkin myös yhteyksiä esimerkiski Dolomiittien huippuihin ja niittyihin, joista kovasti pidän.

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.7.2022 at 18:14

      Uskon, että yhteyksiä Dolomiitteihin löytyy. Dolomiitit ovat minulta tosiaan vielä käymättä, ne ovat yksi hyvä vaihtoehto ensi kesän Italian-matkaa ajatellen. Osaan varmasti vertailla paremmin Dolomiiteilla käytyäni, mutta luulisin että Campo Imperatoren viehätykseen liittyy se, kuinka tasangon ja vuorten muodostama laaja, karu ja asumaton alue löytyy Keski-Italian muuten vilkkaiden seutujen keskeltä.

    Leave a Reply