Yksi Uudenmaan mielenkiintoisimmista historiallisista nähtävyyksistä löytyy Raaseporin Snappertunasta. Raunioitunut keskiaikainen linna houkuttelee miettimään menneitä vuosisatoja ja Ruotsiin kuuluneen Suomen historiaa.
Lähestymme Raaseporin linnaa kauniina kevätpäivänä. Pilvet väistyvät juuri sopivasti ja aurinko valaisee edessämme kohoavat vanhat muurit. Linnan ympärillä partioi naakkoja, joita livahtelee tornin ikkuna-aukoista sisään ja ulos. Tummat linnut tuovat mieleen Lontoon Towerin kuuluisat korpit. Raaseporin linnuilla on paremmat oltavat, sillä ne saavat lentää vapaina mielensä mukaan, eikä niillä ole vastuuta kokonaisen valtakunnan pystyssä pitämisestä. Alueella on muitakin eläimiä, sillä hiljaisen hiekkatien ylitse luikertaa laiha mutta pitkä käärme. Se katoaa pian rannan heinikkoon.
Nousemme hyväkuntoista puusiltaa pitkin linnan portille. Vastaan tulee muutamia ihmisiä, minkä jälkeen linnan sisäpuolelle ei jääkään enää ristin sielua. Paikalla ei ole edes henkilökuntaa. Tuntuu kuin olisimme saaneet kokonaisen linnan hetkeksi omaan käyttöömme. Kuluu puolisen tuntia ennen kuin seuraavat uteliaat retkeilijät ilmestyvät linnan pihamaalle.
Kiertely keskiaikaisilla raunioilla kutkuttaa mielikuvitusta. Paikalla olevista infotauluista voi päätellä huoneiden käyttötarkoituksia, mutta koska jäljellä on lähinnä seiniä, jää paljon myös arvailujen varaan. Millaistakohan täällä oli asua ja elää? Mitä syötiin, olivatko talvet kylmiä ja uhkasivatko viholliset useinkin? Tutkittavaa riittää sopivasti ja rakennuksen koko tuntuu jopa suorastaan kodikkaalta joihinkin näkemiimme suurempiin linnoihin verrattuna.
Rauniolinnassa on epätasaisia kiviportaita, joten kaikki kulkureitit eivät sovellu heikkojalkaisille, ja pienten lasten liikkeitä on syytä seurata tarkasti. Kiipeämme linnan torniin, josta voi tähystää maisemia ympäristöön. Linnan tällä laidalla on myös kunnostettuja sisätiloja, joiden puiset portaat ja lattiat ovat ensiluokkaisessa kunnossa.
Ruotsin valtakunnan itäisen osan hallinto- ja puolustustarkoituksiin rakennettu linna oli aikoinaan merkittävä paikka. Sen ensimmäiset muurit rakennettiin 1360-luvulla arvovaltaisen Bo Joninpoika Gripin määräyksestä. Linna kukoisti 1400-luvulla tärkeänä keskuksena, mutta se hylättiin jo vuonna 1558. Helsingin perustaminen vähensi Raaseporin merkitystä huomattavasti ja viimeisenä kohtalon oikkuna linnan suuri olutkellari romahti.
Olut oli keskiajalla tärkeä juoma, koska se säilyi vettäkin paremmin. Raaseporin linnan panimo valmisti juomaa suuria määriä ja sotilaiden uskotaan nauttineen sitä litratolkulla päivittäin. Näin ollen kellarin romahtaminen ei ollut mikään pikkuseikka, vaan se autioitti syrjäiseksi jääneen linnoituksen lopullisesti.
Alun perin merenlahden saarelle rakennettu linna on nykyään maankohoamisen seurauksena täysin kuivalla maalla. Eräässä huoneessa pyörii vanhoista kuvista ja piirroksista koostuva esitys, joka kertoo mielenkiintoisella tavalla linnan eri vaiheista. Nykyään linnan ohi virtaa vaatimattomalta näyttävä Raaseporinjoki, johon voi tutustua vaikkapa meloen. Kanootteja vuokrataan aivan linnan kupeesta.
Linnaa on restauroitu useaan otteeseen, mutta varmaa tietoa sen alkuperäisestä ulkonäöstä ei ole olemassa. Tuntuu näin ollen hyvältä, ettei rakennusta ole korjattu liikaa, vaan se on jätetty suurimmaksi osaksi vuosisatojen takaiseen asuunsa. Toisaalta linnaa on kunnostettu riittävästi, jotta historialliseen kohteeseen voi tutustua turvallisesti ja siellä voidaan järjestää myös erilaisia tapahtumia.
Siirrymme mukavan kierroksen päätteeksi Linnavoudin tupaan. Kahvila-ravintola on toiminut samassa punaisessa puurakennuksessa jo vuodesta 1893 lähtien. Käyntipäivänämme olisi lounaaksi siskonmakkarakeittoa, mutta kaipaamme mieluummin kahvia. Pullakahvit maistuvat aurinkoisella terassilla hyvin ja samalla voi ihailla maisemaa linnalle päin. Alueella toimii myös suosittu ruotsinkielinen kesäteatteri.
Huomaamme olleemme vierailumme ajankohdan suhteen todella onnekkaita. Paikalle kerääntyy useampikin suuri matkailijaryhmä ja raunioilla kokemamme täydellinen hiljaisuus tuntuu jo kaukaiselta ajatukselta. Linnaan voi tutustua meidän tapaamme omin päin tai noin tunnin mittaisella opastetulla kierroksella. Opastukset ovat kuulemani mukaan eläväisiä ja erinomaisesti toteutettuja. Niin voisi päätellä myös Kohteena maailma -blogissa julkaistusta jutusta. Seurailemme syrjemmältä, kuinka keskiaikaiseen asuun pukeutunut opas ottaa pihamaalla uuden ryhmän vastaan. Opas osaisi varmasti vastata moniin kysymyksiin, jotka linnaa yksin tutkiessa jäävät askarruttamaan mieltä.
Hyödynnämme vielä lipunmyyntirakennuksesta löytyvät siistit wc-tilat, katselemme valkovuokkojen koristamia niittyjä ja palaamme sitten autollemme. Nähtävyydelle suunnistaessa kannattaa muuten etsiä Google Mapsista nimenomaan Raaseporin linnanraunioiden parkkipaikka, koska se sijaitsee eri puolella jokea kuin itse linna. Näin päätyy suoraan oikeaan paikkaan, eikä linnan pihaan johtavalle suljetulle yksityistielle.
Linna on tänä vuonna avoinna pääsiäisestä lokakuiselle syyslomaviikolle saakka. Kevään ja syksyn aukiolot rajoittuvat enimmäkseen viikonloppuihin, kun taas kesäkuukausina linna on avoinna päivittäin. Aukioloajat ja opastusten ajankohdat kannattaa tarkistaa Raaseporin linnan virallisilta nettisivuilta. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä kahdeksan euroa. Suosittelen Raaseporin rauniolinnaa lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille. Länsi-Uudellamaalla on myös monta muuta kiinnostavaa vierailukohdetta, kuten aiemmassa jutussani esitellyt Billnäsin ja Fagervikin ruukkikylät.
Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.
2 Comments
Raaseporin linna, kuten linnat yleensä muutenkin, on kiinnostava vierailukohde! Täältä suositus opastetulle kierrokselle, ne tosiaan ovat eläväisiä ja erinomaisesti toteutettuja. Me teemme usein niin, että pyrimme osallistumaan ensin opastetulle kierrokselle ja sitten vielä vähän kiertelemään linnassa itsenäisesti.
Tämä linna on mielestäni erityisen kiinnostava siksi, että vaikka se hylättiin jo vuosisatoja sitten, se on säilynyt noinkin hyvin pystyssä. Uskon että Raaseporin linnakierrokset ovat hyviä, siinäpä syy käydä paikalla toisenkin kerran.