Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vuoden retkipaikka Hepoköngäs talvella

Puolangalla sijaitseva Hepoköngäs on yksi Suomen kauneimmista ja korkeimmista vesiputouksista. Kävimme Vuoden retkipaikaksi valitulla Hepokönkäällä helmikuisen lumimyräkän keskellä.

Lunta tupruttaa taivaan täydeltä, kun ajelemme kohti Puolangan tärkeintä nähtävyyttä eli Hepokönkään vesiputousta. Saavumme paikalle puolen tunnin ajomatkan päästä Ukkohallasta, jossa vietämme hiihtolomaviikkoa. Putousta kohti johtavan sivutien auraustilanne alkaa jo hieman jännittää, mutta pääsemme onneksi ongelmitta perille. Auramies on käynyt samana päivänä paikalla, mutta jäljistä päätellen tuskin kukaan muu.


Parkkipaikalta on vain noin kolmensadan metrin matka putouksen niskalle. Odotukset ovat korkealla, sillä Hepoköngäs valittiin Retkipaikan äänestyksessä Vuoden retkipaikaksi 2022. Täällä voi ihailla jylhää luontoa ja yhtä Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista.


Putouksen päälle pääsee sulan maan aikaan esteettömästi vaikkapa pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa, joten Hepoköngäs soveltuu erinomaisesti kaikenlaisille kulkijoille. Retkeilyrakenteet, kuten opasteet, avokota sekä käymälä näyttävät olevan esimerkillisessä kunnossa.


Lumi ja jää ovat vanginneet putouksen äänettömäksi, mutta päättelemme silti saapuneemme Hepokönkään yläpuolelle. Putouksen korkeudeksi mainitaan infotauluissa 24 metriä.


Tasainen esteetön reitti päättyy putouksen päälle, josta suuntaamme loivaan alamäkeen paremmalle katselutasanteelle. Jatkan tästä vielä varovasti lumen peittämiä jyrkkiä portaita pitkin rotkon pohjalle rantaan saakka. Pystyssä pysyminen ei tuota ongelmia, mutta pieni harha-askel upottaa jalan polvea myöten hankeen.


Vaikka taivaan harmaus onkin imenyt maisemasta kaikki värit ja tekee valokuvista käytännössä mustavalkoisia, on tässä paikassa silti jotain hyvin kaunista. Katselen rannan paljaita kiviä, joita talvi ei ole päässyt peittämään alleen. Tummanpuhuva vesi näyttää kirkkaalta.


Rinteeltä kuuluu hentoa solinaa ja veden liike kertoo, että Hepokönkäästä valuu sittenkin jotain alas näin sydäntalvellakin. Putoukseen syöksyvä Heinijoki alkaa muutaman kilometrin päästä Haukijärvestä. Vesi jatkaa virtaamistaan Hepokönkäältä kohti Kiiminkijokea ja laskee parisataa kilometriä myöhemmin Haukiputaalla Perämereen.


Hepokönkään sijainti ei enää nykypäivänä ole mikään salaisuus, mutta tämä rotko lienee ollut sykähdyttävä yllätys niille entisaikojen kulkijoille, jotka eivät osanneet odottaa korkean vesiputouksen näkemistä. Vaikka mistäpä sitä kainuulaisten mielenliikkeitä tietää. Puolanka on julistautunut pessimismin pääkaupungiksi ja pessimistiyhdistyksen materiaaleissa tämä paikkakunnan ainoa nähtävyys mainitaan vain mitättömänä purona.


Hepoköngäs on suosittu retkeilypaikka, mutta nyt saamme nauttia hiljaisesta alueesta vain keskenämme. Kainuun puhtaassa luonnossa on jotain koskettavaa, ja tästä paikasta tekee mieli jäädä nauttimaan muualle kiirehtimättä. Luonnolla on kiistattomasti rauhoittava vaikutus ja retkeilykokemus voi olla mieleenpainuva, vaikka kävelymatka jäisikin lyhyeksi.


Hepokönkään luonnonsuojelualueeseen voisi tutustua laajemmin kiertämällä puolentoista kilometrin mittaisen geologisen polun. Reitti on kuitenkin käytössä vain sulan maan aikaan, joten emme pääse pidemmälle kierrokselle. Hepokönkäälle johtava polku on hyvin tallautunut, mutta siltä sivuun astumista ei kannata edes harkita ainakaan ilman lumikenkiä. Alueella kulkee myös UKK-retkeilyreitti.


Palaamme tuttua polkua pitkin parkkipaikalle ja päätämme lähteä vielä Puolangan kirkonkylälle noin viidentoista kilometrin päähän. Ajomatkasta tulee yllättävän haastava, sillä navakka tuuli puhaltaa pakkaslunta maantielle, joka kapenee hetkittäin hädin tuskin parin metrin levyiseksi. Pian matka pysähtyy kokonaan, kun kohtaamme kinoksiin juuttuneita autoja. Tilanne purkautuu vajaassa puolessa tunnissa ja pääsemme lopulta Puolangan keskustaan. Tässä vaiheessa alamme tosin jo vahvasti epäillä oliko tänne tulemisesta mitään hyötyä, eli kuten paikallisten tunnuslause kuuluu, mitäpä se hyvejää.


Lumipyryn raukeuttama hiljaisuus sopii Puolangan imagoon. Paikallinen Pessimismitalo on avoinna vain kesäisin, mutta pessimismipäiviä vietetään 1.1.–31.12. joka vuosi. Puolangalta löytyy kuivan huumorin lisäksi manner-Suomen keskipiste. Sitä juhlistaa Keskipisteen puisto, jossa on Keskipisteen kivikin. Koko puisto on hukkunut korkeisiin kinoksiin ja vain hautakiveltä näyttävän pienen muistomerkin laki häämöttää lumen keskeltä. Jotenkin niin surumielistä, aidosti puolankalaista. Mutta vaikka tämä kirkonkylän kierros jäikin osaltamme vaisuksi, niin olkaa puolankalaiset ylpeitä Hepokönkäästänne. Sitä mitätöntä puroa kannattaa nimittäin tulla katsomaan kauempaakin.

Lue lisää samalta reissulta jutustani Hiihtolomalla Ukkohallassa.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10.4.2022 at 10:25

    Hepoköngäs on varsin vaikuttava. Itse olen käynyt siellä vain sulanmaanaikaan, mutta kiinnostaisi käydä siellä myös talvella. Yllättävän vähän siellä oli muuten meidänkin siellä ollessamme ihmisiä ja rauhassa putouksen ympäristössä mekin saimme liikkua. Ehkä Puolanka on vähän sivussa suosituimmilta matkailureiteiltä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 11.4.2022 at 14:32

      Niin, tuskinpa tuolla ihan valtavaa ruuhkaa on kesälläkään. Puolanka taitaa tosiaan olla vähän syrjässä matkailureiteiltä, vaikka ihan keskellä Suomea sijaitseekin.

    Leave a Reply