Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vuoristokylien viehätystä Alpujarrassa

Teimme Andalusian-matkallamme mieleenpainuvan päiväretken Alpujarran alueen kauniisiin vuoristokyliin. Ihastuin erityisesti Pampaneiraan, mutta myös Capileira vaikutti erittäin miellyttävältä paikalta.

Mutkikas maantie nousee hiljalleen yhä korkeammalle. Vielä noin tunti sitten olimme Nerjan liikenneympyrässä Aurinkorannikolla, mutta nyt meri on jäänyt taakse ja edessä kohoavat Sierra Nevadan eteläiset rinteet. Ilmassa on pientä seikkailun tuntua, sillä jo Alpujarran nimi kuulostaa kiehtovalta. Alpujarra on kauniista maisemista ja valkoisista kylistä tunnettu hieman syrjäinen alue Granadan ja Almerían maakuntien rajaseudulla.


Olemme ajaneet Órgivan pikkukaupungin halki ja kurvailleet sen jälkeen vuoristotiellä viitisentoista kilometriä, ennen kuin saavumme Pampaneiraan. Se sijaitsee Poqueiran laakson kolmesta kylästä alimpana ja vaikuttaa näkemieni kuvien perusteella kiinnostavimmalta. Niinpä valitsemme Pampaneiran päivän pääkohteeksi ja pysäköimme auton kunnalliselle parkkipaikalle. Hieman epämääräiseltä näyttävä kylänmies viittoo autoja kohti tyhjiä parkkiruutuja, muttei sentään tule pyytämään avustaan palkkiota. Kyltti kertoo pysäköinnin olevan ilmaista.


Pampaneiran vanha osa alkaa aivan parkkipaikan läheisyydestä. Kylän ihastuttavaan idylliin kuuluvat valkoiset talot ja mukulakivikujat. Ilmapiiri on hiljainen ja vuoristoilma tuntuu raikkaalta hengittää. Pampaneira sijaitsee reilun kilometrin merenpinnan yläpuolella.


Kirkon ohitse kulkevan kadun varrella sekä viereisellä pikku aukiolla on muutamia ravintoloita ja kauppoja. Matkailu lienee täällä palveluista päätellen hyvin tärkeä elinkeino, vaikka lokakuisena arkipäivänä onkin hiljaista. Reipas saksalainen retkeilijäryhmä on paikalla kävelysauvoineen ja vetää kirkon varjossa henkeä ennen seuraavalle patikointietapille siirtymistä. Poqueiran laakson kylien välillä kulkee suosittuja kävelypolkuja.


Kauppojen ulkopuolella roikkuvat matot tuovat Pampaneiran ilmeeseen väriä. Mattojen kutomisella on täällä pitkät perinteet ja käsitöitä riittää myytäväksi monessa puodissa.


Alpujarralainen perinnematto kuulostaisi mukavalta tuliaiselta, jos sellaisen vain jaksaisi raahata kotiin saakka. Muihin paikallisiin tuotteisiin kuuluvat hunaja ja marmeladi. Monella seinustalla kuivuu chiliä ja jossain kasvaa viiniköynnöksiäkin.


Kun pääaukiolta ottaa muutaman askeleen sivummalle, rauhoittuu ilmapiiri entisestään. Paikallinen nainen kantaa ostoskassin kotiin. Espanjalainen matkailijapariskunta ihailee maisemaa ja tervehtii vastaan tullessaan kohteliaasti.


Kirjava kujakissa ihmettelee muukalaisia ja hyppää varmuuden vuoksi muurin päälle turvaan. Se onkin viimeinen vastaantulija pitkään aikaan. Pyykit roikkuvat ja hiljaisuuden rikkoo vain talojen ikkunoille jätettyjen häkkilintujen laulu.


Ihastun suuresti Pampaneiran hiljaisuuteen ja syrjäisen vuoristokylän tunnelmaan. Vaikka ympäristö onkin siisti, näkyy esimerkiksi talojen seinissä aivan erilaista rustiikkisuutta kuin vaikkapa kuvankauniissa Frigilianassa tai rannikkokaupunki Nerjassa.


Kiertelemme kujalta toiselle ilman sen suurempaa päämäärää. Päädymme Federico Garcia Lorcan mukaan nimetylle kävelytielle, joka seurailee pienen jyrkänteen reunaa. Seiniltä voi lukea Garcia Lorcan runojen säkeitä. Suositun kirjailijan elämä päättyi traagisesti Espanjan sisällissodan alkuvaiheessa, kun hänet teloitettiin kotiseudullaan Granadassa. Fasistikapinalliset ottivat Garcia Lorcan silmätikukseen liberaalien ajatusten ja homouden vuoksi, eikä kuolemanpartio tuntenut armoa toisinajattelijaa kohtaan.


Kävelytien kaide on koristeltu paikallisten savupiippujen pienoismalleilla. Alpujarran valkoiset savupiiput ovat tyypillisesti korkeita ja kapeita, minkä lisäksi niiden pää muistuttaa lierihattua.


Pampaneiran kujilla on hauska seikkailla. Mäet ovat paikoitellen todella jyrkkiä ja mukulakivien pinta epätasainen, joten hyvistä kengistä on hyötyä. Paikalliset lienevät rautaisessa kunnossa, sillä pienempikin kävelylenkki käy täällä kuntoilusta.


Osa kujista on rakennettu siten, että niiden keskellä kulkee avoin viemärikanava vuorilta valuvaa vettä varten. Vuorilta tulevaa vettä hyödyntää myös ikivanha pyykinpesukatos, jonka betoniastioihin soljuu raikasta vettä jostain ylärinteiltä.


Kiertelemme Pampaneiran mäkisten kujien hiljaisuudessa, kunnes alamme etsiä lounaspaikkaa. Valitsemme Casa de la Abuelan eli isoäidin talon. Kujan varjossa on sopivasti vapaita pöytiä. Olen syönyt koko matkan erilaisia meren herkkuja, mutta täällä vuoristossa lienee paikallaan tilata lihaa. Haluaisin maistaa villisikaa, mutta koska se on loppunut, saa tavallinen possu kelvata. Tarjoilija varoittaa annosten olevan suuria, mutta niiden koko yllättää lopulta nälkäisetkin matkailijat. Reilut annokset näyttävät olevan liikaa myös naapuripöydän raavaille motoristeille, ja luovutan itsekin kesken kaiken, vaikka äiti neuvoikin syömään lautasen aina tyhjäksi.


Casa de la Abuelaan kerääntyy lounasajan edetessä paljon ihmisiä. Kymmenien mummojen joukko suunnistaa sisätiloihin pursuten espanjankielistä puheensorinaa, permanentteja ja kukikkaita vaatteita. Heidän menoaan katselee myös terassin kulmalle tupakoimaan ilmestynyt paikallinen ukko, joka lienee saman talon asukkaita. Vuosien uurtamat ulkoilmaihmisen kasvot, vanhanaikainen hattu, maamiehen ruutupaita, kuluneet farkut, kumisaappaat ja puoliksi juotu olutpullo piirtyvät muistiini, kun luon mielikuvaa tyypillisestä pampaneiralaisesta. Mies nojaa vanhaan pöytään, jonka päällä on korillinen valtavia tomaatteja. Harmi etten saa kuvaa otetuksi.


Pöytien välissä päivystää töpöhäntäinen kissa, joka ottaisi mielellään maistiaisia syödäkseen. Sen resuinen olemus säälittää ja äänikin kuulostaa oudon käheältä. Kissa hakeutuu mielellään auringonpaisteeseen, jossa se makailee silmiään siristellen. Voin kuvitella kuinka tervetulleita auringonsäteet ovat talvella, kun vuoristoilma on viilentänyt Pampaneiran kiviset kujat ennen lämpimämpiä vuodenaikoja.


Poqueiran laakson kolme valkoista kylää Pampaneira, Bubión ja Capileira sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Jätämme Pampaneiran taaksemme, ohitamme muutaman minuutin kuluttua Bubiónin ja pysähdymme Capileiraan, jossa sielläkin on ilmainen pysäköintialue vanhan kylän laidalla. Täälläkin kaupitellaan päätien varrella mattoja, mutta pääosassa ovat erilaiset punontatyöt.


Käännymme pian puiden varjostamalle Calle del Doctor Castillalle, joka on yksi Capileiran kauneimmista kaduista. Sen varrella voisi tehdä ostoksia ja istahtaa juomaan kupin kahvia tai lasin viiniä.


Saavumme kuvaukselliselle Plaza Calvariolle, jonka puissa ja köynnöksissä hehkuva väri muistuttaa syksystä. Ruska on täällä vuoristossa jo pitkällä, vaikka rannikolla eletään vielä kesäisissä tunnelmissa.


Kiertelemme Capileirassakin ilman erityistä päämäärää. Myös tämä kylä on täytetty valkoisilla kivitaloilla ja kauniilla kujilla. Muutamat kaduista ovat jonkin verran väljempiä kuin Pampaneirassa.


Capileiran kirkon edessä on pieni aukio ja ympärillä lisää kapeita kujia. Ilmassa on yhtä aikaa kesäistä lämpöä, syksyn tuntua ja ikiaikaisen kylän rauhallista tunnelmaa. Aika tuntuu jotenkin pysähtyneen.


Hiljainen kylä on kiistattoman kaunis, mutta kun on juuri ihastunut Pampaneiraan, ei tämä kyläkokemus voi mitenkään nousta edellistä paremmaksi. En tiedä olisivatko mielikuvat kääntyneet päinvastoin, jos olisimme pysähtyneet ensiksi Capileiraan.


Juomme vielä ennen paluumatkalle lähtemistä kahvit Café Loma Puan näköalaterassilla. Kylän laidalta voi ihailla maisemaa, jossa erottuvat niin Bubión kuin Pampaneirakin. Vuoristossa on jotain majesteettista, vaikkei erityisen korkealla vielä ollakaan. Kupillinen café con lecheä maksaa yhden euron ja kymmenen senttiä. Nautin juomasta ja pohdiskelen Alpujarran historiaa.


Minua houkutteli Alpujarraan Ildefonso Falconesin Fatiman käsi -kirja. Andalusiassa 1500-luvulla riehunutta kristittyjen ja maurien välistä sotaa kuvaava teos on mukaansatempaava seikkailu- ja rakkaustarina. Tuhatsivuinen tiiliskivi kuvaa historiallisia tapahtumia kaikkine raakuuksineen ilmeisen totuudenmukaisella tavalla. Teoksen päähenkilö on kotoisin täältä Alpujarrasta, tarkemmin sanottuna Juvilesin kylästä, ja tuntee vuoret kuin omat taskunsa. Juvilesiin ajaisi Pampaneirasta vajaassa tunnissa, mutta sinne asti emme nyt ehdi. Onneksi myös täällä Poqueiran laaksossa voi aistia kirjan luomaa mielikuvaa arvoituksellisesta vuoristoalueesta.


Laakson kolmas kylä Bubión jää meiltä tutkimatta. Pysähdymme paluumatkalla vain päätien varteen ottamaan pari valokuvaa. Kylä ei vaikuta tieltä nähtynä kovin mielenkiintoiselta, mutta sen kauneimmat osat lienevät jossain sivummalla. Paremmalla ajalla suunnistaisin kohti alaspäin viettävällä rinteellä kohoavaa kirkontornia.


Paluumatkalla on vielä aikaa pysähtyä ihailemaan maisemia. Órgivan länsipuolella sijaitseva Rulesin tekojärvi saa vetensä Guadalfeo-joesta ja on tienvarren näköalapaikoilta katsottuna kaunis ilmestys. Pysähdymme pariin eri paikkaan kuvaamaan järveä, jota reunustaa suuri pato. Antoisa retkipäivä todisti jälleen kerran Andalusian monipuolisuuden. Aurinkorannikolta pääsee nopeasti vuorille ja takaisin, joten lomaan saa helposti mahtumaan hyvinkin erilaisia kokemuksia.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 18.11.2021 at 23:22

    Oikein hienolta näyttäviä paikkoja, taas näyttää säät suosineen. Kylät itsessään näyttävät viihtyisiltä, mutta nuo vuoristomaisemat ainakin omalla kohdalla kruunaisivtat kokonaisuuden. Ja heh, on tosiaan varsin tuhdilta näyttävän kokoinen annos. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 19.11.2021 at 17:49

      Sää oli kyllä mukavan aurinkoinen koko viikon alusta loppuun. Kaunista aluetta kyllä, ja jos tuonne joskus menette, niin kiertäkää noin 10 kilometrin patikointireitti, joka kulkee kaikkien kolmen kylän läpi. Sellaisen jälkeen jaksaisi ehkä syödä jopa Casa de la Abuelan annoksen 😄 En muista milloin tätä ennen olisi tullut vastaan annosta, josta näkee jo ensi silmäyksellä että se on aivan liian iso 😬

  • Reply Ekomatkaajat 22.11.2021 at 10:09

    Aivan hurmaavan oloinen kylä! Todella hienoja otoksia paikasta ja kerronta oli niin kuvailevaa, että itsensä pystyi kuvittelemaan noille kaduille. Kiitos hienosta kirjoituksesta. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.11.2021 at 20:53

      Kiitos paljon, mukava kuulla että tunnelma välittyi! Pampaneira on kyllä tosi idyllinen ja kaunis paikka 🙂

    Leave a Reply