Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lähtöportti 6 vuotta

Uusi marraskuu on taas koittanut ja blogi täyttää tänään kuusi vuotta. Näin maailman hiljalleen avautuessa tuntuu mukavalta kirjoittaa pitkästä aikaa tuoreista ulkomaanreissuista ja haaveilla tulevista seikkailuista.

Kirjoittelin viimevuotisten blogisynttäreiden aikaan siitä, kuinka pandemia oli pysäyttänyt ulkomaanmatkailun ja kotimaan rajojen ulkopuolelle lähteminen tuntui vielä kaukaiselta. Nyt tilanne näyttää jo paljon valoisammalta, sillä olen ehtinyt syksyn aikana jo niin Kööpenhaminaan kuin Andalusiaankin. Toivotaan tilanteen pysyvän vähintään nykyisen kaltaisena ja rokotuskattavuuden noustessa paranevan entisestään. Matkavarauksia on taas tehtynä, mutta näinä aikoina ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.


Kotimaanmatkailu on aina ollut osa perheemme reissaamista. Lasten syntymän ja pandemian välisinä vuosina noin kolmannes matkayöpymisistämme tapahtui kotimaassa. Suurimman osan näistä ovat muodostaneet mökkivuokraukset Pohjois-Karjalassa ja Lapissa, mutta maata on tullut nähtyä muutenkin. Pandemia-aika on luonnollisesti lisännyt kotimaanmatkailun määrää entisestään ja laskinkin, että olemme yöpyneet viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana kahdentoista Suomen maakunnan alueella. Emme missään tapauksessa hylkää kotimaanmatkailua kokonaan, vaikka suurin mielenkiinto kohdistuu tauon jälkeen muihin maihin.


Huomaan olevani varsin innoissani päästessäni pitkästä aikaan kirjoittamaan tuoreista ulkomaanmatkoista. Nämä ovat juuri niitä juttuja, joita varten perustin blogin silloin kuusi vuotta sitten, tarkoituksenani jakaa matkainspiraatiota ja reissutunnelmia. Vaikka viihdynkin myös Suomen kohteissa, kohdistuvat suuret reissu-unelmani edelleen ulkomaille. Ajatukset ovat usein eteläeurooppalaisissa pikkukylissä, maailman metropoleissa, maisemateillä ja vuorilla. Käsittääkseni nämä aiheet ovat myös blogin vakiolukijoiden mieleen. Toivon aidon innostukseni välittyvän myös teksteihin.


Matkasuunnitelmia täytyy tehdä entistä vastuullisemmin sekä ympäristöä että yhteiskunnallisiakin asioita ajatellen. Toivon silti ihmisten tavalla tai toisella matkustavan, sillä kliseinen sanonta matkustamisen avartavasta vaikutuksesta on täyttä totta. Olen huomannut pandemian aikana, kuinka helposti ajatukset tutun ja turvallisen lähiympäristön ulkopuolella odottavasta maailmasta saattavat muuttua entistä ennakkoluuloisemmiksi. Tekee hyvää päästä vaihteeksi erilaiseen ympäristöön, nähdä elämän jatkuvan kotikulmien ulkopuolellakin ja huomata että myös muukalainen voi olla ystävä.


Pandemian opetuksena pidän sitä, että unelmien reissut kannattaa toteuttaa heti tilaisuuden tullen. Hamaan tulevaisuuteen siirretyt suunnitelmat eivät välttämättä toteudu koskaan tai tilaisuus tuumasta toimeen ryhtymiseen saattaa siirtyä yllättävällä tavalla. Tulevaisuutta emme voi tietää. Pandemia jatkuu edelleen ja koronavirus pysyy keskuudessamme luultavasti vielä kauan. Asian kanssa täytyy vain tottua elämään, punnita riskit, sopeutua ja toivoa ettei tilanne ryöpsähdä entistä pahemmaksi. Niinkin on monessa maassa valitettavasti viime aikoina käynyt.


Blogin tämän hetken tärkein tavoite on jatkaa suhteellisen tasaista julkaisutahtia ympäri vuoden – laadusta tinkimättä tietenkin. Tuoreet reissut helpottavat tehtävää huomattavasti, vaikka tähänkin asti on syntynyt vähintään neljä julkaisua kuukausittain. Blogi tulee jatkossakin olemaan Lähtöportin toiminnan keskipiste. Moni bloggaaja on panostanut entistä enemmän Instagramiin ja muuhun sosiaaliseen mediaan tai videoihin, mutta itse huomaan viihtyväni parhaiten nimenomaan blogitekstien parissa.


Yksi hienoimmista matkailuhetkistäni oli aikoinaan Interraililla, kun katselin junan ikkunasta Alppeja ja iloitsin siitä, ettei kukaan ulkopuolinen tiedä edes missä maassa sillä hetkellä matkustan. Muistan tuon vapautta korostaneen hetken kovin kirkkaasti vielä yli 24 vuoden jälkeenkin. Tästä tullaankin siihen, että niin hauskaa kuin Instagram Storiesin päivittäminen reissun päältä onkin, yhtä hauskaa voisi olla pitää matkojen aikana täydellistä somehiljaisuutta. Olen kaikesta huolimatta mielissäni siitä, että esimerkiksi Instagramin kautta jakamistani reissutunnelmista on tuntunut olevan iloa monelle ihmisille. Siksi jatkan luultavasti samalla linjalla jatkossakin.


En haluaisi varsinaisesti olla ”vaikuttaja”, minkäänlaisesta ”somepersoonasta” puhumattakaan. Tykkään vain matkustaa, nähdä erilaisia paikkoja, puhua matkoista ja kirjoittaa matkoista. Blogi tuntuu matkakirjoittamisen kannalta sopivimmalta tai ainakin helpoimmalta kanavalta, josta on mukava saada ajoittain palautettakin. Olen joskus haaveillut myös kirjan kirjoittamisesta, mutta se olisi kova urakka, eikä kirjan aihe ole vielä kirkastunut tarpeeksi selkeäksi.


Blogissa on viimeksi kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana luettu eniten elämyksistä Suomen länsirannikolla ja Sipoonkorven kaikista merkityistä patikkareiteistä. Tänä vuonna julkaistuista jutuista lukijoita ovat löytäneet erityisesti Hiihtokokemuksia Rukalla, 10 matkasuunnitelmaa Italiaan sekä 15 paikkaa, joita kaipaan Italiassa. Lisäksi voisi mainita 10 suunnitelmaa Suomen kesään, joista muuten toteutui omalla kohdallani viisi. Ulkomaanjuttujen suosio nousee taas varmasti sitä mukaa, kun rajat avautuvat entisestään ja matkustaminen helpottuu.

Toivotan kaikille Lähtöportin lukijoille mukavaa syksyn jatkoa ja hyviä reissuja, minne sitten ikinä menettekään!


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Suvi / Suvin matkassa 1.11.2021 at 20:58

    Hyvää blogisyntymäpäivää 🙂

  • Reply alex 1.11.2021 at 21:45

    Onneksi olkoon, Mika!
    Lähtöportti-blogista heijastuu mielestäni hyvin innostus kertoa matkaelämyksistä juuri kertomisen takia. Innostuksen lisääntyminen kun jälleen pääsee matkustamaan kuulostaa tutulta; itse olen huomannut pandemian aikana, että pelkkä muisteleminen ja unelmointi ei ihan riitä sytyttämäämn kipinää kertomiseen vaikka kerrottavaa olisikin.
    Ihanaa kun voi jälleen oikeasti suunnitella tulevia matkoja!

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.11.2021 at 11:42

      Kiitos Alex! Mukava kuulla että innostus matkoista kertomiseen välittyy! Olen joskus sanonutkin että miellän itseni mieluiten nimenomaan tarinankertojaksi, en niinkään vaikuttajaksi tai bloggaajaksi. Innostus tosiaan nousee ihan uudelle tasolle nyt kun maailmalle taas pääsee. Suunnittelu on tärkeä osa matkailua ja onkin mahtavaa, kun voi taas tehdä suunnitelmia jotka ainakin todennäköisesti pian toteutuvat!

  • Reply Satu 2.11.2021 at 08:57

    Hyvää juhlapäivää ja toivottavasti innostus kirjoittamiseen jatkuu vielä seuraavat 6 vuotta! Laadukkalle tekstille on edelleen lukijoita ja itse tykkään käydä täällä juuri sun kirjoitusten ja hyvien kuvien takia.

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.11.2021 at 11:43

      Kiitos paljon Satu! Tällaisen palautteen ansiosta jaksaa varmasti ainakin 6 vuotta eteenpäin 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 4.11.2021 at 23:45

    Onnittelut kuudesta vuodesta, se alkaa olla blogille ja varsin kunnioitettava virstanpylväs. Itsekin uskon ulkomaanjuttujen suosion taas nousevan, kunhan maailma tästä vielä entisestään avautuu. Nythän loppusyksystä on ollut huomattavissa, että todella monet ovat alkaneet jälleen reissaamaan ulkomaille pitkän tauon jälkeen.

    • Reply Mika / Lähtöportti 6.11.2021 at 20:28

      Kiitos Mikko! Kuuteen vuoteen on mahtunut paljon ja niin toivottavasti tuleviinkin. Mukavaa että ulkomaanmatkailu elpyy, sillä vaikka Suomi on hieno maa, odottavat monet elämykset jossakin kauempana.

    Leave a Reply