Suomen suurin matkablogiyhteisö

10 kohteen kesäpäivä Kuopiossa

Pysähdyimme heinäkuisella kotimaanmatkallamme kahdeksi yöksi Kuopioon. Näin meille jäi kokonainen päivä aikaa etsiä Pohjois-Savon pääkaupungin parhaita paloja. Niitä riitti torilta kissakahvilaan sekä Puijon tornista Bellanpuiston Citygolfradalle.

Kuopio oli yksi toiveistani keväällä julkaisemallani listalla, jolle keräsin erilaisia matkaideoita ympäri Suomea. Kuopio kiinnosti, sillä olin käynyt siellä tätä ennen vain pari kertaa. Lapsuuden reissulla Kuopiossa yövyttiinkin, mutta itse kaupungista ei jäänyt tuolta matkalta juuri minkäänlaisia muistikuvia. Viime vuosina tehdyt talviset visiitit olivat puolestaan niin pikaisia, ettei kaupunki ehtinyt tulla tutuksi. Tällä kerralla saimme nauttia kesäisestä Kuopiosta kiireettömästi koko perheen voimin ja kokea kymmenen mieleenpainuvaa kohdetta.



KUOPION TORI

Kuopion tori on paikallisen sanonnan mukaan Mualiman napa, joten kaupunkiin tutustuminen täytyy tietenkin aloittaa täältä. Esa Pakarisen laulussa Kuopion torilla on jos jonninlaista tavaroo, syötävee, juotavee ja piälläpiettävee. Sanoitus pitää paikkansa, sillä varsinkin syötävee riittää aina Hanna Partasen ja Irene Partasen perinteisistä kalakukoista moniin kansainvälisiin makuihin. Ehdimme katsella erilaisten myyntikojujen lisäksi myös kirpputoripöytien tarjontaa. Torin ilmapiiri on kesäisenä aamupäivänä leppoisa, eikä meilläkään ole kiire minnekään.



KUOPION KAUPPAHALLI

Torin laidalla palvelee yli satavuotias kauppahalli, jonka vastakkaisista päädyistä löytyvät pronssiin valetut Veljmies- ja Siskotyttö-patsaat. Siisteissä sisätiloissa riittää menneen ajan tunnelmaa ja monenlaista herkkua leipomotuotteista leikkeleisiin ja kalatiskin antimista Baskimaan pintxoihin. Elintarvikkeiden lisäksi tarjolla näkyy olevan ainakin kukkia, käsitöitä, kirjoja ja vaatteita. Ostokset jäävät tekemättä, mutta torit ja kauppahallit ovat aina yhtä kiehtovia paikkoja paikallisen elämänmenon seuraamiseen.



TUOMIOKIRKKO JA SNELLMANIN PUISTO

Veljmies-patsaalta on vain parisataa metriä Kuopion tuomiokirkolle. Kirkko ja sen viereinen Snellmaninpuisto tuli ohimennen nähtyä jo viime talven pikavisiitillä. Ympäristö tuntuu nyt erilaiselta, kun lumisen kauneuden tilalla on vihreyttä ja kukkaistutusten loistoa. Vaikka vanha kivikirkkokin on komea, jää omaan mieleeni parhaiten maisema kirkon ovelta Snellmaninpuistoon ja taustalla häämöttävälle Kallavedelle päin. Näkymä muistuttaa Sillamäen kaupungin näyttävää bulevardia, jota ihmettelimme pari vuotta sitten tekemällämme Itä-Viron matkalla.



KISSAKAHVILA TIRAMISU

Olemme käyneet parissa kissakahvilassa Suomessa ja ulkomailla, joten ilahdumme kun sellainen löytyy Kuopiostakin. Snellmanninpuiston laidalla toimiva Tiramisu on hauska paikka, jonka asiakkaiden ilona on puolen tusinaa kissaa sekä vikkelä Tsirkku-pupu. Pääsemme onneksi ilman ennakkovarausta suoraan sisään ja tilaamme kaakaota sekä tietenkin tiramisua. Kahvilan persoonallisin asukas on karvaton Kalju-Pekka, mutta meitä ihastuttaa eniten vasta paria päivää aiemmin Tiramisuun saapunut kissanpentu. Se jaksaa touhuta uteliaana ympäriinsä, kun muut kissat lähinnä makailevat valitsemillaan paikoilla. Kodikas Tiramisu on ainakin tämän kerran perusteella rauhallisempi ja viihtyisämpi kuin useimmat käymämme kissakahvilat, joten kokemus on kaikin puolin positiivinen.



KUOPION SATAMA

Yksi Kuopion keskeisimmistä paikoista on satama, jonne on torilta noin kilometrin taival. Täältä pääsisi sisävesialuksilla erilaisille maisemaristeilyille tai vaikka matkustamaan Savonlinnaan saakka. Meillekin tarjotaan risteilyä, mutta toteamme ettei sellainen mahdu päivän ohjelmaan. Satamaan tuovat eloa useat ravintolat, joissa lienee iltojen edetessä mukavan hilpeä tunnelma. Toisinaan on myös livemusiikkia sekä muita tapahtumia. Satamassa näkyy vierailumme aikaan paljon lapsia, sillä tenavien iloksi on viritetty muutaman päivän pomppulinnatapahtuma. Omat lapsemme ovat kuitenkin kasvaneet jo sen verran, että käännymme pian takaisin torille päin.



PIKKU PIETARIN TORIKUJA

Kuopion keskustassa riittää moderneja ostoskeskuksia, mutta moni matkailija suuntaa askeleensa mieluummin Pikku Pietarin torikujan idylliseen miljööseen. Tummanpunaisista hirsiaitoista löytyy vanhan ajan tunnelmaa, kahvila sekä useita pikku putiikkeja. Tarjolla olisi monenlaisia käsityönä tehtyjä lahjatavaroita sekä käyttöesineitä. Omaan matkaamme tarttuu pari Vaahteramäen Mumman & Papan puusta veistettyä paistinlastaa. Tämä pieni kuja sijaitsee kätevästi Kuopion torin lähistöllä ja on avoinna kesäisin sekä muutamana päivänä ennen joulua.



PUIJON TORNI

Jätämme keskustan hetkeksi taaksemme ja suuntaamme autolla Puijon tornin juurelle. Maksamme muutaman euron pääsymaksut ja sujahdamme hissillä näköalatasanteelle. Itse tornilla on mittaa 75 metriä ja maamerkin sijainti korkean mäen laella tekee maisemista harvinaisen vaikuttavia. Mieleen jäävät alati kasvava keskusta, moottoritie, lukemattomien saarten täplittämä Kallavesi sekä silmänkantamattomiin jatkuvat vihreät metsät. Näkymiä kelpaa ihailla joka suuntaan sekä tuuliselta ulkotasanteelta että kahvilakerroksen suojista. Korkeuksissa toimii myös näköalaravintola, jonne pöytävarauksen tehneet pääsevät ylös ilman tornin pääsymaksua.



PUIJON HYPPYRIMÄET

Puijo tunnetaan näkötornin lisäksi myös hyppyrimäistään. Kävin mäkien juurella lapsuuteni Kuopion-matkalla, joten oli mielenkiintoista palata paikalle vuosikymmeniä myöhemmin. Puijolla kilpailtiin maailmancuptasolla edellisen kerran helmikuussa 2016, eikä Kuopio ole näillä näkymin palaamassa korkeimman tason kilpailukalenteriin. Perinteet ovat joka tapauksessa vahvat, sillä täältä on ponnistanut menestykseen lukuisia urheilijoita A-P Nikkolasta Ilkka Herolaan.



BELLANPUISTON CITYGOLF

Valitsemme omaksi urheilulajiksemme mäkihypyn sijaan minigolfin. Parin kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Bellanpuiston Citygolf yllättää iloisesti, sillä se on hienoin toistaiseksi näkemäni minigolfrata. Kaikki tyylikkäästi toteutetut väylät ovat minikokoisia versioita tunnetuista golfväylistä eri puolilta maailmaa. Radassa on sopivasti haastetta, muttei kuitenkaan ylipääsemättömiä esteitä. Oman kierrokseni ainoa hole in one osuu espanjalaisen Casa Club Valderraman päätösväylää imitoivalle väylälle. Bellanpuiston Citygolf on hauskaa ajanvietettä ja mieluisa kokemus koko perheelle. Lapsia alkoi kiinnostaa myös viereisillä kentillä pelattu padel.



KUOPION SAANA

Bellanpuiston näkyvimpänä vetonaulana toimii Kuopion Saana – siis suomeksi sanottuna sauna. Hirsirakenteinen matkailukeskus kätkee sisäänsä niin kylpylän kuin saunamaailmankin, ja ulkoterassi näyttää kesäiltana varsin houkuttelevalta. Sijainti Kallaveden rannalla on viereisen Citygolfin tapaan maisemallisesti erinomainen. Astumme sisään ravintolaan, jossa saamme nauttia hyvästä ateriasta. Maistelemme alkuun Saanan mezejä ja kalaruokien ystävänä tilaan pääruoaksi Kallaveen kuhaa. Listalta löytyisi myös esimerkiksi pizzaa sekä burgereita. Maukas ruoka ja ilta-auringon valaisemat järvimaisemat ovat hieno päätös hyvälle päivälle.


Kuopiosta jäi kesäisen vierailun perusteella mukava mielikuva. Yhdessä kokonaisessa päivässä ehtii helposti nähdä suurimman osan kaupungin kohokohdista, vaikka Kuopiossa voisi toki viihtyä kauemminkin. Seuraavalla kerralla voisi suunnata vaikka viihtyisään Väinölänniemeen tai Kuopion korttelimuseoon. Sillä suattaapi olla, että Mualiman napa vettää puoleensa toisennii kerran.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Eija/Lentävä joogamatto 19.8.2021 at 13:04

    Kuopio on ihan mahtava kaupunki! Onneksi sielläkin on sukua, niin vuosittain pääsee asioimaan sinne. Monta omaakin lempparia olit juttuun nostanut, Väinölänniemen ranta-ja virkistysalueen sataman vieressä vielä lisäisin ja VB-valokuvakeskuksen sekä Haminalahden kulttuuripolun. Bloggasin niistä rantapallo.fi/lentavajoogamattoblogi/2021/07/majoitus-ja-jarvi-idyllia-aurorahutin-lasi-iglussa-kuopiossa/

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.8.2021 at 19:09

      Mainiota että pääset joka vuosi Kuopioon, se on kyllä kiva kaupunki. Kiitos vinkeistä ja linkistä 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 19.8.2021 at 22:36

    Kuopio on minunkin mielestäni oikein mukava kaupunki, vaikka en kovin paljoa olekaan siellä viettänyt aikaa. Olen tuollaisella risteilyllä joskus ollut ja jos joskus on enemmän aikaa, suosittelen kyllä osallistunaan. Kuopion Saaristokaupunkiin olen alueena tykästynyt todella paljon, vaikuttaa todella upealta asuinalueelta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.8.2021 at 19:13

      Täytyy ottaa risteily seuraavan Kuopion-reissun ohjelmaan, houkuttelisi kyllä. Täytyypä tutustua sitten myös Saaristokaupunkiin, näyttää jo kartalla mielenkiintoiselta. Katselin muuten Bellanpuistosta siltaa tuonne päin ja mietin, minne se oikein johtaa 😀

    Leave a Reply