Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hakone – kosketus japanilaiseen luontoon

Matkustimme vaimon kanssa keväällä 2006 pariksi viikoksi Japaniin. Matkan pääkohteet olivat Kioto ja Tokio, mutta pysähdyimme niiden välillä kolmeksi yöksi Hakoneen. Luontokohde tarjosikin erinomaista vaihtelua suurkaupunkien vilinään.

Matkamme ensimmäiset päivät ovat kuluneet Kiotossa, josta saavumme Shinkansen-luotijunalla Odawaran kaupunkiin. Odawara toimii eräänlaisena porttina Hakonen alueelle ja ostammekin sen asemalta kolmen päivän Hakone Free Passit. Lipuilla saa käyttää useimpia alueen liikennevälineitä, kuten busseja, laivoja sekä köysiratoja. Kulkuvälineitä tarvitaan, sillä Hakonen laajalla alueella on kilometrien päässä toisistaan sijaitsevia kyliä. Matkaa Tokioon on alle sata kilometriä, joten kyseessä on suosittu retkikohde pääkaupungista käsin. Hakone on osa Fuji-Hakone-Izun kansallispuistoa ja kaunis luonto onkin Hakonen tärkein vetonaula. Seudulla on myös kylpylöitä, museoita ja muita nähtävyyksiä.


Kevätaurinko lämmittää, kun odottelemme Odawarassa bussia Motohakonen kylään. Kyyti lähtee japanilaiseen tapaan ajallaan, mutta matka etenee ruuhkaisella tiellä hitaasti. Kaupunki vaihtuu  vähitellen maaseuduksi ja liikenne vähenee. Mutkikas tie kiemurtelee vehreässä vuoristossa ja pientareen vieressä näkyy syviäkin rotkoja. Saavumme reilun tunnin matkanteon jälkeen määränpäähämme.


Olemme varanneet kolmen yön majoituksen pienestä majatalosta, joka sijaitsee jyrkällä rinteellä Motohakonen kylän yläpuolella. Ystävällinen emäntä toivottaa meidät hymyillen tervetulleiksi. Tapoihin kuuluu riisua kengät heti ulko-ovella ja laittaa jalkaan talon tohvelit. One size fits all hieman arveluttaa, sillä tämä koko on noin kuusi numeroa omaani pienempi. Kolme päivää on aivan liian lyhyt aika opetella kävelemään jyrkkiä portaita ilman, että jompikumpi tohveli irtoaa jalasta ja kolisee omia aikojaan alempaan kerrokseen. Majatalossa on kymmenkunta länsimaisesti sisustettua huonetta. Omamme on oikeastaan aika kodikas ja miellyttävän lämmin.

Kuva Motohakonesta: Serg Zastavkin / Shutterstock

Kävelemme puoli kuuden maissa noin puolentoista kilometrin mittaisen alamäen keskustaan. Ashi-järven rannalla sijaitseva kylä on lähes käsittämättömän hiljainen. Tiesimme kyllä Motohakonen olevan pieni maalaiskylä, mutta toisaalta suosittu turistikeskus, jossa käy runsaasti matkailijoita päivittäin. Mikään illanviettopaikka se ei selvästikään ole, sillä parista ravintolasta viimeinenkin sulkee oviaan jo kuudelta. Emäntämme kyllä tarjosi päivällismahdollisuutta majatalolla ja mainitsi, ettei kylältä saisi ruokaa. Tällä kerralla olisi kannattanut uskoa paikallista, vaikka ravintoloiden puuttuminen kummalliselta kuulostikin.

Kuva: au_uhoo / Shutterstock

Avoinna on ainoastaan kalastustarvikeliike sekä kirkkaasti valaistu 7-eleven. Ostamme jälkimmäisestä eväitä ja päätämme salakuljettaa ne huoneeseemme, jossa syöminen on majatalon sääntöjen mukaan ankarasti kielletty. Ilta hämärtyy, eikä autiolla kylällä ole juurikaan nähtävää. Vastaan ei tule ketään ja ohi hurahtaa autojakin vain harvakseltaan. Hyytävä tuuli puhaltaa navakasti ja kolisuttaa peltikattoja. Tuntuu hassulta päätyä lomailemaan näin kylmään, pimeään ja autioon paikkaan, kun samaan aikaan voisi maata onnellisena vaikkapa Kanarian auringon alla. Mutta ei, kyllä me edelleenkin olemme mieluummin tutustumassa Japanin ihmeisiin.


Japanissa on juoma-automaatteja aivan kaikkialla, myös Motohakonen aution bussiaseman katoksessa. Sinisellä merkityt juomat ovat kylmiä ja punaiset kuumia. Lähes tulikuuma teetölkki lämmittää ensin sormia ja pian koko kehoa. Lämmin tulee myös paluumatkalla, kun kävelemme koko pitkän ylämäen pimeän autotien laitaa majataloon. Ehdimme sopivasti perille ennen sateen alkamista. Pisarat ropisevat ikkunaan ja tuuli ujeltaa nurkissa, kun nukahdamme väsyneinä huoneeseemme.


Heräämme jo varhain, mikä onkin hyvä, koska emäntämme soittaa huoneen lankapuhelimeen joka aamu ja varmistaa, että saavumme aamiaiselle täsmälleen kello kahdeksalta. Sää on harmillisen sumuinen, emmekä näe ruokasalin ikkunoista juuri mitään. Länsimainen aamiainen on joka tapauksessa maukas ja lähdemme sen voimin kohti tihkusateista Ashi-järven rantaa. Kaduilla näkyy nyt jo ihmisiäkin. Ehdimme kymmenen jälkeen lähtevään laivaan, joka seilaa järven toiseen päähän Togendaihin. Oletamme sään selkenevän päivän mittaan. Näkemissämme mainoskuvissa järven taustalla kohoaa majesteettinen Fuji-vuori lumisine huippuineen.


Ashi-järvellä kulkee kolme huvialusta, jotka muistuttavat ulkonäöltään menneiden aikojen merirosvolaivoja. On pohjoismaalaisittain hauskaa, että yksi niistä on nimeltään Vasa, Tukholman edustalle uponneen sotalaivan mukaan. Sankka usva pilaa näkyvyyden, mutta luo toisaalta järvelle mystisen tunnelman. Vastaan purjehtiva Vasa näyttääkin sumun keskellä todelliselta aavelaivalta.


Togendai vaikuttaa korkeintaan Motohakonen kokoiselta pikkukylältä. Lähdemme saman tien köysiradalle, joka kuljettaa meitä ylös vuorille. Samaan vaunuun tulleet japanilaiset huokailevat ihastuksissaan, kun kuulevat että olemme kotoisin Finlandosta. Eräs pariskunta kertoo suunnittelevansa jopa Suomen-matkaa. He ovat kuulleet valkeista kesäöistä sekä siitä, että suomalaiset periytyvät mongolialaisista. Harmittelemme sumua, jonka vuoksi köysiradalta ei näe juuri mitään. Päädymme parinkymmenen minuutin kyydin päätteeksi Owakudanin asemalle.


Owakudanin tuliperäinen alue syntyi Hakone-vuoren purkauksessa kolmisentuhatta vuotta sitten. Maan sisältä kumpuaa edelleen rikkikaasua ja kuumaa mineraalipitoista vettä. Köysirata-aseman lähistöltä löytyy muutamia matkamuistokauppoja sekä ravintoloita. Teemme pienen kierroksen tuliperäiseen maastoon merkittyä reittiä pitkin. Muutamista lähteistä pulppuaa sameaa ja ilmeisen kuumaa vettä. Rikin vastenmielinen haju leijailee kaikkialla ja sumuinen maisema näyttää harvinaisen synkältä.


Vanhan uskomuksen mukaan Owakudanin luonnonlähteissä keitettyjen kananmunien syöminen pidentää elinikää seitsemällä vuodella. Tarjous on kieltämättä houkutteleva, mutta jätämme mustakuoriset munat silti syömättä. Japanilaiset popsivat munia suurella innolla, mutta me katsomme parhaaksi siirtyä sisätiloihin nuudelilounaalle.


Sää kirkastuu pian aterian jälkeen ja aurinkokin ilmestyy näkyviin. Jopa Fujin huippu pilkistää hetkeksi esiin, kunnes uudet pilvet peittävät taivaan. Palaamme köysiradalla Togendaihin ja kävelemme hetken kylällä. Kalastajat selvittävät laiturilla verkkojaan ja muutama koira vaeltelee edestakaisin.


Sää muuttuu paluumatkan aikana ennätyksellisen sumuiseksi, emmekä näe enää kapean järven rantoja. Jäämme kyydistä Hakonemachissa, josta ajattelemme palata päivän viimeisellä laivavuorolla Motohakoneen. Sumuisessa kylässä ei ole juurikaan nähtävää, joten palaamme melko pian satamaan. Luulemme laituria ensin tyhjäksi, mutta hernerokkasumun keskeltä erottuu lähietäisyydeltä laivakin. Laivavuoro on hädin tuskin kymmeneen metriin yltävän näkyvyyden vuoksi peruttu, joten päätämme jatkaa bussilla eteenpäin.


Kysymme asemalla seisoskelevalta bussikuskilta millä autolla pääsemme Motohakoneen ja nousemme osoitettuun kyytiin. Hämmästys on kuitenkin suuri, kun kyseinen kuljettaja kaasuttaa näyttämällään bussilla aivan eri suuntaan. Päädymme sumuisten metsämaisemien halki Hakone-Yumoton asemalle, jossa vaihdamme oikeaan Motohakonen bussiin. Muut matkustajat kyselevät uudelta kuljettajalta seuraavista pysäkeistä varsin hermostuneeseen sävyyn, mutta me tiedämme kerrankin missä pitäisi jäädä pois.


Saavumme Motohakoneen ajoissa, sillä ravintolat ovat tällä kerralla auki. Tarjoilija ei puhu vieraita kieliä, mutta käymme yhdessä kadulla valitsemassa sopivat ruoat näyteikkunaan aseteltujen muovisten malliannosten perusteella. Saamme eteemme varsin maukkaat ja edulliset nuudelikeitot. Muut asiakkaat poistuvat ja syömme ateriamme loppuun samalla, kun tarjoilija ja kokki jo nostelevat tuoleja siivottujen pöytien päälle yöksi. Jälkiruokaa lähdemme jälleen etsimään 7-elevenistä.


Haluan viettää illan mahdollisimman japanilaiseen tapaan, joten vedän ylleni majatalon yukatan, joka muistuttaa hieman länsimaista kylpytakkia. Läpsyttelen liian pienillä tohveleilla alakerran kylpyosastolle, jossa odottaa furo-kylpy. Kuumalla kylvyllä on japanilaisessa kulttuurissa yhtä tärkeä asema kuin saunalla Suomessa, ja kylpymahdollisuuksia löytyykin monista majapaikoista. Hakonen alueella on myös useita onseneita eli kylpylöitä, joiden vesi johdetaan suoraan tuliperäisestä maasta. Moni tuleekin Hakoneen ensisijaisesti rentouttava kylpyläloma mielessään.


Kuuma kylpy on mukava kokemus ja saan nauttia siitä yksin, sillä alakertaan ei ilmesty muita ihmisiä. Miehille ja naisille on omat osastonsa, joissa kylvetään alasti. Ennen altaaseen menemistä on tärkeää peseytyä huolellisesti, jotta kylpyvesi pysyy puhtaana. Ostan kylpyosaston juoma-automaatista Sapporo-oluen ja kömmin yukata ylläni takaisin huoneeseen, jossa katsomme televisiosta kummallisia viihdeohjelmia sekä Yomiuri Giantsin baseball-ottelua. Niin japanilainenkin tekisi.


Seuraavan aamun sää on häikäisevän kirkas, joten päätämme uusia edellisen päivän kierroksen paremmalla onnella. Retkeily on joka tapauksessa Hakone Free Passien ansiosta ilmaista. Laivan avoimella yläkannella kelpaa paistatella päivää, vaikka sää tuntuukin melko viileältä. Pilviä on silti edelleen sen verran, ettei Fujia auringonpaisteesta huolimatta näy. Ashi-järven rantoja peittävät havumetsät. Veteen rakennettu torii-portti osoittaa paikan, josta voisi kiivetä Hakonen pyhäkölle. Se jää meiltä Kioton temppelipaljouden jälkeen näkemättä.


Lähdemme uudemman kerran myös köysiradalle, joka onkin tällä ilmalla aiempaa parempi elämys. Huomaamme vasta nyt, kuinka korkealla maan pinnan yläpuolella rata kulkee. Owakudanin tuliperäinen alue ei vaikuta auringonpaisteessa yhtä dramaattiselta kuin edellisenä päivänä.


Fujikin ilmestyy lopulta näkyviin hieman edellispäivää paremmin, vaikkei näkymä ole vieläkään täydellinen. Ostamme vähän syötävää ja istumme penkille katselemaan maisemaa. Japanilaiset turistiryhmät seuraavat toisiaan ja huokailevat ihastuksesta, kun heidän oppaansa osoittavat kaukana häämöttävää tulivuoren huippua. Onneksi palasimme tänne paremmalla säällä.


Palaamme jälleen laivalla Hakonemachiin ja syömme taas yhdet nuudelikeitot sataman lähettyvillä. Lähdemme aterian jälkeen etsimään matkaesitteessä esiteltyä luontopolkua, jonka pää löytyykin helposti huoltoaseman kulmalta. Taival alkaa hieman mutaisena, mutta pääsemme pian vaihtelevassa metsikössä kulkevalle miellyttävälle polulle. Metsässä on rauhallista, emmekä kohtaa ainuttakaan ihmistä. Ainoa korviin kantautuva elonmerkki on lintujen kirkas laulu. Rentouttava metsäretki muuttuu rankaksi kuntoiluksi, kun eteen tulee poikkeuksellisen korkea ja jyrkkä ylämäki. Eteneminen onnistuu tukiköydestä kiinni pitämällä ja puisilla askelmilla tasapainoilemalla.


Jatkossa vastaan tulee vaihteleva määrä mutaa, portaita, kaatuneita puita, oksia, juuria ja melkeinpä vesiesteitäkin. Metsä muistuttaa bambutiheikköjä lukuun ottamatta melko lailla suomalaista maastoa. Nautimme raikkaasta ilmasta ja kiireettömyydestä luonnon keskellä. Saavutamme reitin varrella myös Byobu-vuoren huipun, joka on 948 metrin korkeudessa. Metsäisellä huipulla ei ole kunnon maisemapaikkaa, mutta pääsemme myöhemmin tähystämään merelle saakka. Loppumatka on enimmäkseen alamäkeä, ajoittain jyrkkiäkin portaita pitkin.


Palaamme autotien reunaan, josta erkaantuu pian metsään kääntyvä vanha kivetty reitti. Tämä tie on osa 1600-luvulla rakennettua Tokaidon valtatietä, joka yhdisti Kioton ja Edon eli nykyisen Tokion toisiinsa. Seuraamme tietä noin puolentoista kilometrin ajan.


Tuntuu hauskalta kuvitella, kuinka entisaikojen samurait ja muut matkalaiset ovat taittaneet taivalta samalla reitillä. Satunnaiset auringonsäteet tunkeutuvat puiden välistä tunnelmalliselle kivitielle.


Saavumme vaiherikkaan metsäretken päätteeksi Motohakonen kylän laidalle ja näemme yli kolmen tunnin tauon jälkeen muita ihmisiä. Ilta hämärtyy ja poikkeamme vielä kerran 7-eleveniin. Myyjät toivottavat meidät tervetulleiksi äänekkäillä irasshaimase-kiljahduksilla, kuten japanilaisiin tapoihin kuuluu. Kova ääni on kohteliaisuus, vaikka se aluksi kummalliselta tuntuukin. Elämä Motohakonessa rytmittyy auringonvalon ja laivavuorojen mukaisesti, joten tiedämme jo tässä vaiheessa, ettei autioituneen kylän viileään iltaan kannata jäädä hengailemaan. Niinpä palaamme majataloon viettämään iltaa kylpemisen ja kummallisten televisio-ohjelmien pariin.


Jätämme Hakonen kolmannen nukutun yön jälkeen taaksemme ja jatkamme matkaa kohti Tokiota. Hakone jää mieleen mukavana alueena, jossa voi nauttia kauniista luonnosta ja rauhallisesta tunnelmasta. Omalla reissullamme Hakone toimi erinomaisena vastapainona kahden suurkaupungin välissä. Seuraavalla Japanin-matkallamme syksyllä 2008 löysimme vastaavanlaista tunnelmaa Fujin viiden järven alueelta, joka sijaitsee kuuluisan tulivuoren pohjoispuolella. Sillä kerralla näimme vihdoin myös itse Fujin kunnolla pilvetöntä taivasta vasten.


Hakone on edelleen paikoillaan, vaikka paljon on luultavasti 15 vuodessa muuttunutkin. Esimerkiksi Vasa-laiva lopetti liikennöintinsä huhtikuussa 2019, mutta samantyyppiset alukset jatkavat järvellä seilaamista edelleen. Owakudanin turistikeskus on ollut välillä avoinna vain rajoitetusti lisääntyneen vulkaanisen toiminnan vuoksi. Suosittelen tuoreempia matkavinkkejä kaipaaville Iida in Translation -blogia, josta löytyy kokemuksia Hakonesta niin selviytymisoppaan kuin aktiviteettienkin osalta.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26.5.2021 at 19:19

    Hakonessa ei ollakaan käyty, eikä myöskään Fujin viiden järven alueella. Kumpi noista muuten oli enemmän teidän mieleenne? Arvelen itse, että seuraava Japaniin kohdistuva matka tulee kohdistumaan Hokkaidoon ja/tai Okinawaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä… Japani on kyllä mukava maa!

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.5.2021 at 13:53

      Japani on hieno matkakohde ja oma suosikkini niistä maista, missä olen Euroopan ulkopuolella käynyt. Pidimme kyllä molemmista, sekä Hakonesta että Fujin viiden järven alueesta. Mutta jos pitää valita toinen, niin kyllä se on tuo jälkimmäinen. Fujin viisi järveä ovat ihan vuoren juurella, joten sieltä näkee vuoren paremmin ja voi halutessaan lähteä vaikka kiipeämään Fujille. Muutenkin tekemistä riittää varmasti muutamaksi päiväksi.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 15.6.2021 at 14:20

    Japani ja nuo kuumien ja kylmien juomien automaatit joka paikassa – paras keksintö ikinä! 😀

    Japanissa riittäisi vaikka miten paljon tutkittavaa, se on kiehtova ja monipuolinen maa. Ja potentiaalisia kohteita maassa kertyy näemmä koko ajan lisää, koska myös Hakone vaikuttaa kiinnostavalta.

    Tästä muistelujutusta tuli muuten taas omiakin muistoja mieleen: meillä oli Kawaguchikossa hirveä työ yrittää nähdä Fuji sankan sumun keskeltä. Lopulta onnistuttiin! Uusinta ei silti olisi pahitteeksi.

    • Reply Mika / Lähtöportti 16.6.2021 at 20:50

      Japanissa on niin monta hienoa keksintöä, kuten erilaiset automaatit, muoviruoka-annokset, bento-boksit, iloista sävelmää soittavat liikennevalot tai ravintolalaskun maksaminen kassalla ovensuussa. Kova olisi ikävä takaisin 😃

      Hakone on kyllä kiva. Ei nyt mikään pakollisten kohteiden listan ykkönen, mutta houkutteleva yhdistelmä helppoutta ja monipuolisia luontokohteita.

      No niin, taas yksi kohta ”yhteisten” matkamuistojemme listalle. Kawaguchikossa oltiin ja Fuji paljastui sumun keskeltä vasta toisena päivänä 😃 Paikan nimi on jäänyt parhaiten mieleen paikallisilta pikkupojilta, jotka hokivat bussissa kovaan ääneen Kawaguchiko Eki, Kawaguchiko Eki!

    Leave a Reply