Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kinsale – Irlannin värikkäin kylä

Tapanani on ollut kirjoittaa näin Pyhän Patrickin päivän aikaan jotain Irlannista. Palaan nyt uusia reissuja odotellessa muistelemaan etelärannikon Kinsalea, joka on jäänyt mieleen harvinaisen värikkäänä paikkana.

Saavumme päiväretkelle Kinsaleen Irlannin tasavallan toiseksi suurimmasta kaupungista Corkista. Bussimatkaan kuluu vajaa tunti ja näemme sen varrella kauniisti kumpuilevia niittyjä. Mutkikkaan tien varrella laiduntaa lehmiä ja tuntuu kuin katselisimme irlantilaista postikorttimaisemaa.

Myös itse Kinsale näyttää omanlaiseltaan postikortilta. Kaikki Irlannin maalaiskylät ja pikkukaupungit ovat iloisen kirjavia, mutta täällä maalarit ovat vieneet värikylläisyyden aivan uudelle tasolle.


Reilun viidentuhannen asukkaan kaupungin keskeisimmät osat on koristeltu kaikilla sateenkaaren väreillä ja kuvauksellisia kujia tuntuu löytyvän lähes jokaisen kulman takaa.


Katselemme uteliaina Kinsalea, jossa puhaltaa merituuli ja vallitsee miellyttävä tunnelma. Pikkukaupunki on saanut kunniamainintoja vuosittaisessa Tidy Towns -kilpailussa, jossa palkitaan Irlannin kauneimpia kyliä ja kaupunkeja. Vuonna 1986 Kinsale valittiin koko Irlannin ykköseksi. Siisti ympäristö viehättää meitäkin, eikä yltiövärikäs alue kata sentään ihan koko kaupunkia.


Kiipeämme pienelle ydinkeskustan takana kohoavalle kukkulalle, jossa on siistejä asuintaloja. Ohitamme myös pienehkön Desmondin linnan. Kivinen rakennus pystytettiin alun perin tullikamariksi ja sitä käytettiin pitkään vankilana, mutta nykyään muurien suojissa toimii viinimuseo.


Kinsalea kierrellessä vastaan tulee pieniä majataloja, pari katolista kirkkoa sekä hautausmaa. Huomio kiinnittyy aina uudelleen värikkäisiin taloihin, joista muutamat näyttävät harvinaisen söpöiltä.


Saavumme rantakadulle, jonka varrella kasvaa suuria hortensioita sekä palmuja kuin tropiikissa ikään. Satamasta järjestetään pieniä risteilyjä ja mekin päätämme astua Spirit of Kinsalen kannelle, koska alus on pian lähdössä vajaan tunnin kierrokselle kaupungin edustalle.


Pienen laivan yläkannella on mukava istuskella ja aistia meritunnelmaa. Sää pysyy koko päivän ilahduttavan poutaisena, vaikka merituuli välillä puhaltaakin viileästi. Kierrämme Kinsalen edustalla sijaitsevan lahden ympäri.


Lahden rannoilta jäävät parhaiten mieleen värikäs Summercoven kylä sekä suuri Charles Fort -linnoitus, johon olisi voinut olla hauska tutustua paremminkin. Charles Fortiin on keskustasta noin puolen tunnin kävelymatka suuntaansa. Sen vastarannalta löytyy myös toinen puolustuslinnoitus James Fort.


Alus kääntyy ennen avomerta ympäri. Teemme vielä lopuksi kierroksen sataman toiselta puolelta alkavan Bandon-joen suulla. Jäämme lopuksi katselemaan hyljettä, joka kärkkyy makupaloja satamaan saapuneen kalastusaluksen vieressä. Uteliaan eläimen pää näkyy veden pinnalla ja näyttää siltä, kuin se neuvottelisi saaliin jakamisesta kalastajan kanssa.


Kinsale on pohjimmiltaan kalastajakylä, joten se tunnetaan laadukkaista ravintoloistaan ja erityisesti meren herkuistaan. Ruokailuvaihtoehtoihin liittyen kannattaisi luultavasti tehdä taustatutkimusta, mutta me päädymme sattumalta vastaan tulleeseen Blue Haven -hotellin ravintolaan. Lohi maistuu hyvin ja jäämme juomaan Irish coffeet aterian päätteeksi.


Kävelemme syötyämme vielä uudelleen puolen kylän ympäri, mutta kaikki houkuttelevimmat kujat alkavat näyttää jo tutuilta. Sataman hyljekin on jo sukeltanut jonnekin näkymättömiin. Syömme jäätelöt, ostamme pienet matkamuistot ja siirrymme odottelemaan paluubussia takaisin Corkiin.


Kinsale jää mieleen värikkäänä kaupunkina, jossa riittää mukavasti nähtävää vähintään yhdeksi iltapäiväksi. Kinsale tunnetaan myös maailman pisimmän merkityn maisemareitin Wild Atlantic Wayn toisena päätepisteenä. Peräti 2500 kilometrin mittaisena mutkittelevan rannikkoreitin toinen pää on Inishowenin niemellä Donegalissa.


Vietimme tällä heinäkuussa 2009 tehdyllä Irlannin-matkalla viisi yötä Corkissa. Irlannin etelärannikon suurin kaupunki jäi mieleen viihtyisänä paikkana, mutten silti ihastunut siihen samalla lailla kuin vaikkapa Kilkennyyn tai Galwayhin. Parasta antia olivatkin päiväretket, joita teimme Kinsalen lisäksi esimerkiksi Cobhiin sekä Blarneyn linnaan, josta olen kirjoittanut aiemmin. Voit lukea vihreän saaren tarjoamista mahdollisuuksista myös vaikkapa postauksestani Täydellinen matka Irlantiin.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Marja 17.3.2021 at 12:36

    Aiettä, ikävä Irlantiin<3 Corkissa olen käynyt, mutta Kinsale jäänyt välistä, täytyypä käydä joskus, söpöä!

    • Reply Mika / Lähtöportti 17.3.2021 at 20:24

      Ikävä Irlantiin(kin) on kyllä kova! Kinsalessa riittää värikkäitä taloja ja hyviä ravintoloita, toivottavasti pääset sinne tulevilla matkoillasi 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 18.3.2021 at 00:28

    Näyttää tosiaan värikkäältä! Mieleen tulee ihan Kapkaupungin Bo-Kaap tai Buenos Airesin La Boca mieleen. En tiennyt, että Irlannista löytyy vastaavaa! Ja näyttäähän Kinsale muutenkin kivalta, täytyypä pitää paikka mielessä, kun Irlantiin saakka vihdoin ja viimein päästään.

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2021 at 09:54

      Irlannissa riittää värikkäitä taloja monessa kylässä, mutta Kinsale on jäänyt mieleen ihan erityisen värikkäänä. Myös esimerkiksi Dingle on hieman vastaava pieni mukava rannikkokaupunki. Toivottavasti teidän Irlannin-matka toteutuu lähivuosina, sillä se on myös erinomainen patikointikohde. Kiinnostavia polkuja riittää joka puolella saarta, mutta aloittaisin reittien tutkimisen Killarneysta tai Wicklow’sta.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 21.3.2021 at 10:27

    Ihan vieras paikka, ja todellakin värikäs! Olen yllättynyt. Olen käynyt vain Dublinissa ja sen perusteella ei jäänyt Irlannista mielikuvaa kirkkaanväristen talojen maana (vaikka taitaa niitä olla Dublinissakin). Tuo Wild Atlantic Way kiinnostaisi!

    • Reply Mika / Lähtöportti 21.3.2021 at 14:38

      Eihän Kinsale tietysti ole mikään maailmankuulu nähtävyys ja Irlannistakin löytyy helposti pitkä lista tunnetumpia paikkoja. Kirkkaanväristen talojen ja monen muunkin asian suhteen kiinnostavin Irlanti löytyy Dublinin ulkopuolelta. Voisin hyvin nähdä teidät Wild Atlantic Wayn varrella! Se kiemurtelee Irlannin läntisen rannikon halki ja halutessaan on helppo oikaista sen verran kuin haluaa. Matkan varrella on huikean hienoja alueita kuten Iveraghin niemimaa (”Ring of Kerry”), Dinglen niemimaa, Burren, Connemara sekä monet muut, mitä en ole itsekään vielä nähnyt.

    Leave a Reply