Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hiihtokokemuksia Sallassa

Sallassa vietetty helmikuinen hiihtoloma kului nimensä mukaisesti lähinnä maastohiihdon parissa. Tein nyt yhteenvedon kokemuksistani Sallan laduilta, joille olisi mukava palata jonain tulevanakin talvena.

Salla on miellyttävän hiljainen hiihtokeskus, jossa saa nauttia rauhallisesta tunnelmasta. Ladut kiertelevät kauniissa, mutta enimmäkseen metsäisessä maastossa, kun taas jänkiä tai muita avoimempia paikkoja tulee vastaan hieman harvemmin kuin kuvittelin. Itä-Lapin maisemat avautuvat hiihtäjälle parhaiten Ruuhitunturin päältä, josta on kirkkaalla säällä upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.


Sallan latuverkostolla on mittaa 160 kilometriä, joista reilut neljäkymmentä on valaistu. Helmi-maaliskuussa valoisaa aikaa alkaa olla jo niin mukavasti, että luonnonvalossakin ehtii hiihdellä pitkät lenkit. Hiihtokeskuksen nettisivut kertovat latujen varsilta löytyvän seitsemän laavua, viisi latukahvilaa, kaksi kotaa sekä kaksi autiotupaa. Hiihtelimme tällä lomalla ihmisiä vältellen, joten latukahviloiden houkutteleva tarjonta jäi kokeilematta. Käsittääkseni kolme viidestä kahvilasta olisi ollut lomamme aikaan avoinna.


Hiihdin Sallassa pyöreät 150 kilometriä. Suurin osa kilometreistä kertyi yksinään hiihdellessä, sillä latuverkostosta löytyy mukavia mahdollisuuksia 20–30 kilometrin leppoisiin lenkkeihin. Sen sijaan lyhyitä ja helppoja rengaslenkkejä ei hiihtokeskuksen lähistöllä oikein ole, joten yhdessä lasten kanssa tehdyt hiihdot sujuivat edestakaisia reittejä pitkin. Olimme joka tapauksessa tyytyväisiä, kun pääsimme aina suoraan vuokramökin pihalta suksille. Mökki sijaitsi Keselmäjärven rannalla, mutta käytän tässä jutussa lenkkien oletettuna lähtöpisteenä hiihtokeskusta, joka lienee suosituin paikka laduille suuntaamiseen.


Netistä löytyvä Sallan latukartta on hyvä apuväline hiihtoretkien suunnitteluun. Omat lenkkini kattoivat koko verkoston melko hyvin Sallan kirkonkylän lähistöllä risteileviä latuja lukuun ottamatta. Niiden lisäksi käymättä jäi vain vajaan kolmen kilometrin pätkä Kalliojärven päivätuvan ympäriltä sekä Aihkipetsin erämaalatu, jonne en yrityksestä huolimatta päässyt.


Sää oli puolentoista Sallassa viettämämme viikon aikana vaihteleva. Iloitsimme heti matkan alkuun osuneesta upean kirkkaasta päivästä, mutta sen jälkeen aurinko paistoikin seuraavan kerran vasta pois lähtiessämme. Lähes koko ajan vallitsi kirpeä pakkassää, joka teki ladut nihkeiksi ja huonosti luistaviksi. Hankalimpana päivänä sankka lumipyry tukki reitit ja kerran ajauduin myös lähes läpitunkemattomaan sumuun. Vihdoin viimeisen hiihtopäivän nollakelissä sekä suksien luisto että hengittämisen helppous olivat parhaimmillaan, ja tuntui että olisin voinut sivakoida kuinka monta kymmentä kilometriä tahansa. Sellaista hiihtäminen vain on. Välillä luistaa ja välillä ei, mutta pääasia on kauniista luonnosta nauttiminen.



KIERROS RUUHITUNTURIN YMPÄRI

Ensimmäinen hiihtopäivä on kylmä mutta kaunis, sillä aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. Hiihtelemme aluksi yhdessä koko porukalla, mutta jatkan sitten omalle pidemmälle lenkilleni. Päätän kiertää Ruuhitunturin ympäri myötäpäivään latukarttaan vihreällä merkittyä reittiä pitkin. Maasto on mukavan vaihtelevaa ja vastaan tulee niin pieniä nousuja kuin laskujakin. Ladut ovat huippukunnossa, mutta reitillä ei näy juuri lainkaan hiihtäjiä. Lumen peittämät puut ja sininen taivas muodostavat upean ympäristön ja pysähdyn ottamaan valokuvia monta kertaa.


Meno muuttuu rankaksi, kun nousu kohti Ruuhitunturia alkaa. Ylämäkeä riittää monen kilometrin ajan, mutta matka etenee tykkylumipuita ihaillessa ja kuvaustaukoja pitäessä. Pitkät siniset varjot kertovat päivän etenemisestä ja alan aavistella osuvani Ruuhitunturin laelle sopivasti auringonlaskun aikaan.


Saavun Lehtoaavan kodalle ja pysähdyn ihailemaan maisemaa. Aapasuo näyttää eräänlaiselta ylätasangolta, jota reunustaa tykkylumipuiden juhlallinen rivistö. Nautin vapauden tunteesta, jonka ympärillä levittäytyvä Lapin hiljainen erämaa herättää.


Ylitän suon ja saavun pian Ruuhitunturin kahvilan kulmalle. Tähän kelpaa pysähtyä ottamaan valokuvia ja katselemaan rinteeltä avautuvaa maisemaa, joka jatkuu peninkulmien päähän.


Kahvilalta huipulle ei ole oman retkeni aikaan vedetty kunnollista latua. Oikea ura löytyy kuitenkin helposti ja lähden kapuamaan sitä pitkin ylöspäin. Mieleeni tulee elämäni ensimmäinen Lapin-matka, kun kuusivuotiaana nousin isän ja äidin kanssa joillekin Pyhätunturin seudun huipuille.


Avoimella huipulla puhaltaa hyytävä viima, joka ei oikein salli valokuvaamista paljain käsin. Tasapainoilen lumen ja jään peittämiä portaita pitkin näkötornin huipulle, josta saa ihailla avaraa maisemaa kaikkiin ilmansuuntiin. Huipulla on pari moottorikelkkailijaa, mutta saan olla tornissa yksikseni.


Laskeva aurinko kultaa maiseman sanoin kuvaamattoman kauniiksi. Ihailen näkymiä, kunnes taivas alkaa saada tummempia sävyjä ja ymmärrän jatkaa matkaa. Alamäki pohjoiseen päin on vauhdikas, mutta kun latu on erinomaisessa kunnossa, voin vain nauttia matkan etenemisestä. Noin neljän kilometrin taival Hangasjärven rannalle sujahtaa hetkessä jyrkkien alamäkien merkeissä. Sieltä on vielä jäljellä kolmisen kilometriä hiihtokeskukseen.


Yllä kuvaillulle lenkille tulee hiihtokeskuksesta käsin mittaa noin 22,5 kilometriä. Huipulla voi käydä myös tekemällä 15,5 kilometrin osittain edestakaisen lenkin, joka ei kierrä koko tunturia ympäri. Huomaan myöhemmin, että nousu Ruuhitunturille tuntuu ehkä helpoimmalta tätä Hangasjärveltä ylös nousevaa reittiä pitkin. Samoin kierros koko tunturin ympäri on varsin miellyttävä tehdä toisin päin kuin edellä kuvailin, sillä paluureitti Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta tuntuu pelkältä pitkältä ja loivahkolta alamäeltä, ja myöhemmin tulee vastaan vielä lisää alamäkiä.


Jos oli ensimmäinen vierailuni Ruuhitunturilla aurinkoinen, on viimeinen lenkki sen täydellinen vastakohta. Varsinkin Lehtoaavan tyhjyydessä tuntuu, etten näe sumun keskellä edes paria metriä eteeni. Katson välillä värikkäitä suksiani vain varmistaakseni, etten ole menettänyt näkökykyäni. Toisaalta sumuisessa lenkissäkin on oma hieno tunnelmansa, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.



KIERROS SALLATUNTURIN YMPÄRI JA KAUNISHARJULLE

Sallatunturin ympäri kiertää mukava latu, josta jäävät päällimmäisinä mieleen pitkät mäet niin ylös kuin alaskin päin. Hiihtokeskuksesta lähdettäessä ohitetaan alkumatkasta Keselmäjärven uimaranta, minkä jälkeen aletaan vähitellen nousta tunturiin. Lähden kierrokselle tuulisella säällä, joka tupruttaa latua umpeen ja heittää maahan sen verran irtohavuja, että Marjo Matikainenkin olisi tyytyväinen. Kun jaloissa ovat vielä edellisen päivän rasitukset, alkaa nousu tuntua rankalta. Tilanne helpottaa itärinteiden juurella, jossa sijaitsee niin laskettelijoita kuin hiihtäjiäkin palveleva Itäkodan kahvila. Tästä jatketaan kevyempää reittiä pitkin kohti Tunturilammen laavua. Edessä on tasamaata, pieniä mäkiä sekä metsämaisemaa.


Netin latukartasta voisi päätellä, että Tunturilammen laavu olisi hiukan syrjässä hiihtoreitiltä, mutta se sijaitsee käytännössä kierroksen varrella. Pysähdyn hetkeksi autiolla laavulla ja jatkan sitten kohti paria pitkää mutta maltillista alamäkeä, jotka johdattavat kohti kuvassa näkyvää Kaunisharjun laavua. Sieltä on jäljellä vielä vajaat viisi kilometriä takaisin hiihtokeskukseen. Loppumatkalla on vielä muutamia keskikokoisia mäkiä. Tässä kuvailtu Sallatunturin ja Kaunisharjun kierros on noin 14 kilometrin mittainen. Pelkän Sallatunturin voi kiertää lyhyemmällä lenkillä, johon sisältyy vauhdikas lasku alas tunturilta.



LASSIN JA SIRKAN LAAVUJEN KIERROS

Yksi Sallan houkuttelevimmista reiteistä on latukarttaan sinisellä merkitty 20,5 kilometrin kierros, jossa kierretään kuvassa näkyvän Lassin laavun kautta Marjavaaran ympäri ja palataan Sirkan laavun ohitse kohti Keselmäjärveä ja hiihtokeskusta. Omalla kohdallani lenkistä tulee hankala, sillä lähden uhmaamaan sankkaa lumipyryä ja rämmin suurimman osan matkasta nilkkoja myöten hangessa. Kokemus on silti hauska, sillä otan kierroksen lumisena seikkailuna, jossa vauhdilla ei ole mitään merkitystä. Jos hiihtokeskusta ei lasketa mukaan, kohtaan koko retkellä vain yhden hiihtäjän. Vastaan tulee myös latukone, mutta se on kääntynyt eri suunnasta kuin oma reittini. Enimmäkseen näen siis edessäni umpihankea ja takanani vain omien suksien jäljet.


Pian hiihtokeskuksesta lähdön jälkeen alitetaan tunnelin kautta autotie ja hieman myöhemmin saavutaan suolle, josta on maisema taaksepäin Sallatunturille. Valtaosa kierroksesta hiihdetään metsissä, joissa on kyllä mäkiä, mutta latuprofiili ei ole erityisen haastava. Uskon tämän kierroksen olevan normaalilla hiihtokelillä varsin nautinnollinen. Nousut ovat siedettävän pituisia ja reitille mahtuu myös pari pitkää ja loivaa alamäkiosuutta. Samaan kierrokseen voi lisätä myös Kalliojärven vaellusladun, jolloin matkaa tulee pari kilometriä lisää.



HANGASSELÄN KIERROS

Toinen hieman edellistä muistuttava kierros kulkee samaa reittiä pitkin Lassin laavulle saakka. Omalla kohdallani latu on jo paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä lenkillä, joten matka etenee joutuisasti. Nautin siitä, kuinka kulkijoita on edelleen harvassa. Kohtaamani hiihtäjät ovat enimmäkseen rauhalliseen tahtiin eteneviä luonnosta nautiskelijoita. Käännyn laavulta etelään latukarttaan vihreällä merkittyä latua seuraten. Pääsen nyt hetkittäin entistä erämaisempiin maisemiin jänkineen ja matalakasvuisine puineen.


Latu etenee tasamaalta kohti loivaa, mutta uuvuttavan pitkää Hangasselän nousua. Vaivanpalkaksi voi ihailla joka puolella kohoavia lumisia puita ja muutenkin tuntuu, että tämä lenkki on maisemallisesti Sallan parhaimmistoa. Lopulta saavutaan Ruuhitunturin kupeeseen ja risteykseen, josta voi kääntyä samalle ladulle kuin Ruuhitunturia kierrettäessäkin. Alamäki Hangasjärven rannalle tuntuu yhtä vauhdikkaalta kuin edelliselläkin kerralla. Matkaa tällä kierroksella kertyy hiihtokeskuksesta laskettuna hitusen alle kaksikymmentä kilometriä. Kirkkaalla säällä lenkkiä kannattaa jatkaa vielä vajaan neljän kilometrin verran ja koukata Ruuhitunturin huipulle.



SALLATUNTURI – SALLANTUNTURIN TUVAT – POROPUISTO

Yhdeksän kilometrin Poropuiston kierros kuuluu Sallan suosituimpiin latuihin. Emme tehneet tätä kierrosta sellaisenaan, mutta näin eri retkien yhteydessä reitin kaikki osat. Matkan varrelle osuu jonkin verran mäkiä, mutta latuprofiili ei ole mitenkään mahdoton. Sallan ja Rukan välinen päätie alitetaan kertaalleen tunnelin kautta sekä ylitetään Poropuiston kohdalla mieluiten suksia kantaen. Poropuistossa toimii kahvila ja sen pihalla saattaa nähdä muutaman poron. Jälkeenpäin ajateltuna jäi harmittamaan, ettei tätä kierrosta tullut lasten kanssa kokeiltua. Vuokramökiltä käsin kilometrejä olisi kertynyt luultavasti liikaa, mutta jos olisimme tulleet autolla hiihtokeskukseen tai Poropuistoon, olisi kierroksen pituus ollut lapsillemme sopiva.



SALLATUNTURIN KUNTOLATU

Jos haluaa haastaa itsensä hieman rankemmalla reitillä, kannattaa suunnata Sallatunturin kuntoladulle.
Täällä saa varmasti hien pintaan, sillä jyrkkiä ylämäkiä riittää. Toisaalta tarjolla on myös pari vauhdikasta laskua, joissa nopeus nousee urheilusovellukseni perusteella helposti ainakin viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Varsinaisen rengasreitin pituus on 2,9 kilometriä, minkä lisäksi on hiihdettävä edestakaisin kilometrin pituinen yhdyslatu hiihtokeskuksesta. Kuntoladun voi yhdistää myös muihin Sallatunturin ympärillä kulkeviin reitteihin.



EDESTAKAISET HIIHDOT SNOWPOINTILLE JA SIRKAN LAAVULLE

Perheen kanssa ulkoillessa meille tulee tutuimmaksi hiihtokeskuksen sekä Sirkan laavun välinen latu, jonka osia hiihtelemme edestakaisin. Latuosuus jatkuu Keselmälammen paikkeilta luoteeseen hyvin tasaisena pitkän matkaa. Juuri ennen ensimmäistä ylämäkeä aukeaa kaunis maisema isommalle Sallatunturille päin. Pitkähkö ylämäki johtaa Snowpoint-kahvilalle, joka on matkamme aikaan suljettu. Snowpointilta on vielä vajaan kahden kilometrin loiva alamäkiosuus Sirkan laavulle.


Näiltä latuosuuksilta mieleeni jää erityisesti hämärtyvässä illassa koettu sininen hetki, joka tuntuu Lapin hiljaisuuden keskellä kauniilta. Hiihtäjät ovat harvassa ja edessäpäin häämöttävät laskettelurinteiden valot. Muun maailman melskeet tuntuvat Sallassa kaukaisilta.



AIHKIPETSIN VAELLUSLATU

Mieltäni on kiehtonut koko matkan ajan syrjäinen Aihkipetsin vaelluslatu, joka erkaantuu Ruuhitunturin takana Lehtoaavan kodalta ja jatkuu 4,6 kilometrin matkan Aihkipetsin päivätuvalle. Lähden yrittämään Aihkipetsiin viimeisenä hiihtopäivänä, jolloin hernerokkasumu on peittänyt tuntureiden rinteet. Kodalta on tehty pieni pätkä latua eteenpäin, mutta sitten reitti umpeutuu. Seuraan jonkun umpihangessa tarponeen jälkiä hetken, kunnes huomaan viimeisenkin yrittäjän luovuttaneen. Sumun keskellä upottavassa hangessa kahlaaminen ei houkuttele, joten Aihkipetsiin tutustuminen jää seuraavaan Sallan-matkaan. Hiihtovaellusreitti avataan ajoittain moottorikelkalla, mutta ainakin Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla se oli täysin ummessa.



Jos pääsisin yhdeksi päiväksi takaisin Sallaan, lähtisin noin kolmenkymmenen kilometrin lenkille. Se kulkisi hiihtokeskuksesta suorinta tietä Lassin laavulle ja sieltä Hangasselän kautta Ruuhitunturin kahvilaan sekä huipulla kohoavalle näkötornille. Alas palaisin Lehtoaavan ja Siskelilammen kautta Ruuhitunturin ympäri kiertäen. Suosikkireitit ovat makuasia, mutta omasta mielestäni tämä kierros kokoaisi yhteen näkemieni latujen parhaat palat.


Yllä mainittujen lenkkien lisäksi Sallassa voi tehdä paljon erilaisia kierroksia latuosuuksia yhdistelemällä. Suurin osa laduista on myös kaksisuuntaisia. Latujen reaaliaikainen tilanne löytyy Latuinfon verkkosivuilta. Netissä näkyvät kunnostukset pitävät varmasti paikkansa, mutta matkamme aikana tuntui siltä, ettei ihan kaikki tehty ylläpito välttämättä päivittynyt sivulle. Sallassa on toki hiihtolatujen lisäksi paljon muutakin tekemistä. Kerroin Sallan tarjonnasta edellisessä jutussani.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 16.3.2021 at 21:30

    Itse en yleensä niin välitä hiihtämisestä, mutta Marika on siitä kyllä innoissaan ja aivan taatusti viihtyisi talvisessa Sallassa, jopa pidemmän aikaa. Nuo maisemat ovat kyllä todella vaikuttavat! Voi olla, että Salassa tulee ehkä käytyä ensimmäistä kertaa ensi syksynä. Sen hetkinen koronatilanne kuitenkin vaikuttaa siihen.

    • Reply Mika / Lähtöportti 17.3.2021 at 10:31

      Kyllähän tuolla hiihtelisi mielellään kauemminkin, jos vaan tykkää hiihdellä 😀 Käykää ihmeessä Sallassa johonkin vuodenaikaan. Erityisesti Ruuhitunturia suosittelen, sinne pääsee patikoimalla ympäri vuoden.

    Leave a Reply