Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hiihtolomaelämyksiä Sallassa

Helmikuun puolitoista viimeistä viikkoa kuluivat mukavasti Itä-Lapissa. Keskityimme Sallan kauniissa maisemissa erityisesti hiihtämiseen, mutta ehdimme kokea monia muitakin elämyksiä.

Pieni ja sympaattinen Salla vastasi toiveitamme erinomaisesti, sillä saimme nauttia aidosta Lapin tunnelmasta puhtaan luonnon keskellä. Sallaa on helppo suositella muillekin, jotka nauttivat kauniista luonnosta, eivätkä kaipaa hälinää ympärilleen.


Aiemmissa Lapin-kohteissamme olen nauttinut erityisesti Ylläksen monipuolisista lomanviettopuitteista, Saariselän erämaatunnelmasta sekä Pyhän kätevästä sijainnista. Näihin verrattuna Sallan puitteet jäävät toki Ylläksestä jälkeen, mutta ovat silti riittävät. Saariselän erämaatunnelma pysyy edelleen sydämessäni ykkösenä, mutta Sallassakin riittää kaunista luontoa, ihmisiä on vähemmän ja hiljaisuus tekee suuren vaikutuksen. Kulkuyhteyksien kannalta Salla on aivan yhtä kätevä kuin Pyhäkin. Plussia ja miinuksia laskiessa alkaa tuntua siltä, että Salla on omaan makuuni jopa paras toistaiseksi kokemani Lapin-kohde. Alla matkamme parhaat elämykset.



HÄIKÄISEVÄ AURINGONLASKU RUUHITUNTURILLA

Takana on jo pitkä hiihtotaival, kun saavun Ruuhitunturin ylärinteille ja lähden viimeiseen nousuun kohti huippua. Kun pysähdyn ja käännyn katsomaan maisemaa taaksepäin, on näkymä niin hieno, että alkaa melkein naurattaa. Ympärillä kohoaa tykkylumipuiden muodostama satumaailma, jonka taustalla avara näkymä jatkuu silmänkantamattomiin. Samalla laskeva aurinko saa taivaan hohtamaan kullankeltaisena. Eihän näissä maisemissa ole enää mitään järkeä!


Saavun Ruuhitunturin huipulla kohoavalle näkötornille ja kapuan vaivalloisesti sen jäätyneitä portaita pitkin ylätasanteelle. Hyytävä viima paleltaa sormia välittömästi, kun kaivan kameran esille. Mutta täytyyhän tämä ihmeellisyys ikuistaa! Paikalla on muutama moottorikelkoilla saapunut kulkija, mutta heidän poistuessaan jään tunturin laelle yksin.


Aurinko painuu entistä alemmas, jolloin taivas saa eri suunnissa entistä mielikuvituksellisempia värejä. Turkoosin, violetin, oranssin ja vaaleanpunaisen pehmeät sävyt häivähtelevät näkyvissä, kunnes taivas alkaa tummua. Silloin minunkin on jo aika laittaa taas sukset jalkaan ja aloittaa pitkä lasku alas tunturilta kohti vuokramökin lämpöä.



LUONNON RAUHAA HIIHTORETKILLÄ

Tämäkin talvilomamme rakentuu lähinnä maastohiihdon ympärille. Sallan laduilla ei ole Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla ruuhkaa. Hiihtokeskuksen lähistöllä näkyy jonkin verran sivakoijia, mutta syrjemmällä saa useimmiten hiihdellä ihan omassa rauhassaan. Latujen ilmapiiri on muutenkin rauhallinen, sillä suuri osa hiihtäjistä on maltillista vauhtia eteneviä retkeilijöitä tai lapsiperheitä. Nautin luonnon hiljaisuudesta ja sopivasti mäkiä tarjoavista latuprofiileista.


Sallasta löytyy useampia itseäni miellyttäviä 20–30 kilometrin lenkkivaihtoehtoja, mutta perheen kannalta olisimme toivoneet helppoa vaikkapa noin viiden kilometrin mittaista rengasreittiä. Parasta oli kuitenkin päästä suoraan mökin pihalta suksille, joten edestakaisin suuntaan tai toiseen hiihtäminenkin kelpasi tytöille hyvin. Itse ehdin hiihdellä matkan aikana noin 150 kilometriä ja tutustuin paikalliseen latuverkostoon melko kattavasti. Voit lukea Sallan laduista lisää jutustani Hiihtokokemuksia Sallassa.



VAUHDIN HURMAA HUSKYSAFARILLA

Kuuden koiran valjakko juoksee innokkaasti halki lumisen maiseman. Seison niiden takana kelkan jalaksilla ja nautin vauhdista, kun kiidämme pakkasenpuremassa metsässä eteenpäin. Koiravaljakon ohjaaminen onnistuu ensikertalaiselta niinkin hyvin, että pystyn napsimaan toisella kädellä valokuvia muistoksi. Molempien käsien yhtäaikainen irrottaminen kävisi kuitenkin turmioksi, sillä silloin putoaisin auttamatta kyydistä ja vahvat huskyt vetäisivät kelkan sekä kyydissä istuvat lapset omille teilleen.


Huskysafari on mukava elämys, jonka pääosassa ovat tietenkin koirat. Sallan Poropuiston pihalla oli melkoinen meteli, kun kymmenet huskyt odottelivat haukahdellen retkelle lähtöä. Takaisin palattuamme ne rauhoittuvat ja ottavat mielellään rapsutuksia vastaan. Jyskyä ja Tappia silitellessä alkaa tuntua jo siltä, että haluaisin huskyretkelle toistekin. Sallan Poropuiston tarjonnassa on koiravaljakkojen lisäksi tietenkin myös pororetkiä. Huskysafaristamme on tulossa oma juttunsa myöhemmin.



NÄKÖALAT VENÄJÄLLE SAAKKA

Seison kauniin harjun päällä ja ihailen kauas itään jatkuvaa maisemaa. Jäätyneen Onkamojärven takana siintävät vanhan Sallan tunturit, jotka jäivät sodan jälkeen itärajan taakse. Oksakaan ei värähdä tyynessä säässä ja kirpeän pakkaspäivän hiljaisuuden rikkoo vain lintujen kirkasääninen laulu. Auringonsäteet hohtavat helmikuisella hangella ja kaukaisia tuntureita on helppo jäädä ihailemaan pitkäksikin aikaa.


Onkamon näköalapaikka sijaitsee melko syrjässä, mutta sinne löytää syöttämällä navigaattoriin osoitteen Aholantie 1. Auton voi jättää soramontun reunalla olevalle pienelle pysäköintipaikalle. Opastekyltit saattavat olla lumen peitossa, mutta harjun päälle johtaa jyrkähkö polku. Pian vastaan tulevalla parhaalla näköalapaikalla on yksi puupöytä penkkeineen. Harju jatkuu tästä vielä kauemmas ja puiden välistä avautuu siellä täällä mukavia maisemia.


Onkamon lisäksi toinen pysähtymisen arvoinen maisemapaikka on Kaunisharjulla Sallan ja Rukan välisen päätien varrella. Täällä on myös puinen katos revontulien ja muiden luonnonilmiöiden havainnointia varten. Maisema ei yllä yhtä kauas kuin Onkamossa, mutta on toki kirkkaana päivänä kaunis.



MAISEMAT LASKETTELURINTEEN HUIPULTA

Sallan hiihtokeskuksesta löytyy yhteensä 15 rinnettä, joista pisimmälle kertyy mittaa 1300 metriä. Vaikka en itse laskettelekaan, haluan silti päästä nauttimaan tunturin huipulta avautuvista maisemista. Rinteet sijaitsevat pienemmän Sallatunturin huipulla, jonne pääsee hiihtohissien lisäksi jalkaisin. Kävelyreitille kertyy mittaa vajaat kaksi kilometriä suuntaansa. Taival ei ole varsinainen luontoelämys, sillä valtaosa merkitystä talvikävelyreitistä taitetaan laskettelurinteiden reunoja pitkin. Kiipeäminen on silti vaivan arvoista, sillä maisema tunturin eri puolille on upea.


Harmittelen huipulla sään pilvisyyttä, vaikka aurinko hieman Ruuhitunturin takaa pilkahtaakin. Kymmenestä Sallan-päivästämme vain kaksi on lopulta kirkkaita, ja niistäkin toinen vasta lähtöpäivä, jolloin harrastusvälineet on jo pakattu autoon. Maisema tunturin huipulta on joka tapauksessa lumoava. Täällä voi aistia Lapin avaruutta, joka jää Sallan metsäisissä maastoissa helposti muuten huomaamatta. Viereisen suuremman Sallatunturin huipulle johtaisi lumikenkäreitti, joka jää tällä reissulla kokeilematta. Hiihtokeskuksesta voisi vuokrata lumikenkien lisäksi esimerkiksi fatbikeja sekä moottorikelkkoja, ja rinteiden alla toimii myös Holiday Clubin kylpylä.



TALVISTA RIEMUA PULKKAMÄESSÄ

Vaikka laskettelusukset ja lumilaudat ovatkin meille vieraita, kuuluvat pulkkamäet talvisten matkojemme vakiokohteisiin. Sallan hiihtokeskuksen pulkkamäki sijaitsee eturinteiden reunassa ja sen naapurissa on pienten lasten lasketteluharjoitteluun tarkoitettu alue maksullisine mattohisseineen. Pulkkamäkeen kiivetään perinteiseen tapaan omin jaloin ja alas tullaan sopivan kovaa vauhtia. Mäen jyrkkä yläosa tarjoaa hyvän lähtönopeuden ja loivassa alaosassa on runsaasti tilaa laskea niin pitkälle kuin vauhtia riittää. Kävimme lasten kanssa pulkkamäessä useamman kerran, eikä siellä ollut koskaan ruuhkaa.



REVONTULET LAPIN TAIVAALLA

Useammasta Lappiin tai muualle Pohjois-Suomeen suuntautuneesta matkasta huolimatta emme ole onnistuneet koskaan näkemään kunnon revontulia. Esimerkiksi pari kuukautta sitten Rukalla sää oli lähes poikkeuksetta pilvinen, eikä kirkasta taivasta näy oikein nyt Sallassakaan. Yhtenä yönä saamme kuitenkin kokea vihertävät taivaantulet, kun ne leikkivät hetken aikaa iloisesti Keselmäjärven yllä. Näky on lumoava ja hieman epätodellinenkin. Reposista ei jäänyt talteen yhtään erityisen onnistunutta valokuvaa, mutta muisto säilyy varmasti kirkkaana mielessä. Sallassa on melko vähän keinovaloa, joten pimeää yötaivasta on sikäli mukava katsella.



LAPIN MAUT LAUTASELLA

Halusimme matkustaa mahdollisimman koronaturvallisesti ja ruokailimme Sallassa ainoastaan vuokraamassamme mökissä. Paikallinen ravintolatarjonta ei ole kovin laaja, mutta muutamia vaihtoehtoja toki löytyy. Puhelimitse tilattujen aterioiden noutaminen onnistuu sujuvasti sekä laskettelurinteen reunalta löytyvästä Keloravintolasta että Sallatunturin Tupien yhteydessä toimivasta Ravintola Kielasta. Keloravintolan pizzat maistuvat hyvin ja Lapissa täytteenä on tietysti muun muassa poroa. Kielan tilauksistamme onnistuneimpia ovat kalatäytteiset blinit, joiden lisäksi mieleen jäävät suuret annoskoot.


Paluumatkan aikataulu käytännössä pakottaa meidät myös yhteen ruokailuun paikan päällä ravintolassa. Kemijärven keskustassa sijaitseva Mestarin Kievari on tuttu jo aiemmilta Lapin-reissuilta, eikä se pettänyt odotuksia tälläkään kertaa. Kampanjatuotteena mainostettu poronfilee osoittautuu erinomaisen maukkaaksi annokseksi ja myös jälkiruokalistalta löytyvä leipäjuustoannos on toteutettu sopivan luovalla tavalla. Sujuva palvelu luo ravintolaan miellyttävän tunnelman ja palaan Mestarin Kievariin varmasti myös seuraavalla kerralla, kun odottelen junaa Kemijärvellä.



SOTAHISTORIAA KORSUISSA JA TAISTELUPAIKOILLA

Meille jää viimeisenä Lapin-päivänä reilusti aikaa vuokramökin luovutuksen ja yöjunan lähdön välillä, joten ehdimme tutustua paikallisiin nähtävyyksiin. Teiden varsilla on useita sotahistoriallisiin kohteisiin osoittavia kylttejä, jotka saavat meidät pysähtymään muutaman kerran. Mielenkiintoisin nähtävyys on Joutsijärven betonikorsu, joka vie karulle ja ajatuksia herättävälle aikamatkalle sotavuosiin. Ovi on aina avoinna ja halutessaan voi jättää kolikon korsun ylläpitoa varten. Betonikorsu löytyy Hunajalammentieltä Kemijärveen kuuluvasta Joutsijärven kylästä. Mikäli sota-aihe kiinnostaa laajemmin, voi Sallan keskustassa tutustua Sota- ja jälleenrakennusajan museoon.



SEIKKAILUN TUNTUA YÖJUNASSA

Teemme tämänkin Lapin-matkan tuttuun tapaan yöjunalla. Sen kyydissä oma täyteen pakattu auto kulkee vaivattomasti Pasilasta Kemijärvelle, josta on vain tunnin ajomatka Sallatunturille. Mielestäni parasta yöjunassa on ainutlaatuinen tunnelma, joka saa kotimaanmatkankin tuntumaan suurelta seikkailulta. Samalla vältytään mukavasti puuduttavan pitkältä automatkalta, sillä juna-aiheisen lastenlaulun sanat ”isikin hymyilee, kun se ei aja” vastaavat ainakin omalla kohdallani totuutta.


Junassa nukkuminen jää yleensä katkonaiseksi, mutta nautin silti vaunun keinahtelusta ja junan äänistä. Kerrossängyn yläpedillä torkkuessa voi arvailla, mille asemalle jarrutetaan tai mitä siltaa ylitetään. Pienehköstä hytistä joutuu toki maksamaan melko korkean hinnan ja sesonkiaikojen lippuja voi olla vaikea saada. Odotan joka tapauksessa jo seuraavia matkoja, joilla herään uuteen aamuun jossakin, missä ikkunan takana vilistävät Lapin puut ja taivaanrannasta nousee punertava aurinko.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 5.3.2021 at 22:07

    Salla näyttää kyllä kauniilta. Me olimme nyt piilokojussa käynnin yhteydessä Riisitunturilla, Oulangassa ja Syötteellä, kauniita paikkoja nekin. Seuraavallakaan matkalla, kun kevät on vähän pidemmällä, emme mene Sallaan, vaan Saariselälle ja Nuorgamiin. Ensi vuotta varten Salla kuitenkin täytyy pitää mielessä. Patikointi siellä kiinnostaa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 5.3.2021 at 22:55

      Salla on kaunis ja sitä voi kyllä suositella, jos vaikka ensi vuonna menette. Patikointireittejä vaikutti olevan paljon talvellakin, niiden opasteviittoja ainakin riitti hiihtolatujen varsilla monessa paikassa. Hyvää matkaa Saariselälle ja Nuorgamiin, nauttikaa Lapin keväästä!

    Leave a Reply