Suomen suurin matkablogiyhteisö

Retkikohteena Askolan hiidenkirnut

Yksi Uudenmaan ainutlaatuisimmista luontokohteista löytyy Askolasta. Suomen laajin hiidenkirnuesiintymä koostuu kahdestakymmenestä kallioon uurtuneesta kuopasta.

Hiidenkirnut ovat hieman mystisiä kallioissa näkyviä kuoppia, joiden on uskottu olleen hiisien tekosia. Suomessa arvioidaan olevan muutamia tuhansia hiidenkirnuja. Suurin niistä on Sallassa sijaitseva Juomapata, mutta Askolan esiintymää pidetään maamme laajimpana. Askolan hiidenkirnut löydettiin sattumalta kesällä 1950. Aluetta alettiin tutkia ja esiin kaivetut kirnut ovat olleet yleisölle avoin nähtävyys vuodesta 1965 lähtien.


Autotie mutkittelee mukavasti kumpuilevassa maalaismaisemassa, kunnes kyltti osoittaa pysäköintialueen suuntaan. Parkkipaikalta voi astua suoraan luonnon keskelle. Oksien välistä paistava aurinko valaisee sammalen peittämiä mättäitä ja tuntuu kuin olisimme saapuneet oikeaan satumetsään.


Ilma tuoksuu raikkaalta ja ympäristö rauhoittaa mielen. Pian vastaan tuleekin jo aluetta vartioiva Hiidenkivi. Hiisi näyttää pitävän kävyistä, koska sillä on niitä suu täynnä.


Parkkipaikalta on suorinta tietä noin puolen kilometrin matka hiidenkirnualueen portille. Kannattaa kuitenkin tehdä parin sadan metrin ylimääräinen koukkaus merkittyä maisemareittiä pitkin. Puut rajoittavat näkymiä melko paljon, mutta korkean kallion päältä aukeaa parhaimmillaan kaunis maisema Porvoonjokilaaksoon.


Hiidenkirnualueen portilla maksetaan pieni pääsymaksu joko kolikoita lippaaseen laittamalla tai MobilePayta käyttäen. Myös Askola-seuran tilinumero on nähtävillä. Vaikkei maksua kukaan valvokaan, suosittelen vahvasti sen maksamista. Varat käytetään alueen ylläpitoon.


Syömme portin vieressä olevalla penkillä pienet eväät ja katselemme maisemaa alas laaksoon. Pilvilautta lipuu harmillisesti auringon eteen ja ilmassa on jo viitteitä syksyn saapumisesta. Hiidenkirnuja käy elokuun viimeisenä lauantaipäivänä ihmettelemässä jonkin verran muitakin ihmisiä. Liikkeellä on esimerkiksi lapsiperheitä ja koiria.


Laskeudumme portaita pitkin alas kirnuille. Kaikki kaksikymmentä hiidenkirnua on nimetty ja numeroitu, joten ne on helppo kiertää selkeän kartan avulla. Osa hauskoista nimistä viittaa kyseisen kirnun muotoon, jotkut kansantarinoihin ja pari myös paikallisen kirjailijan Johannes Linnankosken tuotantoon.


Retkikohde ei ole missään tapauksessa esteetön, mutta sopii esimerkiksi lapsille hyvin. Aivan pienimpien seikkailijoiden kanssa kannattaa tosin olla tarkkana, ettei Kirnukallion jyrkällä rinteellä tapahdu vahinkoja. Alue on avoinna ympäri vuoden, mutta hiidenkirnut täyttyvät helposti sään mukaan vedestä tai jäästä. Talvikunnossapitoa ei ole.


Pienimmät hiidenkirnut ovat melko mitättömiä koloja, mutta joukkoon mahtuu myös näyttäviä muodostelmia. Muutamien hiidenkirnujen luokse joutuu hieman kiipeilemään rinnettä pitkin. Valtaosa kirnuista on kuitenkin helposti saavutettavissa.


Varsinainen päänähtävyys on Jättiläisen kuhnepytty eli kylpyamme. Tällä hiidenkirnulla on syvyyttä reilut kymmenen metriä ja leveyttäkin yli neljä metriä. Sileäseinäinen kuoppa on komea nähtävyys.


Hiidenkirnujen synty kutkuttaa mielikuvitusta. Ovatko ne tosiaan kansantarinoiden hiisien tekosia, eli taruolentojen keittoastioita ja kylpyammeita? Tiede kuitenkin kertoo jääkauden loppuvaiheesta, jolloin liikkuvan jääkerroksen alla sulamisvesiin muodostui pyörteitä, ja irtokivet koversivat kallioihin eri kokoisia kuoppia. Kuulostaa uskottavalta, muttei erityisen jännittävältä. Hiidenkirnujen pinnat tuntuvat yllättävän sileiltä ja on kiehtovaa ajatella, kuinka vanhoista muodostelmista onkaan kysymys.


Kirnukallion luonto vaikuttaa puhtaalta, sillä rinteellä kasvaa runsaasti jäkälää. Joidenkin hiidenkirnujen pohjalla on nytkin hieman vettä, ja lapset huomaavat uimaan lähteneen pikkuruisen sammakon.


Käymme kurkistamassa kaikkiin kahteenkymmeneen hiidenkirnuun, kunnes jatkamme matkaamme Porvoonjoen varteen. Hiljaa virtaavan joen rannalla voi aistia maaseudun rauhaa. Joku näyttää kalastavan kumiveneestä käsin.


Näemme joen lähistöllä olevan pienen lähteen ja löydämme myös nuotiopaikan, jossa tuoksuu edellisten retkeilijöiden jäljiltä jäänyt savu.


Lähdemme opasteita seuraten metsäpolulle, joka kiertää Kirnukallion taakse. Jyrkänteen juurella mutkittelevalla polulla voi ihailla vaikuttavaa kalliota. Maistelemme retkellämme mustikoita ja näemme myös jonkin verran sieniä.


Polku johtaa melko nopeasti takaisin parkkipaikalle. Askolan hiidenkirnut ja niitä ympäröivä luonto tarjoavat mukavan koko perheen retkikohteen tässä itäisen Uudenmaan kolkassa, jossa en ole aiemmin juuri liikkunut.


Hiidenkirnut tuovat mieleeni toisen näkemäni kivisen luonnonihmeen, Pohjois-Irlannin rannikolla sijaitsevan Giant’s Causewayn. Askolassa ei toki olla yhtä suuren nähtävyyden äärellä, mutta muodostelman synty kiinnostaa yhtä lailla. Markkinoinnin osalta Suomessa voitaisiin ottaa mallia irlantilaisesta tarinankerronnasta. Vaikka hiidenkirnut yhdistetäänkin hiisiin ja jättiläisiin, ei esimerkiksi Askolan muodostelman syntyyn liity mitään erityisen tunnettua kertomusta. Sen sijaan Irlannissa kaikki tietävät, että Giant’s Causewayn rakensi Finn McCool -niminen jättiläinen, joka taisteli meren takana asunutta vihollistaan Benandonneria vastaan.


Voisikohan Finn McCoolia lainata vähän Askolaankin, sillä viittaahan hänen nimensäkin jo Suomeen. Entäpä jos Finn McCool rakensikin veneen, jonka raju syysmyrsky heitti Itämerelle. Myräkän päätteeksi uupunut Finn löysi itsensä Porvoonjoen suulta. Paikka muistutti tuttua Boyne-jokea, joten utelias Finn lähti seuraamaan virtaa, kunnes tapasi sen varrella paikallisen jättiläisen Askon.


Vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan, tulivat jättiläiset hyvin toimeen keskenään. Finn viihtyi Askon perheen vieraana ja kaivoi kiitokseksi kallioon muun muassa suuren kylpyammeen, patoja ja kattiloita. Työkalunaan hän käytti Irlannista mukanaan tuomaa basalttipylvästä. Näin Finn jätti jälkeensä hiidenkirnut ja Asko kunnan nimen. Tarinoihin ei ole pakko uskoa, mutta ne tekevät matkakohteista taatusti mielenkiintoisempia.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 7.9.2020 at 00:40

    Tuosta on ajettu useamman kerran ohi, mutta syystä tai toisesta ei ole pysähdytty. Ajatuksena on ollut, että käytäisiin tuolla vielä tämän vuoden puolella. Hiidenkirnujahan ei turhan monessa paikassa näe, vaikka jo koulussa niistä kerrotaan. Itse asiassa Pumpulikirkko taitaa olla ainoa Hiidenkirnu, jonka olen nähnyt, vaikka liikun luonnossa todella paljon.

    • Reply Mika / Lähtöportti 8.9.2020 at 10:01

      Hiidenkirnuja on lopulta Suomessakin aika paljon, mutta eipä niitä tosiaan tule koskaan sattumalta vastaan. Käykää ihmeessä Askolassa, Kirnukallio on kyllä näkemisen arvoinen. Pumpulikirkosta en ollut kuullutkaan, mutta otin nyt selvää ja vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta paikalta.

    Leave a Reply