Suomen suurin matkablogiyhteisö

Eva Ryynäsen Paateri – puutaidetta parhaimmillaan

Pohjoiskarjalaisen metsän kätköissä eli merkillinen nainen, joka osasi veistää esiin puun sielun. Lieksan Vuonisjärveltä löytyvässä Eva Ryynäsen kotimuseossa Paaterissa voi tutustua puutaiteen mestarin elämään.

Horsmat värittävät kuraisen hiekkatien reunaa, kun ajelemme tihkusateisella Lieksan maaseudulla kohti kaupungin mielenkiintoisinta nähtävyyttä. Matkaa keskustaajamasta etelään kertyy lähes kolmekymmentä kilometriä ja seutu on hyvinkin hiljainen. Juuri tällaista luonnon rauhaa taiteilija Eva Ryynänen kaipasi miehensä Paavon kanssa ympärilleen, sillä juuri tällainen paikka oli otollisin häkellyttävän upean puutaiteen luomiseen.


Eva Ryynänen, tai oikeastaan silloinen Eeva Åsenbrygg, syntyi kesäkuussa 1915 Vieremällä maatalon tyttäreksi. Hän viihtyi jo nuorena puukko kädessä ja rakasti puun vuolemisesta. Evalla oli vilkas mielikuvitus ja ainutlaatuinen kyky nähdä puun sisällä odottaneet hahmot ja muodot, jotka hän toi vuolemalla kaikkien nähtäville. Lahjakas tyttö pääsi taideoppiin Helsingin Ateneumiin ja valmistui maineikkaasta koulusta kurssinsa parhaana.


Eva työskenteli sota-aikaan Diakonissalaitoksella Helsingissä ja tapasi siellä tulevan miehensä Paavo Ryynäsen. Pari muutti naimisiin mentyään miehen kotikuntaan Lieksaan, jonne he pystyttivät Paateriksi nimetyn tilan. Aluksi asuttiin Sammaljoen rantaan nousseessa saunamökissä, kunnes edelleen pystyssä oleva kotitalo valmistui vuonna 1953.


Nykypäivän Paateri koostuu neljästä rakennuksesta. Näistä näyttävin on vuonna 1991 valmistunut kirkko. Taiteilijan temppeliksikin kutsuttu rakennus on Evan itsensä suunnittelema ja kaikissa taiteellisissa yksityiskohdissa näkyy hänen kättensä jälki. Teknistä ja fyysistä rakennusapua saatiin Lieksan kaupungilta ja urakka valmistui parissa vuodessa. Kirkon voi tulkita eräänlaiseksi Evan pitkän taiteellisen uran lopputyöksi.


Kauniit kanadalaisesta jättiläistuijasta veistetyt ovet avautuvat poikkeuksellisesti sisään päin. Varsinaisena katseenvangitsijana toimii alttari, joka on veistetty Ruokolahdella kasvaneen jättimäisen kuusen juurakosta. Eva sai moneen kertaan oikoa käsitystä, jonka mukaan hän olisi rakentanut kirkon itselleen.


Kyseessä on edelleen kansan käytössä oleva kappeli, jossa järjestetään esimerkiksi häitä ja konsertteja. Yleisö saa istua puusta veistetyillä yksilöllisesti koristelluilla penkeillä. Kirkko on yhtä aikaa sekä pelkistetty että huolellisesti viimeistelty tilataideteos, jonka sykähdyttävyyttä on vaikea vangita pariin valokuvaan.


Paaterin ateljeerakennus toimi alun perin navettana. Taiteilijanuran saatua tuulta alleen alkoi aiemmin päätyönä ollut maanviljelys jäädä taka-alalle ja rakkaista lehmistäkin luovuttiin. Uran käännekohtana voidaan pitää vuoden 1974 taidenäyttelyitä Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä, jotka toivat Evalle ennennäkemätöntä julkisuutta. Navetasta muotoutui teosmyynnin nousun siivittämänä kuvanveistäjän ateljee, jossa oli tilaa veistellä huomattavasti kookkaampia teoksia kuin asuinrakennuksen tuvassa. Ateljee valmistui vuonna 1976 ja samalla Paateri avattiin maksullisena matkailunähtävyytenä Lieksan kaupungin palkkaamine oppaineen.


Muistan käyneeni Paaterissa ensi kertaa 90-luvun puolivälissä, jolloin Eva vielä ahersi töidensä parissa. Emme häirinneet taiteilijaa, mutta seurasimme hetken hänen keskittynyttä työskentelyään ateljeen parvelta käsin. Paateri jäi jo silloin mieleeni poikkeuksellisena nähtävyytenä.


Ateljeessa on edelleen puun tuoksua ja kaikki näyttää lankapuhelinta sekä seinäkalenteria myöten jääneen niille sijoille kuin ne olivat Evan viimeisinä päivinä. Esillä on monia Evan töitä, jotka todistavat hänen lahjakkuuttaan ja toisaalta myös ahkeruuttaan. Töiden aiheita on ammennettu varsinkin luonnosta ja tavallisen kansan elämästä.


Pidän erityisesti eläinaiheisista teoksista, minkä lisäksi Eva on parhaimmillaan herkkien lapsihahmojen kuvaajana. Monista töistä voi aistia iloa ja hyväntuulisuutta. Puutaiteilija löysi moniin veistoksiinsa innoitusta Kalevalasta ja Seitsemästä veljeksestä. Tilaustöinä syntyi muun muassa kirkkotaidetta, minkä lisäksi suuria julkisia teoksia ovat esimerkiksi Pietari Brahen patsas Lieksassa sekä Hotelli Kolin seinäreliefit.


Pariskunta oli koko liittonsa ajan erottamaton. Paavosta piirtyy kuulemani perusteella mielikuva hiljaisena ja lempeänä miehenä, joka jaksoi aina olla Evan tukena. Avioparin saumaton yhteistyö ulottui myös taiteeseen, sillä Paavo etsi vaimolleen sopivaa veistomateriaalia ja teki paljon karkeaa puunkäsittelyä ennen kuin Eva pääsi luomaan taidettaan. Tätä puolta on aistittavissa ateljeerakennuksen katetulla sivustalla, jonne on jäänyt raakapuuta sekä keskeneräisiä töitä viimeistelyä odottamaan.

Pariskunnan kotitalossa on ateljeen tavoin aistittavissa yhä Evan ja Paavon läsnäolo. Suuri tupa on avoin ja näyttävä tila, jossa on esillä Evan taidetta. Täällä Eva veisteli ennen ateljeen valmistumista ja lakaisi pilkkeet lattialta suoraan takkaan. Tupaan on edelleen helppo kuvitella tulen ja puun lämminhenkinen tuoksu.

Tuvassa voi ihailla vaikkapa Evan uran kannalta avainasemassa ollutta teosta Seitsemän veljestä hiidenkivellä. Eva pääsi opiskelemaan Ateneumiin tämän veistoksen ansiosta, joten se on kunniapaikkansa hyvin ansainnut.


Tuvan nurkasta löytyy Paavon mielipaikka, jossa hän lueskeli lehtiä ja kuunteli radiota. Pelkistetty sisustus noudattaa sikäli alkuperäistä tyyliä, että esimerkiksi verhoja talossa ei kuulemma koskaan ollut. Toisaalta monet paikat on koristeltu veistotaiteella, joka pääsee tällaisessa ympäristössä hyvin esiin.


Paaterissa kävi vuosikymmenten varrella paljon vieraita. Eva saattoi keittää kahvit hieman tuntemattomammillekin tulijoille ja isäntäväki jutteli mielellään ihmisten kanssa. Talon yläkerta on sen sijaan suljettu vierailta, kuten se oli jo Evan ja Paavon eläessäkin. Se oli heidän tärkeä yksityisalueensa muuten vieraille avoimessa kodissa.

Mielenkiintoni kiinnittyy Evan ja Paavon keräämiin matkamuistoihin. Eva pääsi jo aiemmin urallaan työskentelemään Rooman Villa Lanteen sekä tutustumaan Pariisin taideaarteisiin, mutta runsaampi matkailu onnistui vasta myöhemmällä iällä tapahtuneen vaurastumisen myötä. Eva rakasti heikosta kielitaidostaan huolimatta matkailua ja ehti useampaan kertaan kaukomaillekin. Parilla oli myös loma-asunto Teneriffalla.


Eva Ryynänen nukkui pois lokakuussa 2001 ja Paavo menehtyi muutamaa kuukautta myöhemmin. He testamenttasivat Paaterin Lieksan kaupungille, joka huolehtii tilasta ja ylläpitää sitä matkailunähtävyytenä. Pariskunnan viimeinen leposija sijaitsee pihamaalla kuusipuun alla ja sen merkkinä on Evan itsensä Carraran marmorista veistämä hautakivi.


Kolmen varsinaisen nähtävyysrakennuksen lisäksi kannattaa poiketa myös sisälle kahvilaan, jonka oven vieressä Paaterin lippuluukku sijaitsee. Vuonna 1993 valmistuneen kahvilan sisustus on Evan upeaa veistotyötä. Yksilöllisten tuolien ja pöytien äärelle kelpaa istahtaa ihailemaan puun kauneutta ja miettimään taiteilijan elämäntarinaa.


Ostin kahvilasta Sirpa Sulopuiston toimittaman Kaikkialla on kauneutta -kirjan, joka kertoo Evan elämäntarinan mukaansatempaavalla tavalla. Kirjassa on otteita Evan kirjeenvaihdosta ystäviensä kanssa, joten mukana on taiteilijan oma ilmeikäs ääni, jota täydentävät kanssaihmisten muistot sekä tärkeimpien teosten esittely. Innostuin lukemaan kirjan pian vierailun jälkeen kannesta kanteen ja sain sen perusteella mielikuvan välittömästä ja aikaansaavasta naisesta, jolta löytyi myös hersyvää huumoria.


Olen pohtinut omaa kiintymystäni Eva Ryynäsen taiteeseen. Asiaan on ollut vaikutusta ainakin isälläni, jolle pohjoiskarjalainen luonto, puutyöt ja esimerkiksi Evan usein kuvaama karhuaihe olivat rakkaita. Toisaalta Evan tarina tuo mieleeni ne sota-ajan nähneet karjalaiset Ailit ja Lempit, jotka minun on ollut kunnia tuntea. Vaikka Eva olikin monin tavoin poikkeuksellinen persoona, voisin kuvitella, että hänessä oli samanlaista lämminhenkistä tomeruutta, sitkeyttä ja positiivisuutta, jollaisesta olen yrittänyt omaksua elämänohjeita itselleni.


Eva oli myös omanlaisensa suomalaisten naistaiteilijoiden uranuurtaja, joka raivasi kirjaimellisesti kirves kädessään tietä tuleville sukupolville. Iltapuhteinaan veistelleestä maatalon emännästä kasvoi vähitellen ammattitaiteilija, jonka omanarvontunto ja kenties hieman ylpeyskin nousi uran edetessä. Eva osasi pyytää tilaustöistä käypää hintaa, jos sitten toisaalta lahjoitti avokätisesti pienempiä töitään sopiviksi katsomilleen ihmisille.


Kaiken kaikkiaan Paateri on paikka, jonka henki koskettaa. Pihapiiri ja sen rakennukset yhdistävät taiteen saumattomasti suomalaiseen luontoon. Eva ja Paavo Ryynäsen jättämä perintö huokuu sekä kauneutta että harmoniaa. Paateri on avoinna yleensä toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Tarkemmat ajat voi tarkistaa Lieksan kaupungin sivuilta.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply