Suomen suurin matkablogiyhteisö

Laiva vei tauon jälkeen Tallinnaan

Kävin koronatauon jälkeen ensimmäistä kertaa ulkomailla reilu viikko sitten, kun osallistuin Tallink Siljan järjestämälle pressimatkalle Tallinnaan. Sain tuntumaa poikkeusoloissa matkailuun ja pääsin tutustumaan Tallinnan Fotografiskaan sekä Telliskiven alueeseen.

 Osallistuin Tallink Siljan pressimatkalle

Matka toteutettiin Victoria I -aluksella, joka kulkee normaalisti Tallinnan ja Tukholman välillä. Nyt Victoria risteilee 30.8.2020 saakka Helsingistä Tallinnaan. Alus lähtee Helsingin Länsiterminaalista puoli kymmeneltä aamulla ja saapuu puoliltapäivin Tallinnaan. Paluumatka alkaa viideltä ja laiva saapuu takaisin Helsinkiin iltakahdeksalta. Victorian lisäksi Tallinnaan liikennöivät omien aikataulujensa mukaan myös Megastar, Star sekä Silja Europa.


Tallink Siljan risteilykesä on monin tavoin poikkeuksellinen. Koronatilanne aiheuttaa suuria haasteita, mutta avaa toisaalta matkailijoille mahdollisuuksia uudenlaisiin elämyksiin. Tallink Siljan ohjelmaan kuuluvat:

Päivä Riiassa -risteily Helsingistä joka toinen päivä 15.8. asti, lisälähtöjä 28.8.2020 asti
Päivä Maarianhaminassa -risteily Helsingistä 5 kpl välillä 10.7.–21.8.2020
Päivä Saarenmaalla -risteily Helsingistä 27.7.2020
Päivä Tallinnassa -risteily Turusta 9 kpl välillä 7.7.–13.8.2020
• Yhteydet Turusta Maarianhaminaan ja Tukholmaan normaalin aikataulun mukaan

Olen toivonut jo kauan uusia risteilyreittejä Itämerelle, joten iloitsen näistä vaihtoehdoista suuresti. Omat tämän risteilykauden matkani suuntautuvat kaikesta huolimatta pelkästään Tallinnaan, mutta toivon että uusien reittien saama suosio jättää jälkensä myös tulevien vuosien valikoimaan.


Koronaviruspandemiaan täytyy suhtautua edelleen vakavasti, vaikka tilanne Suomessa onkin tällä hetkellä suhteellisen hyvä. Victorialla on saatavilla käsidesiä niin käytävien varsilla, ravintoloiden sisäänkäynneillä kuin monissa muissakin paikoissa. Alitajuista pintojen ja esineiden koskettelua kannattaa välttää, mikä onnistuu parhaiten pitämällä käsiä tietoisesti taskussa.


Tallink Silja huomioi tilanteen monin tavoin, kuten tehostetulla desinfioinnilla. Laivojen matkustajakapasiteettia on pienennetty, eikä ravintoloihin päästetä yhtä paljon ihmisiä kuin normaalisti. Lasten leikkihuoneet ovat auki, mutta pallomeret pysyvät toistaiseksi suljettuina. Käytännöissä saattaa olla laivakohtaisia eroja, sillä Tallink Siljan aluksia purjehtii eri maiden lippujen alla ja hallitusten antamat säädökset koskevat niitä eri tavalla. Sairaana matkustaminen on tietenkin ehdottomasti kielletty.


Pressimatkamme ohjelmaan kuuluva buffet-aamiainen sujuu melko lailla kuten entisaikoinakin. Käsidesiä ja kertakäyttöhanskoja on saatavilla ja suojapleksejä asennettu, mutta lautaset täytetään yhteiskäytössä olevilla ottimilla. Laivan ilmapiiri vaikuttaa joka tapauksessa turvalliselta. Ulkomaailma saattaa tuntua kenestä tahansa kotiinsa linnoittautuneesta jännittävältä, mutta ihmisten ilmoille palaamiseen tottuu yllättävän nopeasti. Positiivista tunnelmaa on aistittavissa laivamatkan jälkeen myös Tallinnassa.


Vaikka turvaväleistä muistutetaankin aktiivisesti, on niiden noudattaminen käytännössä haastavaa. Esimerkiksi terminaalista laivaan ja takaisin kuljetaan helposti suuressa joukossa aivan kuten ennenkin. Tätä ajatellen on hyvä idea odottaa pahimman ruuhkaan hellittämistä ja vaikkapa poistua laivasta vartin verran porttien avaamisen jälkeen.


Pandemian aiheuttaman matkailutauon jälkeen tuntuu, kuin oltaisiin saapumassa jonnekin huomattavasti Viroa kauemmas. Toisaalta Tallinnakin on itselleni suhteellisen eksoottinen matkakohde, sillä edellisestä vierailusta on kulunut jo viisi vuotta. Oman matkailuhistoriani vilkkain Tallinna-kausi ajoittui Mustamäen torin kulta-aikoihin 90-luvun lopulle, minkä jälkeen olen käynyt kaupungissa vain muutamia kertoja. Syynä on oikeastaan ollut vain se, että koska Tallinnaan on kovin helppo lähteä, on matkaa myös yhtä helppo siirtää tulevaisuuteen. Minulla on kyllä Tallinnasta hyvinkin paljon pitäviä ystäviä, joten uudistuneen kaupungin ihanuudet eivät ole jääneet epäselviksi. Kenties Tallinna kutsuu tästä eteenpäin minuakin entistä useammin.


Ajatuksenani on viettää päivä Tallinnassa omatoimisesti, mutta kurja sää muuttaa suunnitelmia ja liityn viime hetkellä mukaan pressimatkan opastetulle kierrokselle Telliskiven alueelle. Päivän pääkohteena on valokuvataiteen näyttelytila Fotografiska, joka avasi Tallinnan toimipisteensä kesäkuussa 2019.


Fotografiska toimii entisessä teollisuusrakennuksessa, jonka rouhea ilme miellytti heti ensi silmäyksellä yrityksen perustaneita Bromanin veljeksiä. Näin Tukholmassa toimintansa aloittaneen Fotografiskan ensimmäinen sisartoimipiste avautui Tallinnassa, minkä lisäksi näyttelyitä pääsee nykyään ihailemaan jo New Yorkissakin. Fotografiskan konseptiin kuuluu houkutella ihmisiä viettämään kiireetöntä aikaa. Katutasosta löytyvät kahvila sekä kauppa, joiden yläpuolella on näyttelytiloja kahdessa kerroksessa. Pysyviä kokoelmia ei ole, vaan toiminta perustuu vaihtuviin näyttelyihin. Tämänhetkiset näyttelyt ovat avoinna 31.8.2020 saakka lukuun ottamatta The Darkroomia, joka päättyy jo 19. heinäkuuta.


Koko alempi näyttelykerros on tänä kesänä varattu paremmin laulajana tunnetun Bryan Adamsin otoksille. Adamsin kolme näyttelyä herättävät keskenään hyvinkin erilaisia tunteita, sillä esillä on kuvia julkisuuden henkilöistä, kodittomista sekä sodassa haavoittuneista ihmisistä. Adams sopii hyvin Fotografiskan periaatteeseen, jossa päänäyttelyn keulakuvaksi halutaan tunnettu ja helposti lähestyttävä taiteilija. Näyttelyssä käy nopeasti selväksi, että Adams on ansainnut paikkansa nimenomaan upeiden kuviensa, eikä pelkän nimensä ansiosta.


Ylemmässä näyttelykerroksessa on tällä hetkellä kolme erilaista näyttelyä. Näistä pysäyttävin lienee Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen ottamia kuvia esittelevä The Darkroom. Laaksonen ikuisti elämänkumppaniaan ja ystäviään valokuviin, joita käytti apuna luodessaan kuuluisia piirroksiaan. Nyt nämä valokuvat ovat ensi kertaa julkisesti yleisön nähtävillä.


Itseäni Fotografiskan nykyisistä näyttelyistä puhuttelee eniten liberialaisbrittiläisen Lina Iris Viktorin töitä esittelevä Dark Testament. Afrikkalaisia naishahmoja esittävissä tummasävyisissä teoksissa on käytetty tehokeinona kultauksia. Kuviin saumattomasti yhdistyvä hämärä näyttelytila muodostaa vaikuttavan kokonaisuuden.


Samasta kerroksesta löytyy myös Sebastião Salgadon näyttely Gold, jonka mustavalkoiset otokset esittävät 1980-luvun työläisiä Serra Peladan kultakaivoksella kuvaajan kotimaassa Brasiliassa. Ensi silmäyksellä jopa abstrakteilta näyttävistä kuvista paljastuu tarkemmin katsottaessa muurahaispesämäinen kaivos, jossa eri ikäiset miehet raatavat henkensä kaupalla.


Fotografiskan ylimmästä kerroksesta löytyy baari ja ravintola, jonka kattoterassi on varmasti paremman sään sattuessa viihtyisä paikka. Meille tarjottujen pienten alkupalojen, jälkiruoan ja alkoholittoman cocktailin perusteella maut ovat raikkaita ja suorastaan suussa sulavia. Ravintola painottaa toiminnassaan ekologisuutta sekä vuodenaikaan sopivia raaka-aineita.


Telliskiven luova keskus tunnetaan nykyään yhtenä Tallinnan trendikkäimmistä alueista, josta löytyy katutaideteoksia, kulttuuritapahtumia, pieniä puoteja ja kiinnostavia ravintoloita. Vastaavia luovuuden nimeen vannovia hipsterikeskittymiä alkaa löytyä useimmista eurooppalaisesta pääkaupungista, joten rosoinen ilmapiiri tuntuu tutulta, vaikka saavunkin Telliskiveen nyt vasta ensimmäistä kertaa.


Telliskiven vanhojen teollisuusrakennusten alakerroissa sijaitseville käytäville on avattu pari kokonaista ostoskatua, joiden varrella toimii persoonallisia sisustusliikeitä, vaateputiikkeja ja muita kauppoja. Hyväntuoksuisissa puodeissa on mukava kierrellä hetki sadetta pitäen, mutta jätän sisustustyynyt ja muut houkutukset tällä kerralla hyllyyn. Kehno sää ja tiukka aikataulu ovat huono yhdistelmä, mutta ajatuksenani on tutustua Telliskiveen perusteellisemmin vielä tämän kesän aikana.


Yksi Telliskiven uusista tulokkaista on Nudist Winery, jonka kaksikerroksisessa baarissa voi nauttia yrityksen omia innovatiivisia juomia sekä tehdä tuliaisostoksia. Nudistin lippulaivatuotteeksi noussutta Rabarbra-raparperikuohuvaa löytyy jo myös Alkon valikoimista, joten maistiaisia saadakseen ei tarvitse välttämättä matkustaa Suomenlahden etelärannalle. Raikkaalla ja selvästi raparperilta maistuvalla juomalla voi hakea vaihtelua vaikkapa kesäjuhlien tarjoiluihin.


Vaikka Rabarbra sopiikin tarjolla olleista tuotteista omaan suuhuni parhaiten, voi Nudistista löytää myös monia muita mielenkiintoisia makuja. Kuohuviiniä valmistetaan esimerkiksi karviaisista ja vadelmista, minkä lisäksi valikoimasta löytyy useampia omenapohjaisia siidereitä. Nudistilla on myös omaa olutta sekä erilaisia alkoholittomia juomia. Esimerkiksi Rabarbraa löytyy alkoholittomana versiona. Tutustumisvierailun perusteella Nudist huokuu intohimoa juomien kehittämistä kohtaan, joten sille voi ennustaa hyvää tulevaisuutta. Näin siitäkin huolimatta, että tunnustaudun itse perinteisempien viinien ystäväksi.


Päivä Tallinnassa -risteilyn aikana ehtii tutustua hyvin yhteen kohteeseen, mutta ajan rajallisuus tulee pian vastaan. Jätämme Telliskiven taaksemme ja suuntaamme uudistuvan terminaalin kautta takaisin Victorialle. Paluumatka sujuu mukavasti Grill House -ravintolan herkkujen äärellä bloggaajakollegoiden seurassa.


Kuten sanottu, koronavirus on edelleen vakava uhka. Se on vaikuttanut paljon matkustamiseen, mutta ei kuitenkaan lopettanut sitä. Erilainen matkailukesä avaa uusia mahdollisuuksia niin kotimaanmatkailuun kuin myös Baltian maihin tutustumiseen. Tallinnasta tai Riiasta käsin voi lähteä kiertomatkalle tai vain nauttia kesäisistä pääkaupungeista. Nämä ovat mielestäni hyviä askeleita ulkomaanmatkailun jatkamiseen.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jarna 9.7.2020 at 12:15

    Löysin vahingossa blogiisi muita matka- asioita etsiessäni ja olipa kiinnostava kuvaus Telliskivestä ja etenkin valokuvanäyttelystä. Harmi etten taida ehtiä ennen tuon Darkroomin päättymistä.
    Mutta ah, rakastan valokuvanäyttelyjä! Fotografiska pitääkin ottaa seuraavan Tallinnan- reissun kohteeksi.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.7.2020 at 17:23

      Kiva kuulla että kiinnostus Telliskiveen ja Fotografiskaan heräsi! Fotografiskassa on kyllä mukava tunnelma ja laadukkaita näyttelyitä, joten sitä on helppo suositella valokuvien ystäville.

    Leave a Reply