Suomen suurin matkablogiyhteisö

Interrail-muistoja: Ranska, Englanti, Belgia ja Hollanti

Tein kesällä 1997 yhden elämäni parhaista matkoista, kun reissasimme täyden kuukauden ympäri Eurooppaa kaverini Juhanin kanssa. Tämä on jälkimmäinen osa edellisessä postauksessa alkaneesta tarinasta.

Saavumme parin viikon matkanteon jälkeen Gare de Lyonin asemalle Pariisiin. Laiturilla päivystävät konepistoolimiehet ja sotakoirat tuijottavat rinkkojamme epäilevästi, eikä metrolipun ostaminen meinaa onnistua ilman sujuvaa ranskan kieltä. Lopulta jonossa seuraavana ollut paikallinen nainen tulee hätiin ja tulkkaa meille parin päivän matkakortit. Saamme varattua aseman turisti-infosta hotellihuoneen, jota kohti pyrimme kahdella sardiinipurkkimaisella metrolla.

Nuhjuiselta vaikuttavan hotellin vastaanotossa päivystää hampaaton mummo, joka puhuu pelkkää ranskaa. Ainoat englanninkieliset sanat löytyvät seinältä, jossa muistutetaan rikkoutuneiden tavaroiden korvausvelvollisuudesta. Huoneemme ikivanha lipasto meinaa hajota ensi kosketuksesta käsiin, joten tilanne ei vaikuta lupaavalta. Löydämme vessan ja suihkun erään kaapin oven takaa. Tilaa on niukalti, joten oven alaosa on sahattu pois, jotta jalat saa pöntöllä istuessa mahtumaan vessan ulkopuolelle. Suihkussa ei mahdu kääntymään ympäri, mutta sieltä tulee lämmintä vettä. Pariisi on tunnetusti ahdas kaupunki.


Kävelemme kolmessa päivässä kilometritolkulla pitkin Pariisin katuja ja seuraamme kaupunkilaisten elämää. Kesän suurin nuorisovillitys näyttää olevan rullaluistelu, mutta vanhempi väki jatkaa loputtomia petanquekamppailujaan puistojen varjoissa. Näemme muun muassa Notre Damen, Luxembourgin puiston sekä Champs Élyséen. Louvre jaksaa kiinnostaa meitä tunnin, minkä jälkeen etsimme toisen tunnin uloskäyntiä. Törmäämme taidemuseon käytävällä turkulaiseen reilaajapoikaan, joka lyöttäytyy seuraamme loppupäiväksi. Häntä harmittaa, että vaikka Turuus on monta Hesee, ei Pariisissa ole yhtään. Päädymme McDonald’siin syömään.


Suunnistamme Eiffelin tornille ja nousemme Juhanin kanssa katselemaan maisemia sillä aikaa, kun uusi ystävämme jää alas kirjoittamaan postikortteja Turkuun. Kävelemme kaikki yhdessä vielä Riemukaarelle katsomaan, kuinka tuntemattoman sotilaan haudalle lasketaan kukkia. Turkulainen jatkaa illansuussa matkaansa jonnekin päin Eurooppaa ja me jäämme ahmimaan herkullisia crêpejä.


Kiipeämme viimeisenä Pariisin-iltana Montmartren kukkulalle ja katselemme Sacré-Cœurin kirkon portailta, kuinka aurinko laskee kaupungin kattojen taakse. Ympärillämme riittää eri puolilta maailmaa saapuneita nuoria, joista yksi soittaa kitaralla Hotel Californiaa ja muita hippihenkisiä hittejä. Tarjoilukin pelaa, kun afrikkalaistaustaiset kaverit myyvät jäillä täytettyihin ämpäreihin upotettuja juomatölkkejä. Kaupankäynti tosin keskeytyy aina poliisipartion lähestyessä, kun ämpärit juoksutetaan puiston kätköihin. Paikalle voisi jäädä muuten aamunkoittoon saakka, mutta hotellimme hampaaton mummo sulkee ovet aina yhdeltä yöllä. Joudumme lopulta melkein juoksemaan, kun suunnistan parin hollantilaisen oluen voimalla alkumatkan aivan väärään suuntaan.


Jätämme Pariisin kolmen yön jälkeen taaksemme ja suuntaamme aamujunalla kohti Le Havren satamaa. Le Havren ilmapiiri vaikuttaa Pariisia rennommalta, mutta meille ei jää kunnolla aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Lautta kanaalin yli Portsmouthiin lähtee iltapäivällä ja kulutamme laivamatkan lähinnä syömiseen ja meren tuijottamiseen.

Saapuminen Ranskasta Englantiin on pienimuotoinen kulttuurishokki. Ihmiset vaikuttavat hyväntuulisilta, huumorintajuisilta ja puhuvat jokseenkin ymmärrettävää kieltä. Liikenne kulkee väärällä puolella tietä ja lämpömittari käyttää erikoista asteikkoa. Yövymme mukavassa bed & breakfastissa, jonka aamiainen koostuu pekonista, pavuista, kummallisesti valmistetusta tomaatista, suolaisesta makkaranpätkästä sekä kaiken muun päälle isketystä paistetusta kananmunasta. Tervetuloa Englantiin!


Kävelemme raikkaassa meri-ilmassa pieneen satamaan, josta kulkee ilmatyynyaluksia Isle of Wightin saarelle. Erikoisella kulkuvälineellä on mukava matkustaa ja pääsemme hetkessä Solentin salmen ylitse Ryden satamaan. Ilmatyynyaluksen etuna on, että se kulkee laskuveden aikaan kevyesti Wightsaaren rantahietikolla.

Väistelemme Rydessa rantaleluja kantavia ihmisiä, käymme turisti-infossa varaamassa majoituksen ja jatkamme pienellä paikallisjunalla Sandowniin. Ihastun maaseudun leppoisaan tunnelmaan, sillä tuntuu kuin aika kulkisi Wightsaarella hitaammin, eikä kellään olisi kiirettä minnekään. Matkailijoita kyllä on, mutta suurin osa heistä vaikuttaa englantilaisilta.


Majoitumme Chester Lodgeen, jonka mukava omistaja toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Sandown on miellyttävä pieni rantakaupunki, jossa on omakotitaloja ja huolellisesti hoidettuja puutarhoja. Kylmä vesi huuhtelee pitkää hiekkarantaa, jolla eläkeläiset paistattelevat päivää. Paikallisena viihdekeskuksena toimii tyypillinen englantilainen huvilaituri peleineen ja kahviloineen.


Päätän vuokrata seuraavana aamuna polkupyörän ja ajelen yksikseni Wightsaaren eteläosan teillä. Näen paljon vihreitä niittyjä ja muutamia pikkukyliä. Saari on paikoitellen yllättävän mäkinen, mutta nautin maisemista ja reippaasta liikunnasta. Pysähdyn välillä pieneen eläintarhaan ja trooppiseen lintupuistoon, kunnes käännyn etelärannikolta sisämaahan päin. Poljen päivän aikana nelisenkymmentä kilometriä ja olen retkeeni tyytyväinen.

Wightsaarella voisi viihtyä kauemminkin, mutta palaamme toisen Sandownissa nukutun yön jälkeen Englannin pääsaarelle. Jatkamme Portsmouthista junalla Salisburyyn ja sieltä kaksikerroksisella bussilla kohti Stonehengen kivimuodostelmaa. Höpötämme Pariisissa tapaamaltamme kaverilta tarttunutta Turun murretta tyytyväisinä siitä, ettei kukaan ympärillämme kuitenkaan ymmärrä harvinaisen tyhmiä juttujamme.


Stonehenge ei lopulta herätä suurta innostusta. Muodostelma sijaitsee vilkasliikenteisen tien varrella ja suuri turistijoukko on aidattu kymmenien metrien päähän historiallisista kivistä. En pysty hyvällä tahdollakaan aistimaan kaipaamaani mystistä tunnelmaa. Bussissa edessämme istunut tyttö tulee kysymään selvällä suomen kielellä, voisimmeko ottaa hänestä ja hänen kavereistaan kuvan. Otamme kuvan ja palaamme vähin äänin seuraavalla bussilla Salisburyyn. Sieltä matka jatkuu saman tien Lontooseen.


Lontoo tuntuu Wightsaaren hiljaisuuden jälkeen todella suurelta. Matkustamme ruuhkaisissa metroissa, joissa hoetaan joka aseman kohdalla mind the gap, kunnes löydämme Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevan vaatimattoman hotellimme. Näen öisiä painajaisia rasvaisista englantilaisista aamiaisista, joten alan tilata niitä entistä karsitumpina versioina. Lopulta huomaan pelkän paahtoleivän ja teen riittävän.

Heinäkuussa 1997 juorulehtien lööpit täyttyvät päivästä toiseen prinsessa Dianan ja Spice Girlsin kasvoista. Myös muotisuunnittelija Gianni Versacen murha ylittää uutiskynnyksen. Syömme Planet Hollywoodissa ja käymme katsomassa uuden Batman-elokuvan. Elämä on huoletonta, vaikkei taskun pohjalla liikaa puntia olekaan.

Näemme kolmen Lontoossa viettämämme päivän aikana monta kuuluisaa maamerkkiä, kuten Big Benin, Westminster Abbeyn, Piccadilly Circuksen, Trafalgar Squaren ja Tower Bridgen. Myös vahdinvaihto Buckinghamin palatsin edustalla pitää kokea, vaikka se onkin harvinaisen pitkästyttävä tapahtuma. Käymme myös London Dungeon -kauhutalossa, jonka pelottavin kokemus on belgialaisen koululaisryhmän keskelle joutuminen.


Käyn yksikseni alkuperäisellä Wembleyn stadionilla, jossa pääsen opastetulle kierrokselle. Marssin kuvitteellisen joukkueen kapteenina Englannin maajoukkueen pukuhuoneesta kentän laidalle, mutta nurmi on verhottu Michael Jacksonin konserttien vuoksi rumalla vaalealla peitteellä. Pääsen kierroksen päätteeksi kuningattaren aitioon nostamaan FA Cupin voittopokaalia. Mielikuvitusta käyttämällä voi nähdä ainakin puoli stadionia täynnä Tottenhamin kannattajia.


Matka jatkuu Lontoosta Brightoniin, jossa Juhani on ollut aiemmin kielikurssilla. Löydämme mukavan majapaikan Regency Squaren laidalta aivan rannan tuntumasta. Juhani tuntee Brightonin hyvin ja esittelee viihtyisältä vaikuttavaa kaupunkia.

Paria viikkoa aiemmin majoittajanamme toiminut Regine on lähtenyt kaverinsa kanssa Englannin-matkalle ja tapaamme sveitsiläistytöt Brightonissa. Juhanilla ja Reginellä on yhteisiä kielikurssimuistoja samasta kaupungista. Kiertelemme porukalla ympäri Palace Pier -huvilaituria, istumme viileällä rannalla, käymme syömässä ja kävelemme ympäri kaupunkia parinakin päivänä.


Sveitsiläiset jatkavat matkaansa, mutta jäämme vielä kolmanneksi päiväksi Brightoniin ja yritämme etsiä Wilsonin perhettä, jonka luona Juhani on majoittunut paria vuotta aiemmin. Naapuri kuitenkin kertoo Wilsoneiden muuttaneen Southamptoniin, joten jälleennäkeminen jää kokematta. Aikamme Englannin etelärannikolla on varsin kiireetöntä ja ehdimme käväistä muun muassa katselemassa Brighton Marinan veneitä.

Palaamme mannermaalle klassista laivareittiä Doverista Calaisiin. Muistamme kesken matkan, että on sunnuntai. Etukäteen katsomamme aikataulu ei näin ollen olekaan voimassa ja ymmärrämme, ettemme ehdi yöksi Belgiaan. Englannin valkeat rantakalliot jäävät joka tapauksessa taakse ja pääsemme takaisin Ranskan kamaralle. Päätämme mennä seuraavaksi yöksi Lilleen ja odotamme junan lähtöaikaa calaislaisen puiston raukeassa iltapäiväauringossa.


Junamatkailun parhaisiin puoliin kuuluu toisiin reppureissaajiin tutustuminen. Tällä kerralla tapaamme niin etelä- kuin pohjoisamerikkalaisiakin matkalaisia. Puheenaiheet vaihtelevat Toronto Maple Leafsin menneestä kaudesta ecuadorilaisiin ruusuihin. Saavumme Lilleen ja meille löytyy tilaa paikallisesta retkeilymajasta. Huone tuo mieleen rippikoulun, koska siinä on kaksi puista kerrossänkyä. Teemme pienen kaupunkikierroksen ja näemme muutamia hienoja taloja, mutta emme jaksa innostua Lillestä enempää. Matkaväsymys taitaa jo hieman painaa.

Aikatauluongelmamme jatkuvat seuraavana aamuna, sillä olemme unohtaneet kääntää herätyskellon Ranskan aikaan ja nukumme pommiin. Pääsemme silti eteenpäin ja katselemme pian junan ikkunasta belgialaisia peltoja. Belgia tuntuu pikaisesti läpi junailtuna Euroopan turhimmalta maalta, mutta myöhemmät matkat todistavat rajun arvioni menneen pahasti pieleen.


Meille jää reilu tunti aikaa junanvaihtoon Antwerpenin asemalla. Peräämme muodostuu pian jono paikallisia lapsia, jotka seuraavat meitä kuin hai laivaa. Nauravien tenavien naamat on maalattu punaisiksi ja he toistavat jokaisen liikkeemme. Omituista seuraa johtajaa -leikkiä jatkuu jonkin aikaa, kunnes eräs aikuinen tulee kertomaan, että lasten touhut liittyvät Belgian kansallispäivän perinteisiin. Oletamme että on suuri kunnia tulla seuratuksi moisena juhlapäivänä.


Saavumme iltapäivällä Amsterdamiin, joka ei ota meitä vastaan kovin ystävällisesti. Varaamme aseman turisti-infosta hotellimajoituksen, mutta perille suunnistaminen on hankalaa. Kun hotelli viimein löytyy, kohtaamme portailla oksentavan naisen ja vastaanotossa piipputupakalta haisevan ukkelin, joka ojentaa murahdellen avaimen. Palaamme ulkoilmaan ja suuntaamme rahanvaihtopisteelle, jonka jonossa Juhanilta yritetään varastaa rahaa. Kaduilla näkyy muutenkin hieman epämääräistä porukkaa. Kotimatka alkaa olla jo mielessä, joten emme jaksa innostua sen enempää kanavista kuin mistään muustakaan. Ilta päättyy jo varhain lohduttomaan rankkasateeseen.


Seuraava aamu on jo aurinkoisempi ja mielikuva Amsterdamistakin paranee hieman. Päätän palata Hollantiin joskus toiste paremmalla onnella. Matkaamme yhdellä junalla Osnabrückiin, toisella Hampuriin ja kolmannella Lyypekkiin, jossa vietämme viimeisen yön ennen laivaan astumista. Lyypekin ilta on hiljainen. Olen käynyt Lyypekissä kerran aiemminkin, mutta muistan sieltä vain marsipaanista tunnetun Niedereggerin kahvilan. Kahvilavierailu jää tällä kerralla väliin.

Finnjet saapuu Helsinkiin aurinkoisena torstai-iltana tasan kuukausi lähtömme jälkeen. Olotila on kliseisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen. Tuntuu hyvältä päästä vaihteeksi tuttuun kotiympäristöön, vaikka mielessä alkaakin pian pyöriä suunnitelmia uusista matkoista. En osaa arvata, ettei seuraavaa Interrailia ole tiedossa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Toisaalta olisin hyppinyt riemusta jos olisin kuullut, kuinka paljon tulen vuosituhannen vaihteen jälkeen matkustamaan muilla tavoin.


Kultaisella 90-luvulla kuukauden mittainen Euroopan-kierros oli hienointa mitä kuvitella saattoi. Vieraat mantereet maailmanympärimatkasta puhumattakaan tuntuivat nykypäivää kaukaisemmilta. Maata pitkin matkailua ei mainostettu vielä silloin ekologisena, mutta se oli kätevyytensä ja hintansa suhteen erinomainen vaihtoehto. Maksoin kuukauden Interrail-lipusta 1920 markkaa, kun taas lentäminen oli ennen halpayhtiöiden kulta-aikaa verrattain kallista.

Yllä kuvatusta matkasta on kulunut jo 23 vuotta, joten maailma on ehtinyt muuttua paljon. Kansalliset valuutat ovat vaihtuneet euroon ja maksaminen tapahtuu käteisen sijasta lähes aina kortilla. Muutaman filmirullan sijaan matkan aikana voi täyttää digikameran muistikorttia niin paljon kuin haluaa. Internet oli kyllä olemassa jo vuonna 1997, mutta sen käyttäminen matkan aikana ei tullut mieleenkään, sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. En omistanut tuolloin edes omaa matkapuhelinta, mutta kirjoitin muutaman postikortin.


Nykyään internet on täynnä matkojen suunnittelua helpottavaa tietoa erilaisista varauspalveluista, aikatauluista ja nähtävyysvinkeistä lähtien. Kartta sijaintitietoineen löytyy puhelimen näytöltä ja ravintolapöydänkin voi varata napin painalluksella. Tuolloin nuorina miehinä olimme tosin tyytyväisiä halpoihin hampurilaisiin ja pizzabuffetteihin, emmekä kaivanneet minkäänlaisia trendikahviloita.

Matkailutyylini on varmasti muuttunut monella tavalla ja suunnittelen nykyisin matkat melko huolellisesti etukäteen. Toisaalta kaipaan takavuosien huoletonta menoa, jolloin uudet paikat etsittiin omin jaloin kävelemällä Google Mapsin selaamisen sijasta. Kun tiedossa olivat vain suurimmat nähtävyydet, jäi päämäärättömään vaelteluun ja kiireettömään tutkimiseen enemmän aikaa. Välillä tieto lisää tuskaa tai ainakin kiireen tuntua.


Mieltäni houkuttaa uusi Interrail-matka joskus tulevaisuudessa. Raiteita pitkin pääsee sujuvasti suoraan keskustasta toiseen ja olen aina muutenkin nauttinut junilla kulkemisesta. Junamatkustamisen ainoa merkittävä rajoite on monen idyllisen pikkukylän karsiutuminen reitin varrelta, sillä rautatieasemia löytyy harvemmin maaseudulta.

Oma vinkkini Interrailille on riittävän väljän matkaohjelman laatiminen. Kohteisiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa, jotta niistä ehtii saada edes kohtalaisen käsityksen. Yhtäkään kaupunkia ei saisi arvostella pelkästään rautatieaseman ympäristön perusteella ja tiukka matkatahti voi käydä viikkojen mittaan liian rankaksi. Suunnittelussa on tietenkin oma haasteensa, koska Eurooppa on houkutuksia täynnä. Esimerkiksi itäinen reitti Balkanille ja Italiaan houkuttaisi, ellei sittenkin palaisi Belgian, Hollannin ja Britannian raiteille…


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Noora / Seikkailumielellä 3.6.2020 at 13:32

    Mukava lukea tunnelmia näinkin vanhalta reissulta! Eurooppa on kyllä niin kätevä ottaa haltuun junailemalla, kunhan ensin pääsee täältä pohjoisen perukoilta Keski-Euroopan raideyhteyksien äärelle. Viime kesänä seikkailin Belgiassa ja Saksassa junaillen ja etenkin Belgia oli junamatkustajalle helppo kohde, kun kaikki on niin lyhyiden etäisyyksien päässä ja vuoroja kulkee tiuhaan. Tälle kesälle oli jo parin viikon BritRail-lippu ostettuna heinä-elokuulle, mutta sattuneesta syystä reissu siirtyy ensi vuodelle.

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.6.2020 at 20:22

      Kiitos Noora! Toivon että tällaisilla menneiden vuosien jutuilla on tarinallista arvoa, vaikkei niistä tuoreita vinkkejä löydykään. Interraililla oli suuri vaikutus itseeni matkailijana ja ehkä ihmisenä muutenkin. Sääli että Suomi on vähän syrjässä, mutta kun Keski-Eurooppaan pääsee, on junat tosiaan erinomainen tapa kiertää kaupungista toiseen. Olen käynyt Belgiassa kahdesti Interrailin jälkeen ja voisin palata sinne aina uudelleen. Samoin Britanniassa junat on varmasti kätevä vaihtoehto saaren kiertämiseen.

  • Reply Eila / Metkaamatkustelua 4.6.2020 at 17:02

    Olipa mukavaa lukea hienot jutut interrailmatkastasi. Interraililla on ollut suuri vaikutus myös omaan elämääni. Täydensin juttusi innoittamana omia interrailkokemuksiani blogiin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 5.6.2020 at 11:45

      Kiitos Eila, kiva kuulla! Interrail on varmasti jättänyt jälkensä moneen matkailijaan ja on hienoa, että nykyään reilaamaan voi lähteä minkä ikäisenä tahansa.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 4.6.2020 at 19:55

    Tuo on muuten aivan totta, matkailu ja sen suunnittelu on kyllä muuttunut internetin myötä valtavasti. Itse olen sen ikäinen, että internet on ollut apuna aina matkoja suunnitellessani. Enkö toisaalta oikein voisi kuvitellakaan matkustavani mihinkään ilman, että olisin suunnitellut matkaa perusteellisesti. Toisaalta moni matkustaa edelleenkin niin ettei juurikaan perehdy kohteeseen ja menee siellä vain fiiliksen mukaan. Tapoja on monia! 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 5.6.2020 at 11:55

      Tuntuu hurjalta ajatella, kuinka paljon matkojen suunnittelu on muuttunut melko lyhyessä ajassa. Taisin tehdä ensimmäisen nettivarauksen ulkomaille jo vuonna 2000, mutta käyttää ensimmäistä kertaa sähköpostia ulkomaanmatkan varrella vasta vuonna 2008. Tykkään itsekin suunnitella matkoja etukäteen ja vaikka kaipaankin fiiliksen mukaan reissaamista, en osaisi täysin heittäytyä sellaiseen nykypäivän informaatiotulvan keskellä.

    Leave a Reply