Suomen suurin matkablogiyhteisö

Interrail-muistoja: Saksa, Itävalta, Italia ja Sveitsi

Yksi elämäni parhaista matkakokemuksista on ollut kuukauden mittainen Interrail, jonka tiivistin nyt kahteen postaukseen. Reissusta on pian kulunut jo 23 vuotta, joten tarjolla on ajankohtaisten vinkkien sijasta nojatuolimatkailua ja nostalgiaa.

GTS Finnjet irtoaa Katajanokan laiturista kesäkuisena tiistai-iltapäivänä vuonna 1997. Ilmassa on seikkailun tuntua, kun katselemme kaverini Juhanin kanssa kotimaan loittonevia rantoja. Edessä on kokonainen kuukausi ulkomailla ja mielen täyttää vapauden tunne. Isältä lainattuun vanhaan oranssiin putkirinkkaan on pakattu muun muassa matkashekkejä useammalle valuutalle, lusikka eväsjogurttien syömistä varten sekä viime hetkellä ostettu Thomas Cookin aikataulukirja.

Laivamatka sujuu rauhallisissa merkeissä, vaikka kartutankin matkakassaa voittamalla hedelmäpelistä komeasti 800 markkaa. Kova kilinä herättää saksalaisen mummojoukon huomion, mutten helly jakamaan heille kolikoita. Hytti ei ole mahtunut budjettiimme, joten matkustamme muiden reppureissaajien tavoin sleep in -osastolla.


Suuntaamme Travemünden satamasta bussilla Hampuriin, josta jatkamme ensimmäisellä pikajunalla kohti etelää. Kirjaamme Interrail-lippujemme ensimmäiselle riville huolellisesti tämän osuuden matkapäivän, kellonajan, junan numeron, lähtöpaikan sekä määränpään.

Päätämme jäädä kyydistä jossakin, minne vain alkuiltaan mennessä ehdimme. Ensimmäisen Saksassa vietetyn yömme kohteeksi valikoituu näin ollen Kassel. Onnistumme erinäisten vaiheiden jälkeen löytämään paikallisen retkeilymajan, jossa majoitumme kahdeksan hengen huoneeseen lähinnä aasialaisten ihmisten kanssa. Eräs heistä ryhtyy suorittamaan yön pikkutunneilla joogaohjelmaa, mutten anna sen häiritä uniani.


Seuraavana päivänä matka jatkuu Müncheniin, jossa päätämme viipyä kolme yötä. Juhani on saanut jonkinlaisen vatsataudin, eikä meillä ole hajuakaan tulevasta yöpaikasta. Suunnistamme erääseen retkeilymajaan, jossa selviää, että kaupungin kaikki hostellit ovat loppuunmyytyjä. Päädymme epätoivoissamme aivan liian kalliin hotellin vastaanottoon, jonka ystävällinen vanhempi herrasmies suostuu auttamaan meitä ja soittelee ympäri kaupunkia. Sopivaa majoitusta ei edelleenkään löydy.

Palaamme masentuneissa tunnelmissa rautatieaseman turisti-infoon, jossa Juhanista tulee kommunikaatio-ongelmien vuoksi ruotsalainen herr Johanneson. Herr Johannesonille löytyy siedettävän hintainen huone Karlsplatzin lähistöltä ja olemme niin helpottuneita, ettei kaatosadekaan tunnu enää missään.

En omista vielä kännykkää, mutta lainaan Juhanin puhelinta ja soitan oman syntymäpäiväni kunniaksi kummilleni Suomeen. Juhani jää potemaan kuumeista vatsatautia, joten lähden yksikseni kävelemään ympäri tihkusateista Müncheniä. Vietän synttäreitäni harhailemalla Isar-joen rannoilla ja pitämällä sadetta Frauenkirchen suojissa. Lopulta suunnistan peliluolien ja kebabkioskien ohitse takaisin hotellin ja nukahdan ikkunalautaan iskeytyvien pisaroiden ropinaan.


Juhani palaa ilahduttavan nopeasti elävien kirjoihin ja pari seuraavaa päivää sujuvat iloisissa merkeissä Müncheniin tutustuen. Näemme Marienplatzin kellopeliesityksen, pidämme sadetta tavarataloissa ja säälimme Olympiatornin hissinkuljettajaa, joka näyttää kyllästyneeltä työhönsä. Englischer Gartenissa näemme kiinalaisen pagodin sekä innokkaita jokisurfaajia. Ehdimme myös Nymphenburgin linnan puutarhaan.

Hyödynnämme turistilippujamme ajelemalla raitiovaunuilla sattumanvaraisiin paikkoihin ja kirjoitamme postikortteja jonkinlaisen lähiön puistossa. Syön viimeisenä iltapäivänä itseni tärviölle, kun tilaan McDonald’sista vahingossa neljä hampurilaista sisältävän aterian. Ehdin toki näiden päivien aikana maistaa myös joitakin paikallisia erikoisuuksia, kuten weisswurstia.


Mukava München jää taakse matkan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna. Ihailemme junan ikkunasta Alppeja ja tunnen elämäni suurinta vapauden tunnetta. On aivan mahtavaa matkustaa pitkin Euroopan rautateitä ilman, että kukaan muu edes tietää missä maassa olemme menossa. Pysähdymme Innsbruckiin syömään kunnon schnitzelit lounaaksi. Itävallan-vierailumme jää kuitenkin lyhyeksi, koska tavoitteenamme on ehtiä yöksi Milanoon.

Maata pitkin matkustamisen parhaisiin puoliin kuuluu kartan ja ympäristön hahmottaminen aivan uudenlaisella tavalla. Tällä kerralla ihmettelen, kuinka kauan maisema näyttää itävaltalaiselta, vaikka olemme saapuneet Italiaan jo kauan sitten. Juttelemme vieressämme matkustavan veronalaisen tytön kanssa, kunnes saavumme hänen kotikaupunkiinsa. Vaihdamme pian saapuvaan toiseen junaan, jonka ainoat vapaat paikat löytyvät tupakoivien osastolta. Puolitoista tuntia suljetussa kuuden ihmisen loosissa on yhtä kärsimystä, kun neljä matkustajaa polttaa koko matkan ketjussa.


Olemme ottaneet opiksemme ja varanneet majoituksen Juhanin kännykällä etukäteen. Yhden tähden Hotel Salerno löytyy kätevästi Milanon päärautatieaseman kulmilta. Perillä selviää, miksi hotellin työntekijä oli kuulostanut niin ilahtuneelta, kun olimme tehneet varauksen kerralla kolmeksi yöksi. Emme kuitenkaan valita pölyisestä lattiasta, pureskellusta puhelimesta, rikkoutuneista lampuista tai mistään muustakaan epäkohdasta. Maalaan sen sijaan hammastahnaa käyttäen pari ylimääräistä purjevenettä vinossa roikkuvaan suttuiseen maisematauluun. Muutos ei rehellisesti sanottuna heikennä teoksen laatua.

Joudumme hoitamaan myös muutamia käytännön asioita, kuten pesemään pyykkiä. Yhden tähden hotellissa lavuaarin tulppakin on väärää kokoa, mutta selviämme silti urakasta kunnialla. Emme uskalla mennä hotellin aamiaiselle, joten ostamme asemalta eväitä. Syömme sämpylöitä ja Vitasnella-jogurttia aurinkoisella aukiolla, jonka viihtyisyyttä laskevat maasta löytyneet huumeneulat.


Nautin Milanon italialaisesta tunnelmasta. Temperamenttiset ihmiset heiluttavat puhuessaan vimmatusti käsiään ja jäätelö on maailman parasta. Käymme komeassa tuomiokirkossa, jonka edustalla parveilee niin puluja kuin itämaisia turistejakin. Ohitamme huomaamattamme La Scalan oopperan ja päädymme kauppaan, josta ostan VHS-kaseteille taltioituja Italian maajoukkueen klassikko-otteluita. Lorvailemme Sempionen puistossa ja matkustamme metrolla pahanhajuiselta asemalta toiselle. Aika Milanossa kuluu mukavasti ja syömme tietysti niin pizzaa kuin pastaakin.

Juhani on suuri formulafani, joten käytämme yhden päivän Milanosta käsin tehtyyn Monzan-retkeen. Vaellamme pitkin helteisiä katuja autodromoa kysellen ja löydämmekin pitkän taivalluksen jälkeen perille. Katselemme legendaarisen formularadan lähtöpaikkaa ja hämmästymme, kun paikalliset teinitytöt kyselevät matkamuistokaupassa Mika Salon kuvia. Uskaltaudun käväisemään radan mustalla asvaltilla jossain valvovien silmien kantamattomissa, kunnes aloitamme uuden epätoivoisen taivalluksen rautatieaseman suuntaan.


Ajamme seuraavana päivänä oranssilla raitiovaunulla omaan pyhiinvaelluskohteeseeni San Siron stadionille eli Stadio Giuseppe Meazzalle. Pääsin ensimmäisellä Milanon-matkallani stadionin ulkopuolelle ja nyt toisella kerralla sisälle, mutta otteluiden aika tulee vasta myöhemmin. Ostamme stadionkierroksen liput naiselta, joka polttaa tiskinsä takana ketjussa tupakkaa. Hän lähtee myös oppaaksemme, mutta vaikuttaa kireältä, koska ei saa jatkaa polttamista opastuksen aikana.


Pääsemme kentän laidalle sekä näemme pokaalit ja pukuhuoneet. En suostu astumaan Milanin pukukoppiin vaan livahdan omin lupineni Interin puolelle. Opas muuttuu entistä kireämmäksi, mutta minä olen onnellinen.

Jätämme Hotel Salernon taaksemme ja suuntaamme pariksi seuraavaksi yöksi järven rannalle Comoon. Tapaamme junassa matkailijoita haastattelevan miehen, joka tarjoaa palkinnoksi kyselyyn vastaamisesta ilmaisen filmirullan. Emme jaksa odottaa Comon retkeilymajan myöhäistä aukeamista, joten päädymme suhteellisen edulliseen hotelliin kaupungin keskustaan. Tähtiä on tällä kerralla peräti kolme.


Kaupunki monine vanhoine kujineen on kaunis, mutta järvi tulvii pahemman kerran. Vesi on peittänyt laajan alueen alleen ja talojen seinustoille on pystytetty telineitä liikkumisen mahdollistamiseksi. Paikalliset ukot seisovat kalastamassa paikalla, jossa olisi normaalisti puisto. Käymme keskustasta lähtevällä funikulaarilla Brunaten kukkulalla katsomassa maisemia ja pelaamme minigolfia. Como jää säästä huolimatta mieleen mukavana paikkana.


Jatkamme Comosta rajan yli Sveitsin Luganoon, jossa ihmettelemme kaupungin mäkisyyttä sekä subtrooppiseen ilmastoon sopeutuneita palmuja. Päivä kuluu lähinnä Lugano-järven rantoja pitkin vaeltaessa sekä lopulta rantakadun penkillä väsyneenä lojuen. Illalla täytyy paeta rajua ukkoskuuroa hotelliin.

Jatkamme Sveitsin-seikkailuamme komeissa maisemissa, joita sävyttävät jylhät vuoret, kapeat solat ja somat pikkukylät. Tunnelmaa latistaa ainoastaan ajoittainen räntäsade. Vaihdamme Oltenissa junaa ja saamme seuraksemme vanginpukuihin sonnustautuneen nuoriso-orkesterin. Suuntanamme on Solothurn, jossa meidän on tarkoitus tavata Juhanin sveitsiläinen kielikurssikaveri Regine.


Päädymme Solothurnissa täyden markkinahumun keskelle, sillä käynnissä on jonkinlainen kyläjuhla. Kadut ovat täyttyneet myyntikojuista ja juhlivista ihmisistä. Paikalliset näyttävät syövän ja juovan sydämensä kyllyydestä ja pelimannit soittavat punavalkoisten lippujen alla riemukasta musiikkia. Maistamme jonkinlaista perinneruokaa ja tuntuu kuin olisimme tupsahtaneet keskelle hullujen kylää. Tapaamme sattumalta Sveitsissä jo kauan asuneen suomalaisen tädin, joka kertoo Solothurnin olevan hyvin hiljainen paikka näitä vuoden ainoita suuria markkinoita lukuun ottamatta.

Löydämme Reginen ja lähdemme hänen kyydillään Berniin, jossa teemme sateisen kävelykierroksen. Regine pakottaa Juhanin ostamaan sateenvarjon, mutta tyydyn itse nostamaan takinkaulukseni pystyyn. Näemme muutamia hienoja rakennuksia ja näköalapaikkoja, kunnes olemme kaikki läpimärkiä sateenvarjon käyttämisestä riippumatta.


Pääsemme yöksi Reginen kotitaloon Mühledorf-nimiseen idylliseen maalaiskylään, jonka keskellä kohoaa kirkontorni ja pelloilta kuuluu taukoamatonta lehmänkellojen kalkatusta. Reginen perheen kotitalo on punaisine ikkunaluukkuineen kuin suoraan postikortista. Keittiössä on aito käkikello sekä Reginen äiti, joka keittää suuressa padassa fondueta.


Keskustelemme syödessämme perinneruoista ja opimme pari sanaa sveitsinsaksaa, joka kuulostaa aivan käsittämättömältä mongerrukselta. Saamamme palvelu on ylenpalttista, sillä Reginen äiti haluaa välttämättä pestä pyykkimme. Käymme vielä illalla elokuvissa Solothurnissa. Taskulampun kanssa heiluva opastaja ohjaa meidät oikeille paikoille ja elokuvan puolivälissä on vartin mittainen tauko lisäeväiden ostamista varten.

Syömme aamiaiseksi kaikkea herkullista, joka on peräisin joko talon omilta pelloilta tai korkeintaan naapurin kanalasta. Viihtyisimme kauemminkin, muttemme kehtaa jäädä palveltaviksi vaan päätämme jatkaa matkaa kohti Lausannea. Siellä päädymme pariksi yöksi retkeilymajaan, josta saamme oman huoneen.


Lausanne on kaunis ja mäkinen kaupunki Genevenjärven rannalla. Käymme hienossa olympiamuseossa, jossa viihdyn helposti pidemmänkin aikaa. Museon ulkopuolella on kopio tutusta Paavo Nurmen juoksijapatsaasta. Kävelemme ympäri kaupunkia, pelaamme taas minigolfia ja ihmettelemme lehmäaiheisten matkamuistojen määrää.

Matka alkaa olla puolivälissä, mutta osa reitistä on edelleen avoimena. Otamme kartat ja aikataulukirjan esiin tehdäksemme hyviä suunnitelmia. Seuraavana aamuna ensimmäinen ajatukseni on, että nyt täytyy nousta ja mennä Pariisiin. Se ei kuulosta yhtään hullummalta.

Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 1.6.2020 at 16:52

    Ihana nostalgiamatka! ”On aivan mahtavaa matkustaa pitkin Euroopan rautateitä ilman, että kukaan muu edes tietää missä maassa olemme menossa.” Tämä virke palautti elävästi mieleen yhden omista ikimuistoisista reissuistani, ensimmäisen auto- ja telttamatkan aikuisiällä puolisoni kanssa. Vaikka silloin kaikilla oli jo kännykät, netissä niillä ei juuri roikuttu, joten fiilis oli samankaltainen. Some ei ollut vielä räjähtänyt niin isoksi ilmiöksi, ja ilman jatkuvaa nettiyhteyttä (ja sen myötä yhteyttä someen ynnä muuhun) hommassa oli erilaista seikkailun tuntua kuin tänä päivänä. En vaihtaisi sittemmin tullutta edullista EU-roamingia mihinkään, mutta kyllä homma oli aika erilaista melko vähän aikaa sitten!

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.6.2020 at 21:27

      Kiitos Jenni! Kiva että tuo vapauden hetki tuli tarinasta esiin, koska se kuvaa koko matkaa niin hyvin. En minäkään luovu netin käytöstä tai muista matkailua nykyään helpottavista mukavuuksista, mutta kaipaan silti jotain noiden aikojen seikkailuista. Yritän ehkä joskus reissata roikkumatta jatkuvasti netissä, mutta ei nykymaailmassa siltikään pääse samalla lailla pois omasta kuplastaan kuin matkoilla ennen someaikaa.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 2.6.2020 at 21:14

    Varmaan tosiaan ikimuistoinen reissu! Vähän itseäni on jäänyt harmittamaan, että tällaista reissua ei aikoinaan tullut tehtyä, vaikka monissa hienoissa paikoissa olenkin päässyt käymään. Tuollainen on silti matkana ja kokemuksena varmasti ihan ainutlaatuinen.

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.6.2020 at 21:36

      Tämä todellakin oli ikimuistoinen ja maailmaa avartanut reissu! Onneksi Interrailille pääsee nykyään iästä riippumatta, joten se on edelleen toteutettavissa. Toki Interrailille lähtö voisi tuntua nyt erilaiselta toisenlaisessa elämäntilanteessa.

    Leave a Reply