Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vuoden 2019 matka-aakkoset

Näin vuoden lopulla on aika muistella menneitä ja palauttaa mieleen missä vuoden aikana on tullut reissattua. Oma koosteeni on perinteiseen tapaan aakkosten muodossa.

Monipuolinen matkailuvuoteni muistutti reissujen määrän osalta edellisiä, vaikka kohteet toki vaihtuivatkin. Otimme vuoden vastaan Singaporessa ja saimme kesällä toteuttaa haaveilemamme pariviikkoisen Slovenian-matkan. Kevääseen kuuluivat pitkät viikonloput Vilnassa ja Münchenissä, kun taas syysloma sujui Italian auringon alla. Kotimaassa tulivat tutuiksi Vuokatti sekä länsirannikko, ja ehdimmehän jossain välissä myös muutamaksi päiväksi etelänaapuriin Viroon.



A – Amalfin rannikko
kuuluu Euroopan kauneimpiin paikkoihin. Meri, kalliojyrkänteet ja kuvaukselliset kylät ovat vastustamaton yhdistelmä, eikä lokakuussa ollut liikaa ruuhkaakaan.


B – Beri
on yksi Slovenian kätkettyjä helmiä. Se on pienehkö, mutta hämmästyttävän kaunis vesiputous kävelymatkan päässä Poljubinjin kylästä Tolminin laaksossa.


C – Capri kuuluu Välimeren kauneimpiin saariin. Kiireetön päiväretki oli mainio kokemus, vaikkei sen aikana ehtinytkään nähdä saaren kaikkia kolkkia.


D – Deutsches Museum teki vaikutuksen koko perheeseen. Münchenissä sijaitseva jättimäinen museo keskittyy tekniikkaan ja luonnontieteisiin, ja siellä riittää ihmeteltävää kaikenikäisille.


E – Englischer Garten tuo luonnon vehreyttä Münchenin keskustaan. Yhdessä maailman suurimmista kaupunkipuistoista on tilaa kaikille, myös Eisbach-joen aalloilla viihtyville surffaajille.


F – Friuli-Venezia Giuliasta
tuli kahdestoista Italian alue, jossa viivyin yön yli. Kahdeksan siis vielä toistaiseksi puuttuu.


G – George Town
hurmasi minut täysin tammikuussa. Ruoka, rappioromantiikka, katutaide ja kulttuurien kirjo tekivät lähtemättömän vaikutuksen tässä malesialaisessa kaupungissa.


H – Hotel Kalle toimi majapaikkanamme yhden yön ajan Viron-matkamme alkajaisiksi. Leppoisa kartanon isäntä tarjoili meille aamiaista.


I – Itä-Virumaa yllätti iloisesti kesäisellä matkallamme. Nähtävää riittää hiekkarannoilta kartanoihin ja museoista seikkailupuistoihin. Täällä voisi kuvitella olevansa kauempanakin Suomesta.


J – Jasna-järvi kuuluu Slovenian kuvatuimpiin maisemiin. Näkymä onkin häikäisevä, vaikkei ohikulkutien varressa sijaitseva tekolampi tarjoakaan rikkumatonta luonnon rauhaa.


K – Kristiinankaupunki ei taida kuulua Suomen tunnetuimpiin matkakohteisiin, vaikka sen puutalomiljöö ansaitsisi enemmänkin huomiota. Viihdyimme hiljaisessa kaupungissa hyvin.


L – Ljubljana ihastutti ensi silmäyksellä muutama vuosi sitten ja paluu Sloveniaan sujui samoissa merkeissä. Sympaattinen Ljubljana on harvinaisen viihtyisä, vireä ja viehättävä pääkaupunki.


M – München
oli hyvä valinta pääsiäismatkan kohteeksi. Baijerin pääkaupungista löytyi kiinnostavaa nähtävää koko perheelle ja aurinkokin paistoi.


N – Napoli
on jokseenkin hullu, mutta samalla kiehtova kaupunki. Päiväretken ohjelmaan kuului pizzan syöntiä ja kapeilla kaduilla seikkailemista.


O – Oulu oli jäänyt näkemättä tähän vuoteen saakka, mutta pääsinpäs vihdoin tapaamaan Toripolliisia. Samalla selvisi keitä ovat Sokeri-Jussi ja Potnapekka.


P – Planican lentomäen
vaijeriliuku oli taatusti vuoden hurjin kokemus ja samalla yksi ikimuistoisimmista. Kannatti siis käydä leikkimässä mäkikotkaa.


Q – Quay on laituri, ja sellaisten mukaan on nimetty Singaporejoen rannoille rakennettuja alueita. Boat Quay on perinteinen ravintola-alue ja Clarke Quay uudenaikaisempi illanviettokeskus.


R – Raffles-hotelli on kolonialistisesta ajasta muistuttava rakennus Singaporen keskustassa. Kävimme hotellin Long Barissa nauttimassa aidot Singapore Slingit sekä ison säkillisen pähkinöitä.


S – Singapore nousi kerralla perheemme suosikkimatkakohteiden joukkoon. Kauan sitten tehty aiempi matka ei vielä vakuuttanut, mutta nyt eksotiikan ja helppouden yhdistelmä osui kohdalleen.


T – Torronsuo on yksi eteläisen Suomen parhaista luontokohteista. Pitkospuureitti on uusittu keväisen käyntimme jälkeen, joten puitteet ovat entistäkin paremmassa kunnossa.


U – Užupis on Vilnan persoonallisin kaupunginosa. Omaksi tasavallakseen julistautuneella alueella on oma perustuslakinsa ja boheemeissa kortteleissa riittää yllättävää nähtävää.


V – Vilna on oma suosikkikaupunkini Baltiassa. Liettuan pääkaupunki muistuttaa monin tavoin edellä mainittua Ljubljanaa ja sinne pääsee yllättävän nopeasti.


W – Wanhan Rauman Kaffebar on kantapaikkani Raumalla – olenhan käynyt siellä molemmilla kerroilla, kun olen kaupungissa vieraillut. Aion palata samaan kahvilaan tämän jälkeenkin.


X – Xenofobia tarkoittaa muukalaisuuden pelkoa, ja siihen matkailu on paras mahdollinen lääke. Esimerkiksi monikulttuurisessa Singaporessa voi tavata ihmisiä kaikkialta maailmasta.


Y – Ystävyyden silta yhdistää Narvan Ivangorodiin. Sitä pitkin pääsee siis kulkemaan Virosta Venäjälle.


Z – Zelenci on Sava-joen lähde Sloveniassa, lähellä Kranjska Goraa. Satumaisen kauniissa lammessa on kirkasta vettä ja sitä ympäröivät upeat maisemat.

Kuva: Wikimedia Commons

Å – Åggelby eli Oulunkylä aloittaa huterien aasinsiltojen sarjan aakkosten hankalassa loppuosassa. Matkustin paikallisjunalla Åggelbyn ohitse tänäkin vuonna monta kertaa.


Ä – Ässät pelaa Porissa, mutta me näimme Isomäen jäähallin sijasta Raatihuoneenpuiston. Siellä oli mukava nauttia jääkiekon sijasta jäätelöstä.


Ö – Österbotten eli Pohjanmaa on ollut minulle vierasta seutua, mutta kesäinen automatka avarsi Suomi-kuvaa kummasti. Nautimme vanhoista puutalokaupungeista ja merellisestä tunnelmasta.


Voit lukea matka-aakkoseni myös vuosilta 2016, 2017 ja 2018.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply