Maisemien ilotulitusta Amalfin rannikolla

Päiväretki häikäisevän kauniilla Amalfin rannikolla täytti odotukset. Ajoimme edestakaisin suurimman osan maineikkaasta maisematiestä sekä vierailimme Ravellon ja Amalfin kylissä.

Oikealla puolella kimaltaa sininen meri ja vasemmalla kohoavat dramaattiset kalliot. Suorastaan henkeäsalpaava maisema tuntuu jatkuvan jokaisen mutkan jälkeen entistä upeampana. Sorrenton ja Salernon välissä sijaitsevaa Amalfin rannikkoa ei turhaan kehuta yhdeksi Euroopan kauneimmista alueista.


Olemme lähteneet liikkeelle Sorrentosta, josta on muutamien kilometrien matka kuuluisalle rannikkoreitille. Tien virallinen nimi on italialaisen numerointijärjestelmän perusteella Strada Statale 163, mutta kansainvälisesti tämä merenrantaa seuraava väylä tunnetaan nimellä Amalfi Drive. Italialaiset käyttävät reitistä nimeä Nastro Azzurro eli Sininen nauha. Tie toden totta kiemurteleekin nauhan lailla sinisävyisissä maisemissa.


Lokakuun puolivälissä ei ole ruuhkaa, joten saamme ajella melko rauhassa. Valppaana täytyy silti pysytellä jatkuvasti, koska alun perin hevoskärryjä varten kallioon louhittu tie on paikoitellen hyvin kapea. Koko Amalfi Driven pituus on vain viitisenkymmentä kilometriä, mutta matkanteko on hidasta, joten aikaa kannattaa varata reilusti.


Jyrkänteen reunalla tasapainoileva tie on suojattu asianmukaisilla aidoilla, eikä se mutkikkuudestaan huolimatta tunnu mitenkään vaaralliselta. Muutamissa ohittamissamme kojuissa kaupitellaan muun muassa hedelmiä, granitaa ja limoncelloa.


Positanon kylän kohdalla syntyy jo pientä ruuhkaa, kun liikenne pysäytetään muutamaksi minuutiksi vastaantulevan bussin vuoksi. Parissa muussakin taajamassa näyttää olevan sama käytäntö, jonka mukaan autot pysäytetään kylän toisessa päässä, kun kapealle osuudelle on toisesta päästä tulossa suurikokoinen ajoneuvo. Tilaa vastaantulijoille ei juuri olisikaan. Maisema Positanoon on kauneimmillaan, kun pääsemme kylän itäpuolelle.


Tien varrelle on pysäköity paljon autoja, ja valokuvaukseen sopivia näköalapaikkoja tulee vastaan vain harvakseltaan. Onnistumme onneksi pysähtymään muutaman kerran ikuistamaan näkymiä. Positano on yksi rannikon tunnetuimmista kohteista, ja se näyttääkin tien varrelta nähtynä upealta. Olen lukenut muun muassa Unelmatrippi ja Hätälaskublogien houkuttelevat postaukset, joiden perusteella aiomme pysähtyä Positanossa paluumatkalla.


Bussit tööttäävät varoitukseksi ennen mutkia ja näemme muutaman täpärän tilanteen, joissa vastaantulijan täytyy peruuttaa, jotta molemmat autot pääsevät lopulta haluamaansa suuntaan. Moottoripyöräilijät livahtavat ohitse sopivaksi katsomistaan raoista, kuten kaikkialla muuallakin Italiassa.


Jätämme rantatien Amalfin ja Atranin kylien jälkeen ja käännymme kohti vuoristoa. Amalfi Drive jatkuisi tästä vielä parinkymmenen kilometrin verran, mutta joudumme aikataulusyistä jättämään Salernoa kohti jatkuvan taipaleen väliin. Atranin ja Salernon väliin jää monta kiinnostavaa kylää, kuten Minori, Maiori, Cetara sekä Vietri sul Mare.


Vuoristotie mutkittelee yhä korkeammalle. Kapeimmasta osuudesta on tehty liikennevalojen avulla yksisuuntainen, joten joudumme jälleen myös seisahtumaan muutamaksi minuutiksi. Päämääränämme on monien ylistämä Ravellon kylä, jonka näköalapaikoilta voi katsella rannikkoa lähestulkoon lintuperspektiivistä.


Jätämme auton kirkon alapuolella sijaitsevalle Piazza Duomon maksulliselle pysäköintialueelle ja lähdemme sitten tutustumaan kylään. Avaraa keskusaukiota reunustavat ravintoloiden terassit sekä kirkon vaalea julkisivu. Lapset haluavat jäädä hetkeksi katselemaan suurten puiden varjoon kokoontuneita kulmakunnan kissoja. Joukossa on myös pieni pentu, joka saa makupaloja muutamien matkailijoiden eväistä.


Syömme nopean pastalounaan La Cucina di Sofi -ravintolassa sivukujan varrella, ennen kuin siirrymme kohti Ravellon päänähtävyyttä, Villa Rufoloa. Villa Rufolon puutarhan portti on aivan kirkon vieressä. Aikuisten pääsylipun hinta on seitsemän euroa.


Villa Rufolo rakennettiin 1200-luvulla varakkaan kauppiasperheen kodiksi. Omistajat ovat vuosisatojen saatossa vaihtuneet, mutta paikka on tehnyt suuren vaikutuksen muutamiin merkkihenkilöihin. Giovanni Boccaccio mainitsee Villa Rufolon maailmankirjallisuuden varhaisiin klassikoihin kuuluvassa Decameronessa ja Richard Wagner inspiroitui täällä säveltämään ikuisuusprojektiksi jääneen Parsifal-oopperan valmiiksi. Wagnerin muisto elää klassisen musiikin konserteissa, joita järjestetään myös Villa Rufolon puutarhassa. Viime vuonna tahtipuikkoa kävi heiluttamassa Esa-Pekka Salonen.


Villa Rufolon päärakennuksessa ei ole valtavasti nähtävää, mutta huomio kiinnittyy heti puutarhaan sekä sieltä avautuvaan maisemaan. Värikäs kukkaloisto jatkuu vielä näin syksylläkin ja palmut luovat etelämaalaista tunnelmaa. Taustalla häämöttävät merimaisemat tuntuvat uskomattomilta.


Laskeudumme puutarhan alemmalle tasolle ja katselemme kaukana alhaalla välkehtivää merta sekä seudun korkeita kallioseinämiä. Täältä otettuja kuvia näkee postikorteissa ja matkailuesitteiden kansissa, eikä se ole ihme. Maisema jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.


Villa Rufolon puutarhan alueella on muutamia rakennuksia, joista osa on paremmassa kunnossa kuin toiset. Emme lähde kiipeämään kolmekymmenmetriseen torniin, mutta ihailemme hetken ritarien saliksi kutsutun paviljongin raunioita.


Villa Rufolo suorastaan ylittää odotuksemme erityisesti puutarhan sekä maisemien osalta. Jos joku paikka saa koululaisenkin aidosti huokailemaan maailman kauneutta, on se varmasti käymisen arvoinen.


Palaamme keskusaukiolle syömään jäätelöä ja teemme vielä pienen kierroksen kylällä. Kapeiden kujien varsilla on pieniä putiikkeja, joissa kaupataan erityisesti keramiikkaa. Keltainen väri on hyvin esillä, koska kaikki sitruunoihin liittyvä vaikuttaa suositulta.


Ydinkeskusta ei ole kovin suuri, emmekä lähde tällä kerralla kauemmas. Jos vielä palaamme Ravelloon, haluan käydä myös Villa Cimbronen puutarhassa, joka sekin tarjoaa huikeita merimaisemia. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva Villa Cimbrone on hotellikäytössä, mutta sen puutarha on avoinna yleisölle.


Erään koruliikkeen edustaa vartioi kirjava kissa, jolla näyttäisi olevan pieni pentu. Lapset yrittävät houkutella pentua silitettäväksi, mutta se katsoo parhaaksi pysytellä aidan takana suojassa.


Palaamme Ravellosta takaisin merenpinnan tasolle samaa tietä kuin tulimmekin. Pian vastaan tuleva Amalfi tuntui menomatkalla nähtynä aivan liian kauniilta väliin jätettäväksi. Kylä vaikuttaa Positanoon verrattuna helpommin lähestyttävältä, koska tie laskeutuu täällä aivan rantaan ja keskustaan tutustuminen onnistuu ilman portaiden kiipeämistä. Laskeskelen myös, ettei auringonlaskuun ole valtavan pitkää aikaa, joten katsomme parhaaksi vaihtaa Positanoon tutustuminen Amalfin kylään. Autonkin saa helposti pysäköityä päätien varrelta löytyvään Luna Rossa -parkkihalliin.


Parkkihallissa on hieman erikoinen käytäntö, jonka mukaan matkustajien pitää jäädä pois kyydistä jo sisäänpääsypuomilla. Käyn pysäköimässä auton kapeaan ruutuun, minkä jälkeen pääsemme Amalfin keskustaan kävelytunnelia pitkin. Amalfin rantapromenadilla voi nauttia ilta-auringon säteistä ja merellisestä tunnelmasta.


Amalfin uimaranta näyttää houkuttelevalta, varsinkin jos sitä vertaa Sorrenton vaatimattomiin hiekkarantoihin. Illansuussa on näin lokakuussa väljää, mutta voin toisaalta kuvitella, ettei rannalla ole kesähelteillä kovinkaan montaa vapaata neliötä. Aurinko alkaa kadota vuoren taakse, joten viimeisetkin lomailijat keräilevät tavaroitaan ja poistuvat hiekalta. Pysähdymme hetkeksi ihailemaan merta, korkeita kalliorinteitä sekä vanhoja rakennuksia.


Uimarannan taakse rakennettu lyhyt kävelykatu on nopeasti nähty, joten käännymme Amalfin kujille päin. Pian kulman takaa esiin ilmestyvä Piazza Duomo yllättää. Koska päädyimme tänne hetken mielijohteesta, emme osanneet odottaa näkevämme Amalfin katedraalin kaltaista rakennusta. Suuren kirkon julkisivu on hämmästyttävän kaunis ja lapsetkin kiinnittävät huomiota sen huolella viimeisteltyihin yksityiskohtiin.


Kylän pääkatu nousee loivaan ylämäkeen kirkolta sisämaahan päin. Pienissä putiikeissa kaupitellaan postikortteja, koruja, käsintehtyjä sandaaleja ja paljon muuta. Vanhojen rakennusten välistä lähtee muutamia kapeita sivukujia ja jyrkkiä portaikkoja eri suuntiin. Kävelemme jonkin matkaa, kunnes katu levenee ja näyttää jatkuvan kaukaisuuteen. Käännymme ympäri, ostamme löytämästämme marketista eväitä ja palaamme autolle.


Amalfi on lyhyen tutustumisen perusteella kaunis ja yllättävänkin viihtyisä kylä, joka voisi soveltua tukikohdaksi Amalfin rannikon tarkempaan tutkimiseen. Kovin suuri se ei kuitenkaan ole, joten uskon että ehdimme nähdä jo näinkin lyhyellä kierroksella kaiken oleellisimman. Naapurikylä Atraniin olisi vain lyhyt kävelymatka parkkihallin tunnelin kautta.


Käynnistän auton kuuden maissa, eli vain hieman ennen auringonlaskua. Taivas punertuu kauniisti, mutta auringonlasku ei ole pilvien vuoksi näyttävin mahdollinen. Nautimme joka tapauksessa hämyisestä merimaisemasta, joskin kuljettaja joutuu keskittymään ensisijaisesti ajamiseen. Ilta pimenee lopullisesti Positanon paikkeilla, mutta koska valokuvatkin on otettu jo menomatkalla, ei pimeys suuremmin haittaa. Matka etenee sujuvasti sopivaa vauhtia etenevän autojonon jatkona.


Retken anti on ollut niin hyvä, ettei edes Positanon väliin jääminen harmita. Tälle seudulle olisi ilo palata uudelleen ja tutustua samalla moneen muuhunkin kylään. Kevät ja syksy lienevät parhaat ajankohdat Amalfin rannikolla lomailuun. Sää tuntui nyt lokakuussakin kesäisen lämpimältä, mutta vilkkain matkailusesonki on jo selvästi ohitse. Amalfin rannikon suosiolla on syynsä – se nimittäin todellakin kuuluu Euroopan kauneimpiin paikkoihin.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maisemaonnellinen Johanna 6.11.2019 at 21:12

    Tämä juttu EI OLE hyvää lääkettä Italia-kuumeeseen 🙂 Viime kerrasta onkin ensi kesänä jo kaksi vuotta, joten olisiko ensi kesänä Italian vuoro?

    Niin paljon kuin olen Italiassa kuukausia viettänyt ja lomaillutkin, en ole koskaan ollut Laziota alempana. Se puute pitää kyllä korjata!

    • Reply Mika / Lähtöportti 7.11.2019 at 13:04

      Italia on aina hyvä idea, joten nyt vaan varaamaan matkaa ensi kesäksi 😀 Olen itsekin tutustunut Etelä-Italiaan oikeastaan vasta viime vuosina ja voin lämpimästi suositella Amalfin rannikon lisäksi myös Sisiliaa ja Pugliaa! Etelä kiehtoo todella paljon, tunnelma on hieman erilainen kuin keskieurooppalaisemmassa pohjoisessa.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 19.11.2019 at 19:49

    ”Amalfin rannikon suosiolla on syynsä – se nimittäin todellakin kuuluu Euroopan kauneimpiin paikkoihin.” Olen täysin samaa mieltä, aivan ihanaa seutua! Ja mikä ihana valo ja auringonpaiste kuvissa! <3 Tästä jutustasi tuli todella vahvasti mieleen muistot omalta reissulta noille kulmille. Palaisin todella mielelläni joskus takaisin kiertelemään noita kyliä ja katselemaan noita upeita maisemia.

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.11.2019 at 17:35

      Tuota valoa ja auringonpaistetta kyllä taas kaipaisi näin marraskuun keskelle! Nuo maisemat tekivät meihinkin ison vaikutuksen. Mehän yleensä halutaan nähdä Italiasta aina uusia puolia, mutta tämä on sellainen kohde jonne tekisi todellakin mieli palata.

    Leave a Reply