Hetki mäkikotkana – vaijeriliuku Planican lentomäessä

Slovenian-matkan eniten odottamani hetki oli vaijeriliuku Planican lentomäessä. Halusin tietää miltä mäkihyppääjistä tuntuu ja kyllähän se hullujen hommalta vaikuttaa.

En ole koskaan kaivannut erityisen jännittäviä ja adrenaliininhuuruisia kokemuksia, mutta löysin Sloveniasta jotain, mitä oli ihan pakko kokeilla. Tämän tarinan voisi oikeastaan aloittaa helmikuun viimeisestä sunnuntaista vuonna 1982, jolloin 5-vuotias Mika näki mummolan mustavalkovastaanottimesta, kuinka nuori Matti Nykänen lensi sumun keskeltä maailmanmestaruuteen. Viimeistään nuo Oslon kilpailut tekivät minusta elinikäisen urheiluhullun ja mäkihyppy kuului tärkeimpiin suosikkilajeihini läpi 80- ja 90-lukujen. Matista ei ollut elämän roolimalliksi, mutta lapsuusmuistot hänen hypyistään jäivät ikuisesti mieleen.


Mäkihypyn seuraaminen on jäänyt viime vuosina vähemmälle, mutta mielessäni on aina pyörinyt uteliaisuus siitä, miltä suuresta mäestä hyppääminen mahtaisi tuntua. Olen kiivennyt mäkitorniin niin Jyväskylän Laajavuoressa kuin Itävallan Bischofshofenissakin, mutta kävellyt portaita pitkin alas. Se on tuntunut ikään kuin tuulen takia perutulta kilpailulta, sillä kokemuksesta on jäänyt puuttumaan jotain oleellista. Niinpä innostuin välittömästi, kun sain tietää Planican lentomäen ziplinesta eli vaijeriliu’usta. Tämähän oli kuin tehty minulle – siis jos vain uskaltaisin.


Planican lentomäki on yksi urheilumaailman legendaarisimmista näyttämöistä ja Norjan Vikersundin ohella maailman suurin hyppyrimäki. Matti Nykänen voitti Planicassa maailmanmestaruuden vuonna 1985 ja Toni Nieminen lensi täällä ensimmäisenä ihmisenä yli kahdensadan metrin haamurajan maaliskuussa 1994. Nykyinen mäkiennätys on Japanin Ryoyu Kobayashin liitämä 252 metriä. Lentomäen maailmanmestaruudesta kilpaillaan täällä seuraavan kerran maaliskuussa 2020 ja vuonna 2023 Planica isännöi ensi kertaa myös hiihdon maailmanmestaruuskisoja.


Planica sijaitsee Slovenian luoteisimmassa kulmassa, vain noin kilometrin päässä Italian rajasta. Ajomatkaa Kranjska Goran talviurheilukeskukseen on vajaan vartin verran. Olen ostanut 25 euron hintaisen lipun etukäteen ziplinen nettisivuilta. Myös lasku yhdessä lapsen kanssa olisi mahdollista 40 euron hintaan, mutta olemme päättäneet, että tyttäret saavat seurata tätä kokemusta mäkimontun pohjalta.


Rauhallisessa laaksossa sijaitsevan mäkihyppykeskuksen pysäköinti on kesäaikaankin maksullista. Ihailemme kunnioitusta herättäviä hyppyrimäkiä, joita riittää pienistä harjoitushyppyreistä aina maailmancupin kilpailuissa käytettävään jättiläiseen saakka. Päärakennuksessa toimii mäkihyppyyn keskittyvä museo. Meillä ei ole aikaa museokierrokseen, mutta kattotasanteelta aukeaa mukava näkymä hyppyrimäille päin.


Vaijeriliukuun haluavia otetaan vastaan puolen tunnin välein huoltokopilla. Paikalle saapuu kanssani muutama muu matkailija. Ziplinen työntekijä kertoo mäestä ja käy turvallisuusohjeet perusteellisesti läpi. Tämän jälkeen puetaan valjaat ja kypärä. Selkään saa lisäpainoksi repun, jonka paino määritellään oman painon sekä vauhdinhimon mukaan. Henkilökunta huolehtii valjaiden kiristämisestä, joten mäkeen voi lähteä turvallisin mielin. Vatsanpohjassa lentää silti pieni parvi perhosia.


Kävelen yksikseni kohti hyppääjienkin käyttämää hiihtohissiä, joka kuljettaa mäen huipulle. Hissimatka tuntuu yllättävän pitkältä ja kun välillä erehtyy vilkaisemaan taaksensa, näyttää mäen alle olevan yllättävän pitkä matka.

Ohjeet kerrataan vielä mäkitornissa selvällä englannin kielellä, joten mitään ei jää epäselväksi. Muistettavaa ei jää kovin paljoa, sillä oleellisinta on vain pitää loppuvaiheessa kiinni ja nojata taaksepäin. Lumoudun maisemista ja katselen edelläni olevien laskemista yllättävän huolettomin mielin.


Totuus iskee kasvoille vasta, kun on oma aikani astua lähtöpaikalle. Edessä näkyvä huimaava pudotus alkaa hirvittää. Tältäkö tämä mäkihyppääjän silmin näyttää? Mieleeni jää erityisesti rinteen kaltevuus, sillä onhan tämä maailman jyrkin vaijeriliuku. Kaikkiaan 566 metrin matkalla on pudotusta 202 metriä. Planicaa voisi siis kutsua varsin jännittäväksi paikaksi vaijeriliukujen ensikertalaiselle.


Kosketan vielä kevyesti kantapäihin ja aurinkolasien reunaan. Nämä olivat Nykäsen maneerit, jotka toistuivat hypystä toiseen siteiden kiinnityksen ja hyppylasien asennon varmistamiseksi.
Paluuta ei ole, joten irrotan jalat varovasti maasta. Sitten se onkin menoa. Ensimmäiset pari sekuntia eivät unohdu koskaan. Vauhti kiihtyy hetkessä yli kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa ja suu aukeaa huutoon, joka ei tosin koskaan pääse ilmoille.


Suun voi sulkea viimeistään hyppyrin nokalla, jolloin vaijeri nousee korkealle maan yläpuolelle. Tällöin vauhdin tunne vaimenee ja loppuajan voi keskittyä maisemien ihailemiseen hymy huulilla. Olo rentoutuu ja jännitys katoaa. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta toisaalta korkea lento montun ylitse ei tunnu enää varsinaiselta mäkihypyltä. Loppuvaiheen jarrutus tapahtuu automaattisesti, ja kun vain muistaa pitää kiinni, ei kevyt tömähdys päätepisteeseen tunnu miltään. Kaikki on ohitse noin neljässäkymmenessä sekunnissa.


Vaijeriliuku aiheuttaa innostuneen adrenaliinipuuskan ja hyvän olon tunteen, jonka voimalla tekisi mieli nousta mäkeen saman tien uudelleen. Toisella kerralla kokemuksesta saattaisi nauttia jopa enemmän ja painaa mieleensä tarkempia yksityiskohtia, sillä nyt kaikki tuntuu olevan ohitse liiankin nopeasti.


Lento Planicassa antaa pienen käsityksen siitä, mistä mäkihypyssä on kysymys. Varsinkin vauhtimäen huipulta lähteminen tarjoaa melkein autenttisen kokemuksen, mutta korkealla kulkeva zipline ei kerro totuutta hyppääjän ilmalennosta ja laskeutumisesta. Ihan vain pelkästään vaijeriliukuna Planica on toki aivan huikea kokemus. Täydellisen mäkihypyn tunteen saisi selville vain oikeasti hyppäämällä, mutta siinä asiassa ei auta kuin luottaa Nykäsen Matin sanoihin:

Kun lähtee lentoon hyppyrin nokalta, saa olla hetken rauhassa ilmassa
Kotkan lailla saa liidellä ihminen, vain mäkimies voi tietää sen

Lepää rauhassa, lapsuuden sankari.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 6.10.2019 at 18:05

    Jes, tätä postausta oon odottanut! Tuonne mäkin haluan mennä käymään. Itsekin seurasin nuorena paljon mäkihyppyä ja mäkihypyn hyppääminen on teoriassa kiinnostanut. Tämä olisi varmasti paras tapa päästä kokemaan edes lähes vastaava tunne, sillä itse mäkihypyn hyppäämiseen rahkeet eivät varmasti riittäisi. Osaatko muuten sanoa, pääseekö tuonne mitenkään julkisilla? Varmasti tietoa löytyy netistä, jos sitä alkaa kaivaa, mutta ajattelin jos sulle olisi jäänyt mieleen jotain käsitystä asiasta 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 6.10.2019 at 19:38

      Joo, suosittelen ehdottomasti tätä sen sijaan, että lähtisi kylmiltään sukset jalassa oikeaan hyppyrimäkeen 😀 Mulla ei ole Planican julkisista mitään tietoa, mutta Kranjska Gora olisi monipuolinen tukikohta muutamaksi päiväksi, ja sinne on bussiyhteyksiä ainakin Ljubljanasta. Kranjska Gorasta voisit vuokrata polkupyörän ja hurauttaa sillä vajaan kymmenen kilometrin matkan Planicaan. Kranjska Goran seudulla on hyviä pyöräteitä, ja reitit ovat laaksojen pohjilla melko tasaisia 🙂

      Sain tänään kuulla, että myös Holmenkollenilla on zipline. Sekin houkuttaisi, vaikka Planican mäki on toki paljon suurempi.

      • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 6.10.2019 at 20:27

        Jos sukset jalassa johonkin mäkeen eksyisinkin räpiköimään, niin lopputulos taitaisi lähinnä olla metrin pituinen lento naamalle, mikä ei ihan vastaa noita kisojen toistasataa metriä pitkiä leiskautuksia 😀 Siksikin tämä olisi realistisempi vaihtoehto! Kiitos myös perillepääsyvinkeistä. Eiköhän noilla spekseillä tämä sovi mahdolliseen ensi kesän reissuun Sloveniaan. Noin lyhyen matkan pyöräily on tuskin mikään ongelma.

        Musta tuntuu, että meidän pitää alkaa puuhata jotain blogimatkaa/yhteistyötä Holmenkollenin suuntaan. Tässähän meillä on ainakin jo kaksi asiasta innostunutta hurjapäätä kasassa 😉

      • Reply Mika / Lähtöportti 7.10.2019 at 11:59

        Suksilla hyppääminen kannattaa unohtaa, koska todennäköisin lopputulos taitaisi olla ambulanssi. Uskon että sellainen Slovenian-reissu, jonka aikana yöpyisit mm. Tolminissa ja Kranjska Gorassa, olisi sulle mieluisa. Kranjska Goran ympäristössä on upeita vuorimaisemia ja muutenkin kaunista luontoa.

        Joo, nyt vaan porukalla Holmenkollenille! Uskon että muutama muukin voisi innostua tästä ideasta 😀

    Leave a Reply