Kiva kesäpäivä Kokkolan seudulla

Yksi länsirannikon halki kulkeneen automatkamme kohteista oli Kokkola, jossa vietimme mukavan päivän. Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo oli erityisesti lasten mieleen. Neristanin puutalokaupunginosa tarjosi puolestaan mukavat puitteet iltakävelylle.

Aloitamme päiväretkemme Kälviältä, joka liitettiin Kokkolaan kymmenisen vuotta sitten. Houkuttimena tälle suunnalle toimii valtatien varrelta löytyvä Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo, jossa riittää ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisillekin.

Talonpojanmuseo vie aikamatkalle noin sadan vuoden takaisen keskipohjalaiskylän elämään. Parhaiten mieleen jäävät koulu, kauppa sekä erilaiset verstaat. Käymme myös ahtaassa piilopirtissä, joka on oikeaoppisesti rakennettu maakuoppaan.

Lasten mielestä parasta täällä ovat tietenkin eläimet. Puisto keskittyy suomalaisiin kotieläimiin, eivätkä tenavat muuta kaipaakaan, kun vain pääsevät leikkimään söpöjen kissanpentujen kanssa tai silittämään koiraa. Kissat ja koirat ovat omissa aitauksissaan, joihin pääsee eläintenhoitajien valvonnassa.

Maatilan eläimistä jäävät parhaiten mieleen lampaat ja vuohet, joita ehdimme kesän mittaan syöttää monessa muussakin paikassa. Eläinpuistosta löytyy myös muun muassa lehmiä, poneja, kanoja ja kaneja.

Museo on jopa hämmentävän laaja kokonaisuus, joka käsittää viitisenkymmentä historiallista rakennusta sekä tuhansia erilaisia esineitä. Tutkittavaa on siis yllin kyllin, kunhan tavarapaljouden keskellä pystyy vain valitsemaan mihin huomionsa kiinnittää.

Pihalta löytyy myös kunnioitettava traktorikokoelma sekä vanhoja autoja. Traktorit ovat toimintakunnossa ja isäntä ottaa välillä lapsia kyytiinsä pienelle kierrokselle. Mieleeni tulee, kuinka itsekin haaveilin pikkupoikana maanviljelijän ammatista.

Välillä alkaa jo epäilyttää, onko Toivoselta karannut keräilyharrastuksensa kanssa pappamopo käsistä. Lienee kuitenkin selvää, että runsaus on tämän museon rikkaus.

Museon ja kotieläinpuiston yhdistäminen on hyvä idea, koska se tarjoaa jotain mielenkiintoista kaikille sukupolville. Alueella on näytteillä myös muutamia leikkimökkejä, joista yhdessä saadaan hyvät kauppaleikit käyntiin. Mielikuvituksen voi päästää valloilleen myös vaikkapa pienessä vanhassa laivassa.

Toivosen eläinpuistossa ja talonpojanmuseossa saa helposti kulumaan useamman tunnin. Kierrämme koko alueen ympäri ja käymme lähes kaikkien talojen sisällä. Vanhojen esineiden yksityiskohdissa riittää katseltavaa niin pitkäksi ajaksi kuin mielenkiintoa vain riittää.

Maltamme lopulta hyvästellä pihapiirin eläimet ja suuntaamme kohti kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Kokkolan keskustaa. Löydämme parkkipaikan kirkon lähettyviltä ja lähdemme tutustumaan vanhaankaupunkiin, joka tunnetaan nimellä Neristan.

Kokkola on jo kauan sitten jakautunut yläkaupunkiin Oppistanin ja alakaupunkiin Neristaniin. Yläkaupungista on muotoutunut nykyinen keskusta, kun taas käsityöläisten ja merimiesten aikoinaan asuttama alakaupunki on edelleen historiaa huokuvaa puutaloaluetta.

Nälkä alkaa jo kurnia, joten suunnistamme kohti Isokadun varrella toimivaa Nera Scandinavian Steak Housea. Istahdamme viehättävälle sisäpihalle, jonne auringonsäteet vielä hetken aikaa yltävät. Olen maistellut pitkin matkaa erilaisia kala-annoksia, mutta jo ravintolan nimi kääntää valinnan tällä kerralla lihaan. Tilaamani pihvi onkin erinomaisen murea, ja kun lisukkeena on uusia perunoita sekä parsaa, ovat kaikki maut kohdallaan.

Siirrymme illan viiletessä vielä sisätiloihin nauttimaan jälkiruoista, joissa parasta on talon omatekoinen mustikkajäätelö. Ateria on kaikin puolin täysosuma, sillä ruoat maistuvat viihtyisässä ympäristössä erinomaisesti. Tarjoilija saa meidät kokemaan itsemme todella tervetulleiksi ja lapsetkin huomioidaan sujuvalla tavalla.

Nyt tuota ateriaa muistellessa täytyy sanoa, että se kuuluu ehdottomasti vuoden parhaisiin ravintolakokemuksiin. Mieli tekisi jo uudelleen Neraan, mutta miksi Kokkolan pitää olla niin kaukana kotoa?

Neristan vaikuttaa hiljaisten katujen perusteella rauhalliselta asuinalueelta. Liikkeellä on lähinnä muutamia paikallisia lapsia, jotka pompottavat palloa ja pyöräilevät autioilla kaduilla. Puutalokaupungit ovat tulleet meille rannikkoa pitkin matkaillessa jo tutuiksi, joten osaamme jo etukäteen odottaa ikkunoita koristavia posliinisia laivakoiria sekä juorupeilejä.

Neristanin kadut ovat viivasuoria, sillä vuoden 1664 tulipalon jälkeen määritetty ruutuasemakaava on edelleen käytössä. Vanhat puutalot näyttävät hyväkuntoisilta ja niiden pihoja suojaavat puiset aidat. Horsmat ja unikot ovat löytäneet itselleen elintilaa kivijalkojen kupeesta ja tuovat lisää väriä katukuvaan.

Neristan on kiistattoman kaunis, mutta kenties lyhyestä ajasta tai peräkkäisinä päivinä nähtyjen puutalokaupunkien määrästä johtuen en saa siitä samanlaista otetta kuin Pietarsaaren Skatasta, Vanhasta Raumasta tai Kristiinankaupungista. Haluaisin joka tapauksessa palata Neristaniin uudelleen, sillä Kokkola antoi tämän pienen pintaraapaisun perusteella miellyttävän kuvan itsestään. Ehdimme vielä käväistä hiljentyneellä torilla kääntymässä, ennen kuin jatkamme matkaa.

Seuraavalla kerralla varaisin reilummin aikaa ja lähtisin ainakin Tankarin majakkasaarelle, jonne pääsee m/s Jennyn kyydissä. Voisin myös käydä verestämässä vanhoja armeijamuistoja Lohtajan Vattajanniemen maisemissa. Kaupungin kahvilatarjonnasta valitsisin luultavasti persoonallisen Kahvila Sahan. Nämä ja monta muuta ideaa löytyvät Mutkia matkassa -blogista, josta bongasin hyvät vinkit tämänkertaiselle reissullemme.

---

Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.