Kesäkuinen Slovenian-matka oli täynnä upeita maisemia. Tolminissa vietettyjen päivien jälkeen oli aika siirtyä Kranjska Goraan. Siirtymätaipaleen kohokohtia olivat seikkailu Velika korita Soče -rotkon reunalla sekä hiusneulamutkien sävyttämä Vršičin tie.
Jätämme vehreän Tolminin laakson haikein mielin taaksemme ja suuntaamme kohti pohjoista. Hyväkuntoinen tie vie nopeasti Kobaridiin, jonka lähistöllä kävimme jo aiemmin ihailemassa Soča-jokea ja Kozjak-vesiputousta.
Reittimme jatkuu entistä mutkikkaampana kohti vuoria. Rinteiltä näkyvät maisemat jäävät pian Kobaridin jälkeen puiden katveeseen, mutta edessä on useita todella kuvauksellisia paikkoja (voit klikata yllä olevan kartan suuremmaksi).
Pysähdymme jo reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen Hotel Bokaan kahville ja käymme ihailemassa Boka-putousta. Runsasvetinen putous on yli sata metriä korkea ja melko leveä, joten se kuuluu Slovenian vaikuttavimpiin luonnonihmeisiin.
Varsinaiselle näköalapaikalle olisi noin vartin mittainen ylämäkeen viettävä kävelymatka, minkä jälkeen voisi jatkaa entistä haastavampaa polkua eteenpäin. Tyydymme tällä kerralla katselemaan putousta autotien varrella olevalta sillalta, jonne Bokan kuohut näkyvät kohtalaisen hyvin.
Ajamme taas parikymmentä minuuttia, kunnes saavumme Velika korita Soče -rotkon äärelle. Tolminin-talomme puhelias vuokraisäntä Gregor suositteli meille pysähtymistä täällä, yhdessä Soča-joen kauneimmista paikoista. Vinkki ei mennyt hukkaan. Google Maps tunnistaa paikan englanninkielisellä nimellä Grand Canyon of Soča, mutta ihan amerikkalaisia kanjonimaisemia täältä ei sentään kannata tulla etsimään.
Käännymme päätieltä oikealle, ylitämme pienen sillan ja löydämme parkkitilaa joen varresta. Kaunis kesäpäivä on houkutellut leveänä virtaavan Sočan rannoille sekä auringonottajia että melojia. Muutamat ihmiset kahlaavat joessa.
Käymme huteralta tuntuvalla riippusilla ottamassa valokuvia, mutta palaamme takaisin joen itäiselle rannalle. Kävelemme kohti autolla ylittämäämme siltaa, jonka lähistöllä Soča kapenee dramaattisesti korkeiden kallioiden väliin jäävään uomaan.
Turkoosi joki näyttää katoavan harmaiden kivien sekaan. Jäämme seuraamaan, kuinka uhkarohkealta vaikuttava mies hyppää useamman kerran kielekkeen päältä kapeaan virtaan. Vahinkoja ei onneksi satu ja mies palaa tyttöystävänsä luokse vielä kolmannenkin hypyn jälkeen hengissä.
Näkymä pohjoisen suuntaan ei näytä sillalta katsottuna mitenkään poikkeukselliselta. Muu seurue jää nauttimaan päivästä aurinkoiseen jokivarteen, mutta luotan Gregorin vinkkeihin ja haluan tutkia kapeaa rotkoa tarkemmin.
Osittain metsän kätkemässä rotkossa odottaakin uskomattoman kauniita maisemia. Polku ei kulje aivan rotkon reunalla, mutta kallioiden välissä virtaavaa turkoosia vettä voi koukata kurkistelemaan useissa eri paikoissa.
Reitti on paikoitellen hieman vaikeakulkuinen ja kivikkoinen, joten on oikeastaan hyvä, etteivät lapset lähteneet tälle osuudelle mukaan. Rotkon reunalla ei myöskään ole täällä luonnon helmassa minkäänlaisia kaiteita, joten varovaisuus on hyvä pitää koko ajan mielessä. Löydän ilokseni myös polun, joka laskeutuu alas lähelle vedenpintaa.
Kallioilta virtaava vesi noruu jokeen pieninä puroina ja kapean rotkon tunnelmassa on jotain miltei maagista. Ilma rotkon pohjalla tuntuu raikkaammalta ja viileämmältä kuin muualla. Täällä viehättää myös hiljaisuus, sillä saan ihailla luonnon kauneutta enimmäkseen yksikseni. Suuret turistimassat eivät ole tänne vielä löytäneet.
Seuraan rotkoa vajaan kilometrin, kunnes kiipeän joen ylittävälle riippusillalle. Ihailen hetken maisemaa korkealta sillalta, kunnes palaan takaisin kohti parkkipaikkaa. En ehdi tutustua seudun patikointireitteihin laajemmin, mutta olen jo tähänkin kokemukseen erittäin tyytyväinen.
Yksi Slovenian parhaista puolista ovat lyhyet välimatkat, minkä ansiosta lapsetkaan eivät ehdi tylsistyä takapenkillä. Pysähdymme vain vartin kuluttua syömään maukasta perusruokaa Gostilna Metojaan päätien varteen. Tai oikeastaan pysähdymme kertaalleen jo ennen sitä, sillä pitäähän upeaa Soča-jokea kuvata kaikilta mahdollisilta riippusilloilta.
Ohitamme syötyämme Trentan kylän, minkä jälkeen alkaa hidas nousu Julisten Alppien korkeuksiin. Metsät peittävät suurimman osan maisemista, eikä harvoilla levikkeillä ole oikein tilaa pysähtymiseen. Lycraan verhoutuneet keski-ikäiset miehet sinnittelevät mäkeä ylös käyräsarvisilla polkupyörillään, mutta autoliikennettä on onneksi vähän. Sääolosuhteet säätelevät tien käyttöä ja reitti onkin suljettuna useita kuukausia vuoden lumisena aikana.
Serpentiinitien hiusneulamutkat seuraavat toisiaan, ja lasten mielestä navigaattorissa näkyvä reitti voisi olla hermostuneen kaksivuotiaan piirtämä. Siltä se kartalla hieman näyttääkin, villisti edestakaisin viuhdotuilta viivoilta. Todellisuudessa tien muotoon ovat saattaneet vaikuttaa ennemminkin lampaat niinä kaukaisin aikoina, kun paikalla kulki vain paimenpolku.
Nousu huipentuu reitin korkeimmalle kohdalle, reilussa 1600 metrissä sijaitsevaan Vršičin solaan. Pysäköintitilaa löytyy helposti ja täällä näyttäisi olevan myös pieni matkamuistomyymälä sekä jonkinlainen ravintola. Pysähdymme ihailemaan huikeita maisemia. Sivummalla näkyy luntakin, mutta nyt ilma on tälläkin korkeudella aivan hellelukemissa.
Sieltä täältä kuuluu lampaiden määkimistä. Solassa laiduntaa runsaasti lampaita, jotka ovat kiivenneet syömään rinteiden heinää. Kesyimmät eläimet tulevat mielellään lasten silitettäväksi.
Vršič on Slovenian korkein vuoristosola, jonka läpi kulkee päällystetty tie. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Työolosuhteet olivat sekä karut että vaaralliset, ja lumivyöryt veivät mennessään satoja vankeja. Menehtyneiden muistoksi on rakennettu tien varrelta löytyvä ortodoksinen kappeli.
Tie tasoittuu, kun kaikki viisikymmentä hiusneulamutkaa on selvitetty. Saavumme pienen Jasna-järven rantaan ja pian myös Kranjska Goran keskustaan, josta on lyhyt matka seuraavan viikon majapaikkaamme Godz Martuljekin kylään. Seuraavissa Slovenia-aiheisissa postauksissa kiivetään kypärä päässä Planican lentomäen torniin sekä ihaillaan Kranjska Goran maisemia.
Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.
4 Comments
Upeita kuvia! On se hieno maa, tekisi mieli mennä uudestaan. Vuorille pitäisi päästä patikoimaan ja tuo kanjonikin näyttää hienolta
Kiitos Marja! Sloveniaan voisi aina palata, nuo maisemat on vaan niin uskomattomia. Esimerkiksi juuri tämä Vršič Pass voisi olla hyvä paikka lähteä patikoimaan, sieltä lähtee käsittääkseni helpompia ja haastavampia polkuja.
Eihän näitä kuvia voi katsella ilman pientä kateuden pistosta. Voi miksi tuo tie olikaan suljettu keväällä, kun ajelin tuolla. Toisaalta, ehkä ensi kerralla on sitten paremmin aikaa patikkaretkiin.
Todellakin sääli että oli suljettu, mutta onpahan ainakin yksi syy lisää palata Sloveniaan! Meillä lumikinokset pysäytti matkan Mangartin satulalle vielä kesäkuussakin. Kannattaa tutkia Vršič Passin patikkamahdollisuudet ensi kerralle, vaikuttaisi olevan hyviä vaihtoehtoja päiväretkille.