Tutkimusmatka Itä-Viron rannikolle

Palaan vielä kerran elokuisen Viron-matkan tunnelmiin. Nyt esittelyvuorossa on neljä Suomenlahden etelärannalla sijaitsevaa kohdetta, joissa puhaltavat raikkaat merituulet. Aistittavissa on myös runsaasti historiaa.

Kaupallisessa yhteistyössä Itä-Viron matkailuverkosto, Sakan kartano ja Meresuun kylpylä

Itä-Viron rannikolta voi löytää monenlaisia tunnelmia. Neuvostoajan menneisyys on vielä nähtävissä erityisesti Sillamäessä, joka oli vuosikymmenten ajan suljettu kaupunki. Luonnonystävä voi tutustua ainutlaatuiseen törmärannikkoon vaikkapa Sakan kartanon tai vähävetisen Valasten putouksen maisemissa. Viron pisin hiekkaranta löytyy Narva-Jõesuusta, jossa majoituimme Meresuun kylpylään.



SAKAN KARTANO

Sakan kartano kuuluu Itä-Viron romanttisimpiin majoituspaikkoihin. Kartanon laajat tilukset sijaitsevat luonnonkauniissa ympäristössä Ontikan rantatörmän reunalla.


Majoitumme hotellirakennuksessa, josta saamme perheelle sopivan yhdistelmähuoneen. Toisessa huoneessa on parisänky ja toisessa kaksi erillistä sänkyä. Kartanon päärakennuksen puolella olisi tarjolla tyylikkäitä sviittejä ja hotellin yhteydessä toimii myös pieni kylpylä. Majoitusvaihtoehtoja riittää laidasta laitaan, sillä pihamaalla on leirintäalue.


Olemme ehtineet syödä jo ennen Sakan kartanoon saapumistamme, mutta aina on tilaa herkuille. Niinpä käymme kokeilemassa päärakennuksen holvikellarissa toimivaa ravintolaa, jonka jälkiruoat maistuvatkin erinomaisesti. Tänne voisi palata joskus nauttimaan useammastakin ruokalajista.


Lasten mielestä parasta Sakan kartanossa on kesy mustavalkoinen kissa, joka makailee useimmiten vastaanottohuoneen nojatuolilla. Illalla se lähtee kiertelemään pihamaalle ja tulee mielellään vastaantulijoiden silitettäväksi.


Teemme pienen iltakävelyn kartanon mailla. Kiipeämme myös kapeita kierreportaita pitkin Meritorniin, jota käytettiin Neuvostoliiton aikana Suomenlahden liikenteen vartioimiseen. Kirkkaalla säällä täältä voi erottua jopa kymmenien kilometrien päässä sijaitseva Suursaari, mutta nyt näkyvyys ei yllä ainakaan paljain silmin niin kauas. Aurinko alkaa hiljalleen laskea ja merituuli tuntuu viileältä.


Sakan kartanolla on pitkä ja monivaiheinen historia. Maita ehti vuosisatojen aikana isännöidä useampi eri maalainen suku, kunnes strategisesti otollisesta paikasta tuli toisen maailmansodan taistelutanner. Viron ja Saksan armeijoiden jälkeen kartanon maat päätyivät Neuvostoliiton haltuun. Viron itsenäistyessä ja puna-armeijan poistuttua kartanon rauniot jäivät rapistumaan tyhjilleen. Sakan pelastajaksi löytyi paikallinen yrittäjä Tõnis Kaasik, jonka johtamat kymmenvuotiset remontointityöt valmistuivat vuonna 2010.


Nautimme ennen poistumistamme maukkaan aamiaisen. Viihdyimme Sakassa hyvin, vaikka yön aikana kuuluikin jonkin verran melua muista huoneista. Meitä jää hieman harmittamaan, ettemme ehdi kiertää Sakan kartanon lähistöllä kulkevaa Klindimõisan retkipolkua, mutta saamme onneksi tutustua törmärannikkoon myös toisaalla.



VALASTEN VAELLUS- JA LUONTOPOLKU

Äskettäin avattu Valasten vaellus- ja luontopolku vie pienelle retkelle Itä-Viron törmärannikon ainutlaatuiseen luontoon. Viron pohjoisosan rantatörmä on näyttävimmillään täällä Ontikan seudulla, jossa se kohoaa parhaimmillaan yli viisikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolelle.


Parkkipaikan reunalta alaspäin lähtevä pitkä portaikko johtaa rehevään metsään, joka kasvaa merenrannan ja kalkkikivitörmän väliin jäävällä kapealla alueella. Upouudet pitkospuut ja monet opastetaulut antavat reitistä siistin yleisvaikutelman. Klinttimetsäksi kutsuttua vehreää aluetta hallitsevat suuret puut, kuten saarnet, jalavat, vaahterat ja lehmukset.


Saavumme tuuliselle rannalle, jonne Suomenlahden aallot ovat kuljettaneet jonkin verran puiden oksia. Kivikkoista ja paikoitellen myös hiekkaista rantaa pitkin voi kävellä kohti Valasten vesiputousta.


Valasten putous osoittautuu pettymykseksi, sillä se on elokuun alussa kuivunut täysin. Viron korkeinta putousta kannattaisi tulla katsomaan mieluummin vaikkapa keväällä, sillä nyt sieltä ei putoa tipan tippaa.


Retki on kadonneesta vesiputouksesta huolimatta kokemisen arvoinen, sillä luontopolun klinttimetsässä kulkeva osuus on mielenkiintoinen. Vaikka reitti on vain puolentoista kilometrin mittainen, pääsee portaita kiivetessä myös vähän kuntoilemaan.



SILLAMÄE

Sillamäen kaupunki löytyy vajaan kolmenkymmenen kilometrin päästä Narvasta länteen. Neuvostoliiton aikaan sijaintia ei voinut tarkistaa kartoista, sillä Sillamäe puuttui niistä kokonaan. Kaupungissa rikastettiin uraania ydinaseita varten, jolloin Sillamäe oli paitsi erittäin salainen, myös suljettu. Eristetyn kaupungin tehdastyöläiset olivat virolaisten sijasta venäläisiä.


Saavumme mystiseltä vaikuttavaan kaupunkiin ja jätämme auton kirkon vierestä löytyvälle parkkipaikalle – tai niin ainakin luulemme. Myöhemmin selviää, että kirkolta näyttävä rakennus onkin kaupungintalo. Lähistöltä löytyy pieni värikkäiden kukkien koristama puistikko, jota hallitsee suuri neuvostohenkinen patsas.


Sillamäen näyttävin osa on Mere puiestee -niminen bulevardi, joka johtaa kulttuurikeskuksen luota laskeutuvilta leveiltä portailta rantaan. Mahtipontinen näkymä edustaa Stalinin-aikaista arkkitehtuuria tyypillisimmillään. Suurin osa taloista on peräisin 40-luvun lopulta.


Päätämme tutustua kaupungin historiaan Sillamäen museossa. Pieni ja sympaattinen museo esittelee menneen ajan elämää erilaisten esineiden avulla. Omasta mielestäni kiinnostavimpia ovat vuosikymmenten takaiset kotien käyttötavarat. Eräs huoneista on varattu soittimille ja näemme myös eri puolilta Neuvostoliittoa kerätyn koristekivikokoelman.


Venäjän kielen taitamisesta olisi museossa hyötyä, vaikka toinen paikalla olevista avuliaista työntekijöistä puhuukin englantia. Valtaosa Sillamäen asukkaista on edelleen venäläissiirtolaisia ja heidän jälkeläisiään, joten kaupungin selkeä ykköskieli on yhä venäjä. Jään museokäynnin jälkeenkin kaipaamaan lisää tietoa Sillamäestä. Emme valitettavasti ehdi kulttuurikeskuksen pommisuojassa esillä olevaan Neuvostoaikainen Sillamäe -näyttelyyn.


Sillamäestä jäävät mieleen hieman rapistuneet kerrostalot. Raikas merituuli pääsee puhaltamaan väljillä kaduilla, joita on paikoitellen koristeltu kukkaistutuksilla. Haluaisin palata Sillamäeen paremmalla ajalla ja tutustua kaupunkiin perusteellisemmin. Olen alkanut ajan myötä kiinnostua kylmän sodan aikaisesta historiasta, kenties 80-luvulla vietetystä lapsuudesta ja siitä kumpuavasta nostalgiasta johtuen.


Sillamäe tarjoaa hyvän mahdollisuuden tehdä aikamatka Neuvostoliittoon – vieläpä ilman viisumiasioiden miettimistä. Saman huomasi myös Ikitie-elokuvan tuotantoryhmä, sillä osa Tommi Korpelan tähdittämästä menestysleffasta kuvattiin Sillamäessä. Autiokohteista kiinnostuneiden kannattaa puolestaan suunnata kymmenen kilometrin päästä löytyvään aavekaupunkiin Viivikonnaan.



NARVA-JÕESUU

Matkamme viimeisenä yöpaikkana toimii Narva-Jõesuussa sijaitseva Meresuun kylpylä. Paikkakunta on syntynyt nimensä mukaisesti Narvajoen suulle, reilun vartin ajomatkan päähän Narvan kaupungista. Kylpylähotellista on vain kivenheiton matka meren rantaan. Seudulla vallitsee kiireetön ja leppoisa lomatunnelma.


Narva-Jõesuu tunnetaan Viron pisimmästä hiekkarannasta sekä useista kylpylöistään. Ehdimme paikalle vasta illalla, eikä viileä lämpötila houkuttele uimaan. Kauniilla rannalla on kuitenkin mukava kävellä tuulenpitävissä vaatteissa ilta-auringosta nauttien.


Aallot liplattavat kevyesti matalalla hiekkarannalla, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Tätä näkyä katsellessa tuntuu, ettei tämä olisi välttämättä lainkaan hassumpi vaihtoehto myös vähän pidempään lomaan Itämeren rannalla. Välimeren lämpöä täällä ei tietenkään takuuvarmasti ole, mutta ei ole muissakaan Pohjois-Euroopan rantakohteissa.


Reilut kymmenen vuotta sitten avattu Meresuun kylpylähotelli tarjoaa majoitustilaa yli sadassa huoneessa. Vierailumme aikaan paikalla näkyy niin virolaisia perheitä kuin aasialaisia turistiryhmiäkin. Syömme maukkaan illallisen Meloodia-ravintolassa, jossa myös hotellin buffet-aamiainen tarjotaan. Meresuun saunat tunnetaan erityisesti saunamestarien johtamista rituaaleista. Kylpylässä on tietenkin myös allasosasto sekä erilaisia terveyteen ja kauneuteen liittyviä palveluita.


Viiden päivän mittainen matka Itä-Virossa oli perheellemme mieluisa ja mieleenpainuva seikkailu. Haluaisin palata muutamiin näkemiimme paikkoihin uudelleen ja tutustua myös joihinkin uusin saman seudun kohteisiin. Toisaalta matka nostatti myös kiinnostusta Viron muitakin alueita kohtaan. Viro on paljon muutakin kuin Tallinna – ja se kannattaa käydä näkemässä omin silmin.


Lue myös aiemmat Itä-Virosta kertovat juttuni:
Yllättävien seikkailujen Itä-Viro
Itä-Viro – palavan kiven maa
Luonnon rauhaa ja adrenaliinia Alutagusessa
Kivaa oli, Kiviõli!
Historian havinaa Narvassa


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.


* Itä-Viron matkailukohdeverkoston kehityksen rahoittamiseen osallistuu EU Aluekehitysrahasto.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Raija 12.11.2019 at 21:35

    Viron itäosa on vielä kokematta, kovasti kiinnostaa esim Rakvere ja Narva. Itäisin paikka tai kartano on Vihulan kartano jossa yövyttiin kartanokierroksella. Tuo Sakan kartanon kissa on kyllä ihana. Vihulassa oli myös kissa joka vaikutti tervehtivän kaikkia sinne tulevia vieraita.

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.11.2019 at 17:28

      Itä-Virossa on paljon mielenkiintoista nähtävää! Kissat tuntuvat viihtyvän kartanoissa 🙂 Sakan kissan nimi on Santsu (kansainvälisemmin Sanchez) ja se on ollut paikalla aina hotellin avaamisesta lähtien.

    Leave a Reply