Hidasta elämää Kristiinankaupungissa

Länsi-Suomen automatkamme johti kesä-heinäkuun vaihteessa Kristiinankaupunkiin. Löysimme kauniita puutaloja ja saimme nauttia hiljaisen kaupungin kiireettömistä tunnelmista.

Saavumme Kristiinankaupunkiin ilta-auringon vielä paistaessa kirkkaalta taivaalta. Olemme varanneet huoneiston Hotelli Krepelinistä, joka toimii 1800-luvun merikauppiaan talon pihapiirissä. Tuntuu hauskalta majoittua huoneisiin, jotka ovat kiinteä osa historiallista kaupunkia.


Vanhan ajan kaupunkiasunnossa on menneen ajan henkeä, mutta myös modernit mukavuudet hyvin varustellusta keittiöstä lähtien. Olohuoneen pöydän etiketittömässä pullossa oleva aine haisee konjakille, niin kuin vanhan merikarhun talossa kuuluukin.


Yläkerran lattiat narisevat ja ovat hieman vinossa. Huomaamme aamulla vaimon rannekellon pysähtyneen varttia yli puolenyön. Onkohan kellon pysähtymisellä jotain tekemistä talon entisten asukkaiden tai kaupungin kummitusten kanssa? Asiaa voisi ehkä kysyä Kristiinankaupungin kummituskävelyiden oppaalta.


Syömme aamupalaksi kioskilta haettuja eväitä ja hyvästelemme majoituksen, jossa olisimme viihtyneet kauemminkin. Nyt on kuitenkin aika suunnata kävelykierrokselle ympäristöön. Aamupäivä on hiljainen, eikä muutamaa satunnaista kulkijaa lukuun ottamatta näy ristin sielua.


Pysähdymme aluksi vanhassa tullituvassa toimivaan kesäpuotiin ja isoäidin kamariin. Sisältä löytyy isoäiti Terttu Pesonen, jonka tekemiä koruja, käsitöitä ja muita houkuttelevia tuotteita riittää laidasta laitaan. Kuopus ihastuu kirpputorin puolelta löytämäänsä kirjaan, joka on tehty 60-luvulla lukemaan opetelleille kansakoulun ekaluokkalaisille. Sama opus tuntuu toimivan hyvin nykypäivänäkin.


Tullituvan vieressä Ulrika Eleonoran kirkon pihalla tuoksuu vasta tervattu paanukatto. Pihalta löytyy pieni sankarihautausmaa sekä muutamia vanhoja hautakiviä, joista voi lukea kaupungissa joskus vaikuttaneiden tärkeiden sukujen nimiä.


Vuonna 1700 valmistuneen kirkon sisätilat tekevät vaikutuksen, sillä rakennuksen historiallinen henki on hyvin aistittavissa. Lattiat narahtelevat täälläkin jalkojen alla ja yksityiskohdissa on nähtävissä ajan patinaa.


Ulrika Eleonoran kirkossa ei pidetä säännöllisesti jumalanpalveluksia, joten se luokitellaan autiokirkoksi. Kyseessä on kuitenkin suosittu hääkirkko. Morsiamet saattavat kulkea täällä nopeasti alttarille, sillä lattia viettää selvästi alamäkeen kirkon etuosaa kohti kuljettaessa. Kirkko tunnetaan myös vinosta tornistaan.


Punaiselta puukirkolta on vain kivenheiton matka komealle kaupungintalolle, joka sijaitsee paraatipaikalla Raatihuoneenpuiston päässä.


Kristiinankaupungin viehättävää katukuvaa värittävät vanhat puutalot. Idylli on hiljaisena kesäpäivänä parhaimmillaan ja mielessä herää kysymys, miksei Kristiinankaupunki voisi kuulua edellisen yöpaikkamme Rauman tavoin Unescon maailmanperintölistalle.


Unescon sijaan Kristiinankaupunki kuuluu ainoana Suomen edustajana maailmanlaajuiseen Cittaslow-verkostoon, joka tuo esille pienten kaupunkien ainutlaatuisuutta ja kannustaa hitaaseen elämään. Teema sopii Kristiinankaupunkiin loistavasti, sillä etäisyydet ovat lyhyitä eikä täällä tunnu olevan tarvetta kiirehtiä minnekään.


Raumalaiset ja kristiinankaupunkilaiset ovat kinastelleet vuosikymmenten saatossa siitä, kummasta kaupungista löytyy Suomen kapein katu. Kristiinankaupungin Kissanpiiskaajankuja on todettu mittanauhojen taistelussa Rauman Kitukränniä leveämmäksi, mutta lieneekö tuolla lopulta mitään väliä.


Kissanpiiskaajankujan nimeen liittyy vaihtoehtoisia tarinoita. Eräs suosittu selitys liittyy purjelaivoilla käytettyyn yhdeksänhäntäiseksi kissaksi kutsuttuun piiskaan, jolla kuritettiin miehistön jäseniä. Nimi saattaa viitata myös Skaftungin kylästä seudun kapakoihin saapuneisiin ryyppymiehiin, joiden kutsumanimi kääntyi ruotsinkielisen kansan suussa kattungeiksi eli kissanpojiksi. Nimen takana voi toki olla myös joku muukin tarina.


Kissanpiiskaajankujalla ei kannata vaivata liikaa päätään kapeuden tai nimen miettimiseen, vaan yksinkertaisesti pysähtyä nauttimaan näkemästään. Kaunis päällystämätön väylä kulkee pitkin rinnettä vanhojen puutalojen ja kesäisen vihreyden reunustamana.


Kristiinankaupunki tunnetaan kissojen kaupunkina ja aiheeseen liittyviä koriste-esineitä tulee vaikkapa juuri Kissanpiiskaajankujan varrella vastaan usein. Saattaapa välillä nähdä myös ihan elävän naukujan, joka livahtaa portin alta sisäpihalle tai pysähtyy nuolemaan tassujaan lämpimälle paikalle.


Kaupungin nähtävyyksiä selaillessa käy selväksi, että ainakin Lebellin kauppiaantalo on näkemisen arvoinen. Varakas kauppiasperhe asui täällä parisataa vuotta sitten ja vaikutti omalla tavallaan merenkulusta eläneen kaupungin historiaan. Sisäänpääsy museoon maksaa aikuisilta neljä euroa ja lapsilta yhden euron.


Liitymme mukaan opastetulle kierrokselle, joka on ehtinyt alkaa hetkeä aiemmin. Aiheestaan aidosti innostunut opas kertoo yksityiskohtaisia tarinoita sekä talon että koko kaupungin historiasta. Opimme muun muassa, että Kristiinankaupunki on Norjan Rørosin ohella Pohjoismaiden ainoa suurilta tulipaloilta välttynyt puutalokaupunki. Lieneekö Kristiinankaupunkia suojannut Lebellin barokkisalin kattoon taiteiltu siunaus, jossa rukoillaan tulelta säästymistä.

Kierros suuressa kaksikerroksisessa talossa johdattaa mukaansatempaavalla tavalla Kristiinankaupungin kulta-aikaan, jolloin purjelaivat veivät puuta ja tervaa maailmalle. Esillä on edelleen alkuperäisiä yksityiskohtia jopa 1760-luvulta saakka. Siellä täällä näkyy porvariston ulkomailta omaksumia vaikutteita, mutta esimerkiksi piikojen kamarissa on eletty vaatimattomammassa ympäristössä.


Lebellin pihalla tuoksuvat juhannusruusut. Kurkistamme parin piharakennuksen sisälle ja suuntaamme sitten kahvilan puolelle. Tuotteiden laadussa ei ole valittamista, mutta tarjoilut ovat sen verran pieniä ja tyyriitä, että tutustun seuraavalla kerralla mieluummin johonkin muuhun Kristiinankaupungin kahvilaan. Näin siitäkin huolimatta, että Lebellin piha on lämpimänä kesäpäivänä hitaaseen nautiskeluun täydellisesti sopiva keidas.


Voimme joka tapauksessa jatkaa rannikkoseikkailuamme pohjoisen suuntaan hyvillä mielin. Kristiinankaupunki tarjosi mukavia hetkiä harvinaisen kauniissa ympäristössä. Hetkittäin tuntui, kuin olisimme päätyneet jonkin entisajoista kertovan kirjan sivuille, sillä vanha keskusta näyttää juuri siltä, millaisen kuvittelen Suomen olleen jollakin menneellä vuosikymmenellä.


Pois lähtiessä tuntuu, että Kristiinankaupungin leppoisissa tunnelmissa olisi voinut viihtyä kauemminkin. En tosin ole aivan varma, mihin olisimme aikaa käyttäneet. Siinä missä esimerkiksi Porvoo ja Rauma pursuavat putiikkeja ja ravintoloita, päätyy Kristiinankaupungissa lähinnä autioille kauniiden asuintalojen reunustamille kaduille. Kenties Kristiinankaupungin vastustamaton viehätys piileekin juuri siinä, hitaudessa ja hiljaisuudessa.


Lisää ideoita Kristiinankaupunkiin kannattaa hakea vaikkapa muista matkablogeista. Kristiinankaupungista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Hätälasku, Maailman äärellä, Matkasto, Tämä matka ja Walleni.us.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 1.9.2019 at 23:20

    Kristiinankaupunki on soma, pieni kesäkaupunki. Kesäisin siellä on tasaiseen tahtiin jotain tapahtumaa, markkinoita, avoimia pihoja ja kummituskävelyjä. Tällöin on aina säpinää, mutta muuten kaiketi aika hiljainen.
    Kiitos linkkauksesta! 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.9.2019 at 08:54

      Näin se varmasti on, että tapahtumat tuovat silloin tällöin Kristiinankaupunkiin elämää. Kaupunki on kyllä harvinaisen soma. Oli hyödyllistä lukea juttusi ennen omaa matkaani, joten se oli kiva linkata tähän mukaan 🙂

  • Reply Elin Klöpfel 3.9.2019 at 07:46

    Is this in English or swedish somewhere?

  • Leave a Reply