Itä-Viro – palavan kiven maa

Viron kaivosmuseon maanalaiset käytävät ja jeeppisafari Aidun louhoksella kuuluivat Itä-Viron matkamme parhaisiin elämyksiin. Opimme samalla paljon seudun historiasta ja energiantuotannosta.

Kaupallisessa yhteistyössä Itä-Viron matkailuverkosto, Viron kaivosmuseo ja Adrenaator

Tiesitkö, että Viron energiantuotanto on perustunut jo kauan öljyliuskeen eli palavan kiven polttamiseen? Minulla ei ollut tästä aavistustakaan, mutta vierailu Viron kaivosmuseossa ja Aidun avolouhoksella antoivat paljon uutta tietoa.


Kaivosmuseo löytyy Kohtla-Nõmmen kauppalan laidalta. Pihalla seisovat suuret työkoneet antavat heti käsityksen siitä, mitä näillä main on puuhailtu. Seudun elämä pyöri vuonna 1937 avatun kaivoksen ympärillä, sillä miehet raatoivat kaivoksessa ja naisten tehtävänä oli käyttökelpoisten kivien lajittelu. Museon vieressä kohoava korkea mäki on syntynyt energiantuotantoon kelpaamattomista kivistä.


Öljyliusketta louhittiin sekä Kohtlan maanalaisessa kaivoksessa että läheisellä Aidun avolouhoksella. Aloitamme kaivosseikkailumme maan alta. Oppaamme Ain Luuk puhuu hyvin suomea ja tietää kaivoksesta käytännössä kaiken. Puemme heti aluksi päällemme kypärät ja toppatakit, sillä lämpötila maan alla on vain kuusi astetta.


Matka viileässä kaivoksessa alkaa aitoon tapaan kaivosjunalla, jolla miehet aikoinaan matkustivat työpaikalleen. Matala kaivosjuna kolisee äänekkäästi, mutta se ei aikoinaan estänyt väsyneiden raatajien nukahtamista matkan aikana.

Kaivoksen käytävät laajenivat vuosien mittaan ja maanalainen junamatka saattoi viedä jopa 40 minuuttia, mutta meidän kyytiimme kuluu vain reilu minuutti. Maanalaisesta kaivoksesta on jäljellä enää pieni museona toimiva osa, sillä kilometrien pituiset käytävät on muurattu umpeen. Ne ovat jääneet pumppauksen loputtua veden alle.


Kohtlan kaivos suljettiin keväällä 2001, minkä jälkeen sitä alettiin välittömästi kunnostaa museokäyttöön. Ensimmäiset museovieraat voitiin vastaanottaa vielä saman vuoden aikana ja kaivoksesta onkin tullut suosittu matkailunähtävyys.


Käytävät ovat melko matalia, mutta ahtaanpaikankammo ei silti pääse yllättämään. Kylmät seinät tihkuvat kosteutta ja ilmassa leijaileva kevyt haju sopii ympäristöön. Käytävät on nykyään valaistu, joten kierroksella ei tarvita otsalamppuja.


Pitkät työpäivät kaivoksessa olivat äärimmäisen rankkoja. Fyysistä voimaa tarvittiin erilaisista koneista huolimatta paljon, jotta kalliosta saatiin jotakin irti. Kaivostyöstä saa jonkinlaisen käsityksen, kun oppaamme laittaa muutamia vanhoja laitteita hetkeksi toimintaan. Suurista härveleistä kuuluu korviahuumaava meteli.


Työläisten täytyi pysyä hyvässä kunnossa ja monet menestyivätkin voimaa vaativissa lajeissa, kuten painissa, nyrkkeilyssä tai painonnostossa. Oppaamme Ain Luuk työskenteli toimiston puolella ja järjesti kaivosmiehille vapaa-ajan ohjelmaa. Toiminnassa oli esimerkiksi suuri mieskuoro ja talvella tietenkin hiihdettiin.


Kaivoksen työolosuhteet olivat karut ja vaaralliset. Uusien käytävien rakentamista varten tehtiin räjäytystöitä, joissa oli aina riskinsä. Räjähdyspöly yritettiin saada laskeutumaan mahdollisimman pian, jotta tukirakenteet saatiin asetettua paikoilleen ennen mahdollisia sortumia.


Riskeistä ja rasituksista myös palkittiin. Kaivosmies saattoi ansaita jopa kuusi kertaa paksumman ruplanipun kuin opettaja. Lomatkin olivat puolta pidempiä ja eläkkeelle pääsi huomattavasti nuorempana kuin useimmista muista ammateista.


Kohtlan kaivos oli Neuvostoliiton aikaan merkittävä laitos, jonka öljyliusketta käytettiin sähköenergian tuottamiseen. Yksi tärkeimmistä sähkönkäyttäjistä oli parinsadan kilometrin päässä sijaitseva Leningradin kaupunki eli nykyinen Pietari. Työvoimaa tarvittiin paljon ja seudulle värvättiin runsaasti venäläisiä, mikä on osaltaan vaikuttanut venäjän kielen vahvaan asemaan myös nykypäivän Itä-Virossa.


Syömme kierroksen päätteeksi kaivosmiehen lounaan – maan alla tietenkin. Tarjolla on perinteistä keittoa ja leipää sekä jälkiruoaksi makea piiras. Meille syötävää on riittävästi, mutta raskaan työn raataja saattaisi kaivata enemmänkin evästä.


Kaivosmuseo ylitti odotukset, sillä kierros tarjosi kokemuksia kaikille aisteille. Lastenkin mielestä kaivos oli kiva. Museon maanpäällisistä näyttelytiloista löytyy lisätietoa niin energiantuotannosta kuin kaivoksen historiastakin.


Palava kivi ei tietenkään ole ympäristöystävällinen energianlähde. Saattaa olla, että EU kieltää sen käytön kokonaan noin viidentoista vuoden kuluessa. Virolla onkin kiire kuluttaa edelleen toimivien kaivostensa öljyliuskevarat sitä ennen loppuun. Energiantuotannon omavaraisuus on Virossa tärkeää ja muutosten tuulten puhaltaessa katsetta käännetään uudenlaisiin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi tuulivoimaloita kohoaa jo runsain määrin aukeille alueille.


Kohtlan seudulla työskennellään edelleen suurissa tuotantolaitoksissa, mutta toiminnan mahdollisessa lopettamisessa on yhteiskunnalliset haasteensa. Itä-Virossa on jo nyt työttömyyttä, joka voi räjähtää perinteisissä kaivoskaupungeissa käsiin. Kenties nouseva matkailuelinkeino voisi tuoda leivän entistä useampaan pöytään.


Siirrymme kaivosmuseosta vauhdikkaalle Adrenaatorin järjestämälle jeeppisafarille. Maanalaisten kaivosten lähistöllä on suuri Aidun louhosalue, jossa öljyliusketta kerättiin talteen avokaivoksista. Kaivostoiminnan päätyttyä tämä ainutlaatuinen ihmisen muokkaama maisema on otettu virkistyskäyttöön.


Safari on jännittävä kokemus, sillä matka vie kapeille ja kuoppaisille metsäteille. Ensimmäiset pomput saavat lapset kiljumaan riemusta ja ilo vain yltyy, kun kuljettajamme Kristjan lisää sopivissa paikoissa vauhtia. Pääsemme myös ihmettelemään, kuinka jyrkkiä ja kapeita polkuja ajoneuvolla voi kiivetä.


Adrenaator on järjestänyt safareita jo noin kymmenen vuoden ajan, joten luotettavat kuljettajat tuntevat reitit hyvin. Matkan varrella kierrellään hyvinkin haastavassa maastossa ja tasapainoillaan välillä kaltevissa mutkissa. Tällainen automatka ei ole ainakaan tylsä.


Pysähdymme katsomaan maisemaa erään harjanteen päälle ja kuulemme samalla Aidun historiasta. Louhos perustettiin 70-luvulla, jolloin alueen kolmen kylän asukkaat häädettiin ja maanpäällinen kaivostoiminta aloitettiin. Kaivaustyöt ovat muokanneet maiseman mäkiseksi. Viro on muuten niin tasainen, että tällaiset kukkuloiden päältä avautuvat näkymät ovat koko maankin mittakaavassa harvinaisia. Alueelle rakennetaan parhaillaan kolmenkymmenen turbiinin tuulivoimapuistoa.


Aidun erikoisuus ovat kirkasvetiset kanavat, joita risteilee ympäri louhosaluetta. Kaivostoiminta päättyi vuonna 2012 öljyliuskevarojen ehtyessä. Pumppaus lopetettiin, minkä jälkeen vesi täytti nopeasti vanhat huoltotiet. Kristjan kertoo, kuinka oudolta on tuntunut nähdä tutut huoltoreitit snorklatessa pinnan alla. Kanavien reunoilla näkyy veden alle jääneitä puita. Veden erikoinen väri ei pääse pilvisellä säällä aivan oikeuksiinsa.


Aidun kanavia kehitetään jatkuvasti vesiurheilua ajatellen ja kansainvälisiin kilpailuihin soveltuvan soutu- ja melontakeskuksen on tarkoitus valmistua jo vuonna 2020. Tuntuu hauskalta ajatella, että vanhaa ainutlaatuista louhosaluetta voidaan hyödyntää tällä tavalla. Seudulla kulkee myös patikointipolkuja.

Jeeppisafari on lasten mieleen, sillä toinen tyttäristä haluaisi heti uusintakierrokselle. Kurvaamme vielä lopuksi kaivosmuseon vieressä olevalle mäelle, juuri sille joka syntyi naisten lajittelemista kivistä. Kukkulan päältä näkyy kauas ympäristöön. Maanalaiset käytävät ja vauhdikas jeeppikierros tarjosivat elämyksiä, mutta auttoivat myös ymmärtämään Itä-Viron menneisyyttä. Allamme levittäytyy palavan kiven maa.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.


* Itä-Viron matkailukohdeverkoston kehityksen rahoittamiseen osallistuu EU Aluekehitysrahasto.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply