Kevätpäivä Torronsuolla

Tammelan kunnasta löytyvä Torronsuon kansallispuisto tarjoaa luonnon rauhaa parhaimmillaan. Teimme viime lauantaina aurinkoisen koko perheen kevätretken Kanta-Hämeen suomaisemiin.

Viime lauantain aurinkoinen sää houkutteli perheemme luontoretkelle. Halusimme nähdä jotain uutta, joten valitsimme kohteeksi Torronsuon kansallispuiston. Suo ja pitkospuut houkuttelivat erityisesti siksi, että ihastuimme viime syksynä hieman vastaavalta näyttävään Valkmusan kansallispuistoon.


Torronsuo sijaitsee sopivalla päiväretkietäisyydellä niin Helsingistä, Tampereelta tai Turustakin katsottuna, kunhan vain käytössä on auto. Ajoaikaa kertyy kaikista mainituista kaupungeista noin puolitoista tuntia suuntaansa. Kiljamon parkkipaikalle löytää laittamalla navigaattoriin osoitteen Somerontie 730, Tammela.

Torronsuolta löytyy helppo puolentoista kilometrin mittainen pitkospuureitti. Aloitamme parkkipaikan laidalta lähtevää lastenrattaille ja pyörätuoleille soveltuvaa polkua pitkin. Esteetön osuus on parinsadan metrin mittainen ja päättyy lepopaikalle, jossa voi istahtaa penkille ihailemaan suomaisemaa.

Jatkamme entistä kapeampia pitkospuita pitkin eteenpäin. Välillä päästään metsän siimekseen. Ilma tuntuu miellyttävän lämpimältä.

Puolentoista kilometrin lenkki kuulostaa lapsistakin liian lyhyeltä, joten käännymme vajaan kilometrin jälkeen vastaan tulleesta risteyksestä itään eli parkkipaikalta poispäin. Suomaasto aukeaa tämän jälkeen kaikessa kauneudessaan ja edessä ovat päivän parhaat maisemat.

Suossa viehättää sen värikkyys. Paksuturpeinen keidassuo hohtaa keväisessä auringonpaisteessa niin punaisen, ruskean, keltaisen kuin vihreänkin sävyissä. Taivaan sinisyys heijastuu peilikirkkaista lammista.


Torronsuo todellakin muistuttaa viime vuonna näkemäämme Valkmusan kansallispuistoa. Suoalue miellyttää silmää jo siksikin, että siinä on omiin lähimetsiin verrattuna jotain erilaista. Suolla voi melkein kuvitella itsensä keskelle Lapin erämaita.

Eväiden syöntiä varten löytyy reitin varrelta sopiva penkki. Suon keskellä on mukava istuskella lämpimässä auringonpaisteessa ja vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa. Pullakin maistuu entistä paremmalta luonnon helmassa nautittuna.

Luonnon hiljaisuudella on rauhoittava voima, joka saa arjen kiireet ja murheet unohtumaan tehokkaasti. Liikkeellä on muutamia retkeilijöitä, mutta heitä tulee vastaan vain harvakseltaan.

Torronsuo mainitaan merkittävänä lintukohteena, mutta tänä iltapäivänä maastossa ei näy sen enempää siivekkäitä kuin muitakaan eläimiä. Korviin kantautuu sentään hieman pikkulintujen laulua.

Kävelyreitti on tasainen ja helppokulkuinen. Kevät on kuivattanut Torronsuon pitkospuut, joten liukastumisen vaaraa ei onneksi ole. Osa pitkospuista on lahonnut tai muuten huonossa kunnossa. Tilanteesta on varoitettu asianmukaisilla kylteillä ja maastoon kannetusta puutavarasta päätellen korjaustyöt alkavat pikapuoliin.

Kävelemme suoaukean ylitse metsikön reunaan ja jatkamme vielä hieman eteenpäin, kunnes käännymme ympäri. Näin koko lenkin pituudeksi tulee lopulta yhteensä neljä kilometriä. Se ei ole aikuiselle kummoinenkaan lenkki, mutta tuntuu lasten kannalta juuri sopivalta matkalta.

Emme pidä kiirettä, vaan pysähdymme välillä tutkimaan risuja, kääpiä ja männynkäpyjä. Saamme näin kulumaan lähes kolme tuntia luonnon keskellä.

Viimeiset sadat metrit kohti parkkipaikkaa kulkevat metsän siimeksessä, joten pitkospuut vaihtuvat leveään polkuun. Sinivuokot värittävät kauniisti aluskasvillisuutta.

Lapset huomaavat erikoisen leppäkertun, joka paljastuu pienen nettitutkimuksen perusteella tarkemmalta nimeltään isopirkoksi. Otus viihtyy tyttären kämmenellä hetken, kunnes lentää matkoihinsa.

Saavumme retken lopuksi nuotiopaikalle, jonka vieressä kohoaa Kiljamon lintutorni. Puinen rakennelma yllättää korkeudellaan ja sen huipulta on komeat maisemat suon ylitse.

Tornin huipulta on hauska tähystää, miten aiemmin kulkemamme pitkospuureitti kiemurtelee suon ylitse. Samalla saa hyvän käsityksen suoalueen laajuudesta.

Torronsuolla on tarjolla myös kymmenen kilometrin mittainen rengaslenkki, jonka Kohteena maailma -blogin Rami on kiertänyt ympäri. Iso osa tästä reitistä kulkee kuitenkin maanteitä pitkin, joten myös suo-osuuksien edestakainen käveleminen lienee varteenotettava vaihtoehto. En tunne alueen luontoa tarkemmin, mutta jos maasto ja rauhoitetut alueet sen vain sallivat, toivoisin rengasreitin tieosuuksien korvaamista metsäpoluilla.

Retki Torronsuolle on mieluisa kokemus, jota on hauska muistella jälkeenpäinkin. Vaikka matkustammekin melko paljon ulkomailla, tuntuu hyvältä esitellä lapsille myös Suomen luontoa. Seuraava kansallispuistokohde voisi olla vaikka Liesjärvi, joka sekin sijaitsee Tammelan kunnassa.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Suunnaton 1.5.2019 at 20:12

    Kiva, että kirjoitit Torronsuosta blogipostauksenkin! Torronsuo on ollut mulla tooosi pitkään listalla, mutta en ole vielä koskaan päässyt siellä käymään. Tulevan kesän suunnitelmissa olisikin lähteä kiertämään noita hämäläisiä kansallispuistoja, Torronsuota ja Liesjärveä. Pidän sormet ristissä, että kesän aikataulut antavat myöten ja pääsisin vihdoin Torronsuolle.
    Valkmusasta puheenollen, viime kesänä kävin Pohjois-Karjalassa Patvinsuolla, joka kuvien perusteella muistuttaa tosi paljon Torronsuota. Tykkäsin Patvinsuosta tosi paljon, ja sinne(kin) saattaa olla paluu jo pikapuoliin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.5.2019 at 22:40

      Torronsuo on upea, toivottavasti pääset sinne tänä vuonna! Liesjärvi olisi tosiaan helppo yhdistää samaan reissuun. Kiitos Patvinsuo-vinkistä! Omat Pohjois-Karjalan reissut pysähtyy yleensä Kiteen korkeudelle, mutta mieli tekisi pitkästä aikaa myös Pielisen rannoille ja silloin Patvinsuo olisi mukavasti yhdistettävissä matkaohjelmaan.

  • Reply Maisemaonnellinen Johanna 1.5.2019 at 22:50

    Oli pakko tulla heti lukemaan ja katsomaan, josko olisit kiertänyt koko ympyrälenkin, ja josko asvalttitien sivuuttavat pitkospuut ovat valmiit.

    Siihen en saanut nyt vastausta, mutta tuo keväinen suoluonto on kyllä uskomattoman kaunis!

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.5.2019 at 22:42

      Ai sinne on tulossa asvalttitien sivuuttavat pitkospuut? Kuulostaa tosi hyvältä!

      Suot ovat kauniita paikkoja ja tuollaisena aurinkoisena kevätpäivänä kelpasi kyllä retkeillä noissa maisemissa.

  • Reply Sari/Saaran lautasella 3.5.2019 at 11:14

    Onpa upea suoalue, tuonne voisi lähteä mieluusti patikoimaan, kiitos vinkistä :).

    • Reply Mika / Lähtöportti 4.5.2019 at 10:46

      Ole hyvä, toivottavasti pääset vaikka jo tänä vuonna Torronsuolle! Myös Valkmusan kansallispuistossa on upeaa suota, samanpituinen matka vastakkaiseen ilmansuuntaan 🙂

    Leave a Reply