Huvipuistokokemus – Universal Studios Singapore

Vietimme vuodenvaihteen Singaporessa ja suuntasimme heti tammikuun toisena päivänä lasten kovasti odottamaan Universal Studios -huvipuistoon. Päivä täytti 8- ja 6-vuotiaiden tyttäriemme odotukset ja aikuisillakin oli kivaa.

Suuren elokuvayhtiön teemaan rakennettuja Universal Studios -huvipuistoja on tällä hetkellä neljä kappaletta. Alkuperäisen Hollywoodin puiston lisäksi Universal Studios löytyy Orlandosta, Osakasta ja Sentosan saarelta Singaporesta. Ketju laajenee suunnitelmien mukaan lähivuosina myös Pekingiin, Moskovaan sekä Etelä-Koreaan.

Singaporen keskustasta on kätevintä siirtyä Sentosalle Harbourfrontin metroaseman kautta. Aseman yläpuolella sijaitsevasta ostoskeskuksesta voi suunnistaa eteenpäin haluamallaan tavalla. Elämyshakuinen matkailija lähtee jonottamaan köysiradalle, kun taas kiireisin valitsee kätevän Sentosa Express -junan. Itse päätämme käyttää katettua Sentosa Boardwalk -siltaa ja kävellä noin kilometrin päässä odottavalle huvipuiston sisäänkäynnille.

Lippuluukulla ei ole juurikaan jonoa, joten pääsemme sujuvasti sisään. Aikuisten päivälipun hinta on tällä hetkellä 79 Singaporen dollaria (noin 57 euroa) ja lasten 59 SGD (noin 42 euroa). Emme raaski ostaa Universal Express -lippuja, jotka 70 Singaporen dollarin hinnalla takaisivat huomattavasti lyhyemmät jonotusajat. Jälkeenpäin ajateltuna Express-liput olisivat saattaneet sittenkin olla kannattava sijoitus.

Universal Studios keskittyy huvipuistolaitteisiin, muutamiin esityksiin ja hahmojen kanssa otettaviin yhteiskuviin, joiden lisäksi tarjolla on tietenkin monenlaista ostettavaa. Aloitamme kauppojen reunustamalta popcornintuoksuiselta Hollywood Boulevardilta, jonka kautta pääsemme puiston muihin osiin.

Universal Studios on itselleni uusi kokemus, mutta samankaltaisuus aiemmin näkemiini Disneylandeihin verrattuna on heti ensi metreistä lähtien silmiinpistävä. Oikeastaan ainoa ero Disneylandiin on Mikki Hiiren ja kumppaneiden korvaaminen eri hahmoilla. Jään myös kaipaamaan Disney-tyylisiä näyttäviä paraateja.

Madagascar on elokuvasarjasta tuttujen Martyn, Alexin, Melmanin ja Glorian valtakunta. Olemme katsoneet Central Park Zoosta karanneiden sankareiden seikkailuja moneen kertaan, joten uskomme A Crate Adventure -veneretken olevan puolen tunnin jonottamisen arvoinen.

Sisätiloissa tapahtuva jokiajelu onkin hauska kokemus koko perheelle. Tutut hahmot nähdään useita kertoja, eikä lapsia pelota missään vaiheessa. Käymme Madagascarin alueella myös King Julien’s Party-Go-Round -karusellissa, jonne pääsee käytännössä jonottamatta. Perinteinen karuselli noudattaa uskollisesti Madagascarin teemaa.

Far Far Away -maan keskipiste on komea Shrek-teemainen linna, jonka sisällä toimii 4D-elokuvateatteri. Emme jää toivottoman pitkäksi ilmoitettuun jonoon, mutta myös Saapasjalkakissan Puss in Boots’ Giant Journey vaatii kolmen vartin odottelun.


Saapasjalkakissan vuoristorata on kovasti lasten mieleen. Laitteen taustalla on kiva satuihin perustuva tarina, mutta kunnon vauhtiin se pääsee vain parin lyhyen hetken ajaksi.

The Lost World -aluetta hallitsevat Jurassic Parkin hengessä suuret dinosaurukset. Lapset haluavat Dino-Soarin’ -karuselliin, joka on käytännössä Disneylandin Dumbo-laitteen kopio erilaisilla kuorilla varustettuna. Uudet pitkät jonot eivät houkuttele, joten jätämme The Lost Worldin yläpuolella kulkevan Canopy Flyer -vuoristoradan ja Linnanmäen Hurjakurua muistuttavan Jurassic Park Rapids Adventuren väliin. Samoilla kulmilla olisi myös vauhdikas Waterworld-show erikoistehosteineen, mutta emme onnistu aikatauluttamaan päivää niin, että pääsisimme monien kehumaan näytökseen. Käymme syömässä dinosaurusteemaa mukailevassa Discovery Food Courtissa, jossa saa kyllä nälän karkotettua, mutta ruoasta ei jää erityistä muisteltavaa.

Ancient Egypt kuuluu näyttävien lavasteidensa ansiosta puiston näyttävimpiin osiin. Hämärissä sisätiloissa kulkeva Revenge of the Mummy -vuoristorata on liian hurja lapsille harkittavaksi, eikä Särkänniemen Kantti X Kantin egyptiläisversio Treasure Hunters herätä suurta mielenkiintoa. Niinpä jatkamme eteenpäin. Päivä on normaaliin Singaporen tapaan lähes tukahduttavan kuuma, joten juomavettä kuluu reilusti.

Tunnelma vaihtuu ääripäästä toiseen, kun saavumme Sci-Fi Cityyn. Tulevaisuuteen sijoittuvaa aluetta hallitsee Battlestar Galactica -vuoristorata, joka lienee koko huvipuiston tunnetuin laite. Vuoristorata muodostuu kahdesta eri radasta, Cylonista ja Humanista, jotka ovat keskenään erilaiset.

Battlestar Galactica kiinnostaisi itseäni, mutta kun jonotusajaksi ilmoitetaan reilu tunti, päätän jättää sen väliin. Haluamme joka tapauksessa viettää tämän päivän lasten ehdoilla, koska Singaporessa on kierretty myös enemmän aikuisia miellyttäneissä kohteissa.

Sci-Fi Cityssä lapsille sopii parhaiten Accelerator, joka on perinteisten pyörivien teekuppien avaruusteemaan muokattu versio. Tämän laitteen jonotuskin onnistuu sujuvasti vain vartissa.
Transformers: The Ride 3D jää sen sijaan väliin.

Saavumme lopuksi New Yorkiin. Tiiliseinien, palotikkaiden, tienviittojen ja mainoskylttien perusteella voisi hyvinkin kuvitella olevansa Manhattanilla. Saavumme sopivasti paikalle juuri, kun itse Marilyn Monroe aloittaa oman show’nsa neljän miestanssijan seurassa.

Ilmoille kajahtaa tietenkin Diamonds Are a Girl’s Best Friend, jonka lisäksi kuullaan 1950-luvun musiikin parhaita paloja alun perin Dean Martinin laulamasta Swaysta lähtien. Nostalginen musiikkiesitys on mukava lisä huvipuistopäivään.

Värikkäällä New York -kadulla on hauska kävellä. Käymme myös Sesame Street Spaghetti Space Chase -laitteessa, joka on lapsia suuresti viihdyttävä ajelu riemunkirjavien lavasteiden ja vauhdikkaiden hahmojen keskellä. Tämäntyyppiset huolella toteutetut hyvän mielen laitteet erottavat Universal Studiosin selvimmin kotimaisista huvipuistoista. Erikoistehosteisiin painottuva Lights! Camera! Action! -esitys jää meiltä sen sijaan väliin.

Huvipuisto suljetaan useimpina arkipäivinä jo seitsemältä, joten jos paikalle saapuu vasta puoliltapäivin, kuluu aika yllättävän nopeasti loppuun. Kiirehdimme vielä kerran Far Far Away -maan linnan juurelle ja ehdimme viime hetkellä Enchanted Airways -vuoristorataan. Jonoa ei enää tässä vaiheessa ole lainkaan ja pääsemme ensimmäiseen vaunuun. Vauhdikkaasta vuoristoradasta tulee lopulta lasten suosikkilaite koko huvipuistossa, joten päivä saa mieluisan huipennuksen.

Universal Studios oli lasten mielestä tosi kiva paikka, joten päivä ei mennyt missään tapauksessa hukkaan. Nautin itsekin huvipuiston tunnelmasta ja huolella tehdyistä lavasteista, jotka on viimeistelty pieniä yksityiskohtia unohtamatta. Tarjolla on häpeilemättömästi kaupallistettuja tuttuja hahmoja sekä suuren maailman meininkiä koko rahalla.

Huvipuistolle kannattaa mielestäni varata kokonainen päivä, vaikka sen koko tuntuukin yllättävän pieneltä. Huvilaitteita on alle kaksikymmentä, eli ei puoliakaan vaikkapa Linnanmäen laitteiden määrästä. Yhdysvaltojen vastaavat huvipuistot ovat käsittääkseni huomattavasti laajempia, mutta pienellä Sentosan saarella ei taida olla tilaa laajentamiseen. Toisaalta tämänkin kokoisessa huvipuistossa on jo viihdykettä kerrakseen, emmekä olisi jaksaneet kiertää yhdessä päivässä juurikaan enempää. Laitteiden pieni määrä kuitenkin ohjaa ihmiset väkisinkin samoihin jonoihin, mikä on Universal Studiosin suurin ongelma.

Jonot saattavat olla päivän vilkkaimpaan aikaan noin tunnin mittaiset lähes kaikkiin laitteisiin. Tämä on kolmen käymäni Disneylandin, suomalaisten huvipuistojen, Tanskan Legolandin ja muutaman muun huvipuiston kokemuksella ensimmäinen paikka, jossa odotusajat tuntuvat aidosti turhauttavan pitkiltä. Siksi suosittelenkin Universal Express -lippua, jos budjetti vain sen suinkin sallii. Jonot ovat lipusta riippumatta lyhyimmillään heti puiston avautuessa ja juuri ennen sulkemisaikaa, jolloin voi ehtiä pariin laitteeseen ilman pitkää odottelua. Muutamissa laitteissa voi hyödyntää myös Single Rider -jonon, jolloin seurue ei pääse samaan vaunuun, mutta jonotusajat voivat olla yllättävän lyhyitä.

Universal Studios Singapore on siis hyvä kohde perheelle ja siellä käymistä voi hyvin harkita myös ilman lapsia. Viihdykettä aikuisempaan makuun löytyy ainakin itseltäni väliin jääneistä vuoristoradoista sekä stunttiesityksistä, jotka nekään eivät mahtuneet omaan ohjelmaamme. Universal Studiosia ei tarvitse laskea Singaporen must-nähtävyyksien joukkoon, mutta se täyttää paikkansa huvipuistojen ystävän matkaohjelmassa.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 2.4.2019 at 22:45

    Tuo Singaporen Universal-puisto näyttikin aika pieneltä. Laitteiden määrä kuulostaa aika vähältä, mutta toisaalta Universalin puistoissa laitteet on tosi hyviä. Tunnin jonotusaika on vielä aika maltillinen. Jenkkilän Disneyn ja Universalin puistoissa suosittuihin laitteisiin on usein paljon pitemmät jonotusajat. Siksi express pass on käytännössä pakollinen tai sitten päivä kuluu jonoissa. Tosin melko hintavahan tuo on. Express passilla pisin jonotus Orlandon Universalilla spring breakin aikaan oli noin 20 minuuttia, keskimäärin alle 10 minuuttia riitti.

    Minun kokemukseni mukaan Universalin puistot sopivat Disneyn puistoja paremmin aikuisille. Paitsi tosi koville Disney-faneille. Universalin laitteet ovat ehdottomasti hienompia. Disneyn puistoissa ei ole hyvin toimivaa express passin vastinetta. Siis edes lyömällä taaloja tiskiin ei tolkuttomilta jonoilta voi välttyä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.4.2019 at 19:45

      Singaporen puisto oli tosiaan yllättävän pieni, mutta toisaalta ihan riittävän suuri meille, varsinkin kun jonotukset ilman express passia veivät paljon aikaa. Hyvä tietää mihin varautua ja sijoittaa express passiin, kun joskus Kalifornian tai Floridan huvipuistoihin menemme!

      Uskon kyllä, että Universal toimii aikuisille Disneylandeja paremmin. Itse olen toisaalta viettänyt lapsuuteni Aku Ankkoja lukien, mutta Akuhan ei ole Disneylandeissa mitenkään erityisen näkyvä hahmo.

  • Reply alex 2.4.2019 at 22:53

    Kiitos kattavasta Universal Studios-esittelystä, Mika! Tämän jälkeen voi miltei sanoa käyneensä Studioilla.
    Pohdimme Sentosalla käydessämme, josko kävisimme tuolla vai emme, mutta vaakakuppi kallistui loppujen lopuksi akvaarion puolelle. Todennäköisesti meidän kannaltamme oikea ratkaisu, koska huvipuistolaitteet eivät niinkään ole meidän juttumme.

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.4.2019 at 19:50

      Kiitos Alex! Minustakin tuntuu, että teitte akvaarion suhteen oikean ratkaisun. Universal Studios on hyvä kohde huvipuistolaitteiden ystäville, mutta muuten se ei ole mitenkään välttämätön nähtävyys. Jos tuonne menee aikuisten kesken ilman suurempaa hinkua laitteisiin, kannattaa suunnitella päivä niin että pääsee nauttimaan tärkeimmistä näytöksistä.

  • Reply Katja 3.4.2019 at 13:30

    Tämä oli mielenkiintoinen! Sentosalla katsellessa puolitoista vuotta takaperin mietittiin pitäisikö mennä mutta ei sitten kuitenkaan menty. No tämähän oli lähes vastaata virtuaalikierros alueelle. 😀
    Melko pitkiltä tuntuu jonotusajat, mutta minkäs teet. Express passin hyödyllisyys nyt on ainakin painettu mieleen mikäli vielä joku päivä näihin tulee lähdettyä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.4.2019 at 20:10

      Kiitos Katja! Universal Studios oli hauska paikka, muttei toisaalta mikään pakollinen nähtävyys. Pelkästään Sentosallakin voi viettää hauskoja päiviä myös muissa merkeissä, jos huvipuistoon ei tee erityisesti mieli. Jos matka joskus suuntautuu Hollywoodiin, niin siellä Universal Studios saattaisi olla vielä suurempi elämys 🙂

    Leave a Reply