Klassisen kaunis Vilna

Vilnan vanhakaupunki on kaunis ja ilahduttavan laaja kokonaisuus. Liettuan pääkaupungin historiallisilla kujilla kelpaa kierrellä ihailemassa arkkitehtuuria ja nauttimassa tunnelmasta.

Kylmä kevättuuli riepottelee punatiilisen tornin huipulla ylpeästi liehuvaa Liettuan lippua. Vaikka viileä puhuri iskeekin vasten kasvoja, täytyy maisemaa jäädä ihailemaan vielä hetkeksi. Satunnaiset auringonpilkahdukset valaisevat Vilnan kaupunkia, joka näyttää täältä Gediminasin tornin huipulta niin kovin kauniilta.

Vilnan kattojen yllä kohoaa niin monta kirkontornia, ettei niitä viitsi alkaa edes laskemaan. Tätä näkyä katsellessa on vaikea arvata Liettuan olleen Euroopan viimeinen pakanallinen maa. Toisaalta roomalaiskatolisuuden saapumisesta on kulunut jo niin monta sataa vuotta, että aikaa kirkkojen rakenteluun on ollut ihan riittävästi.

Maisemia katsellessa ei voi olla huomaamatta viereistä mäkeä, Kolmen ristin kukkulaa, jonka päältä kelpaisi myös ihailla maisemia. Ristit muistuttavat vuosisatoja sitten murhatuista fransiskaanimunkeista. Muistomerkillä on liettualaisille symbolinen merkitys, koska se tuhottiin Neuvostoliiton vuosina, mutta rakennettiin taas uudelleen itsenäistymisen aikoihin.

Kaupunkinäkymä on lähes yhtä hyvä Gediminasin tornin juureltakin, mutta torniin nouseminen on mielestäni viiden euron sisäänpääsymaksun arvoista. Sisätiloissa on pieni historiaa valottava näyttely ja siellä voi halutessaan katsoa videoesityksiä. Tornin huipulla miellyttää esteetön näkyvyys joka suuntaan.

Vilnan keskipisteenä on helppo pitää tornikukkulan juurelta löytyvää katedraalia ja sen vieressä levittäytyvää aukiota. Jykevien doorilaisten pylväiden koristaman vaalean kirkkorakennuksen vieressä kohoaa komea kellotorni. Kirkkoon kannattaa kurkata myös sisäpuolelle. Itseäni miellyttää eniten alttarin oikealta puolelta löytyvä koristeellinen Pyhän Kasimirin kappeli. Katedraalin penkeillä on mukava levähtää hetki ennen kaupunkikierroksen jatkamista.

Heti katedraalin vierestä löytyy komea Suurherttuoiden palatsi, jonka sisätiloissa voi tutustua mielenkiintoiseen museoon. Liettuan historiaa valottava näyttely on jaettu neljään eri osaan ja jos haluaa kiertää kaiken, kannattaa vierailuun varata useampi tunti aikaa.

Ensimmäinen laaja kokonaisuus keskittyy historiaan ja arkeologiaan. Mieleeni jäävät parhaiten kartalla tapahtuneet muutokset. Enpä olisi arvannut, että Liettuan suuriruhtinaskunta ulottui vahvimmillaan Itämereltä aina Mustanmeren rannoille saakka.

Näyttelyn toisessa osiossa esitellään jäljennöksiä palatsin sisätilojen huoneista. Juhlavat ruokasalit, ylelliset makuukammarit, koristeelliset tulisijat ja suuret seinävaatteet tuovat mieleen aiempia vierailuja monissa muissa eurooppalaisissa palatseissa.

Museon kolmas ja neljäs osa ovat melko suppeita. Niissä esitellään muun muassa vanhoja aseita sekä kerrotaan entisaikojen jokapäiväisestä elämästä. Olemme miettineet kierroksen aikana, miksi emme käyneet tässä museossa aiemmalla Vilnan-matkallamme viitisentoista vuotta sitten. Syy selviää näyttelyn lopussa, jossa on valokuvia Suurherttuoiden palatsin rakennustöistä.


Alkuperäinen palatsi tuhoutui maan tasalle jo vuosisatoja sitten ja nykyinen historialliselta näyttävä kopio valmistui vasta kymmenen vuotta sitten. Hämmennys valtaa mielen, kun tajuamme ettemme viettäneetkään edellisiä tunteja aidosti historiallisessa rakennuksessa.


Vilnan vanhakaupunki on miellyttävän laaja ja kaunis kokonaisuus, jonka mukulakivikaduilla on mukava kierrellä. Kaupunginosan pääväylä Pilies-katu lähtee katedraalin tuntumasta loivasti ylämäkeen kahviloiden, hotellien ja matkamuistoliikkeiden reunustamana.

Kadun nimi vaihtuu matkan varrella, mutta vanhaakaupunkia halkova pääväylä on kokonaisuudessaan reilun kilometrin pituinen. Sen toisessa päässä odottaa Aušros vartai eli Aamuruskon portti. Viimeinen jäljellä oleva kaupunginmuurin portti tunnetaan ennen kaikkea Neitsyt Marian pyhäköstä, joka on rakennettu kulkuväylän yläpuolelle.

Vanhankaupungin laidalla kannattaa käydä ihailemassa Pyhän Annan kirkkoa. Vaikka olenkin saanut jonkinasteisen yliannostuksen eurooppalaisista kirkoista, muistin edelliseltä kerralta, ettei tätä paikkaa voi jättää Vilnassa väliin.

Goottilainen punatiilikirkko edustaa kaunista arkkitehtuuria ja pieni koko tekee rakennuksesta jollain lailla poikkeuksellisen sympaattisen. Itse Napoleon ihastui Pyhän Annan kirkkoon niin, että uhkasi viedä sen mukanaan Pariisiin.

Pääsemme raolleen jätetystä ovesta sisälle ja hiljennymme hetkeksi kirkkosalin takapenkille istumaan. Sytytän lähtiessämme kynttilän äskettäin pois nukkunutta sukulaista muistellen.

Pyhän Annan kirkko sopii hyvin yhteen sen taakse rakennetun toisen kirkon kanssa. Taaempi kirkko on omistettu kahdelle italialaiselle pyhimykselle, Bernardino Sienalaiselle ja Franciscus Assisilaiselle.

Pyhän Annan kirkolta voi jatkaa vaikkapa Literatų-kadulle, jota reunustavilla seinillä on mielenkiintoinen kokoelma liettualaisille kirjailijoille omistettuja muistolaattoja.

Mielikuvituksellisia laattoja on valmistettu enimmäkseen keramiikasta tai metallista ja niissä on paljon yllättäviä yksityiskohtia.


Jesuiittamunkkien perustama Vilnan yliopisto kuuluu kaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin ja sen sisäpihoja on kehuttu kuvauksellisiksi. Emme kuitenkaan halua rynnistää sisään enää sulkemisajan lähestyessä, vaan tyydymme katselemaan naapurista löytyvää presidentinlinnaa.

Vilnan ilta pimenee ja taivaalta alkaa ropista vettä niskaan. Vanhankaupungin märät mukulakivikadut kiiltelevät autioina, eikä ainakaan maaliskuisena lauantai-iltana ole tietoakaan turistiryntäyksestä.

Pysähdymme lukemaan kadunkulmaan kiinnitettyä infotaulua, jossa kerrotaan Vilnan juutalaisten karusta kohtalosta. Tämäkin kortteli kuului gettoon, jonka asukkaista monikaan ei selvinnyt sota-ajasta hengissä. Historia eri kerroksineen on Vilnassa usein läsnä. Vaihtelevat vuosisadat kunnian päivineen ja erilaisine valloittajineen ovat jättäneet jälkensä, joiden tuloksena on kiehtova ja kodikas nykypäivän Vilna.

Kompakti Vilna on mainio matkakohde, jossa on helppo viihtyä. Tärkeimmät nähtävyydet ehtii hyvin kiertää parissa päivässä, minkä lisäksi jää aikaa vaikkapa ravintolatarjonnasta nautiskelemiseen. Kaupungin tunnelma on mielestäni muita Baltian pääkaupunkeja keskieurooppalaisempi, joskin myös itäeurooppalaisia vivahteita on edelleen havaittavissa.

Liettuan pääkaupunki on toki paljon muutakin kuin pelkkä siistiksi puunattu vanhakaupunki. Kirjoitin jo aiemmin boheemista Užupisista, joka on julistautunut omaksi tasavallakseen. Julkaisen tämän jälkeen vielä yhden Vilna-jutun, jossa suunnistetaan rautatieaseman kulmilta kauppahallin kautta kohti Open Galleryn seinämaalauksia. Viehättävällä Vilnalla on monet kasvot.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 27.3.2019 at 19:30

    Mä tykkäsin Vilnasta ihan hulluna. Käytiin aika lailla täsmälleen samoissa paikoissa ja silloin oli kauniit kesäkelit. 🙂 Olin itse asiassa unohtanut, että mekin käytiin tuolla museossa. Me istuskeltiin siellä aika kauan, koska yhdessä salissa soitettiin jotain barokkia, jota oli hauska kuunnella. Uzupis on myös jännä ja boheemi paikka.

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.3.2019 at 11:40

      Musiikki museossa kuulostaa kivalta! Mä mietinkin tuolla museossa että jonkinlaiset esitykset voisi sopia sinne, hauska kuulla että niitä oikeasti järjestetään. Vilna on tosi sympaattinen ja viihtyisä, kaiken lisäksi lähellä. Vilna muistuttaa mun mielestä jollain lailla Ljubljanaa, toivottavasti pääsette sinne tänä vuonna! Me ainakin ollaan menossa 🙂

    Leave a Reply