Glendalough – Irlannin vihreä sielu

Irlannin vehreä luonto on tehnyt vaikutuksen moneen matkailijaan. Palaan nyt Pyhän Patrickin päivän kunniaksi muutama vuosi sitten tehtyyn Glendaloughin-retkeen. Yksi maan rakastetuimmista vierailukohteista löytyy Dublinin eteläpuolelta Wicklow’n kansallispuistosta.

Bussin kostean ikkunan takana näkyvä usvainen maisema vaihtuu vilkkaaseen tahtiin. Dublinin talot jäävät taakse ja näkymiä hallitsevat kumpuilevat niityt. Vihreillä pelloilla laiduntaa suuria lammaslaumoja sekä satunnaisia lehmiä ja hevosia.


Märkää heinää syövät eläimet saavat niskaansa ajoittaisia sadekuuroja, mutta niihin ne ovat varmasti jo tottuneet. Siirrymme itsekin raikkaaseen ulkoilmaan, kun linja-auto seisahtuu päätepysäkilleen Glendaloughiin.


Tutustumme aluksi vierailijakeskuksen lähistöllä sijaitsevaan raunioalueeseen. Pyhä Kevin perusti tänne varhaiskeskiajalla luostarin, joka myöhemmin kasvoi kukoistavaksi uskonnolliseksi keskukseksi. Askeettisesti eläneen ja luontoa rakastaneen Pyhän Kevinin uskotaan kuolleen vuonna 618, kun taas luostarialue tuhoutui lopullisesti englantilaisarmeijan sotaretkellä 1300-luvun lopulla. Muutamia kirkkojen jäänteitä on edelleen pystyssä, mutta ne eivät anna koko kuvaa siitä, millainen paikka on aikoinaan ollut.

Näyttävin pystyyn jääneistä rakennuksista on kolmisenkymmentä metriä korkea pyörötorni, jonne munkit aikoinaan pakenivat viikinkien hyökkäyksiä kaapujen helmat hulmuten. Jos Glendaloughissa toimisi edelleen luostari, piileskelisivät sen asukkaat luultavasti tornissa nytkin. Espanjalaisilla ja italialaisilla koululaisryhmillä ei ole aseita, mutta ääntä lähtee vähintään yhtä paljon kuin hyökkäävästä armeijastakin.

Siirrymme sivummalle ihailemaan hautausmaan komeita kelttiristejä sekä tekemään tuttavuutta viereisellä niityllä laiduntavien lampaiden kanssa. Ilma tuntuu kostealta ja matalalla roikkuvat pilvet peittävät taustalla kohoavien kukkuloiden huippuja.

Luonnonkauniissa ympäristössä on hauska päästä hieman patikoimaan. Glendalough, iirinkieliseltä nimeltään Gleann Dá Loch, tarkoittaa kahden järven laaksoa. Kävelemme leveää hiekkatietä pitkin kohti pienikokoista alempaa järveä, jota voisi yhtä hyvin kutsua lammeksikin. Ylempi järvistä ei sekään ole valtava, mutta huomattavasti suurempi kuitenkin.

Kukkuloilta virtaavat kirkasvetiset purot solisevat kauniisti ja vehreä metsä näyttää korkeine tammineen komealta. Suuret saniaiset ja runkoihin kietoutuva muratti tuovat luontoon oman vihreytensä.

Glendaloughin mieleenpainuvinta maisemaa saa ihailla ylemmän järven itäpäästä. Kapean laakson vihertävät rinteet kohoavat järven molemmin puolin kohti pilviä. Istahdamme kiven päälle nauttimaan näkymästä. Harmaasävyinen valokuva ei tee oikeutta järven kauneudelle.

Taivallamme Upper Laken pohjoisrantaa pitkin kohti vanhaa kaivosaluetta. Mäntyjen reunustama hyväkuntoinen hiekkatie nousee välillä melko korkealle järven yläpuolelle. Ilma on miellyttävän raikasta hengittää.

Wicklow’n kansallispuistossa elää muun muassa peuroja, kauriita, kettuja ja jäniksiä, mutta eläimet jäävät tällä kerralla näkemättä. Polku kohti kaivosaluetta jatkuu hyväkuntoisena.

Saavumme lopulta kaivosmiesten kylän raunioille. Hopeaa, sinkkiä ja lyijyä tuottanut kaivosalue oli toiminnassa yli puolentoista vuosisadan ajan, kunnes se vuonna 1957 lakkautettiin. Alue sijaitsee kapean laakson päässä suurten kiviröykkiöiden ja jyrkkien rinteiden ympäröimänä.


Kivitaloista on jäljellä lähinnä muutamia pystyyn jääneitä seiniä ja rakennusten välissä virtaa muutama pieni puro. Utuinen sää luo seudulle mystistä tunnelmaa.

Sumu tiivistyy vähitellen sateeksi, joka yltyy pian rankaksi. Lähdemme paluumatkalle, josta tulee harmillisen kostea. Kastumme melko lailla sateenvarjoista ja kohtalaisen hyvistä ulkoiluvaatteista huolimatta.

Glendalough näyttää upealta sateesta huolimatta. Pysähdymme suuren puun alle syömään eväitä, jotka maistuvat luonnon helmassa erinomaisesti. Sää pelottaa lähes kaikki kulkijat tiehensä, joten ruuhkista ei ole enää pelkoa.

Käymme vielä katsomassa läheisen Reefert Churchin rauniot. Pienen kivikirkon seinät ovat vahvasti pystyssä, mutta katosta ei ole enää tietoakaan. Katselemme muinaisia hautaristejä ja seurailemme portaalta toiselle hyppivää sammakkoa.

Kiipeämme yhä korkeammalle ja löydämme mukavan näköalapaikan, josta on hyvä näkymä sateiselle järvelle. Maassa olevia kiviä epäillään Pyhän Kevinin erakkomajan jäänteiksi.

Kierrämme Lower Laken eri puolelta kuin tullessamme ja saavumme takaisin luostarin raunioille, joiden ympärillä ei näy enää ketään. Sade piiskaa muinaisia kivirakenteita entistä rankemmin, mutta lampaat jatkavat ruohon popsimista säästä välittämättä. Bussipysäkille ilmestyy muutamia matkailijoita sateenvarjoineen. Irlantilaismies sen sijaan nostaa vain kauluksensa pystyyn ja vetää pipoaan hieman syvemmälle päähän. Irlannin heinäkuu tuo säänsä puolesta mieleen monet suomalaiset juhannukset.

Vaatteet alkavat kuivua bussin lämmössä, jossa kertaamme päivän antia. Koin Glendaloughin niin sykähdyttävänä paikkana, että sitä voisi jopa kutsua Irlannin sieluksi – toki hyviä vaihtoehtoja olisi muutamia muitakin. Aina ei tarvita maailman dramaattisimpia vuoria tai jyrkänteitä jättämään jälkeä sydämeen.


Glendalough on erinomainen retkikohde, jonne toivon palaavani vielä useammankin kerran takaisin. Glendaloughin patikointiesitteessä on mainittu yhdeksän erilaista reittiä. Varsinkin kukkuloiden päälle nousevilla poluilla saa taatusti nauttia upeista näkymistä.

Kuljimme Dublinin keskustasta Glendaloughiin St. Kevin’s -bussilla, jonka aikataulutiedot löytyvät yhtiön omilta nettisivuilta.


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Suosittelen kaikille Irlannin ystäville myös Facebookista löytyvää Irlanti-viikko sivua! ☘

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Noora / Seikkailumielellä 17.3.2019 at 19:28

    Tästä postauksesta voi melkein haistaa sateen kasteleman ruohon ja maan tuoksun! Irlannissa, Englannissa ja Skotlannissa matkaillessa sade on jotenkin aina tuntunut kuuluvan asiaan ja luovan jopa oikeanlaista tunnelmaa, toisin kuin monissa muissa matkakohteissa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2019 at 10:14

      Kiitos kommentista, kiva kuulla että tunnelma välittyi! Noissa maissa sade tosiaan kuuluu jollain lailla asiaan. Auringonpaiste on iloinen yllätys ja sade ikään kuin asiaankuuluva autenttinen säätila. Olen yrittänyt joskus Suomen sateessa ajatella, että ”melkein kuin olisi päässyt matkalle Irlantiin” 😀

  • Reply Anu 19.3.2019 at 15:46

    Glendalough on ihana paikka ja Irlanti muutenkin aivan mahtava maa. Kesäaikaan varmaan sateista johtuen luonto on niin vihreää, että silmiä särkee. Kävittekö muuten katsomassa Powerscourtin puutarhaa? Se on todella kaunis paikka.

    Suunnitteilla ensi vuodeksi patikkaa länsirannikolle Connemaraan.

    • Reply Mika / Lähtöportti 19.3.2019 at 19:07

      Irlanti on vienyt minunkin sydämeni, sinne täytyy aina palata! Ja totta tuokin, että sadettahan se vihreys vaatii. Powerscourtissa olen käynyt kertaalleen kauan sitten, aikana ennen digikameran ostamista. Todella kaunis paikka sekin.

      Patikointi Connemarassa kuulostaa upealta! Sielläkin käynnistä on vierähtänyt jo aikaa. Haluaisin varata joskus pari viikkoa matkalle, joka keskittyisi Connemaraan, Mayoon ja Galwayn ympäristöön.

    Leave a Reply